Tarua ja totta Naton kokouksesta

Meidän arvoisa valtamediamme on käsitellyt äskeistä Chicagossa pidettyä Naton huippukokousta silkkihansikkain. Aloitetaanpa mielenosoituksia koskevista uutisista.

Helsingin Sanomat mainitsi yhdellä kappaleella, että ”tuhannet ihmiset kokoontuivat sunnuntaina Chicagon keskustaan osoittamaan mieltään Afganistanin sotaa vastaan”. Kuvituksena oli siisti ja iloisen näköinen mielenosoittajajoukko ja kuvateksti, jonka mukaan ”mielenosoittajat pyysivät Natolta rauhaa”.

Siitä lehti ei maininnut sanallakaan, että koko Chicago oli huippukokouksen ajan kuin miehityksen vallassa. Vahvat poliisivoimat pamputtivat ja vangitsivat suuren määrän rauhanomaisia protestoijia, pidättivät lehtimiehiä, muun muassa CNN:n uutisankkurin Don Lemonin, suorittivat kotietsintöjä Occupy Chicago -liikkeen aktivisteiksi epäiltyjen koteihin ja ajoivat poliisiautoilla väkijoukkoihin. Siitäkään arvoisa valtamediamme ei kertonut mitään, että suuri joukko sotaveteraaneja heitti pois mitalinsa protestina Naton sotapolitiikalle.

Jo toukokuun alussa CBC:n paikallinen kanava 2 raportoi hallituksen informoineen pienkoneiden lentäjiä, että jos he lähestyvät rajoitettua lentokieltovyöhykettä Naton huippukokouksen aikana, heidät ammutaan alas.

Naton kokouksessa puhuttiin kauniisti turvallisuudesta ja rauhasta, mutta chicagolaisilla ei ollut kumpaakaan.

Arvoisa valtamediamme nieli purematta Naton vakuuttelut, joiden mukaan sotilasliiton vetäytyminen Afganistanista tapahtuu hallitusti, ja suunnitelmana on vetää taistelujoukot Afganistanista vuoden 2014 loppuun mennessä. ”Poistumisesta ei tule rynnäkköä”, sanoi Naton pääsihteeri Anders Fogh Rasmussen huippukokouksen avauksessa samalla kun hän ilmoitti, että Nato jatkaa ohjuksentorjuntajärjestelmän rakentamista Eurooppaan.

Kyse lienee onkin Barack Obaman ja sitä myöten Naton aikeista jatkaa merkittävää läsnäoloa Afganistanissa myös vuoden 2014 jälkeen ”lailliselta kuulostavalla pohjalla” ja ”demokratian tuomiseksi Afganistaniin”. USA, Saksa ja Nato eivät aio hellittää otettaan luonnonvaroiltaan rikkaasta ja strategisesti tärkeällä paikalla sijaitsevasta Afganistanista pitkään aikaan.

Osana tätä ”uudelleenkuorrutusta” voidaan pitää myös sitä, että Nato-maat lupaavat vuoden 2014 jälkeen kustantaa afganistanilaisten poliisien ja sotilaiden koulutusta yli kolmella miljardilla eurolla vuodessa. Natoon kuulumaton Suomikin ilmoitti jo ennen Chicagon kokousta tukevansa Afganistanin turvallisuusjoukkoja kuudella miljoonalla eurolla vuodessa.

Ehkäpä Ranskan tuore presidentti Francois Hollande aavisti hankkeet miehityksen ”uudelleenkuorruttamiseksi”, kun hän lauantaina toisti vaalilupauksensa, jonka mukaan Ranska vetää taistelujoukkonsa maasta jo tämän vuoden aikana. Taleban puolestaan julkaisi sunnuntaina tiedotteen, jossa se kehotti Nato-maita vetäytymään Afganistanista välittömästi. Se vetosi mielipidemittauksiin, joiden mukaan Nato-maissa kansan enemmistö ei tue Afganistanin sotaa.

Helsingin Sanomien kolumnisti Tuomas Niskakangas kertoi varmaankin todenperäisesti Suomen ulkopoliittisen johdon iloinneen siitä, että Suomi pääsi Chicagossa niin ikään pidettyyn Naton kumppanikokoukseen mukaan. ”Läheskään kaikkia kumppanimaita ei kelpuutettu.” Kolumnissa lainattiin USA:n kongressille puhunutta turvallisuuspolitiikan tutkijaa Stephen Flanagania, jonka mukaan Nato pyrkii kehittämään toimintaansa sellaisten ’ydinkumppaneiden’ kanssa, jotka ovat jatkuvasti kantaneet kortensa kekoon liittouman operaatioissa.

Suomen päällimmäisenä pääsylippuna Nato-pöytiin kolumnisti piti osallistumista Afganistanin sotaan. Mutta kun operaation oletetaan näillä näkymin loppuvan nykymuodossaan vuonna 2014, niin ulkoministeriössä on jo mietitty, miten Suomi vuoden 2014 jälkeen pysyy Natolle merkityksellisenä ja mukana liiton päätöksenteossa.

Anonyymin ulkoministeriön korkean virkamiehen mukaan Suomi halua jatkaa Nato-kumppanuutta aktiivisesti. Se tarkoittaa muun muassa maanpuolustuksen suorituskyvyn ja yhteensopivuuden kehittämistä Naton kanssa. Tuorein esimerkki Suomen kädenojennuksista Naton suuntaan on aikomus osallistua Islannin ilmatilan valvontaan. Osallistuminen tarkoittaa, että Suomen hävittäjien odotetaan suojaavan Nato-maan ilmatilaa, jos Islannin ilmatilaan tunkeuduttaisiin. Käytännössä Islannin tukeminen on selvä viesti Natolle siitä, että Suomi haluaa kuulua sen ”ydinkumppaneihin”.

Ja Niskakangas tekee yhteenvedon: ”Lopullisesti Suomen asema Naton ystäväkirjoissa punnitaan, kun tosipaikka tulee. Ja niitä maailmalla tulee aina. Afganistanin sodan päättyminen lisää Suomen painetta olla aktiivisesti mukana muissa maailman kriisipesäkkeissä, jos Suomi haluaa pysyä Naton kokouspöydissä.

Kolumnistin päätelmät ovat niin pähkähulluja ja Suomen etujen vastaisia, että pitää kysyä: tätäkö mieltä ovat myös presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Erkki Tuomioja? Vaikeneminen on myöntymisen merkki.