Maailmanluokan Sinervo

Marko Korvela – 12.05.2012


Suuri taide koskettaa laajasti ja syvästi. Ja tälläkin mittarilla Elvi Sinervon runous on mitä suurinta taidetta, tämä tuli selvästi esille toukokuun Maanantaiklubilla Sinervon runokokoelman julkistamistilaisuudessa.

Tupaten täyteen ahdetussa ravintola Milenkassa keskusteltiin Sinervosta ja hänen tuotannostaan sekä kuultiin Sinervon runoihin sävellettyjä lauluja.

Maanantaiklubin vetäjä Yrjö Hakanen esitteli Tiedonantajan kustannusyhtiön TA-Tiedon uunituoretta runokokoelmaa, johon on koottu lyriikkaa vuosilta 1931-1956.

Kirjaan jälkisanat kirjoittanut Peter von Bagh haastatteli Sinervoa 1970-luvun lopulla ollessaan perustamassa Love Kirjoja. Sinervon tuotannon julkaiseminen oli eräs Love Kirjojen haave.

Bagh piti sukupolvensa etuoikeutena, että he saivat nuorina tutustua Sinervon kaltaisiin vasemmistotaiteilijoihin.

– Elvi Sinervon runot kietoutuivat poliittisen laululiikkeen nousuun ja olivat sen elimellinen osa.

Porvarilehdistö vaikeni

Peter von Bagh totesi, että Sinervo vaiettiin aikoinaan porvarilehdistössä kuoliaaksi.

– Esimerkiksi kun Helsingin Sanomien pääkriitikko Pekka Tarkka listasi Suomen sata merkittävintä kirjailijaa ei Sinervo mahtunut joukkoon.

– Elvi Sinervo oli ilman muuta maailmanluokan kirjailija ja on todellinen kulttuuriteko, että TA-Tieto nyt tämän runokokoelman julkaisee, sanoi Bagh.

Maanantaiklubin keskustelussa mukana ollut Sinervon tytär, suomentaja Liisa Ryömä totesi, että Sinervoa käännettiin ja julkaistiin laajasti ulkomailla, mutta koska monet maat olivat sosialistisia ja kustantamot vasemmistolaisia, ei tähän kotimainen valtamedia kiinnittänyt huomiota.

Keskustelussa esille nousi Sinervon vankila-aika jatkosodan aikana 1940-luvulla. Sinervo teki osan tunnetuimmista runoistaan istuessaan vakaumuksensa vuoksi telkien takana Turussa ja Hämeenlinnassa. Sinervo oli mukana perustamassa vasemmistolaista kulttuuriyhdistys Kiilaa 1936 ja välirauhan aikana Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuraa, jotka leimattiin maanpetoksellisiksi.

Kansainvälisesti vertaillen Sinervo oli liittoutuneiden puolella fasismia vastaan. Esimerkiksi Ranskassa Sinervoa ylistettäisiin vastarintakirjailijana aivan toisella tavalla kuin mitä koto-Suomessa on tehty.

Ura suomentajana

Elvi Sinervon runojen julkaisu loppui 1950-luvun puolessa välissä. Taustalla oli aviomiehen kuolema, joka pakotti yksinhuoltajaäidin siirtymään rahakkaamman työn pariin. Sinervo tekikin merkittävän uran suomentajana.

Peter von Bagh muisteli, että Pentti Saarikosken ohella Sinervon nimi kirjassa oli varma merkki laadusta: tämä teos kannattaa lukea.

Liisa Ryömä kertoi, miten Sinervo teki käännösyhteistyötä muun muassa vaasalaisen ystävänsä Venny Kontturin kanssa. Hauskana yksityiskohtana Ryömä paljasti, että kaksikko oli sittemmin koukussa aikansa suosituimpaan tv-saippuasarjaan Peyton Placeen. Tämä kirvoitti Maanantaiklubin yleisöstä hyvät naurut: kulttuuripaheensa kullakin!

Keskustelussa moni innostui kertomaan omia kokemuksiaan Sinervosta ja hänen tuotannostaan.

Leo Partaselle Sinervo tuli Kuopiossa tutuksi paikallisen vasemmiston voimahahmon Anna Hiltusen kautta, joka oli ollut Sinervon sellikaverina Hämeenlinnassa. Kuvataiteilija Kari Lindström kertoi Sinervon tarinan rauhankonferenssista Pariisissa, missä samaan pöytäseurueeseen sattui myös muuan Pablo Picasso...

Maagista tulkintaa

Mutta eihän Elvi Sinervosta voida järjestää keskusteluiltaa ilman runoja. Liisa Ryömä luki muun muassa Kolme naurua - sekä Minun mummoni -runot.

Peter von Bagh totesi, että Elvi Sinervon omatkin runonlausuntaesiintymiset olivat maagisia. Myös Agit Prop -yhtyeen tulkinnat Sinervon runoihin sävelletyistä lauluista nostavat monella tunteet pintaan.

Samanlaista magiaa oli havaittavissa Maanantaiklubin illan päätteeksi, kun lahtelaisen Teatteri Jukon lahjakas näyttelijä-laulaja Minja Koski esitti Sinervon tekstejä säestäjänään kukapa muu kuin säveltäjämestari Kaj Chydenius itse.

Yleisökin yhtyi Sinervon kenties tunnetuimpaan runoon Natalia, joka perustuu todelliseen henkilöön. Kertomus kaukana kotomaastaan vankilassa viruvasta naisesta kirvoitti monen läsnäolijan silmäkulmaan kyyneleen. Se jos jokin on taidetta.

Tilaa Sinervon runokokoelma netistä >>>



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Tieteiselokuvat ovat jo täällä

19.5. 2013 – Marko Korvela

Mäntymäki on tärkeä muistinpaikka

17.5. 2013 – Risto Uljas

Fellmanin pellolla historia tuli nykypäivään

8.5. 2013 – Tiedonantaja

Kulttuurivihkojen taiteen ja taistelun 40 vuotta

27.4. 2013 – Maarit Haataja

Neljäs tie kohti talouskriisiä

26.4. 2013 – Kukka-Maria Ahokas

Luokkasodan vaietut tarinat päivänvaloon

14.4. 2013 – Sippo Kähmi

Suomalaisuuden juurilla

12.4. 2013 – Marko Korvela

J. Karjalaisen paluu

29.3. 2013 – Heikki Ketoharju

Kolme sisarta KOM-teatterissa - ”Ne jyrää meitin”

28.3. 2013 – Erkki Susi

Taivaissa ja maan päällä

15.3. 2013 – Helena Häme

Muutos lähtee maan alta

8.3. 2013 – Marko Korvela

Maagisten hetkien tähden

28.2. 2013 – Jouko Koivistoinen

Elektron ja punkin liitto

7.2. 2013 – Marko Korvela

Tulta, jäätä ja lunta Kansallisteatterissa

1.2. 2013 – Helena Häme

Symboleilla aistien tuolle puolen

25.1. 2013 – Maarit Haataja

Sinnikäs mies ahman kintereillä

15.1. 2013 – Toivo Koivisto

Eero Ojanen - Monipuolinen säveltäjä ja muusikko

11.1. 2013 – Erkki Susi

Värikkäitä kulttuurien kohtaamisia Raaseporissa

8.1. 2013 – Juha Säijälä

Kun jouhtelainen pienviljelijä keskitysleiriin joutui

4.1. 2013 – Kalle Kuittinen

Palestiinan Che Guevara

3.1. 2013 – Marko Korvela

Punaisen Kemin historiaa

7.12. 2012 – Tiedonantaja

Hulluiksi tullaan ja Seilissä ollaan

27.11. 2012 – Hannu Oittinen

Lens Politicassa julkista tilaa ja ruoantuotantoa

23.11. 2012 – Tiedonantaja

Euroopan uudet orjat

13.11. 2012 – Marko Korvela

Steen1 Orkestra ei tunnusta genrerajoja

26.10. 2012 – Tiedonantaja

Rujoja kuvia raadollisesti

17.10. 2012 – Unto Nikula

Tosi-teeveen looginen päätepiste

10.10. 2012 – Marko Korvela

Veljeskuntien Suomea murskaamassa

8.10. 2012 – Suvi Auvinen

Taidehistorioitsijan kiirastuli

21.9. 2012 – Arto Tuominen

Vastavirtaan-konsertin nuori lupaus

21.9. 2012 – Marko Korvela

Kosmonauttivalokuvat loivat todellisuutta kylmän sodan aikana

14.9. 2012 – Tiedonantaja

Ainutlaatuinen konsertti Vastavirtaan

11.9. 2012 – Tiedonantaja

Pohjoinen ulottuvuus Nurmeksen elokuvajuhlilla

7.9. 2012 – Hannu Ketoharju

Anti-imperialismia ja ripaus anarkiaa

4.9. 2012 – Marko Korvela

Miten omaleimata itsensä?

3.9. 2012 – Seppo Helminen

Vasemmistolaista väriä

23.8. 2012 – Niko Peltonen