Vapaa-ajattelijain liitto esittää, että jatkossa koronapandemian tyyppisissä tilanteissa jumalanpalveluksia saisi rajoittaa kuten muitakin yleisötilaisuuksia. Nykyinen laki sallii muiden luento- ja yhteislaulutilaisuuksien rajoittamisen. Suomen tartuntatautilainsäädännön uudistaminen on käynnissä.
Helsinki aikoo myydä osia Helen-konsernista
Helsingin kaupungin johdossa valmistellaan linjauksia, joilla osa kaupungin omistamasta Helen-konsernista voidaan myydä pois. Kaupunginhallituksen konsernijaostolle tehdyn esityksen mukaan:
”Helen-konserni voi strategisesti tärkeitä verkkojaan lukuun ottamatta luopua omistuksista, joiden säilyttäminen ei ole perusteltua konsernin strategian, kannattavan toiminnan ja ympäristötavoitteiden saavuttamisen kannalta. Helen-konsernin omistuspohjaa ja/tai rakennetta voidaan muuttaa tytäryhteisöasema säilyttäen edellyttäen, että muutos on taloudellisesti ja strategisesti sekä kaupunkikonsernin ympäristötavoitteiden saavuttamisen kannalta perusteltu”.
Jos esitys hyväksytään, se avaa mahdollisuuden myydä Helenin muita omistuksia kuin tarkemmin määrittelemättömät ”strategisesti tärkeät verkot”. Myös Helenin osakkeista voitaisiin myydä lähes puolet. Näin yksityiset sijoittajat saisivat rohmuta käsiinsä ison osan helsinkiläisten yhteisestä energiayhtiöstä ja sen tuotoista.
Suomen kommunistisen puolueen läntisen ja pohjoisen Helsingin osastot vastustavat tällaisia energia- ja ympäristötavoitteiden ja kaupungin talouden kannalta vaarallisista linjauksia. Helen-konsernin osittainen myyminen ja pilkkominen lisäisi Helsingin energiahuollon riippuvuutta yksityisistä markkinoista ja sijoittajista, vaikka julkista omistusta ja ohjausta pitäisi päinvastoin lisätä energian hintojen, kulutuksen ja päästöjen hillitsemiseksi.
Pormestari Juhana Vartiaisen (kok) ja kansliapäällikkö Sami Sarvilinnan johdolla valmisteltua uutta omistajastrategiaa ei aiota edes viedä kaupunginvaltuustoon vaan päättää suljettujen ovien takana kaupunginhallituksessa.
Käyttö- ja kunnossapitopalvelut ulkoistettiin
Helen-yhtiön käyttö- ja kunnossapitopalvelut on jo ulkoistettu kansainväliselle energia-alan pörssiyhtiö Enersense Internationalille. Noin 250 käyttö- ja kunnossapidon työntekijää siirrettiin marraskuussa liikkeenluovutuksella Enersense IN Oy:n palvelukseen. Tyyliä kuvaa se, että kaikki henkilöstön kerhotkin heitettiin saman tien ulos Helenin tiloista.
Sopimuksen mukaan Helen ostaa jatkossa käyttö- ja kunnossapitopalveluita Enersense IN:ltä. Kohteina on muun muassa neljä voimalaitosta, 15 lämpökeskusta, kuusi jäähdytys- ja lämpöpumppulaitosta, yli 1500 kilometriä kaukolämpö- ja jäähdytysverkkoa sekä noin 60 kilometriä energiatunneleita pääkaupunkiseudulla.
Päätöksen luopua omista käyttö- ja kunnossapitopalveluista teki Osmo Soininvaaran (vihr) johtama Helenin hallitus ja kaupunginhallituksen konsernijaosto siunasi sen vähin äänin. Helen kertoi päätöksen olevan osa sopeuttamistoimia, jotka liittyvät mm. Hanasaaren ja Salmisaaren hiilivoimaloiden sulkemiseen. Käytännössä Helen ulkoistaa työntekijöiden irtisanomisia ja mahdollisia työehtojen heikennyksiä sen sijaan, että toimisi vastuullisena työnantajana ja turvaisi kaikkien työntekijöiden toimeentulon Helenin tai kaupungin palveluksessa. Ulkoistaminen voi heikentää myös energiahuollon toimitusvarmuutta.
SKP:n helsinkiläisten osastojen mielestä on järjetöntä heikentää kaupungin energiayhtiön osaamista ja ryhtyä myymään osaa Helenistä. Kommunistit vetoavat kaupunginhallitukseen ja -valtuustoon Helen-konsernin pitämiseksi kokonaisuudessaan kaupungin omistuksessa ja sen kohtuuttomien kuluttajahintojen alentamiseksi.
Kirjoittajan artikkelit
On selvää, että työväenliikkeen kamppailun yhteydessä on tärkeää paljastaa porvarihallituksen politiikan todellinen karva, omistavan luokan ja suuryritysten voittojen kasaantuminen sekä heikennysten negatiivinen yhteiskunnallinen vaikutus.
Suomessa tuhansien ihmisten odotetaan osoittavan mieltään sunnuntaina 7. tammikuuta Gazassa tapahtuvaa palestiinalaisten kansanmurhaa vastaan. Helsingin lisäksi mielenosoituksia on luvassa ainakin Turussa, Rovaniemellä, Jyväskylässä, Tampereella, Oulussa, Joensuussa, Porissa ja Lappeenrannassa. Maailman tiettävästi pohjoisin tulitaukomielenosoitus järjestetään Inarissa.
- ‹ edellinen
- 2 / 89
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Esko-Juhani Tennilä kiersi ahkerasti puhumassa ympäri Lappia. Kansanedustajaa tultiin kuuntelemaan työväentaloille, baareihin ja tupailtoihin. Tapio Siirilä muistelee toimintaa Tennilän kanssa Tiedonantajan levikkityössä ja Lapin kansanliikkeissä.
Suomessa osataan verosuunnitella. Myös siksi, että verohallinnossa kokemusta hankkineet virkailijat ovat siirtyneet yrityselämän konsulteiksi. Konsultteja ja ostettavia asiantuntijoita piisaa. Apuvälineenä ovat usein ulkomaalaiset vakuutusyhtiöt, joiden sisään konsulttifirmojen asiakkaat sijoittavat varojaan.