Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

Tiedonantaja – 28.06.2011


Ammattiliitto PAME järjesti jo maanantaina mielenosoituksen Ateenan akropoliilla.
Ammattiliitto PAME järjesti jo maanantaina mielenosoituksen Ateenan akropoliilla. / KKE

Kreikan ammattiliitot ovat julistaneet maahan kahden vuorokauden yleislakon.

Lakoilla ja protesteilla työläiset vastustavat Kreikan hallituksen jatkuvaa leikkauspolitiikkaa. Parlamentti käsittelee hallituksen 28 miljardin euron leikkausesityksiä tänään ja huomenna. Kuristuskuuri on Kreikalle annettavien lainojen ehtona.

Edellisen kerran yleislakossa oltiin kesäkuun 15. Kreikan luokkakantainen, radikaali ay-verkosto PAME järjesti lisäksi 18. kesäkuuta mielenosoituksia kaiken kaikkiaan 65 kaupungissa.

PAME:n mukaan tuhannet ja taas tuhannet kreikkalaiset työläiset, eläkeläiset ja nuoret tuomitsevat hallituksen kansanvastaisen politiikan ja työnantajien mielivallan. PAME:n slogan on ”Lakina olkoon työläisten oikeudet”.

PAME korostaa, että Kreikan työväenluokalla on suuri vastuu kamppailla entistä päättäväisemmin kapitalismin hyökkäystä vastaan. Työväenliikkeen yhteisellä ja yhtenäisellä taistelulla on mahdollista pistää kapuloita kapitalistien, Euroopan unionin, järjestelmää tukevien puolueiden ja kompromisseja tekevän ay-eliitin rattaisiin.



Keskustelua

Joutomies 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 28.06.2011

Kreikassa käydään kovaa kamppailua leikkauspolitiikkaa vastaan. Kreikan työläiset taistelevat nyt kaikkien maiden työläisten yhteisten etujen puolesta uusliberaalia EU-komentoa vastaan.

Koska Suomessa herätään ruususen unesta?

sakke 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 28.06.2011

Taitaa olla sekä TA että Kreikan ammattiliitot kumpikin todella kuutamolla, mitä Kreikassa todella tapahtuu. Vahvan euron turvin Kreikan valtio otti lainaa lainan perään Lainarahoilla ostettiin kansansuosiota vaaleissa. Kreikan kilpailukyky ja julkinen talous ei juuri kohentunut tässä hurjassa menossa. Sitten tuli pää vetävän käteen. Kreikka on nyt elänyt yri varojen. Sen nyt pitäisi lapsikin ymmärtää, vaan TA ja Kreikan ammattiyhdistysliike sitä ei halua tajuta. Syylliseksi etsitään vasemmiston iän ikuista syntipukkia, suurpääomaa ja kapitalismia. Tätä jargonia sitten (pieni)osa kansasta uskoo ja liitto joitain ihmisiä kadulle.

Mutta hei, miten liitto tai TA ratkaisevat Kreikan velanoton ongelman. Siis ongelman missä Kreikka syö enemmän kuin tienaa. Ja tuhlaus tapahtuu nimenomaan julkisen hallinon pyolella, siis ei siellä kapitalistipiireissä, vaan vasemmistohallituksen johtanmassa julkisessa taloudessa.

PSillanpää 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 28.06.2011

Kyllähän se on parempi, että sosialismi tappaa kreikkalaiset kuin kapitalismi kun mielenosoittajien iskulaueet toistivat:"Emme anna kapitalismin tappaa meitä".
Sakke tuossa edellä sanoi totuuden kuin se pikku lapsi "Eihän keisarilla ole vaatteita". Ei sitä vain vielä kaikki kreikkalaiset ole tajunneet.

PSillanpää 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 28.06.2011

Joutomiehelle ja hengenheimolaisille pitäisi olla jo takavuosilta varottavana esimerkkinä Neuvostoliitto; kun syö enemmän kuin tienaa tulee lopulta konkurssi ja tästä samasta asiasta on myös Kreikan kohdalla kysymys yksinkertaisuudessaan. Ikiliikkuja on mahdoton rakentaa tämänhetkisen tiedon pohjalta.

armas 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 28.06.2011

Täytyy sanoa Kreikasta, että politiikkoja ja virkamieskoneistoa ei ole kiinnostanut siellä saada massivista veronkiertoa kuriin.

Verovarojen kulutuspuolella on ongelmia Kreikassa, mutta samoin on verojen keräämisen suhteen.

Joutomies 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 29.06.2011

Onhan semmoistakin esitetty, että velkasaneerauksen kautta laitettaisiin riskisijoituksia tehneet kärsimään vahinko. Eikös se näin pitäisi mennä?

Vai onko Sakke sitä mieltä, että voitot yksityisille ja tappiot veronmaksajille.

sakke 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 29.06.2011

Saksalaislehti Handelsblatt on kirjannut listan kreikkalaisen julkisen sektorin työntekijän lisiä. Yksi merkillisimmistä on rautatietyöläisten 420 euron lisä kuukausiansioon, jos työntekijä pitää huolta henkilökohtaisesta hygieniastaan ja pesee käsiään riittävän usein.

