Eläkeläiset haluavat enemmän vaikutusvaltaa

19.05.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 20/2006.

Eläkeläiset ry:n 16. edustajakokous pidettiin 16 - 17. toukokuuta Varkaudessa.


Edustajisto valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi yksimielisesti järjestön keskusvaltuuston puheenjohtajan Timo Laaksosen Porista. Laaksonen on SKDL:n ja vasemmistoliiton entinen kansanedustaja.


Kokouksessa otettiin tiukasti kantaa vanhustenhuollon tilaan. Julkilausumassa vaadittiinkin poliittikkoja yhteisvastuuseen. Yksityistäminen ja kilpailuttaminen eivät järjestön mielestä ole ratkaisuja palvelujen takaamiseksi.


Toinen keskeinen puheenaihe olivat eläkkeet ja niiden alhainen taso. Kokous vaati muun muassa tuntuvaa tasokorotusta kansaneläkkeeseen jo ensi vuoden alusta sekä eläketulon verotuksen lieventämistä.




Sääntömuutos hyväksyttiin



Edustajistossa istunut Raimo Väisänen kehui edustajakokouksen ennakkovalmisteluja hyviksi. Kokous sujui enimmäkseen rauhallisissa merkeissä. Eniten keskustelua herätti järjestön sääntömuutos. Sääntömuutoksen jälkeen järjestö hyväksyy jäsenikseen kaikki vauvasta vaariin, yhteisöjäseneksi minkä tahansa järjestön tai puolueen.


Väisänen äänesti sääntömuutosta vastaan.


– Tämä on kuitenkin eläkeläisjärjestö, pohtii Väisänen.


Sääntömuutos hyväksyttiin lopulta äänin 212-14. Jäsenmaksu päätettiin korottaa kymmeneen euroon.


Tuore puheenjohtaja ilmoitti, miten hän haluaa tuoda myös eläkeläiset mukaan tupo-neuvotteluihin. Timo Laaksosen mukaan Suomen 1,4 miljoonaa eläkeläistä on nyt jätetty sopimusyhteiskunnan ulkopuolelle.


Mikäli Raimo Väisänen saisi päättää, eläkeläiset eivät tupo-pöytään istu jatkossakaan.


– En ymmärrä miksi. Järkevämpää olisi lisätä eri eläkeläisjärjestöjen yhteistyötä. Monet edustajat ehdottivat myös mielenosoitusten järjestämistä, mutta päätöksiä niistä ei tehty, summaa Väisänen.




Kuntoranta muuttunut



Raimo Väisänen pani tyytyväisenä merkille, miten monessa asiassa Eläkeläiset ry:n kanta noudattelee SKP:n poliittisia linjauksia.


Häntä kuitenkin harmittaa, miten kokouspaikkanakin toiminut Kuntorannan kylpylä on osakeyhtiöittämisen jälkeen muuttunut huonompaan suuntaan.


– Eläkeläisten osuus Kuntorannan asiakkaista on enää 22 prosenttia. Kylpylän hinnat eivät enää vastaa palvelutasoa, huomauttaa Väisänen.


Eläkeläiset ry:n edustajakokous järjestetään joka kolmas vuosi ja se on järjestön ylin päättävä elin.



(MK)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli