Kaikki tuki tehyläisille

05.10.2007 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 36/2007

Kun tehyläiset hoitajat nyt valmistautuvat kamppailuun palkkakuoppansa täyttämiseksi, he tarvitsevat ja ansaitsevat kaikkien muiden ammattiliittojen, koko ay-väen, eläkeläisten, kaikkien tavallisten kansalaisten kaiken tuen.


Tätä tukirintamaa yritetään murentaa lietsomalla kateutta tyyliin "kun me tyydyimme vähempään, eivät nuokaan saa saada enempää". Tällaiselle kateudelle ei pidä antaa mitään tilaa. Valheellisia vaalilupauksia antaneet puolueet on pakotettava lunastamaan lupauksensa.


Rahasta ja "budjettiraamista" se ei ole kiinni. Jo 2,8 miljardiin euroon noussut valtiontalouden ylijäämä on budjettiraamin ulkopuolella.


Kaikkien palkansaajien kannalta paljastavaa on myös se, mitä Suomen Pankin pääekonomisti Lauri Uotila Talouselämä-lehdessä sanoo. Uotila uskoo, että reaalipalkat nousevat tänä vuonna keskimäärin korkeintaan puoli prosenttia, mutta bruttokansantuote kasvaa kuitenkin reippaasti yli neljä prosenttia. Mihin vaurauden lisäys katoaa? "Yritysten voittoihin ja osinkoihin", Uotila vastaa.


Kaikkien, joita houkutellaan kateuteen, kannattaa muistaa, että taisteluvalmis ammattiryhmä on usein ennenkin raivannut omalla esimerkillään tietä muidenkin työntekijäryhmien palkankorotuksille. Tehyn taisteluasenne vaikutti jo nyt siihen, että muut kunta-alan työntekijät saivat paremman sopimuksen kuin he muuten olisivat saaneet.


Tärkeätä on myös muistaa, ettei nyt ole kysymys vain yhdestä työntekijäryhmästä vaan koko julkisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon tulevaisuudesta. Jos hoitajien palkkaongelmaa ei ratkaista nyt, uusia työntekijöitä on vaikea saada jo lähivuosina eläkkeelle jäävien tuhansien hoitajien tilalle. Se merkitsee näiden kaikille tavallisille ihmisille elintärkeiden palvelujen rapauttamista ja yksityistämistä.


Reilut palkankorotukset hoitajille tuovat kunnille ja valtiolle lisätuloja paitsi verotulojen ja ostovoiman kasvuna myös sairaanhoidon kustannusten säästönä. Kun hoitoresursseja on riittämättömästi, jonot kasvavat, potilaiden hoito ja kuntoutus kärsivät, sairaaloissa ja terveyskeskuksissa makuutettavien pitkäaikaispotilaiden määrät paisuvat ja hyvän hoidon korvaaminen lääketokkuralla lisääntyy. Siksi hoitohenkilökunnan lisääminen maksamalla heille työn tärkeyttä vastaavaa palkkaa on yhteiskunnalle sekä järkevän rahankäytön kysymys ja yleinen ihmisarvokysymys.



ERKKI SUSI

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli