Pikku Pietari Metropolian pihalla

Helsingin Vanhankaupungin Metropolia-teatteri on tänä kesänä tuonut näyttämölle tuoreen tulkinnan Aapelin eli Simo Puupposen kirjoittamasta klassikosta Pikku Pietarin piha.

Alkuperäisteosta huonommin tuntevalle voi tulla yllätyksenä, kuinka ajankohtaisia teemoja löytyy 1950-luvun lopulla kirjoitetusta ja 1920-luvun Kuopioon sijoittuvasta tarinasta. Kaikenikäisille soveltuvan näytelmän keskiössä ovat Pietari ja hänen leikkitoverinsa, joiden perspektiivistä seurataan elämää kuhisevan pienyhteisön tapahtumia, niin arkea kuin juhlaa.

Pietarin ja hänen isänsä, torikauppias Jormalaisen elämää varjostaa äidin puuttuminen. Jormalainen yrittää paikata tilannetta solmimalla uuden suhteen Karoliinan kanssa, jonka suuren maailman elkeet herättävät kummastusta pihapiirin asukkaissa.

Tarina muistuttaa siitä, kuinka Suomenkin historiassa niin sanotut uusperheet ovat olleet enemmän sääntö kuin poikkeus. Väkeä niittivät niin taudit, nälkä kuin sodat, joten nykyisin jonkinlaisena idyllinä pidettävä ydinperhe oli vielä sata vuotta sitten pikemminkin harvinaisuus.

Vanhempien rinnalla Pikku Pietarin pihankin lapsilaumaa kasvattavat pihan muut aikuiset, kuten talonmies, piiat ja pyykkärit. Kyseessä ei suinkaan ole mikään harmoninen ihanneyhteisö, vaan ristiriitojen, juoruilun, kyräilyn ja ennakkoluulojen sosiaalinen karikko, jossa lapset joutuvat luovimaan omalla tavallaan. Tämä tapahtuu pääosin leikin, hulluttelun ja kisailun kautta, minkä vanhempi väki usein tulkitsee kiusanteoksi ja auktoriteettiuhmaksi.

Aikuisten arvot ja yhteiskunnallinen luokkajako tunkeutuvat lasten viattomiin leikkeihin, mutta lapset eivät toki ota niitä annettuina. Niiden kanssa leikitellään, mutta niistä tehdään myös pilkkaa.

Pietarin pihan lapsikatras saa hyvin aikaan mukaansatempaavan, lapsekkaan atmosfäärin, jolle kontrastia luo aikuisten jäykempi, sosiaalisen kontrollin ja soveliaisuusääntöjen muovaama maailma. / Sari Lähteinen

Pikku Pietarin piha on lavastettu kirjaimellisesti Metropolian takapihalle Vanhankaupunginkosken rantaan. Näyttämö laajenee niin leveys- kuin pituussuunnassa. Osa kohtauksista tapahtuu rakennuksen katolla. Siellä majailee itse Jumala, jonka kanssa Pietari käy antoisia keskusteluja.

Pääasiassa Metropolian luovien alojen opiskelijoista koostuva ryhmä tekee kelpo jälkeä. Näytelmän dynamiikka rakentuu lapsikatraan varaan. Pietaria mainiosti näyttelevä Juha Tirkkonen pitää pihan muiden lasten (Lauri Saastamoinen, Varpu Kohvakka, Heini Ikonen ja Jesper Anastasiadis) kanssa huolen siitä, ettei näytelmän muilla hahmoilla – saati yleisöllä – käy aika pitkäksi. Joukko saa hyvin aikaan mukaansatempaavan, lapsekkaan atmosfäärin, jolle kontrastia luo aikuisten jäykempi, sosiaalisen kontrollin ja soveliaisuusääntöjen muovaama maailma.

Tärkeässä roolissa ovat Aapelin tarinaan lisätyt musiikkikohtaukset, joita esittäessään näyttelijät muuntuvat erilaisiksi ötökkähahmoiksi. Musiikista vastaa taitava liveorkesteri, jonka soittajista moni on myös muulla tavoin mukana näytelmässä. Tämä tekee tiettyjen kohtausten ajoituksista haasteellisia, mutta ainakin ensi-illassa kaikki sujui mallikkaasti.

Kaikenikäisille soveltuvan näytelmän keskiössä ovat Pietari ja hänen leikkitoverinsa, joiden perspektiivistä seurataan elämää kuhisevan pienyhteisön tapahtumia, niin arkea kuin juhlaa. / Sari Lähteinen

Pikku Pietarin piha sisältää myös interaktiivisuutta: yleisö pääsee itse osallistumaan näytelmän kulkuun. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa käydään porukalla kosken rannassa seuraamassa huimaa pellehyppynäytöstä.

Ohjaajat Seppo-Ilmari Siitonen ja Mimosa Lindahl kertovatkin, että eräs näytelmän keskeisistä teemoista on jo projektin alkumetreiltä asti ollut yhteisöllisyys. Se kattaa sekä lavan tapahtumat että yleisön osallistamisen näytelmän tapahtumiin.

Sillanrakentajana esiintyjien ja katsojien välillä toimii Lindahlin itsensä näyttelemä klovnihahmo, joka istuu yleisön keskellä, kommentoi näytelmän tapahtumia ja yllyttää yleisöä aika ajoin ottamaan itsekin kantaa – vastoin tavanomaista teatterietikettiä. Lindahlin mukaan näytelmän jokainen esitys onkin yleisöstä riippuen erilainen ja ainutkertainen. Erityistä riemua ovat herättäneet juuri ne lapsikatsojat, jotka alun varauksellisen suhtautumisen jälkeen vapautuvat esittämään kommentteja näytelmän kulkuun.

– Yleisö on lähtenyt hienosti mukaan yhteisiin kohtauksiin, toteaa myös Siitonen.

Ohjaajana Siitosta kiehtoo Aapelin tarinan monitasoisuus ja ristiriitaisuus. Hän toivookin, että näytelmä innoittaa ihmisiä keskustelemaan sen tapahtumista ja avartamaan sitä kautta ymmärrystä.

Pikku Pietarin pihan ensi-ilta ja pari ensimmäistä näytöstä olivat juhannuksen jälkeisellä viikolla. Heinäkuun tauon jälkeen esitykset jatkuvat taas tiistaina 9. elokuuta.

vanhankaupunginkesateatteri.fi