Tekeillä on monia isoja ratkaisuja, joissa on tarvetta ja myös mahdollisuuksia koota vastarintaa. Hallitus valmistelee kuntien ja lähipalvelujen rajua lopettamisohjelmaa. Nokia ja useat muut suuryhtiöt irtisanovat. Tupo-kabineteissa valmistellaan eläkeiän nostamista. EU-maiden johtajat aikovat allekirjoittaa maaliskuun alussa uuden talouskurisopimuksen. Uusi presidentti joutuu ensitöikseen ottamaan kantaa Syyrian ja Iranin kärjistyneisiin tilanteisiin.
– On paljon muutoksen toiveita ja ihmiset liikkuvat yli puoluerajojen, mutta vasemmalla on puutetta vahvasta ja selkeästä vaihtoehdosta, totesi puheenjohtaja Yrjö Hakanen avatessaan viime sunnuntaina SKP:n keskuskomiteassa keskustelua poliittisesta tilanteesta.
|
| Keskuskomitean kokouksessa puheenvuoroja käyttivät mm. Marianne Maksniemi (oik.), Yrjö Hakanen sekä JP Väisänen. / Toivo Koivisto |
Esimerkiksi kuntauudistuksen valmisteluissa hallitus ei aio kuulla kuin joitain kuntien johtajia. Eivätkä muutokset koske vain pieniä kuntia vaan kuntaministerin esittämät miljardiluokan menoleikkaukset ja noin 43 000 työpaikan vähentäminen iskevät rajusti myös isoihin kaupunkeihin.
– Nyt on tärkeä järjestää avoimia asukaskokouksia, koota vastarintaa ja kehittää vaihtoehtoja asukkaiden ja kuntien työntekijöiden kanssa, Hakanen esitti.
Hän haastoi kommunisteja asettumaan ehdolle kuntavaaleissa ja pyytämään mukaan myös muita. Keskuskomitea asetti kuntavaalien valmistelun tämän vuoden poliittiseksi päätehtäväksi. Hyväksytyn vaalisuunnitelman tavoitteena on SKP:n kannatuksen ja valtuustopaikkojen lisääminen.
Hakanen vetosi solidaarisuuden osoittamiseksi Kreikan ay-liikkeen, kommunistien ja vasemmistokoalition taistelulle ja piti häpeällisenä, että SDP ja Vasemmistoliitto ovat mukana hallituksen ja EU:n kautta vaatimassa kreikkalaisia alistumaan julmaan kurjistamis- ja yksityistämisohjelmaan.
Keskuskomitea ilmaisi solidaarisuutensa kreikkalaisten taistelun lisäksi Nokian ja Nokia-Siemens-Networksin työläisille ja toimihenkilöille. Samalla se suuntautui 12.toukokuuta järjestettävään kansainväliseen tyytymättömien ja valtausliikkeiden mielenosoituspäivään.
Meidän on itse muutettava oma tilanteemme ja me voimme sen myös tehdä, kun kaikki sanovat mielipiteensä ääneen, pääsihteeri Juha-Pekka Väisänen veti yhteen SKP:ssä käynnistyneen toiminnan ja järjestöllisen tilan parantamisen prosessia. Tämän keskustelun pohjaksi on valmistettu vihkonen, mutta ratkaisevaa on kunkin puoluejärjestön omaan tilanteeseen ja toiminnan haasteisiin tarttuminen.
Väisäsen kanssa tästä keskustelua avannut Oulun piirisihteeri Marianne Maksniemi piti tärkeänä muillekin avointen tapaamisten, puolueosaston toimikunnan työn, sähköpostilistojen, toimintakalenterien sekä erilaisten toimintaryhmien ja järjestöjen yhteistyön kehittämistä.
Seuraavaksi toiminnan kehittämisprosessi etenee puolueosastojen keskusteluihin. Niistä tehdään yhteenvetoa piirikokouksissa ja kesällä valtakunnallisesti keskuskomiteassa.
Vastarintaa ja yhteistyötä SKP kokoaa muun muassa järjestämällä Helsingissä huhtikuussa vaihtoehtoisen kuntafoorumin ja syyskuussa Vastavirtafestivaalin.
Artikkelista kuvastuu SKP:n linjan vaihtoehdottomuus.Toiminnan kehittämisprosessi etenee kuubalaisittain totuttuun tapaan. Puolueen ulkopuolisen konsultin voisi kutsua arvioimaan tilannetta ja puolueen henkilöreservejä.
Kumma juttu, joskaan ei ihme, ainakaan siinä mielessä jos Hakasen mielestä kuntien palveluksessa on 43000 ylimääräistä työntekijää, siis se ainainen rahapula kuntatasolla. Se jo osoittaa kuntauudistuksen tarpeen.
Asukaskokoukset ovat hyvä asia mutta agendana tulee olla miten saamme työpaikkoja kuntaan, siis oikeita työpaikkoja eli tuottavia töitä. Kunnan hommathan ovat enemmänkin tuottamatonta palvelua, tarpeellista tosin. 43000 turhaa á 2500€/kk = 107,5 miljoonaa kuukaudessa ja noin 1,3 miljardia vuodessa. Jos keskipalkka on suurempi niin summa nousee vastaavasti.
