Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

Marko Korvela – 03.01.2012


Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta siinä, kuinka hoidetaan ulkopoliittisia suhteita suureen naapuriin Venäjään. Tätä mieltä oli Suomessa joulukuun puolessa välissä vieraillut ruotsalainen poliitikko ja kirjailija Per Gahrton.

Like ja Rauhanpuolustajat julkaisivat suomeksi Gahrtonin Georgian lähihistoriaa ja nykytilannetta valottavan kirjan.

Gahrton on entinen ympäristöpuolueen meppi ja tuntee hyvin Etelä-Kaukasian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen parikymmenvuotisen historian. Hän on toiminut alueella EU:n raportoijana ja vaalitarkkailijana.

Georgia on ollut Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen levotonta aluetta. Siitä on irronnut itsenäisyyttä tavoittelevia alueita, kuten Abhasaia ja Etelä-Ossetia. Suhde Venäjään on ollut hankala. Sisäisesti maassa on sodittu, tehty vallankumouksia ja salamurhia sekä harrastettu vaalivilppiä ja diktatorisia otteita.

Mikheil Saakashvili, lempinimeltään "Misha", on viime vuodet hallinnut itsevaltaisesti Georgiaa. Vaalimainos komeili bussin ikkunassa 2007 joulukuussa presidentinvaalien alla.
Mikheil Saakashvili, lempinimeltään "Misha", on viime vuodet hallinnut itsevaltaisesti Georgiaa. Vaalimainos komeili bussin ikkunassa 2007 joulukuussa presidentinvaalien alla. / rubyxm

Ossetian sota 2008

Georgian ja Venäjän tulenarat suhteet nousivat maailmanpolitiikan otsikoihin vuoden 2008 Ossetian sodan vuoksi. Länsimaat – Suomen silloinen ulkoministeri Alexander Stubb mukaan lukien – tuomitsivat melko yksipuolisesti Venäjän hyökkäävänä osapuolena.

Todellisuudessa tilanne oli monimutkaisempi. Riippumaton Euroopan unionin rahoittama komitea päätyi syyskuussa 2009 näkemään molemmissa osapuolissa moitittavaa, mutta että Georgia selvästi aloitti aseellisen konfliktin.

Tällä hetkellä Georgian ja Venäjän suhteissa on tapahtunut Gahrtonin mukaan edistystä. Tästä merkkinä oli taannoinen Georgian tuki Venäjän jäsenyydelle Maailmankauppajärjestö WTO:ssa.

Georgian asemaa määrittää keskeinen geopoliittinen sijainti väylänä Keski-Aasian luonnonvaroihin, mikä tekee siitä tärkeän nappulan suurvaltojen välisessä valtapelissä. Maassa järjestetään ensi vuonna parlamenttivaalit ja sitä seuraavana presidentinvaalit. Nähtäväksi jää, saako maata itsevaltaisesti hallitseva Mikheil Saakashvili minkälaisia haastajia.

Gahrton kertoo, että Georgian puoluekartalle on tullut uusi puolue, Georgian unelma, jota johtaa venäläinen oligarkki. Gahrton suhtautuu oligarkkeihin epäilevästi, mutta myöntää, että uudella puolueella on ohjelmassaan potentiaalisia pointteja etenkin Venäjä-suhteiden näkökulmasta. Georgia kaipaisikin omaa Paasikivi-Kekkosen-linjan kaltaista politiikkaa, joka on pitänyt Suomenkin vuosikymmeniä hyvissä väleissä itänaapurin kanssa.



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




SKP: Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio hallitusten ja EU:n leikkauspolitiikalle

8.5. 2012 – Tiedonantaja

Jyri Jaakkolan murhatutkinta aiotaan avata uudelleen Suomessa

26.4. 2012 – Sami Laaksonen

Nato – pelisi on pelattu!

11.4. 2012 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Natoa vastustetaan viikonloppuna Brysselissä

28.3. 2012 – Tiedonantaja

Syyrian konflikti ratkaistava neuvotteluteitse

27.2. 2012 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta kreikkalaisten taistelulle

15.2. 2012 – Reijo Sutinen

Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi