Euroalueen valtiovarainministerit ovat sopineet Espanjan pankkien tukemisesta jopa 100 miljardilla eurolla. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen lupasi Suomen osallistuvan tähän pankkien tukemiseen hallituksen EU-ministerivaliokunnan antamin valtuuksin. Tämän hyväksyi myös Vasemmistoliitto ja sen edustajana ministerivaliokunnassa istuva Merja Kyllönen.
Toistaiseksi salataan, etteivät kustannukset jää edes 100 miljardiin euroon, sillä luottotappioita tullee kiinteistölainojen ulkopuoleltakin. Analyytikot laskevat, että koko pankkisektorin pääomatarve asettuu 94 miljardiin euroon, kun varausasteeksi otetaan 7,3 prosenttia. Kokonaissumma nousee silloin 249 miljardiin euroon. Suotta ei osa Yle Uutisten kyselyssä haastatelluista ekonomisteista arvioi, että Suomi voi joutua maksamaan eurokriisin kustannuksia vielä pitkään. Tarkempia päätöksiä Espanjalle annettavan tuen suuruudesta tarvitaan jo lähiviikkoina. Tukea antavien maiden kannalta keskeinen kysymys on, miten tappiot ja riskit jaetaan.
Ministerien mukaan tässä tuetaan Espanjaa ja Eurooppaa. Mutta kuten SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen blogissaan muistuttaa, tukipakettien miljardeilla ei kuitenkaan auteta espanjalaisia työttömiä, asuntovelkaisia, köyhiä eikä muita vaikeuksissa olevia ihmisiä. Tässä tuetaan pankkeja ja niiden omistajia, jotka ovat muun muassa Espanjaa ravistelevan finanssikriisin pääsyypäitä. Ja pankkiireille annettava 100 tai jopa 249 miljardia menee taas uudelleen keinotteluun rahoitusmarkkinoilla.
Ja toisin kuin Urpilainen ja Kyllönen kuvittelevat Euroopan talouskehityksen näkymät ovat yhä heikot, mikä vaikuttaa väistämättä myös Suomeen. Espanjan auttaminen ei ratkaise Suomen talousongelmia. Espanjan pankkien tukemisella ostetaan vain lisäaikaa velkakriisin hoitamiseen. Jos myllerrys vielä pahenee, seuraavana jonossa voi olla Italia, jonka pelastamiseen euromaiden rahkeiden ei uskota riittävän. Niin sanottiin tosin jo myös Espanjasta. Jos pankki- ja velkakriisi laajenee suuriin maihin, pienet maat ajautuvat suurten vastuiden äänettömiksi maksumiehiksi.
Europoliitikkojen toiminta niin Euroopassa kuin Suomessakin perustuu väärään analyysiin yhteisvastuullisuudesta. Se, että olemme kaikki vastuussa muiden tappioista ja väärästä politiikasta tietyissä maissa, on virheellinen ajattelutapa. Sen ovat kuitenkin hallituksen sosiaalidemokraatit ja vasemmistoliittolaiset purematta nielleet. Samaan aikaan kun vasemmiston pönkittämä kokoomusvetoinen hallitus lupaa miljardeja toisensa jälkeen EU:n pankkitukiin, se leikkaa kuntien palvelujen rahoitusta, nostaa arvonlisäveroja ja vähentää koulutuksen, kulttuurin, ympäristönsuojelun ja monia muita julkisia menoja.
Suomen hallitusvasemmiston ero verrattuna Espanjan Yhtyneen vasemmiston IU:n linjaan on huima. IU tuomitsee jyrkästi EU:n ohjelman Espanjan pankkien pelastamiseksi. IU:n mukaan ohjelma pelastaa pankkisektorin luomaa keinottelun mustaa aukkoa. Se kasvattaa kansalaisten maksettavaksi tulevaa julkista velkaa ja pahentaa julkisen talouden alijäämää. Ohjelma myös pakottaa uusiin julkisten menojen leikkauksiin. IU esittää vaihtoehtona finanssikriisin ratkaisemiseksi julkisen pankkisektorin luomista, alkaen pelastettavien pankkien kansallistamisesta, jotta voidaan varmistaa perheiden ja pk-yritysten lainat.
mielenosoittaja, kyllä se onkin hyvä vastustaa järkevää ja maan kansantuloon sidottua politiikkaa, emmehän me muuten pääse Kreikan tai Espanjan seuraan anomaan almuja muilta kun oma rahapolitiikka on karahtanut kiville! Meillä Suomessa ei ole mitään "pelättävää" EMVn vaikutuksista tai holhoamisesta kun hoidamme omat rahamme näin kuten nytkin. Tiesithän, että EMV on vain niitä Valtioita ja poliitikkoja varten, jotka elävät niin kuin nyt joillain mailla on käynyt "vauhdin hurmassa"!
