AKT vastustaa työehtojen huononnuksia

10.03.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 10/2006.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto aloitti lakkotoimet viime sunnuntaina. Syynä on työnantajaliitto ALT:n tes-neuvotteluissa antamat esitykset, jotka antaisivat työnantajille käytännössä mahdollisuuden käyttää rajattoman määrän osa-aikaisia työntekijöitä. Tämä loisi AKT:n mukaan alalle kahden kerroksen työmarkkinat. Tätä ei liitto voi hyväksyä.


AKT vaatii osa-aikaisen työn käytölle pelisäännöt, joilla tällainen työ rajataan tilanteisiin, joissa työtä ei voida tosiasiallisesti teettää kokoaikaisena työnä.


Osa-aikaisten sallimisen lisäksi työnantaja on esittänyt neuvotteluissa muun muassa pekkaspäivien muuttamista rahaksi, kuljettajien koeajan pidentämistä ja työajan kaksiviikkojakson romuttamista. Kiistassa annettiin keskiviikkona sovintoesitys ja lakon kohtalo oli lehden painoon mennessä vielä auki.




Ei tarvetta osa-aikatöihin



Työnantaja esittää, että pääkaupunkiseudulla 10 prosenttia tehdyistä tunneista voitaisiin teettää osa-aikaisilla työntekijöillä. Muualla maassa työnantaja haluaa käyttää osa-aikaisia rajoituksetta omien tarpeidensa mukaan.


Toteutuessaan työnantajan vaatimukset johtaisivat AKT:n mukaan siihen, että kuorma-autopuolen aamujakelut ja iltakeräilyt tehtäisiin osa-aikaisten voimin. Linja-autoalalla aamu- ja iltaruuhkat, tilausajot sekä muut säännöllisestä linjaliikenteestä poikkeavat ajot hoidettaisiin osa-aikaisilla.


Toisin kuin työnantaja väittää, ei kuljetusalalla ole tarvetta osa-aikatyöhön. Nykyiset työehtosopimukset sekä työaikajärjestelmä antavat erinomaiset mahdollisuudet järjestellä työvuorojen ruuhkahuippuja ilman osa-aikaisten käyttöä. Kuljettajien työajat ovat jo nykyään poikkeuksellisen joustavat.




Osa-aikaisten käyttö polkee työn hintaa



Työnantajat ovat myöntäneet suoraan, että pätkätyöläisten käyttö johtuu rahasta. Tällaisten työntekijöiden käyttäminen on työnantajalle huomattavasti edullisempaa kuin vakituisessa, kokoaikaisessa työsuhteessa työskentelevien. Kun työnantaja välttyy maksamasta osa-aikaisille esimerkiksi pekkasvapaita, säästää se jo pelkästään sillä noin 10 prosenttia palkkakustannuksista.


AKT korostaa myös kuljettajan työn vastuullisuutta. Osa-aikaisilta puuttuu liikenneturvallisuuden kannalta tärkeä tuntuma tämän päivän ruuhkaiseen liikenteeseen. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli