Taiteilijaprofessori Stefan Bremer (s.1953) otti muutama vuosi sitten digikameran käyttöönsä. Miten nykykamera soveltuu perinteisen filmikameran käyttäjälle? Näyttää sopivan hyvin, siitä osoituksena oli Helsinki-valokuvanäyttely ja upea 150 kuvan valokuvakirja. Kuvaukset on tehty vuosien 2003-2011 välisenä aikana. Valokuvanäyttelyn kuvat olivat neljältä viime vuodelta
Bremer esitteli Helsinki-näyttelynsä helmikuussa Stoassa runsaslukuiselle katsojajoukolle. Kuvaajan eloisa esitys antoi rohkaisua meille kaikille, jotka näppäilemme omilla kameroillamme kuvia sieltä täältä kulkiessamme. Näyttelyn kaikki kuvat käytiin yksitellen läpi. Kuvien taustoja ja kuvaustilanteita mentiin seikkaperäisesti läpi sopivasti huumorilla höystäen.
Bremer on käyttänyt joissakin kuvissa kuvankäsittelyohjelman kikkoja, kuten Auringonlasku Punavuoressa, jossa kuva on muodostunut 8 erillisestä kuvasta ”vain nappia painamalla ja kuvaohjelma yhdisti kuvat muutamassa sekunnissa”. Lisäksi tarvittiin hyvän naapurin vihjesoitto ja kuvauspaikan asunnonhaltijan lupa kuvaukselle. Vuosikymmenien ammattitaito antoi loppusilauksen hienolle kuvalle.
Stoassa olleen näyttelyn kuvat ovat syntyneet pääsääntöisesti pienillä digikameroilla ja hyvällä ennakkosuunnittelulla sekä ainaisella valppaudella näpätä kuva kuten Linnanmäen vuoristoradan kiitävässä vaunussa omasta pojastaan otettu kuva Ensimmäinen ajo.
|
| Stefan Bremerin lennokas esitys veti puoleensa laajan kuulijajoukon Stoassa helmikuussa. / Toivo Koivisto |
Helsinki-kirjan kuvista huomaa kuvankäsittelyn vain muutamassa selvässä tapauksessa. Kuten venytetyn koiran ulkoiluttaminen, koiralla on jalkoja kymmenkunta, sekä kuvassa Tuomiokirkon lentoonlähtö. Sinänsä vitsikkäitä kuvia, mutta itse vierastan tässä yhteydessä. Syntyy lievä epäilys muitakin kuvia kohtaan. Sen seurauksena kävin oikein suurennuslasilla kaikki kuvat läpi. Ei huomauttamista, upeata jälkeä!
Kirjan taitto on mietitty ja toteutettu hyvin. Isot panoraamakuvat sopivat sivuille hyvin. Jätkäsaari-kuvassa vuodelta 2008 alueen rakentaminen on alkuvaiheessa. Kymmenkunta isoa eriväristä hiekka tai sepelikasaa taas pistävät arvelemaan, ovatko nämä värit totta lainkaan. Taustalla näkyvät Lauttasaaren silta ja Kaapelitehdas. Upea kuva.
Kirjan kuvia katsellessa tulee ensimmäisenä mieleen, että tämän minä olen nähnyt aiemmin. Se johtuu siitä, että useammat kuvauspaikat ovat lähes kaikille helsinkiläisille tuttuja. Bremer on kulkenut siellä missä tavallinen kadun tallaaja kulkee. Normaalisti tilanteet ja tapahtumat vilisevät vain meidän muiden ohitse, mutta taitava kuvaaja on ohikiitävät hetket vanginnut loistavalla tavallaan.
Katsomalla kirjan monipuoliset kuvat saat varmasti omalle kuvausretkellesi oivia vinkkejä. Kannattaa ottaa kuvia rohkeasti ja näyttää niitä kavereille. Palautetta saa varmuudella joskus, jopa myönteistä.
Nykyturistien matkailu perustuu kameran räpläämiseen ja kotiin palattua lähimmäisten kiusaamisen pakottaen ihmiset katselemaan näitä kuvia ,Ainoa kohdeman asukkaaseen saatu kontakti on kamerakaupan myyjä joka myy lisää varastotilaa merkityksettömille kuville.
Kaikki matkakohteiden kuvauskohteet löytää nykyisin Youtubesta porsasjuhlineen ja muine riemuineen. Kansojen välinen ystävyys ei kukoista . Itselläni on 5 valokuvaa jäljellä 31 vuotta kestäneeltä ulkomaanmatkalta.
19.5. 2013 – Marko Korvela
17.5. 2013 – Risto Uljas
8.5. 2013 – Tiedonantaja
27.4. 2013 – Maarit Haataja
26.4. 2013 – Kukka-Maria Ahokas
14.4. 2013 – Sippo Kähmi
12.4. 2013 – Marko Korvela
29.3. 2013 – Heikki Ketoharju
28.3. 2013 – Erkki Susi
15.3. 2013 – Helena Häme
8.3. 2013 – Marko Korvela
28.2. 2013 – Jouko Koivistoinen
7.2. 2013 – Marko Korvela
1.2. 2013 – Helena Häme
25.1. 2013 – Maarit Haataja
15.1. 2013 – Toivo Koivisto
11.1. 2013 – Erkki Susi
8.1. 2013 – Juha Säijälä
4.1. 2013 – Kalle Kuittinen
3.1. 2013 – Marko Korvela
7.12. 2012 – Tiedonantaja
27.11. 2012 – Hannu Oittinen
23.11. 2012 – Tiedonantaja
13.11. 2012 – Marko Korvela
26.10. 2012 – Tiedonantaja
17.10. 2012 – Unto Nikula
10.10. 2012 – Marko Korvela
8.10. 2012 – Suvi Auvinen
21.9. 2012 – Arto Tuominen
21.9. 2012 – Marko Korvela
14.9. 2012 – Tiedonantaja
11.9. 2012 – Tiedonantaja
7.9. 2012 – Hannu Ketoharju
4.9. 2012 – Marko Korvela
3.9. 2012 – Seppo Helminen
23.8. 2012 – Niko Peltonen
Hoh hoijaa, vanha dokumentaristi keksi digiajan..wow..hienoa hänelle.