Veikkaan, että teidän mielenosoitukselle käy samoin kuin tälle 99%- liikkeen vastaavalle, ettei ylitä edes uutikynnystä.
Eränkö muistaakseni mainosti torstaina 14.6 klo 17 mielenosoitus eduskuntatalon edessä nikillä "Me olemme 99%".
Eipä kuulunut saatikka näkynyt sen kummempaa sen tiimoilta sen jälkeen. Edes mainostaja ei enää suostunut kommentoimaan vaikka kysyin. Taisi mennä läskiksi eikä ketään tullut paikalle.
Montako nyt veikkaat saaliiksi? Montako prosenttia veikkaat sinne saapuvan? Olisikohan Erängön 99% liioittelun puolella?
Nyt kun tuo "mielenosoittajan" 19.6 on jo historiaa niin voisihan hän kertoa millaiseen menestykseen nuo mielenilmaisukehotukset johtivat!
Oliko mäki mustanaan väkeä vai harhailiko mielenosoittaja yksinään odotellen?
Noin äkkiseltään en muista nähneeni asiasta mitään tiedotusvälineissä enkä huomannut edes TA:n uutisissa mitään suurta tapahtuneen 19.6.2012.
Eli miten kävi? Oliko edes naamakirjasta apua? Sinne en pääse katsomaan, ne kun salaavat asioitaan ulkopuolisilta enkä ole vielä nähnyt motiivia sinne liittyä.
Kumma juttu kun ensin mainostetaan niin tätä kuin torilla tavataan yhteyksissä eikä kuitenkaan jälkeen kerrota asian sujumista, hävettääkö kun joutuu yksinään kantamaan vastuun koko maan asioista? Siinä tapauksessa suosittelen vaikka liittymistä SPR:n osastoihin, niissä saa olla apuna hätää kärsiville ihan konkreettisesti ja virtuaalimielenosoitukset voi unohtaa.
Peesillanpäälle ja eläkeläiselle tiedoksi: Sen takia niissä mielenosotuksissa ei ollu ketään kun suomalaisista ei ole mihinkään! Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestys% jää alle viidenkymmenen ja 95% äänistä menee kokkareille, persuille ja vihreille...
Jari Simonsson, totta, suomalaisita ei ole mihinkään. Ne eivät vaivaudu kommunistien mieleosoituksiin ja vielä kehtaavat sen lisäksi äänestää Kokoomusta, Vihreitä ja Persuja. Tähän on saatava pikimmiten jokin korjaus, kuten vallankumous 1917 malliin; Kaikki toisinajattelijat leirille.
Pohjois Koreassa sentään vielä saadaan väkijoukot kommunistisen asian puolelle. Sieltä voitaisiin ottaa mallia.
Hyvää leirimaastoa Suomesta kyllä löytyy. Kaivoksilla ja metsätyömailla ajatukset sitten niskureilta selkeävät.
Miksikäs Jari meistä ei ole mihinkään? Mehän olemme vissiin lähes ainoa AAA luokan luottomaa Euroopassa, sen arvo on meille paljon suurempi kuin Tavataan Torilla kahvinjuonti tai sopan syönti.
Me pystymme toimimaan kun on aiheellinen aihe mutta äärivasemmiston toiminta ei meitä sytytä vaan hieman etoo. olisi teidänkin jo aika siirtyä reaalimaailmaan utopian sijaan, utopian josta on kansalle pelkkää harmia. Kansan viisastuminenhan ei ole mitenkään negatiivinen asia vaan päinvastoin.
Me emme halua mitään kumouksia vaalien sijaan vaan haluamme jatkaa varsin mukavaksi muodostunutta elämäämme juuri tässä yhteiskuntamuodossa.
