Miina Sillanpäätä juhlistetaan

04.06.2016 - 12:00

Suomen ensimmäisen naisministerin ja yhteiskunnallisen vaikuttajan Miina Sillanpään (1866-1952) syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta tänään 4. kesäkuuta. Syntymää juhlistetaan Sillanpään muistomerkillä Helsingissä maanantaina. Soihtu-muistomerkki sijaitsee Tokoinrannassa, Hakaniemessä. Sillanpään juhlavuotta suojelee presidentti Tarja Halonen.

Miina Sillanpää nousi torpantytöstä, piiasta ja palvelijattaresta tärkeäksi yhteiskunnalliseksi vaikuttajaksi. Hän oli uranuurtaja ja kansalaisvaikuttaja, joka teki laajan ja monipuolisen elämäntyön. Vuonna 1899 Sillanpäästä tuli Helsingin Palvelijataryhdistyksen paikanvälitystoimiston johtaja ja sittemmin Palvelijataryhdistyksen puheenjohtaja. Tätä tehtävää hän hoiti koko loppuelämänsä vuoteen 1952 asti.

Sillanpää toimi kansanedustajana yhteensä 38 vuotta. Hänestä tuli myös Suomen ensimmäinen naisministeri vuonna 1926. Erityisesti heikossa asemassa olevien ryhmien, kuten palvelijattarien, naisten, vanhusten ja yksinhuoltajaäitien aseman parantaminen oli hänelle tärkeää. Miina Sillanpää perusti Suomeen ensikodit. Hänellä oli lukuisia luottamustehtäviä, joissa hän vaikutti sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.

Juhlavuoden merkittävä päivä on myös 1. lokakuuta. Sisäministeriö on myöntänyt tuolle päivälle juhlaliputuksen Miina Sillanpää 150 vuotta -juhlavuoden ja kansalaisvaikuttamisen kunniaksi.

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.