Laki unohtuu kun työtön sairastuu

Työttömille kasataan paljon taakkoja. Heidät syyllistetään kohtalostaan. Heitä halveksitaan ja naapurit saattavat kartella työtöntä.

Pitkittyvän työttömyyden vanavedessä tulee köyhyys ja köyhyyden rinnalle ilmestyvät sairaudet.

Pitkäaikaistyöttömät sairastavat tuntuvasti enemmän kuin muu väestö keskimäärin.

Ihminen on psykosomaattinen kokonaisuus. Työttömyyden aiheuttama henkinen ahdistus altistaa myös ruumiillisille sairauksille. Meillä jokaisella on elimistössämme runsaasti latentteina uinuvia mikrobeja, jotka pitkäaikainen stressitila herättää toimimaan ja aiheuttamaan sairauksia. Ei liene pitkäaikaistyötöntä, jolla ei olisi stressiä.

Myös lainlaatija on havainnut tosiasian. Viime vuonna voimaan tulleen terveydenhuoltolain 13. pykälä määrää, että kunnan on järjestettävä terveystarkastukset työikäisille työttömille.

Valitettavasti kaikki, mitä laissa sanotaan, ei ole todellisuutta. Vai onko joku kuullut työttömille järjestetyistä terveystarkastuksista?

Työttömillä kaikki taakat

Myös lääkärit, ainakin tutkimustyötä tekevät lääkärit, ovat havahtuneet huomaamaan pitkittyvän työttömyyden ja heikkenevän terveyden osumisen samojen ihmisten taakaksi.

Aki Vuokko, Pirjo Juvonen-Posti ja Ari Kaukiainen ovat työterveyslaitoksen lääkäreitä, jotka ovat tutkineet työttömien alentunutta toimintakykyä ja sairastavuutta. He ovat julkaisseet Suomen Lääkärilehdessä tutkimusselosteen ”Miten lääkäri arvioi työttömän toimintakykyä?”

Valitettavasti otsikko on tosielämässä virheellinen. Sen pitäisi kuulua ”Miten lääkärin tulisi arvioida työttömän toimintakykyä!”

Lain ja käytännön, sekä teorian ja elämän välillä on iso kuilu.

Kirjoittajatkin myöntävät tämän. He toteavat, että sairauksien hoidon ja kuntoutuksen tarve jää työttömien osalta usein tunnistamatta.

Terveyskeskusten piinaavan kiireisessä rutiinihoidossa ei lääkärillä ole aikaa pysähtyä pohtimaan työttömän elämäntilannetta. Kuitenkin tiedetään, että yksi sairaus, johon lääkäri lykkää pillereitä, ei jää työttömän potilaan ainoaksi vaivaksi.

Pitkäaikaistyöttömät sairastavat tuntuvasti enemmän kuin muu väestö keskimäärin. / TA

Kuka ensinnä sairastuu?

Tutkimusselosteen kirjoittajilla on tiedossaan suurimmissa terveysvaaroissa olevat riskiryhmät.

Juuri opinnoistaan selviytyneet ja työttömiksi jäävät nuoret ovat alttiita syrjäytymään myös heikkenevän terveyden muodossa. Ilman ripeitä toimia heitä uhkaa elinikäinen yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen. Se tulee kunnille kalliimmaksi kuin asiallisen terveydenhoidon järjestäminen. Silti porvarisjohtoiset kunnat säästävät terveydenhoidosta.

Toinen todettu riskiryhmä on keski-ikäiset miehet. Työttömiksi joutuessaan he ”menettävät pelin” juuri silloin kun uran ja ammattitaidon pitäisi olla nousemassa kohokohtaansa. Ei mikään ihme, että moinen menetys tuo ahdistuksen, joka vie vastustuskyvyn torjua sairaudet.

Tutkijoiden esittelemä kolmas riskiryhmä on jo yllättävämpi. Se on parhaillaan takaisin työelämään pyrkivät naiset. Heidän uusi työuransa saattaa kariutua muutoksen pelkoon ja siitä seuraavaan sairastavuuteen.

Itse työttömyydestä naiset eivät kärsi yhtä pahoin kuin miehet. Onhan naisilla tunnetusti paremmat sosiaalisen verkostoitumisen taidot. Miehille työttömyys merkitsee usein yksin jäämistä.

Heikotkin kuuluvat työvoimaan

Artikkelin laatineet asiantuntijat esittävät, että toiminta- ja työkyvyn kokonaisarviointi tulisi tehdä jo irtisanomisaikana. Tältä pohjalta tulisi suunnitella työllistymisen tukitoimet.

