Cinefiilin muotokuva

05.02.2015 - 13:57
(updated: 16.10.2015 - 10:39)

Peter von Bagh – suomalainen elokuvaohjaaja -dokumenttifilmin lopussa on luettelo päähenkilön Peter von Baghin teoksista: 40 elokuvaa, 7 radio-ohjelmanimikettä (sis. pitkiä sarjoja) ja 34 kirjaa.

Postuumisti viime vuoden lopulla ilmestyneen muistelmakirjansa Muisteja alussa von Bagh pähkäilee, mikä voisi olla hänen ammattinimikkeensä. Ei ohjaaja, ei kirjailija, ei toimittaja…

Häntä voisi tekemistensä perusteella tituleerata vaikka nimikkeillä elokuvakriitikko, elokuvaohjaaja, historioitsija, professori, ohjelmistonsuunnittelija, festivaalijohtaja, toimittaja, päätoimittaja, kirjailija, kirjankustantaja tai juontaja.

Aluksi psykiatrin pojasta piti tulla lääkäri, ja tätä varten Peter opiskeli jo Oulussa matematiikka ja myöhemmin Helsingissä myös fysiikkaa mutta vaihtoi pian pääaineikseen estetiikan ja kirjallisuuden.

Muun tekemisen ohessa tuli myös opintosuorituksia – tohtorin oppiarvoon saakka.

Tätä oman tiensä kulkijaa olisikin vaikea kuvitella mihinkään ns. ”porvarilliseen” ammattiin. Peter kammosi kaikkea byrokratiaa, esimerkiksi hänellä ei koskaan ollut omaa työpöytää.

Peter von Bagh oli siis oppiarvoltaan valtiotieteen tohtori. Väitöskirjassaan Peili jolla oli muisti (2002) von Bagh tutki kollaasia ja kompilaatiota – tekniikkaa, jossa erilaisia materiaaleja ja elementtejä yhdistetään samaan teokseen ja joilla voi viestiä elokuvallista koostetta laajempaa repertuaaria sekä informatiivisessa että taiteellisessa merkityksessä. von Baghin elokuvien viestit on yleisimmin rakennettu keskenään yhteismitattomista elementeistä. Näinhän oli myös hänen oma elämänsä: yhteismitattomia asioita rinnan, päällekkäin, limittäin…

Tätä elämän moniottelijaa kiinnosti kaikki inhimillinen kulttuuri: musiikki, kirjallisuus, elokuva, teatteri, kuvataide, arkkitehtuuri ja rakennustaide, politiikka, kaikki mahdolliset aatteet ja niiden historiat.

”Petteri oli kokonaistaideteos, häntä on vaikea eritellä…ehkä hänen suurin saavutuksensa oli ihminen, kokonaistaideteos Peter von Bagh…” ”…ei hänen työtään voi oikein pelkistää mihinkään…” sanoi Peterin tärkeimmäksi opettajakseen nimennyt Aki Kaurismäki Yleisradiolle antamassaan muistohaastattelussa.

Yliopiston opintosuunnalla ei, kuten ei sillä ammattinimikkeelläkään sitten loppujen lopuksi ollut niin merkitystä. von Bagh oli monen alan self-made-man ja huomasi jo aikaisessa vaiheessa valmistuneensa Peter von Baghiksi. ”Sellaista ei ollut vielä keksitty.”

Filmihullu

Ensimmäiset julkaistut elokuva-arvostelut von Bagh kirjoitti koulukaupunkinsa Oulun valtalehteen Kalevaan 16-vuotiaana vuonna 1959. Jo tuolloin hänen kritiikkinsä kärki oli pisteliäästi kohdistettu silloiseen ”nykyelokuvaan”. ”Elämäni kertosäe, rutina siitä että asiat olivat ennen paremmin, alkoi siis jo ensi ruudussa”, toteaa tämä renessanssi-ihminen nyt elämänsä viimeisissä kirjoituksissa teini-iän tuotosta arvioidessaan. Muita aikaisen vaiheen julkaisu- ja toimintafoorumeita olivat mm. Ylioppilaslehti, Parnasso ja Eino Leino-seura.

Peter von Baghin monipolvinen, uskomaton matka elävän kuvan maailmaan alkoi Oulun teinien elokuvakerhosta ja vei tämän cinefiilin, filmihullun miehen aina sinne, missä maailman johtavat elokuvien tekijät, tuntijat ja tutkijat tapasivat kokoontua.

