Pravdan 100-vuotispäivää juhlittiin kansainvälisessä hengessä

Tiedonantaja – 21.05.2012


Toukokuun alussa tuli kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Leninin toimesta perustetun sanomalehden Pravdan ensimmäinen numero ilmestyi. Tätä tapahtumaa juhlittiin Venäjän federaation Kommunistisen puolueen ja sen pää-äänenkannattajan Pravdan toimesta 5.-6. toukokuuta. Samalla juhlittiin lähestyvää voiton päivää.

Tapahtuman osallistuivat sankoin joukoin moskovalaiset kommunistit ja muut lehden ystävät sekä arviolta 40 kansainvälistä vierasta kommunistisista puolueista ja niiden lehdistä sekä Moskovassa olevista lähetystöistä Euroopasta Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Tiedonantajaa edusti päätoimittaja Erkki Susi.

Ilta päättyi huippukuoron, -orkesterin ja -solistien korkeatasoiseen konserttiin.
Ilta päättyi huippukuoron, -orkesterin ja -solistien korkeatasoiseen konserttiin. / TA

Kunniakäynti muistomerkillä, Pravdan toimituksessa ja gaalailta

Lauantaina Venäjän federaation kommunistisen puolueen johto ja ulkomaiset vieraat laskivat kukkia Punaisella torilla lähellä Leninin mausoleumia olevalle tuntemattoman sotilaan muistomerkille.

Seuraavana oli vuorossa ulkomaisten vieraiden tutustuminen Pravda-kadun varrella sijaitsevaan nykyisen Pravdan toimitukseen. Siellä oli tapaaminen päätoimittaja Boris Komotskin sekä monien nykyisten toimittajien ja veteraanitoimittajien kanssa. Kiinnostavat keskustelut kestivät useita tunteja. Tilaisuus päättyi kahvi- ja teehetkeen Pravda sata vuotta kakun kera.

Lauantai-ilta huipentui gaalailtaan. Ammattiliittojen talon suuri sali oli täpösen täynnä.

Kommunistisen puolueen johtaja Gennadi Zjuganov korosti puheessaan Leninin ratkaisevaa roolia kommunistisen lehdistön luomisessa. Hän kertoi myös Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin ja Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukashenkan lähettämistä onnittelutervehdyksistä.

Ilta päättyi huippukuoron, -orkesterin ja -solistien korkeatasoiseen konserttiin. Siinäkin oli huomioitu Suuren isänmaalliseen sotaan ja Voiton päivään liittyvä musiikki.

Nykyisen Pravdan kirjeenvaihtajaosaston toimittaja Jevgeni Spehov näyttää Pravdan numeroa 10.5.1945, jossa kerrottiin Natsi-Saksan antautumisesta.
Nykyisen Pravdan kirjeenvaihtajaosaston toimittaja Jevgeni Spehov näyttää Pravdan numeroa 10.5.1945, jossa kerrottiin Natsi-Saksan antautumisesta. / TA

Pyöreän pöydän keskustelu

Sunnuntain täytti pyöreän pöydän keskustelu aiheesta ”Puoluelehdistö ja kommunistien taistelu nykypäivän tilanteessa”. Taukoineen keskustelu kesti hyvinkin kahdeksisen tuntia.

Ulkomaiset vieraat käyttivät venäläisten aakkosten järjestyksessä puheenvuoroja, joissa kymmenen minuutin aikaraja ylitettiin reippaasti. Puheenvuoroissa käsiteltiin kunkin maan tilannetta sekä puolueiden ja niiden lehtien tilaa ja edistysaskeleita, toki myös vaikeuksia.

Tiedonantajan puheenvuorossa noteerattiin myönteisenä se, että Leninistisen Pravdan perintö jatkuu Venäjällä ja ympäri maailmaa toisilla nimillä, mutta Pravdan viitoittamalla tiellä jatkaen. Suomessa tällainen lehti on Tiedonantaja.

Puheenvuorossa nostettiin esille myös muutamia ajankohtaisia kysymyksiä, joita Suomessa pidetään tärkeinä:

  1. Euroopan unionin ja erityisesti eurovyöhykkeen maissa, eikä ainoastaan Kreikassa, on hyvin paha taloudellinen ja myös sosiaalinen ja poliittinen kriisi. Useat näistä maista on pakotettu EU:n ja IMF:n sanelemina massiivisiin ja ankariin leikkausohjelmiin. Köyhyys ja äärimmäinen sosiaalinen polarisaatio ravistelevat koko mannerta. Monissa maissa ihmiset elävät lähes samanlaisessa tilanteessa kuin köyhät ihmiset ja taistelevien työläisten liike suuren talouslaman aikaan. Tämä vaatii kommunisteilta taistelua sekä työväenluokan ja köyhien ihmisten mobilisointia taisteluun.
  2. Imperialismi on voimistamassa aggressiotaan ja sotilaallista offensiiviaan eri puolilla maailmaa, kuten olemme nähneet Libyassa, Syyriassa ja Iranissa. Se sijoittaa ohjusjärjestelmiään Venäjän ja Kiinan ympärille, se järjestää sotaharjoituksia arktisella alueella lähellä Venäjän rajaa, sotilaallisia operaatioita Georgiassa jne. Meidän velvollisuutemme on tehostaa taistelua imperialismia, militarismia ja sotaa vastaan. Suomessa me taistelemme myös Nato-jäsenyyttä vastaan.
  3. On erittäin vaarallista, että rasistiset ja valeisänmaalliset voimat ovat monissa maissa johtamassa ihmisiä harhaan. Näin tapahtuu myös Suomessa. On tärkeää, että meidän puolueemme ja sanomalehtemme riisuvat näiltä oikeistovoimilta niin sanotut ”isänmaalliset naamiot”.
  4. Olisi hienoa, jos meidän kommunistiset ja progressiiviset sanomalehtemme voisivat harjoittaa yhteistyötä lainaamalla toistensa hyviä juttuja, referoimalla toisiaan ja tekemällä toisiaan tunnetuiksi. Ehkäpä Solidnet-verkosto voisi olla perustana tälle. Tietysti kieli on ongelma, mutta ei mahdoton. Tällainen yhteistyö voisi olla internationalismin yksi muoto.


Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Juuri nyt: Tuhannet valtaavat toria Espanjassa

12.5. 2013 – Tiedonantaja

Demarien petos nosti opettajat vastarintaan Tanskassa

10.5. 2013 – Sippo Kähmi

Vastarinnan ja vaihtoehtojen laboratorioita

28.4. 2013 – Yrjö Hakanen

Kenian haasteet: korruptio, korruptio, korruptio…

12.4. 2013 – Rita Dahl

Suora lähetys Brysselin mielenosoituksesta - "Meillä on oikeus vastalauseeseen!"

13.3. 2013 – Tiedonantaja

Demokratiaa puolustava mielenosoitus kiellettiin Brysselissä

11.3. 2013 – Sippo Kähmi

Hugo Chávez menehtyi syöpään

7.3. 2013 – Sami Laaksonen - Tiedonantaja

Euroopassa taistellaan vyönkiristyksiä vastaan - milloin Suomelle riittää?

5.3. 2013 – Sippo Kähmi

Vasemmisto voitti vaalit Ecuadorissa

2.3. 2013 – Raisa Musakka

Portugalissa kamppaillaan leikkauspolitiikkaa vastaan

21.2. 2013 – Tiedonantaja

Venäjän vasemmisto löytyy oppositiosta

18.2. 2013 – Tiedonantaja

Tehdas työläisten haltuun Kreikassa

12.2. 2013 – Tiedonantaja

Oikeutta Bob Carnegielle!

6.2. 2013 – Tiedonantaja

Sosiaalifoorumiliike kohtaa arabikevään

21.1. 2013 – Tiedonantaja

Suomalaisyritykset loukkaavat vapaata järjestäytymisoikeutta maailmalla

8.1. 2013 – Marko Korvela

Swazimaassa kummittelee kommunismin aave

20.12. 2012 – Marko Korvela

"Kreikka on muuttunut helvetiksi, vaikkei se taivas ole ollutkaan"

7.12. 2012 – Maarit Haataja

EAY kutsuu toimintaan sosiaalisen Euroopan puolesta

9.11. 2012 – Sippo Kähmi

Vaiettu vallankumous

9.11. 2012 – Suvi Auvinen

Tavoitteena itsenäinen ja sosialistinen Baskimaa

2.11. 2012 – Marko Korvela

EU ei lämmennyt vaihtoehtoiselle kansanpankille

23.10. 2012 – Marko Korvela

Vasemmisto eteni Tshekin aluevaaleissa

16.10. 2012 – Tiedonantaja

Keskusammattiliitto: Etelä-Afrikan talous tarvitsee radikaalia muutosta

15.10. 2012 – Mark Waller

Chavez voitti Venezuelan vaalit

9.10. 2012 – Tiedonantaja

Syyrian sota, Iran ja Muhamed Mursi

23.9. 2012 – Matti Rossi

Kreikan Syriza kamppailee tässä ja nyt

21.9. 2012 – Marko Korvela

Espanjan kommunistinen puolue kunnioittaa Salvador Allenden muistoa

11.9. 2012 – Tiedonantaja

Kaivosyhtiöt ja hajottajaliitto Etelä-Afrikan verilöylyn taustalla

31.8. 2012 – Mark Waller

Huppu silmillä Pussy Riot -tuomioissa

21.8. 2012 – Tiedonantaja

SKP vaatii tulitaukoa Syyriaan

8.8. 2012 – Tiedonantaja

Murtuuko Viron oikeistohegemonia?

28.6. 2012 – Marko Korvela

Ranskan ja Kreikan vaaleista ei ratkaisua eurokriisiin

20.6. 2012 – Marko Korvela

Yksityisestä velasta tehdään Espanjassa julkista ongelmavelkaa

14.6. 2012 – Tiedonantaja

Kreikan radikaalin vasemmiston vaihtoehtoa tuettava

14.6. 2012 – Juha-Pekka Väisänen

Pravdan 100-vuotispäivää juhlittiin kansainvälisessä hengessä

21.5. 2012 – Tiedonantaja

SKP: Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio hallitusten ja EU:n leikkauspolitiikalle

8.5. 2012 – Tiedonantaja