Jari Simonsson, Työeläkeläinen vei kyllä sanat suustani, mutta kertaan vielä, ei sillä menolla kansantulo ja olot parane kun jätetään verot ja muut maksut valtiolle maksamatta ja kun ko. asiasta huomautetaan muiden maiden toimesta joiden pitäisi maksaa viulut mennään kaduille ja toreille mellakoimaan ja särkemään omaisuuksia!
Se, että äänestysvilkkaus jää matalaksi on myös siinä, että kansalaiset kokevat asioiden olevan kohtuukunnossa. Vai uskotko, että kun äänestäisimme SKPn 70% johtoon niin paratiisi olisi seuraavan vaalikauden lopussa Suomessa?
Tulin nyt vasta lukeneeksi tuota susitarinaa. Lainaus: ”Mutta kuten SKP:n puheenjohtaja Yrjö Hakanen blokissaan muistuttaa, tukipakettien miljardeilla ei kuitenkaan auteta espanjalaisia työttömiä, asuntovelkaisia, köyhiä eikä muita vaikeuksissa olevia ihmisiä. Tässä tuetaan pankkeja ja niiden omistajia, jotka ovat muun muassa Espanjaa ravistelevan finanssikriisin pääsyypäitä.”
Kyllä noista osa juuri lienee niitä velallisia joiden velat ovat hoitamatta, joten niitä jotka eivät pysty lainojaan maksamaan siinä autetaan, ei pankkiireja.
Katolisessa maassa on hieman eri kulttuuri kuin meillä, siellähän saa tehdä virheitä ilman vastuuta. Pitää vain mennä koppiin tunnustamaan virheensä ja papin aamenen jälkeen lukea muutama Ave Maria sekä laittaa kirkolta ostettuja kynttilöitä palamaan. Kaikki on nyt anteeksi annettu ja unohdettu, valitettavasti tämä ei kohdistu kuitenkaan velkoihin.
Kun näemme missä pulassa siellä ollaan niin on todella viisasta antaa lisäaikaa velkojen hoitamiseen, siitä me hyödymme lopuksi kaikki kun Eurooppa taas on jaloillaan.
Euroopan jaloilleen pääsy tosin vaatii muutakin, se vaatii kustannustasojen samaistamista kehittyvien maiden kanssa linjaan. Muutoin ei kunnian kukko laula.
On siis kuten PS jo sanoi tehtävä töitä enemmän ja mellakoitava vähemmän.
14.6. 2013 – Marko Korvela
22.5. 2013 – Marko Korvela
8.5. 2013 – Marko Korvela
4.4. 2013 – Marko Korvela
27.3. 2013 – Marko Korvela
14.3. 2013 – Marko Korvela
8.3. 2013 – Marko Korvela
1.3. 2013 – Marko Korvela
8.2. 2013 – Marko Korvela
31.1. 2013 – Marko Korvela
27.1. 2013 – Marko Korvela
25.1. 2013 – Marko Korvela
15.1. 2013 – Marko Korvela
15.12. 2012 – Marko Korvela
30.11. 2012 – Marko Korvela
23.11. 2012 – Marko Korvela
11.10. 2012 – Marko Korvela
11.10. 2012 – Erkki Susi
28.9. 2012 – Erkki Susi
27.8. 2012 – Erkki Susi
20.8. 2012 – Erkki Susi
15.6. 2012 – Erkki Susi
1.6. 2012 – Erkki Susi
25.5. 2012 – Erkki Susi
21.5. 2012 – Erkki Susi
28.4. 2012 – Erkki Susi
24.3. 2012 – Erkki Susi
16.3. 2012 – Erkki Susi
9.3. 2012 – Erkki Susi
20.1. 2012 – Erkki Susi
4.1. 2012 – Erkki Susi
27.12. 2011 – Erkki Susi
26.11. 2011 – Erkki Susi
4.11. 2011 – Erkki Susi
23.9. 2011 – Erkki Susi
16.9. 2011 – Erkki Susi
Kansalaiset kokoontuvat vastustamaan Suomen liittymistä Euroopan vakausmekanismiin (EVM) tiistaina 19.6.2012 klo 17-20 Eduskuntatalon edustalle.
Tapahtuman osoite facebookissa, kutsuthan myös kaverisi:
http://www.facebook.com/events/22389713773...
Voit osallistua mielenosoitukseen, vaikka et pääsisikään paikalle:
http://www.facebook.com/events/44025048600...