Sodankylän filmifestivaalinkonseptin alkuidean Peter von Bagh sai toimiessaan 19-vuotiaana Jyväskylän kesän elokuvaohjelmiston vastaavana vuonna 1962. von Bagh teki paljon yhteistyötä Yleisradion kanssa. Teki siis silloin ja sikäli kun siellä häntä – maailmalla palkittua ja arvostettua elokuvan tekijää ja tutkijaa – ymmärrettiin eikä boikotoitu.

Mittava sarja television elokuvaesittelyjä ja radion ”Elämää suuremmat elokuvat”-sarja olivat sitä yleisradioyhtiön alkuperäisen idean mukaista kansansivistys- ja valistus- ja kasvatustyötä, johon ei liene paluuta missään muodossa milloinkaan enää.

Juuri Yleisradio saakin von Baghin muistelmissa huutia erityisesti elokuvakulttuurin ymmärryksen puutteesta. Eikä tämä kritiikki kumpua vain tuon tahon nuivasta suhtautumisesta PvB:n omiin teoksiin ja uusiin ohjelmaideoihin vaan yhtiön elokuvapolitiikasta yleensä. Muutenkin nykyinen Yle saa kirjassa oman, perustellun syyteryöpyn. Mukautuminen kilpailuun katsojaluvuista on vienyt ohjelmiston rungoltaan lähinnä – angloamerikkalaisen tusinatuotannon myötä – halppistavaratalojen rihkaman tasolle.

Vasemmistolaisuus tempaisi mukaansa

Opiskelijamaailman aktivoituminen ja vasemmistolaistuminen 1960-luvulla tempaisi Peterin mukaansa. Seuraavaa vuosikymmentä – 1970-lukua – muistellaan nykyään jonkinlaisena ”vaaran vuosikymmenenä”, kun opiskelija- ja muukin nuoriso oli hurahtanut kuka minnekin.

”’Taistolaiset’ mainitaan usein hihhulilaumaksi. Itse muistan toisin. Päälauseita olivat vakavuus ja tiedonjano. Kapitalistisen Suomen epäkohtia ja todellisuutta analysoitiin lahjomattomasti. Nykyään analyyttinen puoli puuttuu täysin, ja jälki on kauheaa”, muistelee muistelija nyt.

Aika vaati jokaista valitsemaan puolensa ja tapahtumat maailmalla, etenkin USA:n toimet eri puolilla, tekivät puolen valinnan helpommaksi.

Peter von Bagh ei ymmärtänyt myöhemminkään, miten olisi ollut eettisesti arvokkaampana ”… bimbojen metsästäminen kokoomuksen bileissä… kuin kannanotto Vietnamin sotaa tai Pinochetin julmuuksia vastaan.”

Paljon parjatut 1970-luvun hihhulit saavat Peter von Baghilta lohduttavan rehabilitoinnin: ”Yleisesti ottaen muistan ihmislajin näyttäneen parhaita puoliaan noina vuosina.”

Peter von Baghin eräänlaisena ”lopputyönä”, kaiken synteesinä ja testamenttielokuvana voitaneen pitää hänen viimeistä työtään, Sosialismi-elokuvaa. Se on kollaasitekniikalla (47 elokuvanäytettä) toteutettu läpileikkaus ja analyysi siitä, mitä sen sosialismin piti olla, mitä se reaalisosialismi oli ja mikä siinä mahdollisesti meni pieleen. Ikään kuin vinkkinä seuraaviin vastaaviin yrityksiin ryhtyville ohjaaja von Bagh suosittelee peruskysymyksiin palaamista, tutustumista sosialismin/marxismin klassikoihin.

Sosialismi sai ensi-iltansa viime kesänä Sodankylän elokuvafestivaalilla ja on sen jälkeen nähty vain festivaaleilla Italian Bolognassa ja Ranskan Locarnossa. Jälkimmäisen festivaalin esityksen (16.8.2014) lehdistötilaisuuden on Filmihullun Peterin muistolle omistetussa numerossa (6/2014) kirjattu päättyneeksi ohjaajan toteamukseen: ”Nykyään meille on tarjolla kirottu mahdollisuus elää maailmassa, jossa ei ole elokuvaa eikä oikein sosialismiakaan. Tuo maailma on todella outo ja valheellinen paikka, ja toivon epätoivoisesti paluuta kumpaankin.”

Muistelmiensa – ja elämänsä – lopussa Kari Peter Conrad von Bagh on perimmäisen kysymyksen äärellä.

”On aika palauttaa pöydälle peruskysymys: onko elokuva suurempi kuin elämä vai päinvastoin?

Haluan nyt aikamatkani päätteeksi esittää maltillisen ehdotuksen – tasapelistä.”

Peter von Bagh: Muisteja. Like 2014. 426 sivua.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Kulttuuri