Vuokko Hovatta mukana Tiedonantaja-klubilla Tampereella

Tiedonantaja – 30.08.2011


Vuokko Hovatta on antanut äänensä uusimmille Aulikki Oksasen teksteille.
Vuokko Hovatta on antanut äänensä uusimmille Aulikki Oksasen teksteille. / Milka Alanen/Sony

Vuokko Hovatta on Tiedonantaja-festivaalin varmasti yksi seuratuimmista nimistä. Tiekkari-klubilla Vuokon kokoonpanossa esiintyvät uuden suomalaisen musiikin vahvat nuoret miehet; Pessi Levanto ja Marzi Nyman.

Vuokko Hovatta on uudistanut vasemmistolaista laululiikettä aikanaan jo Ultra Bra:ssa. Parhaillaan Helsingin kaupungin teatterin Wicked-musikaalissa esiintyvä Hovatta on monen nuoren naisartistin tiennäyttäjä ja esikuva. Hovatta on antanut äänensä myös uusimmille Aulikki Oksasen teksteille.

Isoraamiset tanssija-näyttelijä-koreografi Ari Numminen ja muusikko-säveltäjä Hannu Kella seisovat lavalla kahtajalkaa, kädet puristuvat nyrkkiin ja työväenluokan historia herää henkiin. Kuullaan ihan oikeita ja reiluja työväen lauluja, joissa punainen on punaista ja musta on mustaa! Tiedonantaja-festivaalin iltaklubi tuo Ari Nummisen ja Hannu Kellan odotetusti taas Tampereelle.

Edellä mainittujen lisäksi lavalle nousevat tamperelainen Flags of Unity sekä helsinkiläinen duo Heikki ja Suvi.

Tiedonantaja-klubin liput 10 € . Varaa lippusi heti etukäteen SKP:n Tampereen piiristä 03 222 3591 tai skp.tampere [at] kolumbus.fi.



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Maailmanluokan Sinervo

12.5. 2012 – Marko Korvela

Tällainenko on ihminen?

7.5. 2012 – Arto Tuominen

Pikseliähky leireilee Helsingissä

4.5. 2012 – Tiedonantaja

Elvi Sinervon runot kokoelmaksi juhlavuoden kunniaksi

4.5. 2012 – Tiedonantaja

Guggenheim-hanke kaatui

3.5. 2012 – Tiedonantaja

Stefan Bremer siirtyi hulppeasti digiaikaan

17.4. 2012 – Toivo Koivisto

Occupy Kaisaniemi ottaa kantaa rasismia vastaan

13.4. 2012 – Marko Korvela

Haruki Murakami ja juoksemisen sietämätön keveys

11.4. 2012 – Arto Tuominen

Kenen joukoissa seisot?

11.4. 2012 – Kari Lindström

Mystiikan messiaat

29.3. 2012 – Marko Korvela

Cinemania kokoaa pääkaupunkiseudun elokuvafestarit

28.3. 2012 – Marko Korvela

Parasiitteja, miehittäjiä ja maanpettureita

9.3. 2012 – Arto Tuominen

Beatles-ilmiö elää!

6.3. 2012 – Jokke Karjalainen

Viimeisen miehen viimeinen taistelu

21.2. 2012 – Arto Tuominen

Kulttuuripolitiikkaa – ei leikkauslistoja!

16.2. 2012 – Tiedonantaja

Charles Dickensin syntymästä 200 vuotta

7.2. 2012 – Arto Tuominen

Yle on pärjännyt hienosti kovassa kilpailussa

30.1. 2012 – Hannu Oittinen

Säilöttyjä unelmia

27.1. 2012 – Marko Korvela

Pitkän päivän matka yöhön

19.1. 2012 – Arto Tuominen

Voihan Guggenheim!

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Viidenkymmenen miljoonan euron vuosi

27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Yleisradion rahoituksesta

21.12. 2011 – Unto Nikula

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio etsii tekstejä

9.12. 2011 – Marko Korvela

Hei me brändätään kirjailijaa!

3.12. 2011 – Arto Tuominen

Ei vain taiteilijaelämää

26.11. 2011 – Marko Korvela

Maailma politiikan linssin läpi

11.11. 2011 – Marko Korvela

Vallankumous Jyväskylän elokuva-arkistossa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Myytintakoja

26.10. 2011 – Marko Korvela

Kultti täyttää 20 vuotta

7.10. 2011 – Marko Korvela

Le Havre

16.9. 2011 – Erkki Susi

Katri Valan syntymästä 110 vuotta

14.9. 2011 – Erkki Susi

Viva la Faces!

7.9. 2011 – Juha Säijälä

Mustan metallin pioneerit

31.8. 2011 – Marko Korvela

Vuokko Hovatta mukana Tiedonantaja-klubilla Tampereella

30.8. 2011 – Tiedonantaja

Mitä ihmettä onkaan taidevalokuvaus?

24.8. 2011 – Toivo Koivisto

Tiedonantaja-klubi Hällän näyttämöllä

19.8. 2011 – Tiedonantaja