Euroopan keskuspankilla olisi kädessään ratkaisun avaimet eurokriisiin, mutta se ei niitä aio käyttää. Näin arvelevat Lauri Holappa ja Jussi Ahokas, jotka kirjoittavat säännöllisesti Raha ja talous -blogiin osoitteessa rahajatalous.wordpress.com.
Suomalainenkin valtavirran taloustiede on puhtaasti uusklassista, mutta Holappa ja Ahokas tunnustautuvat jälkikeynesiläisiksi. Ajatus yhteisestä talousaiheisesta blogista kypsyi miesten tehdessä väitöskirjojaan. Molemmissa töissä tarkastelutapa on jälkikeynesiläinen.
Parivaljakon mielestä tutkijoiden pitää pystyä vaikuttamaan yhteiskunnan kehitykseen ja saada ajatuksia laajemman yleisön tietoon.
– Tieteellinen tutkimus ei saa olla pelkästään akateemisiin julkaisuihin kirjoittamista. Vähintään yhtä olennaista on samojen näkökulmien esiintuominen yleisölle, toteaa Holappa.
Jussi Ahokas kertoo, että finanssikriisin myötä 2008-2009 tuli myös talouden taantuma. Hänen mukaansa jälkikeynesiläinen näkökulma tarjoaa tarkastelukehyksen, joka selittää hyvin talouskriisin kulkua.
Raha ja talous -blogi avattiin kestävyysvajekritiikillä. Kestävyysvajehan on käsite, jolla voidaan nykyään perustella kaikenlaista talouspolitiikkaa, lähinnä leikkauksia ja säästöjä. Tilanne ei kuitenkaan ole niin synkkä kuin mitä esimerkiksi valtiovarainministeriö haluaa meille uskotella.
– Valtiolla on loppujen lopuksi paljon enemmän pelivaraa kuin yleensä ajatellaan, toteaa Ahokas.
|
| Euroopan keskuspankin edustalla Frankfurtissa roikkuu euron symboli. / rjek |
Uusklassinen puhetapa tekee taloudesta monella tavalla mystistä. Uusklassiset taloustieteen tutkimukset ovat Holapan mukaan matemaattisia ja taloudesta puhutaan tunnuslukujen kautta, mikä luo vaikutelmaa vaikeaselkoisuudesta.
– On syntynyt ajatus, että taloustiede on kuin ilmastotiedettä, josta on olemassa yksi oikea totuus, pohtii Holappa.
Ahokkaan mielestä on tyypillistä, että yhteiskuntatieteilijät nostavat usein talouden edessä kädet pystyyn ja jättävät sen taloustieteilijöiden pelikentäksi.
– Taloustiede esittää itsensä eksaktina, luonnontieteisiin verrattavissa olevana maailmana. Jopa yhteiskuntatieteilijät kunnoittavat tätä eroa eivätkä lähde arvostelemaan taloutta yhteiskunnallisena kysymyksenä.
Uusklassiseen taloustieteeseen nojaavista valtiovarainministeriön virkamiehistä tulee ikään kuin oraakkeleita, joita ei voi keskusteluissa haastaa.
Holapan mukaan myös taloustieteilijät itse ylläpitävät tätä näkökantaa. He eivät pidä näkemyksiään poliittisina eivätkä halua ottaa poliittisesti kantaa. Taloustieteilijät vain antavat reunaehdot ja poliitikot saavat sitten valita suuntaa annettujen reunaehtojen puitteissa.
Eurokriisin hoidossa pyörivä väärinkäsitysten vyyhti on niin valtava, että sitä on vaikea lähteä selvittämään.
Jussi Ahokkaan mukaan ongelmana on, ettei ole käsitystä nykyisen rahatalousjärjestelmän mekanismeista ja instituutioista. Yleinen harhaluulo esimerkiksi on, että rahat eivät riitä. Kuitenkin keskuspankki voi luoda rahaa ”tyhjästä”.
Uusklassiselle taloustieteelle raha on vain vaihdon väline. Raha on kuitenkin paljon muutakin, se on merkki velasta ja samalla näiden velkojen selvittämisen työkalu.
Periaatteessa kuka tahansa voi luoda rahaa. Sen sijaan on vaikeaa saada muut hyväksymään raha käypäksi valuutaksi. Valtioraha on yleisesti hyväksyttyä valuuttaa, joka lasketaan keskuspankin kautta liikkeelle. Kun valtiolla on oma valuutta ja oma keskuspankki, ei se käytännössä voi mennä konkurssiin. Mikään keskuspankki ei itse asiassa ole jättänyt valtiotaan konkurssiin.
Eurojärjestelmän perusongelmana on, että valtiot eivät ole valtiorahan luojia vaan se rooli on annettu riippumattomalle Euroopan keskuspankille, jonka talouspolitiikka on konservatiivista. EKP kantaa lähinnä huolta inflaatiosta. Sillä ei ole mitään työllisyys- tai muita tavoitteita, vain inflaatiokammo, jota hoidetaan leikkaus- ja vyönkiristyspolitiikalla.
|
| Keskuspankki voi halutessaan luoda rahaa ”tyhjästä”. / Gadget Virtuoso |
Euroalueen taustalla on uusklassinen ajatus niin sanotusta optimaalisesta valuutta-alueesta.
Euroopan talous yskähteli pahasti 1980-luvulla. Päättäjät pelkäsivät, että maanosa jää kansainvälisessä kilpailussa pahasti jälkeen. Talouden elvyttämiseksi otettiin mallia Yhdysvalloista ja uusliberalistista politiikkaa harjoittaneesta Ronald Reaganin talouspolitiikasta, jota hallitsi markkinoiden vapauden ideologia.
