Monikulttuurisilla lätkäilloilla ennakkoluuloja vastaan

Marko Korvela – 28.04.2012


Kallio-liikkeen aktiivi Tuomas Palonen haluaa muuttaa jääkiekkoon liitettyjä mielikuvia. Ike Chimen mukaan jääkiekon seuraaminen ja Suomen kannustaminen ovat suosittuja myös maahanmuuttajien piirissä.
Kallio-liikkeen aktiivi Tuomas Palonen haluaa muuttaa jääkiekkoon liitettyjä mielikuvia. Ike Chimen mukaan jääkiekon seuraaminen ja Suomen kannustaminen ovat suosittuja myös maahanmuuttajien piirissä. / Veikko Koivusalo

Jääkiekon MM-kisat lähestyvät taas toukokuussa. Tällä kertaa otteluita järjestetään sekä viimevuotisen mestarin eli Suomen ja naapurimaan Ruotsin kaukaloissa.

Vuoden takaiseen riehakkaaseen kultamitalijuhlintaan liittyi ikäviä lieveilmiöitä. Monet kiinnittivät huomiota joidenkin lätkäfanien rasistisiin ja yltiönationalistisiin asenteisiin. Maahanmuuttajien ja ulkomaalaistaustaisten uhkailu herätti siinä määrin kohua, että sekä Suomen jääkiekkoliitto että maajoukkue irtisanoutuvat rasismista kultajuhlien jälkeen antamassaan tiedotteessa.

Kallio-liikkeen aktiivi Tuomas Palonen keskusteli asiasta ystävänsä Ike Chimen kanssa. Nigerialaistaustainen Chime toimii monikulttuurisen liikunnan kattojärjestö Liikkukaa! ry:n puheenjohtajana. Chime mainitsi Paloselle, että vain harva kantasuomalainen tietää, kuinka suosittuja jääkiekon seuraaminen ja Suomen joukkueen kannustaminen ovat maahanmuuttajien piirissä.

Tästä alkoi Palosella muhia idea monikulttuurisesta lätkäillasta. Tarkoituksena on kerätä kokoon eritaustaisia jääkiekkofaneja katsomaan ottelua ja kannustamaan yhdessä Suomen joukkuetta menestykseen. Illan ohjelmassa on ottelun ohella puheenvuoroja ja musiikkia.

Palonen kertoo, että mukaan yhteistyöhön lähtivät niin Liikkukaa ry. kuin pääkaupunkiseudun monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkosto Moniheli. Maailmanmusiikin keskus on auttanut lätkäiltojen artistien hankinnassa.

Jääkiekko kuin uskonto

Tuomas Palonen pohtii, miten jääkiekkoon liitetty kuvasto tuppaa olemaan äärinationalistista ja militaristista. Hyvänä esimerkkinä tästä on tämänvuotisten MM-kisojen televisiomainonta, jossa lietsotaan talvisodan henkeä mauttomalla tavalla. Juuri näitä mielikuvia ja piileviä asenteita monikulttuurinen lätkäilta pyrkii murtamaan.

– Jääkiekko on hyvä viitekehys, koska se tavoittaa paljon ihmisiä ja sellaisiakin, jotka ehkä suhtautuvat maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen kriittisesti. Siinä porukassa ei saarnata jo samaa mieltä oleville, kommentoi Palonen.

Ike Chime sanoo, että hänen on helppo ymmärtää suomalaista jääkiekkohullua kansaa.

– Nigerialaisille jalkapallo on kuin uskonto. Suomessa jääkiekko on hiukan samankaltaisessa asemassa, naurahtaa Ike Chime.

Monikulttuuriset lätkäillat Siltasessa (Hämeentie 13B) su 6.5. klo 15.30 Suomi - Slovakia ja su 13.5. klo 15.30 Suomi - USA. Vapaa pääsy.



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Näpit irti kunnista!

