Monimutkainen työ

01.03.2018 - 13:00
(updated: 01.03.2018 - 13:42)

Kun eurooppalaiset suurvallat aikoinaan kiinnostuivat löytöretkistä, intressinä oli ennen muuta bisnes. Takana tulevilla oli myös muitakin motiiveja. Eräs keskeinen motiivi, ja usein varsin vilpitön sellainen, oli tiedonhalu. Haluttiin tutustua Euroopalle vieraisiin, kaukaisiin kulttuureihin ja kansoihin.

Valistuksen myötä oli muodostunut ajatus ihmiskunnan historian niin sanotusta tikapuumallista, jonka mukaan kansat ja kulttuurit kehittyvät tietyn kaavan mukaan alkukantaisimmista yhteisö- ja tuotantomuodoista kohti monimutkaisempia yhteiskuntia. Tikapuiden huipulle asetettiin luonnollisesti eurooppalaiset sivilisaatiot, joita pidettiin aikansa edistyksellisimpinä. Suurvallat, kuten Iso-Britannia, Espanja, Saksa ja Ranska, muodostivat sen mittapuun, johon muuta maailmaa sopi verrata.

Eurooppalaiset ajattelivat siis, että kaukomaiden ”barbaareja” tutkimalla voitiin ikään kuin luoda katsaus myös omaan historiaan.

Etnografia (kreik. ethnos ’kansa’, graphein ’kirjoittaa’) on tieteenlaji, joka pyrkii kuvaamaan kansaa ja kulttuuria. Ensimmäiset etnografit olivat usein lähetyssaarnaajia, jotka alun perin olivat lähteneet käännyttämään väkeä kristinuskoon, mutta samalla tulivat taltioineeksi vieraiden kansojen ja kulttuurien tapoja.

Tiedonantajan perjantain keskiaukeamalla mainittu antropologi Marshall Sahlins kuvaa, miten esimerkiksi Etelä-Amerikan Amazonasin alueen alkuperäisasukkaita tutkineet ensimmäiset etnografit olivat perin juurin kauhistuneita näkemäänsä: ihmiset tekivät työksi laskettavia askareita vain pari tuntia päivässä – loppu aika käytettiin yhdessäoloon, seurusteluun ja leikkimiseen. Eurooppalaisen kristityn silmissä meno oli pakanallista ja kuritonta.

Toimeentulon eteen ei tarvinnut raataa, ainakaan samassa mittakaavassa kuin Euroopassa. Eikä tämä koskenut vain lämpimillä seuduilla asuneita alkuperäiskansoja. Esimerkiksi suomalainen uskontotieteilijä ja yhteiskuntatutkija Uno Harva vieraili 1900-luvun alussa Siperian alkuperäiskansojen parissa ja havaitsi saman seikan: karuillakaan seuduilla ihmisten elämä ei ainakaan ympäri vuoden ollut pelkkää selviytymistaistelua, kuten monet luulivat – toimeen tultiin suhteellisen vähällä työnteolla.

Samaan aikaan Euroopan kasvavissa kapitalistissa metropoleissa työväenluokka – niin miehet, naiset kuin lapsetkin – raatoi raskaissa teollisuus- ja palvelutöissä jopa 16-tuntisia työpäiviä. Palkka hädin tuskin riitti uusintamaan työvoimaa. Työtapaturmat, työperäiset vammat ja sairaudet olivat arkipäivää. Valtaosa työstä meni kapitalistin taskuun ja piti suurvaltaimperiumien rattaat liikkeessä.

Siirtomaapolitiikka vei kapitalistisen yhteiskunnan ”autuutta” sittemmin myös kehittyviin maihin. Alkuperäiskansat joko tuhottiin suoraan tai tapettiin kulkutauteihin, osa muutti palkkatyön perässä kaupunkeihin. Se, mitä etnografit ja antropologit kutsuvat ”ajaksi ennen niukkuutta”, niin sanottu alkukommunismi, on tätä nykyä liki tuhoutunut maapallolta, muutamia pieniä yhteisöjä lukuun ottamatta.

