Nordean ja UPM:n kapitalistit tuhoavat työpaikkoja

02.09.2011 - 11:27
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Jättivoittoja alkuvuodesta tehnyt pankkikonserni Nordea aloitti tiistaina yt-neuvottelut, joiden tavoitteena on 500-650 työntekijän vähennys vuosina 2011-2012.

Pankki perustelee, että irtisanomisilla varaudutaan finanssikriisin myötä lisääntyneen sääntelyn tuomaan toiminnan kallistumiseen.

Todellisuudessa kyse on pankkikapitalistien osinkojen ja johtajien optioiden turvaamisesta leikkaamalla kustannuksia. Maksumiehinä ovat paitsi työntekijät myös asiakkaat, joiden palvelujen hinnat nousevat.

Björn Wahlroosin johtaman Nordean liikevoitto nousi tämän vuoden toisella neljänneksellä 21 prosenttia. Liikevoitto vuosineljännekseltä oli 949 miljoonaa euroa. Vuoden ensimmäisen puoliskon yhteenlaskettu liikevoitto oli 1 952 miljoonaa euroa.

Wahlroos nousi Nordean johtoon, kun hänen johtamansa Sampo hankki omistukseensa yli viidesosan Nordean osakkeista. Mahtiasemansa Wahlroos on hankkinut kasinopelillä, valtaamalla ja myymällä yrityksiä - tekemättä päivääkään "rehellistä työtä". Tässä häntä auttoivat vauhtiin Lipposen hallituksen valtiovarainministerit Sauli Niinistö ja Suvi-Anne Siimes, joiden avulla Wahlroos kumppaneineen sai haltuunsa entisen valtiollisen postipankin.

Työntekijät ovat olleet yksiselitteisen tyrmistyneitä Nordean omistajien ja johdon pohjattomasta ahneudesta.

Loistavasta tuloksesta huolimatta pankki ei aio osallistua yhteiskunnan lamatalkoisiin vaan on työntämässä lisää henkilöstöä työttömyyskortistoon, toteaa nordealaisten STTK:lainen ammattiliitto Nousu.

UPM lahtaa Myllykosken

Viikolla kuultiin myös toinen lahtausuutinen, kun metsäjätti UPM ilmoitti ajavansa kokonaan alas Kouvolan Myllykosken paperitehtaan vuoden loppuun mennessä. Tämä merkitsee suoraan noin 500 työpaikan menetystä, mutta tehdaspaikkakunnalla kerrannaisvaikutukset ovat arviolta kolminkertaiset.

UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mukaan tarkoitus on parantaa paperialan kannattavuutta eli suomeksi sanottuna nostaa paperin hintaa tuhoamalla ylikapasiteettia. Tuotantoa lopetetaan myös Saksassa ja Ranskassa.

Kataisen hallituksen työministeri Lauri Ihalainen kiirehti paikkailemaan tilannetta, mutta hyvältä ei näytä: talous on sukeltamassa uuteen taantumaan eikä hallitus panosta työllisyyteen tarpeeksi.

UPM:n hallituksen puheenjohtajana istuu muuten sama mies kuin Nordeassa eli Björn Wahlroos.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (5 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.