Onko kommunisteilla hyviä ehdotuksia kannattavien työpaikkojen luomiseksi vai oletteko edelleen jakolinjalla joka vain vähentää jaettavaa? Noissa kansankokouksissa voisi myydä kansanosakkeita joilla saisi osuuden niillä osakerahoilla kansan perustamiin työpaikkoihin. Kun te moititte pääomapiirejä niin miksi ette näytä esimerkkiä siitä miten ilman pärjätään?
Kreikkalaiset ovat itse keittäneet soppansa, nyt heidän on juotava huttunsa ja olemmehan me heitä auttamassa, ilman apua rahat loppuisivat eikä palkkoja voitaisi maksaa, pankin menisivät konkurssiin ja ihmisten säästöt hupenisivat lopullisesti, ellei ole oltu niin viisaita, että on talletettu ulkolaisiin pankkeihin.
Vaatimaton se torinvaltausliike oli verrattuna siihen paljonko se sai mainostilaa, tuskin teidän uudetkaan tyytymättömien ja valtausliikkeiden kannattajanne kovin montaa bussia täyttävät.
Eikö SKP:n olisi viisaampaa olla rakentamassa kuin yrittää mikrovoimillaan saada vastarintaa aikaan, hukkaan menee sekin vähä. Vasurit ovat viisaampia ja huomasivat sen ainoan mahdollisuuden vaikuttaa edes hieman ja menivät hallitukseen. Hallitustasolla kannatuksenne olemattomuus tekee yhteistyön mahdottomaksi mutta alemmalla tasolla se voi onnistua mutta riippuu ihan teistä, haluatteko lisää kannatusta vai onko kivempaa olla yksin ja valittaa.
"Seuraavaksi toiminnan kehittämisprosessi etenee puolueosastojen keskusteluihin. Niistä tehdään yhteenvetoa piirikokouksissa ja kesällä valtakunnallisesti keskuskomiteassa". Jämähtäneempää, tylsempää ja epämotivoivampaa tekstiä kuin artikkelissa osin on, saa hakea. Tosin en ole keksinyt parempaakaan retoriikkaa, joten sinänsä paha sanoa yhtään mitään.
Puutun tuohon Katriinan lainaamaan tekstiin johon hänelläkin on varsin selvä näkemys.
Kun se yhteenveto on monien kokousten jälkeen valmistunut niin mitä sitten? Mihin konkreettiseen se johtaa demokraattisessa maassa sanoo 0,5% vaikka painavankin sanansa jos ei muutoin ole yhteistyöhön innokas?
Meneekö aika hukkaan, onko moinen kokoustaminen vain saattohoitoa? jotta aika ei tulisi pitkäksi?
Kuulostaa muuten ihan Moskovassa 1950 luvulla kirjoitetuilta nuoteilta asian käsittelyssä. Uudistukaa niin teille saattaa tulla vielä mahdollisuus nykyisellään saattohoitokin voidaan kohta lopettaa sitä mukaa kun luonto korjaa omansa.
"Seuraavaksi toiminnan kehittämisprosessi etenee puolueosastojen keskusteluihin."
Toisin päin katsottuna lause voisi kuulua: Seuraavaksi osastojen keskustelut etenevät keskuskomitean politiikan kehittämisprosessiksi.
15.5. 2012 – Juha Säijälä
9.5. 2012 – Tiedonantaja
7.5. 2012 – Tiedonantaja
3.5. 2012 – Tiedonantaja
30.4. 2012 – Tiedonantaja
28.4. 2012 – Tiedonantaja
28.4. 2012 – Marko Korvela
25.4. 2012 – Marko Korvela
23.4. 2012 – Marko Korvela
20.4. 2012 – Tiedonantaja
18.4. 2012 – Tiedonantaja
12.4. 2012 – Tiedonantaja - Lahti
11.4. 2012 – Marko Korvela
2.4. 2012 – Kaija Kiessling
29.3. 2012 – Heidi Rautionmaa
26.3. 2012 – Tiedonantaja
21.3. 2012 – Tiedonantaja
21.3. 2012 – Tiedonantaja
20.3. 2012 – TA-Joensuu
19.3. 2012 – Marko Korvela
16.3. 2012 – Tiedonantaja
15.3. 2012 – Marko Korvela
14.3. 2012 – Marko Korvela
14.3. 2012 – Tiedonantaja
13.3. 2012 – Marko Korvela
8.3. 2012 – Kaija Kiessling
7.3. 2012 – TA-Tampere
6.3. 2012 – Katriina Oinas
5.3. 2012 – Tiedonantaja
28.2. 2012 – Matti Aalto
28.2. 2012 – Marko Korvela
27.2. 2012 – Marko Korvela
23.2. 2012 – Tiedonantaja
22.2. 2012 – TA-Joensuu
20.2. 2012 – TA-Joensuu
20.2. 2012 – Tiedonantaja
Summa summaarum:
SKP vastustaa kaikkea, kuntauudistuksesta Salon tehtaiden alasajoon. Kreikkaa ja Syyriaa unohtamatta.
Hei, eihän tässä ole enää mitään järkeä. Aina voi puskasta huudella ja vastustaa kaikkea muutosta, mutta esittäkää VAIHTOEHTOJA