Eurooppaa alettiin integroida. Arveltiin, että toimivat sisämarkkinat edellyttävät yhteistä valuuttaa. Kaikessa tohinassa sivuutettiin vaaratekijät – kohtalokkaalla tavalla, kuten nyt tiedämme.
Oletettiin, että markkinoiden vapaus tasoittaa automaattisesti järjestelmän sisällä syntyvää epätasapainoa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Holappa siteeraa keynesiläisen taloustieteen perustajagurua John Maynard Keynesia, jonka mukaan toisen ylijäämä on aina jonkun toisen alijäämä. Euroopan rahaliitossa menestyneiden maiden, kuten Saksan ja Suomen, ylijäämät eivät olisi voineet syntyä ilman heikompien maiden alijäämiä. Esimerkiksi Suomenkin viennin menestys on osittain rakentunut edullisen euron kurssin varaan.
Kovin korkeaa arvosanaa Holappa ja Ahokas eivät Euroopan tai Suomen päättäjien europolitiikalle anna. Ahokas huomauttaa, ettei yksikään euromaan johtaja ole muodostanut minkäänlaista järkevää analyysia tilanteesta. Pakon edessä ja minimaalisella tavalla on keskitytty pelkästään kriisipesäkkeiden hoitamiseen.
Euroopan keskuspankki voisi ratkaista eurokriisin tältä istumalta, mutta se ei ole halunnut toimia. Käytännössä tarvittaisiinkin EKP:n politiikan muutosta. Keskuspankki voisi jäädyttää kriisimaiden lainakorot tietylle tasolle.
Ongelmana on, että minkään valtion johto ei voi suoraan komentaa EKP:tä. Tarvitaan joko EKP:n omaa kääntymistä tai suurten euromaiden ulkopuolista painostusta.
Euroopassa on päinvastoin valittu leikkausten ja vyönkiristyksen politiikka, jota Holappa ja Ahokas arvostelevat kovin sanoin. Edellisen kerran kun Euroopassa harrastettiin vyönkiristyspolitiikkaa, oli seurauksena fasismin nousu ja toinen maailmansota. Pitkään silloinkin pyristeltiin ja pyrittiin jatkamaan epäonnistunutta politiikkaa.
– Seinä tulee vastaan, kun ihmisten olot ovat tarpeeksi karmeat, toteaa Holappa.
Hänen mukaansa ei riitä, että kriisimaiden kuten Kreikan tai Espanjan ihmiset protestoivat. Tarvitaan kamppailuja myös euron ydinmaissa, kuten Suomessa ja Saksassa. Politiikan suunnan muuttamiseksi tarvitaan täältä nousevaa vastarintaa.
Holappa nostaa esiin Ranskan vaalit, jotka nostivat lupavalla tavalla vasemmiston valtaan. Nähtäväksi jää, missä määrin tuore sosialistipresidentti Francois Hollande pitää kiinni lupauksistaan harjoittaa toisenlaista politiikkaa ja haastaa Saksan liittokansleri Angela Merkelin talouspolitiikka.
Pikku hiljaa euro-eliitin politiikkaa on alettu arvostella jo valtavirran taloustieteenkin sisällä. Ahokas toteaa, että monet päättäjät ovat heränneet huomaamaan että jotakin on vialla ja että eurojärjestelmässä on vakavia ongelmia.
Vaihtoehtojen esittämiselle on vain niukasti pelivaraa. Nykyisen vyönkiristyspolitiikan kriitikot tyrmätään, eikä valtavirrasta poikkeavia näkymyksiä uskalleta Suomessakaan esittää. Hegemoninen paine valtiovarainministeriöstä, Suomen pankista ja kansainvälisiltä tahoilta on murskaava.
Eurokriisin hoidossa on puhuttu paljon ”vastuullisuudesta”. Se on nykykeskustelussa saanut sangen omituisen sisällön.
Vastuullisuuden nimissä Kreikka ja Espanja pakotetaan leikkaamaan julkista taloutta. Ahokkaan mielestä leikkauslinjasta kiinni pitäminen jos mikä on vastuutonta politiikkaa.
– Suomen 1990-luvun lamastakaan ei ole näköjään paljoa opittu. Silloin Suomella oli oma valuutta, jonka devalvoiminen toi lisää pelivaraa. Suomi sai hyötyä myös maailmantalouden yleisestä kasvusta. Silti lamalla oli katastrofaaliset seuraukset: pitkäaikaistyöttömyyttä ja köyhyyttä, varoittaa Ahokas leikkauspolitiikan vaaroista.
Kreikkaa ja muita kriisimaita syytetään vastuuttomasta talouspolitiikasta, mutta oliko niillä vaihtoehtoja?
– Alijäämäisillä mailla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin budjettivajeiden kasvattaminen. Vastuullisuutta olisi tarvittu myös niiltä mailta joilla on ollut talouden ylijäämää, sanoo Holappa.
Hänen mukaansa vastuullisuus on tällä hetkellä vain synonyymi vyönkiristyspolitiikalle, jossa jätetään huomiotta talouskasvu, työllisyysvaikutukset ja talouden vakaus.
Valtion velka on itse asiassa monessa tilanteissa mitä vastuullisinta politiikkaa. Valtion rooli on tehdä aktiivista finanssipolitiikkaa, joka tasoittaa suhdannevaihteluita.
