Kepa: Suomi putosi rajusti avoimuusvertailussa

05.02.2018 - 13:45

Suomen salaisuusaste on nyt 53%, kun vielä edellisessä 2015 julkaistussa selvityksessä se oli 31%.  Esimerkiksi Venezuela, Bulgaria ja Viro kiilasivat Suomen edelle vertailussa, joka mittaa toimia varojen piilottelun ja veronkierron estämiseksi, kertoo Kepa tuoreen Financial Secrecy Index –listauksen tuloksia.

Pahisten kärkikolmikossa ovat tänä vuonna Sveitsi, Yhdysvallat ja Caymansaaret, jotka ovat tunnettuja salaisuusvaltioita.

Haltijaosakkeita kierrossa

Suomi sai huonoimman mahdollisen arvosanan julkisuuden puutteesta vero-oikeudenkäynneissä sekä omistusten rekisteröinnistä. Selvitys katsoo, että Suomessa ei kerätä riittävän kattavia tietoja esimerkiksi kiinteistöjen tai vapaasatamiin säilötyn omaisuuden omistajista tai tieto ei ole kohtuuhintaan kansalaisten saatavilla.

Suomen sijoitusta heikentää myös mahdollisuus, että kierrossa on edelleen vanhoja haltijaosakkeita. Niiden liikkeellelasku kiellettiin vuonna 1980, mutta sitä edeltävän ajan osakkeisiin ei ole puututtu. Haltijaosakkeet ovat veroparatiiseista tuttu keino piilottaa omistajan henkilöllisyys.

Salailu heikentää tilivelvollisuutta

Verotusta koskevista oikeudenkäynneistä on Suomessa saatavilla heikosti tietoa. Yritysten nimiä ei julkaista edes ratkaisuissa, ja yleisön mahdollisuus seurata oikeuden istuntoja voidaan evätä esimerkiksi liikesalaisuuden nojalla.

Salailu heikentää tilivelvollisuutta ja kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen. Kuluttajien mahdollisuus valita verovastuullisten yritysten tuotteita kärsii.

 

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.