Veturinkuljettajien kuukausiansio on noin 7 000 euroa, jonka lisäksi he saavat lisää jokaisesta ajetusta kilometristä. Heidän vapaapäivänsä eivät koostu normaalista 24 tunnista vaan se lasketaan 28 tunnin mukaan.

Osittain yksityistetyn teleoperaattori OTE:n työntekijä saa 25 euroa kuukaudessa lisäpalkkaa työsuhdeautonsa lämmittämisestä.

Ministereiden avustajat saavat 290 euroa kuukaudessa ”raskaan työn lisää”, kun he itse kantavat työpapereitaan.

Näiden lisäksi työntekijät saavat kuukausilisiä ilmaantuessaan työpaikalleen ajoissa tai käyttäessään kopiokonetta

sakke 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 29.06.2011

"Vai onko Sakke sitä mieltä, että voitot yksityisille ja tappiot veronmaksajille."

Noh....en tietenkään ole tätä mieltä...Joutomies, olenko jossain näin väittänyt.

MUTTA, tässä Kreikan komujen ja ammattiyhdistysliikkeen lakkoilussa vastustetaan säästötoimia, millä Kreikan taloutta yritetään saada raiteilleen.

Komujen ja AY liikkeen johdolla jäisi julkisen talouden tervehdyttäminen toteuttamatta. Silloin ei tulisi lisärahoitusta EU:lta, eikä pankeilta. Kreikalta loppuisi rahat muutamassa viikossa. Tämä tietäisi maan konkurssia ja IMF:n tiukkoja toimia. Silloin ei olisi enää kenbelläkään Kreikkalaisella kivaa

Työeläkeläinen 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 29.06.2011

Kreikkahan taitaa olla se demokratian kehto josta koko demokratiakin on nimensä saanut. Nyt ne tollot eivät ymmärrä äänestäjän vastuuta, hehän ovat ihan itse valinneet nuo poliitikot jotka ovat ajaneet maan kuralle, laskutaidottomat miehet joiden pääasia on ollut pysyä vallassa jakamalla lainarahaa ilman pienintäkään ajatusta siitä miten se maksetaan takaisin.

Toivottavasti oppivat ja oppivat muutkin, että taloudessa pitää tulojen pääsääntöisesti olla menoja suuremmat eikä velkaa saa ottaa kuin tuottaviin investointeihin. Muutoin on pidettävä suu säkkiä myöden.

Miten ne luulevat lakoilla ja muulla metelillä saavansa rahaa velkojen maksuun, sanon kuten aiemminkin, että menemällä töihin ja lahjoittamalla päivän koko ansion valtiolle velan maksuun olisi ollut maan taloudelle parempi vaikutus ja saman kokoinen lovi työläisten kukkarolle eli plussan puolelle olisi menty.

PSillanpää 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 30.06.2011

Tuntuu kyllä aika uskomattomalta, että Kreikassa bussikuski saa 300€ lisää palkka kuukaudessa, että tulee vain ajoissa töihin. On siinä meidän komukoilla vielä tekemätöntä työtä työläisen hyväksi!

Solidaarisuutta Kreikalle 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 01.07.2011

Voisiko eräs syy sille, että Kreikan ay-liike vastustaa talouskuuria olla se, että talouskuuri ei toimi:

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka...

armas 10 kuukautta, 3 viikkoa sitten 01.07.2011

Jos talouskuuri ei toimi, mikä sitten?

Kreikan talous ei toiminut edes ensi tilassa, joten tuossa tilanteessa ei voi vain odotella passiivisesti paremman suhdanteen tuloa.

Työeläkeläinen 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten 02.07.2011

Onkos se Kreikan talous ollut kovasti voitollista yhteiskunnan kannalta ja yleensä tähän mennessä? Ne on Kreikan pojat ja tytöt huoletta laittaneet lainarahaa syömävelkaan ja tulos on katastrofi.

Suuri virhe tapahtui silloin kun ei tarpeeksi tutustuttu Kreikan todelliseen tilaan kun se hyväksyttiin euron käyttäjäksi. Se porukka joka silloin oli selvityksistä vastuussa pitää saada tiilenpäitä lukemaan.

Nyt saattaa olla mahdollisuus pienentää vahinkoa pitkittämällä tilannetta jolloin saatamme saada laina aikoja pidennettyä, korkoja laskuun ja ainakin muiden taloutta nousuun koska juuri on selvitty yhdestä laman poikasesta. Homma on helpompi hoitaa jo 5 vuoden kuluttua. Jos hyvin menee niin saatammehan me saada Kreikan jaloilleen uudelleen joskin vuosien urakka siinä lienee. Tämä tilanne kuitenkin osoittaa yhteisen valuutta-alueen haavoittuvuuden jos sen jäseniin ei voi täysin luottaa ja siksi pitäisikin olla parempi valvonta jos haluaa pysyä euron jäsenenä.