Yksittäisen kotitalouden kannalta on järkevä pitää tulot ja menot tasapainossa, mutta valtiontaloudessa toimivat erilaiset pelisäännöt.
|
| Kreikan, Espanjan ja koko euroalueen tulevaisuus näyttää yhä epävarmalta. Kuvassa Italian pääministeri Mario Monti. / Forum PA |
Kreikan, Espanjan ja koko euroalueen tulevaisuus näyttää kesä-heinäkuun vaihteessa 2012 epävarmalta.
Edessä ei ole helppoja ratkaisuja. Esimerkiksi spekulointi siitä, eroaako Kreikka eurosta, tuo uusia ongelmia: Kreikan velat nimittäin ovat euromääräisiä. Edessä olisi valtava velkojen uudelleen järjestely.
Lauri Holappa toteaa, ettei Euroopan keskuspankin roolia voi nyt ylikorostaa, onhan se alunperinkin suurimpia syypäitä koko kriisiin.
– Keskuspankin rakenteiden muuttamisen vaatimus on vasemmistonkin kannalta keskeistä. Sitä kautta voidaan laajentaa poliittista päätöksentekoa talouden alueelle.
EKP:n pitää voida suoraan luotottaa jäsenmaita ja säädellä rahavirtoja sen mukaan, onko uhkana työttömyys vai inflaatio.
1930-luvulla Yhdysvalloissa toimeenpantiin New Deal -uudistus, jonka tarkoituksena oli pelastaa maa suuren laman kourista muun muassa suurilla investoinneilla. Euroopassa olisi tälle nyt tarvetta. Työllisyyttä ja kestävää kasvua edistäviä hankkeita voisivat olla esimerkiksi panostukset uusituvaan energiaan sekä Euroopan maantie- ja rautatieverkostoon.
– Nyt olisi uuden New Dealin paikka, toteaa Holappa.
Korvela on taas tulkinnut väärin talousmiesten tulkintoja. En tosin ole lukenut Laurin ja Jussin blogia ja kommentoin ainoastaan Markoa.
Taloustieteilijät ja suunnittelijat saisivat ottaa oppia siltainsinöörien varmuuslaskennasta jolloin kasvu olisi hidasta mutta varmaa ja nykyisen kaltaisilta kriiseiltä vältyttäisiin. Itse olen tuota noudattanut sekä yritys että yksityiselämässäni ja on jotain jäänytkin vastoin kuin valtioilla yleensä.
Aivan kuten yksityistaloudessa menoja leikataan jos ne ylittävät tulot niin on myös valtiolla, muutoin käy kuten Kreikan, sen ollut pakko tehdä kuten teki vaan olisi pitänyt pitää realiteetit maksukyvystä esillä kun lainoja otettiin.
Talous on pidettävä erillään politiikasta ja politiikan on vain selvitettävä miten näillä resursseilla päästään kunnialla eteenpäin pienimmin vaurioin nykyisessä maailmassa jossa ollaan Euroopan ja P-Amerikan alasajon partaalla kun väkirikkaat kehittyvät maat ovat ottamassa osansa maailman taloudesta. Tasaantumista ei voi välttää edes sodalla koska se aiheuttaisi enemmän tuhoa kuin mitä siitä, ehkä pyssy ja pommitehtaita lukuun ottamatta, hyötyisimme.
Setelien lisääminen painamalla on housuun pissimistä pakkasella, hetken se vain lämmittää. Talous on saatava kuntoon muilla keinoin. Työllisyyden keinot ovat hyvät mutta uusia tuulia ei sillä rintamalla ole näkynyt vaan ammattijärjestöt makaavat edelleen 1900 luvun alkupuolen poteroissaan. Ei ole saatu aikaan työajan uusjakoa entisin kustannuksin joka olisi tehtävistä helpoin kunhan siihen osattaisiin asennoitua. Jokainen saisi töitä, jos ei 8h päivässä niin vaikka 6 tuntia eikä työttömyyskorvauksia tarvitsisi maksaa koska 6 tunnissa saa ainakin sen saman kuin työkkäristä.
Käytännössä ei ole alijäämäisiä maita koska budjetti pitää laatia tulojen mukaan ei menojen. Menot pitää sovittaa tuloihin joka tapauksessa. Ihmiset kyllä oppivat elämään realiteettien mukaan kunhan heille ei puhuta puppua hyvinvoinnista jota ei vielä ole tienattu.
Eiköhän Euroopan maiden infrastruktuuri ole jo melkein valmis. Rautatiet ja maantiet ovat upeassa kunnossa. Eurooppa ei ole mikään eristetty talousalue maailmassa ja jostain syystä Holapalta ja Ahokkaalta on jäänyt jutustaan pois työpaikkojen pako maanosastamme Aasiaan. Myös pääomat ovat hakeutumassa pois Euroopasta nopeimmin kehittyviin maihin Aasiaan ja latinalaiseen Amerikkaan. Euroopan ulkopuoliset ylikansalliset suuryritykset välttelevät verojen maksua ja veroparatiisien kautta piilottelevat EU:n alueella tahkoamiaan voittoja. Myös käsite tyydytetyistä markkinoista tuntuu olevan tuntematon. Eli,että maanosamme kansalaisilla on kaikilla tarvitsemansa kestokulutushyödykkeet,joitten korkeasta laadusta johtuen niitten uusiminen ei ole tarpeellista. Työttömyys aiheuttaa verotulojen supistumisen ja kulutuksen kutistumisen.