18.5. 2013 – Sippo Kähmi

Kokoomus hävisi tornihotellin, mutta voitti palvelusetelit

17.5. 2013 – Tiedonantaja

Loppu nollatuntisopimuksille! - Kansalaisaloite ay-liikkeen työkaluksi

10.5. 2013 – Sippo Kähmi

Itella ulkoistaa – työväki marssi ulos

8.5. 2013 – Tiedonantaja

Hiilivapaa Suomi on mahdollinen

26.4. 2013 – Marko Korvela

Vappuna marssitaan koko Suomessa

24.4. 2013 – Tiedonantaja

Miksi koulussa voidaan pahoin?

23.4. 2013 – Sippo Kähmi

Kuubalainen vieras saapuu Suomen kiertueelle

12.4. 2013 – Sippo Kähmi

SKP ja Helsinki-listat testaa uutta terveyskioskikonseptia

5.4. 2013 – Tiedonantaja

Linja-autonkuljettajat kyllästyivät kyykytykseen

4.4. 2013 – Sippo Kähmi

Vasemmiston kenttä tyrmää hallituksen budjettikehyksen

28.3. 2013 – Sippo Kähmi

Talvivaara-yhtiö tietämättömänä - Tuhannet uraanikilot hukassa?

22.3. 2013 – Aaro Heikkinen - TA

”Enemmän käteistä – vähemmän Kataista!”

21.3. 2013 – Marko Korvela

On vapputervehdysten aika!

19.3. 2013 – Tiedonantaja

Kokoomusvetoinen politiikka ajaa naisia marginaaliin

19.3. 2013 – Hannele Salava

Ministeriö leikkaa Tiedonantajan vähiä tukia

15.3. 2013 – Tiedonantaja

Orjatyötä vai tulevaisuuden työllistämistä?

12.3. 2013 – Sippo Kähmi

Valtio ja työväenliike ovat remontin tarpeessa

9.3. 2013 – Hannu Oittinen

Vasemmiston on lopetettava periksiantaminen

5.3. 2013 – Sippo Kähmi

Alibudjetointi on lopetettava! - Loimaalla kasvaa kansanliike

26.2. 2013 – Tiedonantaja

Pirullinen järjestelmä vie nykysukupolvilta eläkkeet

18.2. 2013 – Sippo Kähmi

Rakennustyöläisten Lomasäätiön omaisuus hyväveli-verkostolle?

15.2. 2013 – Tiedonantaja

Saamelaisten oikeudet vihdoin tunnustettava

8.2. 2013 – Marko Korvela

Alipalkkatyö ei leiville lyö

1.2. 2013 – Marko Korvela

Ammattiyhdistysliike identiteettikriisissä

20.1. 2013 – Sippo Kähmi

Paikallispolitiikkaa Suomen punaisimmassa kunnassa

15.1. 2013 – Sippo Kähmi

Ay-väki peruskysymysten äärellä Saimaan rannalla

11.1. 2013 – Sippo Kähmi

Hyvinvointivaltiolla on vielä mahdollisuuksia

11.1. 2013 – Tiedonantaja

Pienyrittäjä vastaan ”Hyvä veli”-verkosto

3.1. 2013 – Yrjö Hakanen

Miksi hyvinvointivaltio hylkää?

2.1. 2013 – Hannu Oittinen

Hei työnantajat hyppikää, nyt on vuokratyöläisten aika!

22.12. 2012 – Sippo Kähmi

Työnantajat sotajalalla - missä viipyy vastaisku?

20.12. 2012 – Sippo Kähmi

Miten käy työntekijöiden kilpailutuksessa?

7.12. 2012 – Tiedonantaja

Tampereen demarit valitsivat kokoomuksen

3.12. 2012 – Hannu Oittinen

Rahaa riittää herrojen golfklubille, muttei lapsille ja vanhuksille

30.11. 2012 – Tiedonantaja

EU:n talouskurilla kohti liittovaltiota

25.11. 2012 – Sippo Kähmi