Kapitalismissa työ saa palkkatyön tavaramuodon, jota kapitalisti riistää ja joka vieraannuttaa työläisen monin eri tavoin.

Alkukantaiset yhteisöt ovat olleet valtaosin luokattomia. Yhteisön harvat erityisryhmät, kuten päälliköt ja uskonnolliset spesialistit, osallistuivat yleensä muiden mukana arkipäivän askareisiin eikä asemalla päässyt liikoja pröystäilemään. Vasta kun tuotantotavan muutoksen ja kaupungistumisen myötä alkaa kehittyä luokkayhteiskuntia, myös alemman luokan tarve tehdä ylimääräistä työtä lisääntyy: elätettävänä on kokonainen muiden työllä loisiva yläluokka.

Kapitalismissa työ on ongelmallinen ja ristiriitainen käsite. Toisaalta työ on ihmiselle lajityypillinen tapa olla olemassa, hankkia elanto, muokata luontoa ja kehittää siinä samalla itseään ja yhteiskuntaa. Toisaalta kapitalismissa työ saa palkkatyön tavaramuodon, jota kapitalisti riistää ja joka vieraannuttaa työläisen monin eri tavoin.

Työväenluokan tietoisuuden kasvaessa tasatahtia on noussut myös työnteon arvostus. Ammattitaidosta ollaan ylpeitä, työn kautta koetaan yhteyttä tovereihin ja erottaudutaan pomoista ja herroista.

Tässä on oma paradoksinsa.

Brittiläinen marxilaisen kulttuurintutkimuksen merkkihenkilö E. P. Thompson analysoi klassikkokirjassaan The Making of the English Working Class (1963) tapaa, jolla maan työväenluokan luokkatietoisuus ja identiteetti rakentuivat. Eräs keskeinen työväenluokan identiteetin rakennuspalikka oli eron tekeminen yläluokkaan: yläluokkaisia tapoja ja mieltymyksiä halveksittiin. Korkeakoulutusta ei arvostettu, tavallisia duunariammatteja sitäkin enemmän.

Työväenluokkaisten perheiden lapset kasvatettiin pitämään koulutusta turhana hössötyksenä ja hakeutumaan palkkatyöhön jo nuorena. Näin ristiriitaisesti myös vietiin mahdollisuus parantaa asemaa ja elintasoa koulutuksen myötä. Englanti onkin tunnettu maana, jossa sosiaalinen liikkuvuus luokkien välillä on edelleen vähäistä.

Nykyisessä kapitalismissa koko työn käsite on kokenut murroksen. Miten voi duunari rakentaa mitään identiteettiä tai kulttuuria, jos vastassa on osa-aikatyö, määräaikaiset putket tai pelkkä työttömyys? Entä jos työn sisältö on pakkopullaa, minkäänlaisesta ammattiylpeydestä ei voida puhua eikä ole mitään mahdollisuutta kehittyä omassa työssään?

Marxilaisesti ajateltuna ratkaisu työn problematiikkaan ei löydy asettumalla prosessin ulkopuolelle. Perustulo ei ole vastaus kapitalistisen tuotannon ongelmiin. Se taistelu on käytävä työ-kategorian, työprosessin sisässä.

Amerikkalainen duunarikirjailija Charles Bukowski tiivistää oivasti: ”Onni ja merkityksellinen elämä eivät ole pysyviä, mutta uskon että voimme toisinaan saavuttaa ne molemmat, jos pystymme tekemään sitä mitä me todella haluamme, sen sijaan että toimimme annettujen sääntöjen mukaan.”

Mikäli työläinen ei näe järkevää mahdollisuutta rakentaa omaa identiteettiään tai kulttuuriaan palkkatyössä ja työstä riippumatta, jäljelle jää vain puhdas riisto.

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Pääkirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.