Espanjan rakennusyritykset ovat aktiivisesti siirtymässä arabimaihin ja latinalaiseen Amerikkaan. Esimerkki talouden globalisoitumisesta.
Työeläkeläinen: "Korvela on taas tulkinnut väärin talousmiesten tulkintoja."
Ei voisi Työeläkeläinen vääremmässä olla. Toimitukseen tuli jutun julkaisun jälkeen palautetta toiselta haastatellulta eli Jussi Ahokkaalta:
"Kiitokset loistavasta jutusta kesäkuun lehdessänne. Se oli ylivoimaisesti paras suomalainen journalistinen kuvaus keynesiläisestä ajattelusta ja sen soveltamisesta talousjärjestelmämme analyysiin, mitä on todennäköisesti koskaan tehty."
Kuten sanoin en lukenut muuta kuin Korvelan kommentin ja siitä olen esittänyt mielipiteeni. Jos nuo talousmiehet ovat samaa mieltä en enää ihmettele miksi talous maailmassa menee päin sitä kun ei kehtaa naisten mahdollisesti tätäkin lukiessa kirjoittaa. En harrasta keynesiläistä enkä marxilaista ajattelua vaan omaan kokemukseen perustuvaa ja se on toistaiseksi ainakin pitänyt minut ja erään yrityksenkin plussan puolella.
Talouden tila on taloudesta vastaavien virheellisten päätösten lopputulema ja on tarpeen ryhdistäytyä sekä maksaa velat pois ennen uutta alkua. Se on ihan sama yksityisen kuin valtion tai rahaliiton kanssa ainoastaan suuruusluokat vaihtelevat.
Jos ainoa virhe tuossa aiemmassa kommentissani oli väärä arvio talousmiesten ja Korvelan mielipiteiden suhteesta toisiinsa olen voitolla. Jos muut arvioni eivät tuntuneet vääriltä olen silloinkin onnistunut.
Velkaongelmien korjaukset on tehtävä ilman setelipainon käynnistystä koska inflaatio kohtelee väärin niitä jotka ivat asiansa hoitaneet aikanaan kunnolla. Inflaatio auttaa vain niitä jotka eivät ole oman tilanteensa tasalla eli ovat ylivelkaantuneita. Miksi meidän säällisten kansalaisten pitäisi se maksaa, me voimme auttaa heitä mutta heidän on lopulta maksettava myös siitä avusta ainakin koron muodossa. Ei opi jos ei joudu vastuuseen!
Keynesiläiset eivät edusta taloustieteteiljöiden valtavirtaa.
Pienenä vinkkinä työeläkeläiselle : kriisiin mennyttä taloutta ei ole hoidettu keynesiläisin tai marxilaisin opein vaan niillä opeilla,joita työeläkeläinenkin niin innokkaasti puolustaa : eli uusklassisen suuntauksen mukaisesti ( moder. uusliberalismi). Ja muuten arkijärki ei yksinkertaisesti riitä kansantalouden selittämiseksi tai kuvaamiseksi,vaikka Työeläkeläinen omassa mikrotaloudessaan sitä hyvin käyttääkin,siitä muuten onnittelut ja täydet pisteet.
Miten muka rahan vastikkeeton pumppaaminen pankeille on uusklassisten oppien mukaista?
Uusklassisten oppien mukaan huonojen pankkien pitäisi mennä nurin ilman pankkitukea.
"Miten muka rahan vastikkeeton pumppaaminen pankeille on uusklassisten oppien mukaista?
Uusklassisten oppien mukaan huonojen pankkien pitäisi mennä nurin ilman pankkitukea."
Hyvä huomio.
Minulla onkin viime aikoina ollut tapana sanoa ettei tuota europankkitukea pitäisi käsitellä niinkään talousteoria asiana, vaan rikosoikeudellisena asiana, ja miksei myöskin poliittisena asiana tuota rikollista taustaa vasten tarkasteltuna.
Eihän yksikään ministeri tai kansanedustaja, edes kaikkein tolloinkaan voi ajatella että velkakriisi lähtee velalla ja viinakriisi lähtee viinalla.
Eihän ihminen joka on valittu eduskuntaan voi olla noin pöljä, muitta noin epärehellinen voi päästä eduskuntaan, periaatteessa jopa paremmin kuin rehellinen.
Hyvä huomio Armakselta,vastoin klassista taloustiedettä tämä pankkituki on,vaan saattas mennä koko systeemi nurin jos ei tuettaisi.Uusklassismia hyvinä aikoina ja tappioitten sosialisoimista huonoina,no pääasia,että kansa maksaa.
On ihan sama millä nimellä te kutsutte toimivaa taloutta mutta talous ei millään nimellä ole järkevä jos se velkaantuu jatkuvasti.
Hyvässä taloudenpidossa jokainen tietää mihin on varaa ja elää sen mukaan jotta jotain jää sadepäivienkin varalle.
Jos jostain syystä on velkaannuttu on velat maksettava mieluummin etuajassa ja periaatteessa velkaa saa ottaa vain tuottaviin sijoituksiin eli syömävelka on kielletty tyystin.
Valtiontalouteen verrattuna "phj" talouteni on mikro luokkaa mutta periaate on sama jos aiotaan pärjätä ja olla riippumattomia eli itsenäisiä. Velallinen ei voi olla täysin itsenäinen koska velkojalla on aina sanansa sanottavana.