Se mistä pitäisi neuvotella velkojien kanssa on noiden Kreikan lainojen korot, jos kerran muut euro maat takaavat niin ei ole mitään syytä pitää korkoja yli 3 - 4% tasossa. Korkeat korothan pyrkivät kompensoimaan luottoriskiä mutta Eurooppa takaajana laskee sitä riskiä huomattavasti.

Minä vaatisin takaajana lainat nolla tai 1% korolle hieman tapauksesta riippuen ja pääomat maksettaisiin alkuperäisen suunnitelman mukaan tai jos rahoittajat eivät suostu niin hänen osaltaan annetaan sen korkoa nostaneen epävarmuuden toteutua. Kyllä yhden pankin konkurssista vielä selvitään kunhan muut pysyvät pystyssä.

Joutomies 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten 06.07.2011

Sakelle ja muillekin tiedoksi: Media on väsymättä todistanut sitä, miten kreikkalaisesta taksikuskista ravintolanpitäjään ja tavalliseen työläiseen on harjoittanut veronkiertoa. Mutta mainitsematta on suomalaiselta medialta jäänyt kreikkalaisten miljonäärien ja miljardöörien veronkierto, joista tosin suurin osa elää ulkomailla. Saksalaisen Handelsblatt- talouslehden (vertaantuu Suomessa kauppalehteen) mukaan kreikkalaisten yksityishenkilöiden sijoitukset ulkomaille (erityisesti Sveitsin pankkeihin ja veroparatiiseihin) on noin 560 miljardia euroa. Summaa voi verrata Kreikan BKT:hen, joka oli vuonna 2010 230,2 mrd. euroa. Muuten rikkain kreikkalais-kreikkalainen perhe on Latsisin perhe, jonka omaisuuden arvo on noin 3,38 mrd. euroa.

Asiaan voi tutustua lisää

http://www.greekrichlist.com/category
/news/

Mahtaisikko sittenkin olla tarvetta ja mahdollisuuksia toisenlaiseen politiikkaan.

sakke 10 kuukautta, 2 viikkoa sitten 08.07.2011

Joutomiehelle; veronkierto on paheksuttavaa, oli se sitten taksikuskin tai patruunan tekemmää.

Sen sijaan, jos jollakin Latsisin perheellä on omaisuutta noin 3,38 mrd, voidaan sitä pitää vain positiivisena asiana.

Parempi, että edes joku pystuu säästämään, eikä koko porukka vaan tuhlaa velaksi, vai mitä

Joutomies 10 kuukautta sitten 20.07.2011

Rikkaiden ulkomaille veroparatiiseihin sijoittamat varat ovat poissa reaalitaloudesta. Niillä on kätevä harjoittaa finanssikeinottelua ja olla mukana horjuttamassa kokonaisten maiden kansantaloutta, kuten Kreikassa ja muuallakin euroalueella nyt tapahtuu.

Näitä keinottelijoiden ottamia riskejä pelastetaan veronmaksajien varoilla ja leikataan julkisia menoja ja yksityistetään yhteistä omaisuutta EU-maissa.

Siis "voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan", kuten lentävä lause kuuluu. En ole huomannut, että Sakke olisi tästä huolissaan, joten olen vetänyt sen johtopäätöksen, että kannatat tätä touhua.

sakke 9 kuukautta, 2 viikkoa sitten 06.08.2011

"voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan" ei edusta Saken arvoja.

Lähinnä tappioiden sosialisointi on nykyisten europoliitiikkojen taktiikka yrittää pelastaa konkurssimaita ja euroa. Saapikka nähdä onnistuuko hanke, vai pahentaako se vain tilannetta!

Voittojen yksityistäminen ei taas ole aivan noin mustavalkoisesta. Yksityisen pääoman tuottama pääoman tuotto (voitto)on sekä yksityista että julkista. Voitoistahan maksetaa, kuten suomessa 28% pääomavero, loput jää sijoittajalle "voitoksi", elikkä niillä rahoitetaan riski.

Puhtaassa markkinaliberalismissa ei julkinen valta puutu talouselämään millään tavalla. Tätä markkinaliberalismia emme kuitenkaan uskalla toteuttaa, koska pelkäämme taloudellisten heilahtelujen vaikutusta yhteiskuntaamme. Lienee tärkeä muistaa, että pankkikriisi tai lama ei ainoastaan vaikuta "kapitalistin" elämään, vaan vaikuttaa suuriin väestönosiin työttömyytenä.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




SKP: Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio hallitusten ja EU:n leikkauspolitiikalle

8.5. 2012 – Tiedonantaja

Jyri Jaakkolan murhatutkinta aiotaan avata uudelleen Suomessa

26.4. 2012 – Sami Laaksonen

Nato – pelisi on pelattu!

11.4. 2012 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Natoa vastustetaan viikonloppuna Brysselissä

28.3. 2012 – Tiedonantaja

Syyrian konflikti ratkaistava neuvotteluteitse

27.2. 2012 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta kreikkalaisten taistelulle

15.2. 2012 – Reijo Sutinen

Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi