Keskuskomiteasta vauhtia vaalikampanjaan

20.08.2012 - 10:45
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Viikonvaihteessa kokoontunut SKP:n keskuskomitean kokous oli erittäin tärkeä puolueen voimien kokoamisessa ja erityisesti kunnallisvaalikampanjan vauhdittamisessa. Kampanjan tavoitteena on lisätä SKP:n kannatusta ja valtuutettujen määrää. Vaalikampanjalla SKP tuo vaihtoehdon hallituksen ajamalle ”kuntauudistukselle”, julkisten palvelujen karsimiselle ja yksityistämiselle.

Äärimmäisen tärkeitä ovat myös kuntakohtaiset seminaarit. Niissä voidaan kuntakohtaisesti tehdä vaalikampanjaan liittyen konkreettisia tekoja lähipalvelujen puolesta, esimerkiksi kunnallisaloitteita maksuttoman perusterveydenhuollon, vanhuspalvelujen, lähikoulujen, joukkoliikenteen sekä asumisen hinnan alentamisen puolesta. Kuntakohtaiset seminaarit ovat samalla ehdokkaiden ja muiden vaalityön tekijöiden kouluttautumista kenttätyöhön vaalien lähestyessä.

SKP pyrkii kaikissa kunnissa tekemään kuntakohtaiset vaaliohjelmat tai omat teesit vaalitavoitteista sekä lisäämään ehdokasmäärää.

Alustavasti SKP:n vaalitunnuksena on ”Tekoja lähipalvelujen puolesta – Äänestä vastalause leikkauspolitiikalle”. Kunnallisvaalien päävaihtoehdot ovat, valitaanko leikkauslistat vai teot peruspalvelujen hyväksi, saavatko Jyrki Kataisen hallitus ja kuntien valtapuolueet jatkaa kunnallisten palvelujen leikkaamista, kilpailuttamista, yksityistämistä ja vallan keskittämistä vai otetaanko suunta demokraattisiin hyvinvointikuntiin. Toimitaanko asukkaiden vai markkinoiden ehdoilla?

Raaka totuus on, että hallitus ajaa lähipalvelujen, työpaikkojen ja kuntien lopettamislistoja. Kokoomuksen johtama sixpack -hallitus ”vasemmistolaisine” kylkiäisineen aikoo kävellä asukkaiden ja kuntien yli. Kuntauudistuksella aiotaan lopettaa suurin osa kunnista ja keskittää sosiaali- ja terveyspalvelut 25-37:lle ns. sote-alueelle. Samaan aikaan hallitus leikkaa kuntien rahoitusta. Jos hallituspuolueiden ajama kunnallisten palvelujen karsiminen ja kuntakoon paisuttaminen toteutuu, se kaventaa demokratiaa, lisää eriarvoisuutta ja kuihduttaa kuntien reuna-alueita.

SKP vastustaa epädemokraattisten jättikuntien muodostamista. Se kannattaa ihmisen kokoisia ja asukkaiden tarpeisiin vastaavia kuntia, joissa voidaan kehittää asukkaiden itsehallintoa. SKP korostaa, että lähipalvelut ovat perusoikeus, että terveyseroja on vähennettävä, vanhuspalvelut on saatava kuntoon, lasten ja nuorten hyvinvointi on taattava, on turvattava koulutus ja kulttuuri kaikille, asumismenoja on alennettava ja on luotava työpaikkoja ja uudistettava työelämää. Ja kuten edellä on jo todettu, SKP haluaa kuntien suuntaamista kestävän kehityksen tielle, vaihtoehtojen luomista leikkauslistoille sekä osallistuvan demokratian ja itsehallinnon kehittämistä.

Kataisen hallituksen budjettiriihi kokoontuu 29.-30.8. Silloin on aika kokoontua maan laajuisesti Occypy Säätytalo -mielenosoitukseen protestina ja vaihtoehtona hallituksen politiikalle. Mielenosoitus on samalla tärkeä osa kuntavaaleihin valmistautumista.

SKP:n keskuskomiteassa ja kaikkialla paikkakuntakohtaisesti kannattaa myös pohtia, miten vaalityössä voidaan alueellisten lehtien ohella täysimääräisesti hyödyntää Tiedonantajaa. Sivumme ovat avoinna.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Pääkirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.