Jos nuo talouden ismit jotain auttaisivat niin tässä ei oltaisi, jokuhan se aina keksii teorioita ja toiset marssivat perässä kuin linnunpojat ajattelematta mihin ovat menossa. Jos jokainen käyttää järkeään ja siltainsinöörin varmuuslaskentoa niin kasvu on hitaampaa mutta kestävää ilman jatkuvia laskuja. Opetelkaa jokainen kuluttamaan oman tasonne mukaan. vaikka olisi rahat uuteen Mersuun älkää ostako jos vanha Volvo vielä palvelee vaan pistäkää kasvamaan.
Työeläkeläiseltä common sense tekstiä.Tosin tämä nyt ei valtioiden kohdalla aivan paikkaansa pidä: usan valtiovelka kun on ollut kestämätöntä jo kauan eikä se tahtia haittaa.Tässä asiassa on totta se mitä yleisesti tiedetään,jos olet pankille velkaa 100.000 olet kusessa jos miljardin on pankkisi kusessa.Valtioita kun mitataan velanhoitokyvyllä eikä velalla.Samalla markkinoilla on olematonta hötörahaa vaikka millä mitalla,joka etsii sijotuskohdetta,kas kun pankit luovat rahaa tyhjästä.Usankin valtio vielä jonain päivänä maksaa velkansa shekillä,jossa on hyvin paljon nollia ja antaa painokoneitten jauhaa maksamiseen tarvittavat rahat.Uusliberalismi on inflaatiota vastaan,vaan saa nähdä kun tulee totiset paikat,valtion velat ovat hävinneet kuin lumi kevätauringossa.Ainoa asia mihin nämä porvarit haluavat valtionvelkaa käyttää on köyhien kepittäminen ja kurjien vielä kovempi kurjistaminen,nyt ei ole varaa työttömyyskorvauksiin,ei sosiaalitukiin eikä mihinkään mitä köyhä tarvitsee.Tätä laulua on muuten laulettu vuosikymmenet.Työeläkeläiselle vielä kerran onnittelut,ettei sinun tarvitse tapella nälkärajalla olemattomilla valtion tuilla.( ei totta puhuen minunkaan)
hienoa jokainen pistäköön rahansa kasvamaan.. aivan hieno ohje.. kun miljonääri panee sen 100 000kasvuun.. saa se sen kasvamaa kun meikkis laitta 2 euroa kasvamaan.. kyllä mäkin sen 4 euroon kasvatan.. kun miiljonääri kasvataa sen samalla prosenteilla sillä on taskusaa 200 000.. jep mietippäs hienoa ohjettasi tarkkemmin..
Suurin osa meistä ei valitettavasti olla miljonäärejä.. ja se että sä vaadit toista tekemään.. työtä ilmaseksi tai hyvän tekeväisydeksi .. sitä .. pitäisi vähän ajatella mitä kirjoittaa..
Ehkä eläkeelä olo on helppoa kun ei tarvi tehdä itse mitään ja rahaa tulee pöytään..niin on helppo neuvoa..
ehkä olisi parempi että jatkasit yrittäjänä..niin voisit taas alkaa arvostaa työntekoa vähän enemmän..
Sillä nykyään myös yrittäjänä olo on työläämpää kilpailu se sen tekee.. kun olit yrittäjä taidoit olla alalla jossa ei ollut kilpailua..ja sait isot voitot
Nyt sitten kirjoitat vasemmisto lehtiin ihania vaatimuksia muille...
Voidaanhan yksilönkin kohdalla arvoisa ”phj” puhua velanmaksukyvystä kuten sinä sanot valtiosta. Kummankin taholta se koron maksu on kuitenkin hukkaan heitettyä rahaa joka olisi voitu sijoittaa tärkeämpään jos alkuun olisi mietitty mihin on varaa eikä etupainotettu hankintoja varsinkaan tuottamattomia.
Tehtaan rakentamiseen voi ottaa velkaa jos oletetaan tehtaan maksavan itsensä säällisessä ajassa jne.
On totta ”hanskis” jotta jokaisella on eri määrä sijoittaa joskin 2 euroa taitaa sinullakin olla alakanttiin. Laitetaan kuukausipalkasta 10% aina pahan päivän varalle ja tullaan toimeen sillä 90% käteen jäävästä niin vuoden päästä on jo reilu kuukauden palkka vararahastona ja voi miettiä mitä tehdä sillä.
Ihmisen pitää aina säästää itselleen rahaa varalle ja vanhuuden turvaksi. Kun on muutaman kuukauden palkka/eläke tilillä niin ei tule tarvetta kalliisiin pikaluottoihin eikä edes varsin hintavaan luottokorttivelkaan. Siinä sitä saa korkoa rahoilleen sillä pankeistahan sitä ei saa.
En ole miljonääri valitettavasti minäkään kuin vanhoissa Italian liiroissa. Ennen eläkkeelle pääsyä olen työskennellyt runsaat 40 vuotta ja varmasti kunnioitan työtä enemmän kuin sinä, minä olen jopa luonut sitä. Haluaisin vain nähdä sen alan jolla ei kilpailua ole mutta olemalla kilpailijoita fiksumpi pärjää. Voitot ovat nykyaikana varsin suhteellisia joskaan tappiolla ei juurikaan kauaa menesty.
Noin 35 vuoden aikana yritys jossa olin osakkaana ei tehnyt yhtenäkään vuonna tappiota mutta aika pienellä mentiin siellä -90 luvun alussa pari vuotta. Kuluja kuten palkkaa pitää säädellä sen mukaan, että lamankin jälkeen on työpaikka ja tämä on unohtunut ay-liikkeeltä.
