"Katainen on Merkelin marionetti"

15.01.2015 - 12:55
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Dimitris Papadimoulisin mukaan Kataisen ja Merkelin politiikalla ei ole Euroopassa tulevaisuutta. / GUE/NGL |

Vuonna 2012 silloinen Suomen pääministeri Jyrki Katainen sai epävirallisen ”antisolidaarisuuspalkinnon” sen vuoksi, että Kataisen johtama Suomen hallitus oli ainoana vaatimassa Kreikalta vakuuksia tukipaketeille.

Katainen luopui kotimaan politiikasta Kokoomuksen viime kesän puoluekokouksessa ja petasi itselleen paikan Euroopan unionin johdossa.

– Samanlainen epäsolidaarinen ja uusliberalistisen julma linja on Kataisella jatkunut Euroopan komission varapuheenjohtajan pestissä, toteaa Dimitris Papadimoulis, vasemmistolaisen GUE/NGL-ryhmän kreikkalainen meppi ja europarlamentin varapuheenjohtaja.

Papadimoulis arvioi Tiedonantajan haastattelussa Euroopan unionin, Euroopan vasemmiston sekä GUE/NGL:n näkymiä vuodelle 2015.

Leikkaamalla ei tule investointeja

Dimitris Papadimoulisin mukaan EU:lla on suuria taloudellisia ongelmia: ennen kaikkea massatyöttömyys, taantuman ja deflaation riski sekä kasvava köyhyydessä elävien joukko.

– Ongelmat kärjistyvät etenkin eteläisessä Euroopassa. Kehitys vaatisi investointeja, julkisen ja yksityisen rahan kierron elvyttämistä ja erilaisia julkisen velan uudelleenjärjestelyjä. Yhä useampi on joutunut myöntämään, että Etelä-Euroopan maiden velkaantuminen on merkinnyt pohjoisen Euroopan rikastumista. Sen vuoksi EU:ssa on velkoja soviteltava, huomauttaa Papadimoulis.

Hän arvioi, että Jyrki Katainen on lähinnä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin marionetti. Katainen noudattaa Merkelin vasallina sekä Kreikan taloutta kurittavaa linjaa ja yleisemminkin talouspolitiikkaa, jolla pidetään Euroopan unioni polvillaan.

– Epäonnistuneesta leikkaus- ja kuripolitiikasta on luovuttava. Leikkaukset eivät ole johtaneet investointien kasvuun, kuten Katainen on saarnannut. Päinvastoin, investoinnit ovat Euroopassa vähentyneet jopa 15 prosenttia.

Papadimoulisin mukaan Kataisen ja Merkelin politiikalla ei ole tulevaisuutta.

– Jos jonkinlaista ”Euroopan New Dealia” ei saada aikaiseksi, eteläisen Euroopan maat tukahdutetaan. Köyhyys ja työttömyys kasvavat, mikä uhkaa Euroopan yhtenäisyyttä.

Optimistisena tulevaisuuteen

Papadimoulis edustaa Kreikan radikaalia vasemmistopuolue Syrizaa. Syrizalla on mahdollisuus nousta tammikuun lopulla järjestettävissä parlamenttivaaleissa Kreikan suurimmaksi puolueeksi. Tämä voi merkitä Kreikan talouskuripolitiikan loppua, neuvotteluja Kreikan velkojen uudelleenjärjestelystä ja osittaisesta mitätöimisestä – ja jopa Kreikan erottamista eurosta.

Papadimoulis muistuttaa, että vasemmistolla on Euroopassa nostetta: esimerkiksi viime kevään europarlamenttivaaleissa GUE/NGL-ryhmä kasvatti kokoaan reilusti, 35 mepistä nykyiseen 52:een. Menestystä tuli Kreikan lisäksi muun muassa Espanjassa, Irlannissa ja Italiassa.

Papadimoulisin mukaan vasemmiston menestyksen takana on ollut ja tulee olemaan selkeän, radikaalin vaihtoehdon esittäminen. On hylättävä leikkauspolitiikka ja vahvistettava tasa-arvoa, työllisyyttä ja hyvinvointia.

– Vasemmistolla on vielä paljon tehtävää. Etenkin nuorten on nyt tartuttava toimeen eikä vain odottaa, että joku muu päättää tulevaisuudesta heidän puolestaan. Minua voi haukkua optimistiksi, mutta tulevaisuutta tekevät ne, jotka ovat optimisteja ja jatkavat taistelua vaikeuksia vastaan, toteaa Papadimoulis. 

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (29 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.