Suosituksellaan työterveyslääkärit tulevat paljastaneeksi jotain olennaista kapitalistisesta yhteiskunnasta.

Ihmisellä on arvo ainoastaan työvoimana.

Jos irtisanomisaikana tarvitaan työkyvyn arviointia, merkitsee se sitä, että monet ovat joutuneet jatkamaan työtään vaivaisina. Työterveyshuolto ei ole toiminut.

Nämä vajaakuntoiset pääsevät eroon suorituskykynsä ylärajalla roikkumisesta vasta silloin kun firmassa saneerataan ja väsyneimmät heitetään ensinnä ulos.

Siinä on eräs selitys sille, että pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa. Työttömiksi joutuu entistä enemmän sellaisia, joilla ei ole täyttä työkykyä. Heitä ei hoida kukaan.

Tiedetään, että paluu avoimille työmarkkinoille vaikeutuu jo kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen.

Monelle olisi tarpeen usean kuukauden lepo ja kuntoutus. Valtio on laiminlyönyt tämän ja työnantajien asenteet vaikeuttaisivat asian hoitoa, jos sellaiseen ryhdyttäisiin. Vajaakuntoinenkin työtön laitetaan heti kuluttavaan työvoimapoliittiseen ralliin. Jokaiselta halutaan ottaa käyttöön jäljellä oleva työkyky, jos ei muutoin niin alipalkatuilla keinotöillä.

Jäljellä oleva työkyky tarkoittaa eläkelainsäädännön mukaan ”kykyä hankkia ansiotuloja sellaisella saatavissa olevalla työllä, jota työntekijän voidaan kohtuudella edellyttää tekevän”.

Kirjoittajat valittelevatkin sitä, että työttömän kohdalla työkyvyn arviointia vaikeuttaa puuttuva työ, johon toimintakykyä voitaisiin suhteuttaa.

Perustuslaista kyllä löytyisi tieto siitä mihin toimintakykyä tulisi suhteuttaa. Sitä tulisi suhteuttaa sellaiseen ammattiin, jossa työtön työllistyessään tahtoisi toimia.

Köyhät jäävät hoitamatta

Väärään työhön joutuminen voi olla yhtä vaarallista kuin työttömyys.

Jos ihminen ei koe saavansa työstään vähäistäkään mielihyvää, joutuu hän elämään jatkuvassa ahdistuneisuudessa. Hän menettää ihmisarvonsa, mitä ei työttömyys paranna vaan pahentaa. Seurauksena on mielenterveyden häiriö.

Lääkärilehdessä on varhemmin julkaistu tutkimusseloste, jonka otsikko jo puhuu paljon: ”Pitkäaikaistyöttömillä on runsaasti hoitamattomia mielenterveyshäiriöitä”.

Tutkijat Raija Kerätär ja Vappu Karjalainen laukovat selosteessaan poikkeuksellisen suoria sanoja.

He toteavat, että pitkäaikaistyöttömillä on runsaasti työllistymiskykyä heikentäviä sairauksia, jotka ovat riittämättömästi hoidettuja.

Yleisin heitteillejättö tapahtuu mielenterveyden häiriöiden, ennen kaikkea masennuksen kohdalla. Yhdenkään tutkimukseen osallistuneen työttömän mielenterveysongelmaisen psykiatrinen hoito ei ollut hoitosuosituksen mukainen.

”Onkin syytä kysyä, miksi sairaat pitkäaikaistyöttömät jäävät tutkimatta ja hoitamatta tai miten toimintakyky voi heiketä vuosia ilman, että hyvinvointipalvelumme tarttuvat ongelmiin riittävästi”, ihmettelevät Kerätär ja Karjalainen.

Ihmetyksen aiheet eivät tule vähenemään. Pitkin 2000-lukua ovat sosioekonomiset terveyserot Suomessa lisääntyneet. Se tarkoittaa, että varakkaiden terveys on kohentunut, kun taas köyhien terveys heikkenee jatkuvasti.

Siteeratut tutkijat sanovat artikkelinsa lopuilla, että ”hyvinvointivaltion tunnuspiirre on halu ja kyky huolehtia niistä, jotka ovat heikkoja, avuttomia ja osaamattomia”.

Lukija ratkaiskoon kuuluuko kallis kapitalistinen kotimaamme hyvinvointivaltioihin.