En ole vaatinut mitään vaan antanut neuvon siitä miten eteenpäin tavalla joka helpottaa jokaisen oloa, työläisten varsinkin.
"Työllisyyden keinot ovat hyvät mutta uusia tuulia ei sillä rintamalla ole näkynyt vaan ammattijärjestöt makaavat edelleen 1900 luvun alkupuolen poteroissaan. Ei ole saatu aikaan työajan uusjakoa entisin kustannuksin joka olisi tehtävistä helpoin kunhan siihen osattaisiin asennoitua. Jokainen saisi töitä, jos ei 8h päivässä niin vaikka 6 tuntia eikä työttömyyskorvauksia tarvitsisi maksaa koska 6 tunnissa saa ainakin sen saman kuin työkkäristä"
Kun työpäivää lyhennetään 8 tunnista/pv 6 tuntiin/pv tulisi työtunteja ja työpaikkoja 25% lisää ja siten ostovoima lisääntyisi merkittävästi, kunhan palkkataso pysyy entisenä. Jos palkkoja lasketaan samassa suhteessa, ostovoima ei lisäänny eikä talous elpyisi. Työeläkeläisen malli on köyhyyden uusjakoa ja hän makaa taas työnantajan poteroissa. Muistuttaa hölmöläisten hommaa, mattoa leikataan toisesta päästä ja liitetään toiseen eikä matto pitene.
anteeksi kun suivaannuin ohjeistasi..
Tilanne on vaan muutunut niin paljon.. monella matalapalkka alalla elävillä on se 2 euro jonka pystyvät säätämään vaikka tekevät pitkiä työpäiviä,.hinnat nouseet.. varsinkin jos on paljon lapsia..
Tuo 10 prosentttia on todella vaativa..
On ihmisiä joiden vuositulot on alle 10 000 vuodessa vaikka ovat töissä..
vuokrat asuminen.. kustannuksia lapsista ym..
Vaatii todella lujaa luonetta säästää. varsinkin jos työ tehdään samalla rankaksi.. ja palkat lahaa hinnat nousee..
Säästäää pitää kauan jos säätää pystyy vaikka vain 10 euroa.. ja vaikka säätäisi 20 vuotta voi olla että inflaatio on syönyt säästötöt..
Vaikka säätäisi ei pysty säästämään sellaista summaa josta olisi hyötyä yhtään tilanteissaa jossa työt loppuvat.
Joillakin ihmisillä vaan on tilanne niin..ja heitä on tosipaljon..joku on menettänyt perheen ym.. joku alkanut juoda.... elämä vatii myös tuuria..
Jos löytää oikean paikan.. voi säkällä löytyä työmaa jossa sinua kunnioitetaan .. ja jossa sinulle krtyy voimavaroja säästää..
kilpailu on viety kovaksi työmailla ja myös yrityspuolella. kakki ajattelee omaa etua.. yhteisen edun ajattelu on ohi..johtajilla ei kontakteja työntekijöihinsä.. jne..aika on muttunut
kylmäksi ja kovaksi työntekijälle... samoin on käynyt yrittäjille.. ja he siirtävät pahan olonsa työntekijöihinsä.. repivät kaiken tehon ja hyödyn.. välittämättä .. se ssyrjäytttää kadotaa ihmisen halun säästää tai luoda uraa..nuoret etenkin kärsivät tästä.. etenkin jos heillä ei ole varakasta sukua tukenaan..
valtioiden velkaantuminen se johtuu pääasiassa.. yhdestä seikasta
Tuloerojen kuilusta keskiluokan ja ääri eliitin välillä...
Ääri elittiä on sijoittajat ja talouden eri lainalasuksilla keinottelevat..he sijoittavat pää omiaan .. ja tekevät voittoa ja taappiota
Aivan samalla tavalla kuin pokeri pelissä..panokkset on suuria..
heidän aikansa menee tähän.. rahoilla pelaamiseen.kun rahat pätyvät pyörimään tässä isossa pelikasinossa.. siinä ei ole peli sääntöjä se ei ole inhimillistä toimintaa..se on peluuta ihmisillä..
Ainut keino on omasta mielestäni .. kaventaa tätä kuilua .. pitäisi saada ne pelipöydissä sijoitusmarkkinoilla
pyörivät rahat.. kiertämään.. tuotanto ja kulutuspuolella..
Jos ne ei kierrä eli jos ne on isoja numeroita pankkien sijoituspankiirien tietokoneilla ja ne määrrrävät.. rahan kierrosta ..eli jos he eivät ymärrä vapautaa niitä kiertämäään yhteisöissä.. työntekijöillä eläkeläisillä oikeassa maailmassa.. talous ei voi kasvaaa..
yhteisöt ja veronmaksajat ei pysty säästämään sellasia summia mitä pelurit on tappiolla.... useimmiten on pelattu riskillä eli velaksi..rahaa on siirelty holtittomasti tuottamaan toiseta sijoituksesta toiseen.. ja itse otettu välistä voitot..
Voitot sijoitettu kinteään omaisuuteen materiaaliin tai veroparatiiseihin..
Lukematon määrä rahaa on valunut pois kierrosta..vuosien aikana..kakki tämä raha... sen pitäisi tämän ja seuraavan sukupolven edustajien maksaa työllä..
Se on johtanut tilanteeseen jossa yhteisöt on köyhtyneet ja ostovoima heikentynyt..
Ratkasuksi nämä henkilööt ovat kehitäneet syteemin. jossa tämä raha maksatetaan veronmaksajilla.. zse tarkoitaa säästämäistä..
Nämä ihmiset jotka aiheuttivat sen he pääsevät vapaasti jatkamaan pelailuaan tosin nyt yritetään saada valvojia tähän pelisaliin..
On hyödytöntä säästää kun tuhlaus jatkunee toisaalla..raha ei päädy kiertoon.. vaan sitä painetaan ekp stä katoavia vastaava summa.. mutta tämä raha se ei näy..missään..
samalla kehitys on johtanut siihen että suomi on myös menettänyt osan itsenäisyydestään..ne jotka pelaavat ovat alkaneet hallita koko eurooppaa..ja jakavat sieltä rahaa sen mukaan kun haluavat..he kontroloivat kaikkea ..yhteisöt.. ei voi vaikuttaa tähän yhtään..politiikot ne lupaavat parannuksia ilman että heillä on rahaa toteutaa niitä..
Nytkin valtio on luopumassa tukemasta kuntia.. eli kuntien pitää säästää..samalla lisäävät velvotteita kuntia kohtaan..
Samalla tukevat pelirahaston toimintaa koska pelkäävät raha tasppainon romahtamista..
Liian moni on sekaantunut ja on työssä tässä pelikasinossa..Me emme voi mitenkään vaikuttta talouteemme. vain olemalla tässä leikissä mukana..
Tämä leikki tuhoo yhteiskunnat .. rapauttaa moraalin..tekee sotia kasvattaa luokka ristiriitoja.. särkee työ innon..
Vahinko että poliitiset päättäjä uskovat sokeasti että tälläinen järjestelmä voisi toimia..heidän on pakko..koska ei ole tilalle tulossa muuta..
säännöt ja valvonta systeemit
on sanottu kun luodaan valvonta syteemi tilanteeseen voi puuttua..
Rahasioissa on vaan niin että kukaan ei anna valvoa.. varsinkaan se jolla on pelimerkit halussa.. ei hän halua luopua tienisteistään..koko rahamarkinoiden idea perustuu nopeuteen älyää ostaa ja myydä oikealla hetkellä..
Tätä on lähes mahdotonta valvoa.. rahan siirrot tileiltä tileille..ym . sama kuin yrittäisi valvoa internetin liikenettä ja tietää mitä kukin suunnittelee..rahavirrat me kulkee ympäri maailman.. Ja aina löytyy joku huijari joka kesii konstin päästä käsiksi jopa lailliseti näihin raha virtoihin.. esim mardoff--usa..
Euroopalainen valvonta.. ok se siillä voi olla myönteistä vaikutusta ja kielteistä jos se saadaan pelaamaan
Ongelmia tuhansia.. mistä löytyy luotettavat valvojat.. kenen edun kannalta valvovat.. miten olla sekaantumatta.... pelissä pyörii isot rahat lahjonta kiristys ym.. valvojat yksilöitä...kuka valvoo valvonta syteemiä..
rikollis jäärjestöt voi soluttatua valvontaaan..
Mitä maksa vavonnan toteutus onko siitä saatu hyöty suurempi kun kulut.. kuka maksaa valvonnan.. vastaus taas sama työntekijät yhteiskunnat..tavalliset ihmiset..
Aina tapahtuu sama raha poistuu kierrosta.. menee johonkin.. kinteään omasuten tai raaka aineeseen.. jos niiden arvo putoaa.. maksaa yhteisöt sen työllään.. tai ekp painaa olemattoman rahan.. joka vastaa kiinteän arvon hinnan pudotusta..
Peli jatkunee niin kauan kun yhteisöt ei pysty maksamaan peliä..pelurit siirtää pelinsä sinne missä raha pyörii.. ja unohtavat köyhät alueet.
jos yhteisöt estäsivät tämän.. sekin vaikeaa...jos joku esitää vastaan sanotaan häntä populistiksi..koska ratkasua ei ole.. niikauan kun uskomme raha markkinatalouteen..
Minun mallini Arvo on työn uudelleen jakoa ja sen mukana hyvinvoinnin. Kokonaispalkkasummaa ei voida kasvattaa vaan sitä pitää mieluummin pienentää kilpailukyvyn vuoksi.
Se on katsos siten, että jos kaikilla on miljoona kaikki ovat yhtä köyhiä. Näinhän se oli aiemmin Italiassa jossa 3000 mk vaihtamisella liiroiksi pääsi liiramiljonääriksi.
Jo työttömyydestä luopuminen työtä jakamalla auttaisi meitä parempaan tulokseen koska työttömille ei enää maksettaisi tyhjästä. Työaikaa voitaisiin taas jatkaa kun työt sitä vaatisivat mutta kyllä se vapaa-aikakin vaikka pienemmällä kokonaispalkalla on mukavaa ja sen huomaa jäädessään eläkkeelle.
Suomalaisten ostovoimalla emme koskaan tule pärjäämään vaan meidän on tähdättävä vientiin jotta sarjoja voidaan kasvattaa, viennissä on meidän tulevaisuutemme kuten menneenkin ajan hyvinvointi antaa ymmärtää. Kustannustasoa on siten laskettava kilpailukyvyn tarvitseman verran.
Työn uudeleen jakoa.. jaahas kukahan se jakaja on pankit ja firmojen osakaatko...
Uskotko että he jakavat työn oikeudenmukaisesti..uskotko että ihmisillä on motiivi tehdä työtä rahoitaakseen öky miljonääriä bahamasaarilla..
Kysymyksessä on yhteisö nimeltä suomi ja sen säilyttäminen ..kyse ei ole tyän jaosta ja orjuuttamisesta..
kysymys on ravirtojen muutamisesta yhteisäille hyödyllisiksi..
Nyt rahavirrat hyödyttävät kasvottomia peliriipuvasia aikuisia ihmisiä joilla on lasten kehitys,,,he tarvitsevat apua peli riippuvuuteensa..
Itse en halua työlläni rahoitaa peliriipuvasia jotka eivät osaa hävitä
Osakkeissa pyärii enemmän voittoa kuin on mahdollista.. rahat on pelattu useaksi tuhanneksi vuodeksi ja pelaaja ei voi lopetaa luotuaan riipuvuus verkoston..
Heh heidän pitäisi opettaa rahapelien sijaan pelaamaan esim angry bird peliä.. siitä tuotot tulisivat suomalisille.. veronmaksajille..
Kun pelamisella ei ole sääntöjä ja pankit lykkäävät ilmasta leikki rahaa pelureille ja syteemille.. kaikki ok..
työtä ei tule jos sitä ei tehdä kannatavaa.. kuka lähtee tekemään työtä yrittäjänä kun se ei tuota.. osake kaupoilla tienaa sen mitä piiku firma koko elinkaaren aikana..
ja siinä pelissä ei tarvi tehdä mitään erikoista.. kun on tarpeeksi rahnaa voi sijoitella sinne sun tänne ja hups jostain tulloo rahaa kokoajan.. enemmän kun ehtii kulutttamaan.. voitot taas pörssiin ja meno jatkuu..tämä peli ei ikävä kyllä synnytä työmaita.. se tuhoaa työpaikat..kun raha ei kierrä ...raha kiertää firmojen optioiden kautta.. ympäri maailman iso rikkaiden taskuun.. sen rahan ne käyttää työpaikojen synnytämiseen paratiisi saarilla..johon kertyy prostituutiota ja muita heidän palvelijoitaan.. tekemään heille ilmasia tekoja.. pilkka hintaan..Heitä ei kuule kinosta suomliste tilanne pätkääkään ja se että onko jollain työtä tai ei..ja se jakaminen.. mistäs jaatkun ei ole.. ok voihan vanha rikas eläkeläinen työllistää jonkun.. siivoamaan.. tai hoitamaan .. tai joku lääkäri sille voi tulla kasa kauneusleikkausen haluavia miljonäärejä..onha niitä muillakin kuinliira maissa.. esim huippu urheilijat saavat kyllä palkkaa.. jaetaan heidän työtään.. siinä hyvä idea sun työnjakoos.. ajetaan kaikki formuloita..ei tavallinen tehdas työ lkiinosta ketään.. eikä näitten rikkaiden palvelu.. kun osttavat kultaharkkojaan..
"Suomalaisten ostovoimalla emme koskaan tule pärjäämään vaan meidän on tähdättävä vientiin jotta sarjoja voidaan kasvattaa, viennissä on meidän tulevaisuutemme kuten menneenkin ajan hyvinvointi antaa ymmärtää. Kustannustasoa on siten laskettava kilpailukyvyn tarvitseman verran."
Heh. Menehän Työeläkeläinen kertomaan tuo kenelle hyvänsä analyytikolle, vaikkapa nyt ensimmäiseksi Sampo Pankin ekonomisti Lauri Uotilalle.
17.5. 2013 – Risto Uljas
27.4. 2013 – Tiedonantaja
12.4. 2013 – Harri Kiiskinen
19.3. 2013 – Camilla Kantola
1.3. 2013 – Sippo Kähmi
28.2. 2013 – Marko Korvela
8.2. 2013 – Marko Korvela
29.1. 2013 – Tiedonantaja
16.1. 2013 – Tiedonantaja
15.1. 2013 – Tiedonantaja
1.1. 2013 – Petri Lahtinen
31.12. 2012 – Sippo Kähmi
10.12. 2012 – Simo Suominen
7.12. 2012 – Sippo Kähmi
26.10. 2012 – Tiedonantaja
22.10. 2012 – Marko Korvela
21.9. 2012 – Marko Korvela
3.9. 2012 – Risto Koivisto
21.8. 2012 – Tiedonantaja
4.8. 2012 – Marko Korvela
20.6. 2012 – Seppo Ruotsalainen
12.6. 2012 – Jari Heinonen
21.5. 2012 – Risto Koivisto
7.5. 2012 – Marko Korvela
18.4. 2012 – Marko Korvela
13.4. 2012 – Arto Tuominen
28.3. 2012 – Jari Heinonen
21.3. 2012 – Seppo Ruotsalainen
20.3. 2012 – Marko Korvela
13.3. 2012 – Marko Korvela
18.2. 2012 – Tiedonantaja
6.2. 2012 – Marko Korvela
27.1. 2012 – Erkki Susi
25.1. 2012 – Erkki Susi
21.1. 2012 – Tapio Siirilä
27.12. 2011 – Arto Tuominen
Näen historiallisessa tarkastelussa useita ongelmia: Julkisen sektorin laajuus on yleismaailmallisesti ihan toista kuin 30-luvulla. Euroopan velkakriisi on ollut lähinnä julkistalouksien ylivelkaantumista. Millä ajatteluketjulla kasvun taataan olevan velkaantumisen korkokuluja isompaa samalla pysyen yhteisvaluutassa?
Suomi nousi todella nopeasti 90-luvun lamasta kiitos hyvinvointivaltion kulutuskysynnän, mutta argumenttia ei voi jatkaa loputtomiin vastauksena kaikkiin taloudellisiin kriiseihin.