Presidenttipeli ja Nato

Helsingin Sanomien presidenttiehdokasgallupin mukaan kokoomuksen Sauli Niinistön kannatus on laskenut 50 prosentista 44 prosenttiin, kun taas keskustan ehdokkaan Paavo Väyrysen kannatus on viime kuukauden aikana noussut kuudesta prosentista kymmeneen prosenttiin. Perussuomalaisten Timo Soinin kannatus on kasvanut kahdeksasta prosentista 11 prosenttiin.

SDP:n Paavo Lipposen on jämähtänyt elokuun yhdeksästä prosentista loka- ja marraskuun seitsemään prosenttiin. Vihreiden Pekka Haaviston kannatus on kuusi prosenttia, Eva Biaudet’n kolme prosenttia ja kristillisdemokraattien Sari Essayahin yksi prosentti.

Nyt näyttäisi siltä, että Niinistön kannatuksen laskuun ja Väyrysen kannatuksen nousuun saattaisivat asiakysymyksistä vaikuttaa muun muassa näiden ehdokkaiden Nato-kannat.

Väyrynen ja hänen tukiryhmänsä vetäjä Riikka Manner ovat syyttäneet Niinistöä äänestäjien hämäämisestä. Heidän mukaansa Niinistö pyrkii turvallisuuspolitiikassa siihen, että Suomi muuttaisi linjaansa ja luopuisi sotilaallisesta liittoutumattomuudestaan. Niinistö haluaa muuttaa EU:n sotilasliitoksi ja Naton eurooppalaiseksi pilariksi ja viemään Suomen Natoon hiljaa hivuttamalla ja EU:n kautta. Niinistön puheet kansanäänestyksestä ovat pelkkää hämäystä.

Syytöksissä on vinha perä. Esimerkiksi esiintyessään Ylen TV1:n Ykkösaamussa. Niinistö piti edelleen mahdollisena, että Suomi päätyy Naton jäseneksi. Hänen mukaansa eurooppalainen puolustusyhteistyö keskittyy yhä tiiviimmin Naton ympärille. Jossakin vaiheessa pelkän Nato-yhteistyön rajat tulevat kuitenkin vastaan ja eteen voi tulla kysymys jäsenyydestä. Niinistön mukaan Nato-jäsenyyttä voi sitten pohtia, jos eurooppalainen yhteistyö ei enää kata kaikkia Suomen turvallisuustarpeita. Ja hän toisti litaniansa, jonka mukaan asiasta on tällöin järjestettävä kansanäänestys.

Varsin paljastavaa oli Niinistön väittämä, että Natosta on tullut Suomessa lyömäase ja pelottelun väline, mikä on hänen mielestään täysin väärä asenne. ”Minulla ei ole mitään vaikeuksia sanoa sanaa Nato.” Niinistö paljasti näin Nato-mielisyytensä ja halveksuntansa ihmisten arviointikykyä kohtaan.

Eiköhän Nato itse ole riittävän selvästi paljastanut luonnettaan ympäri maailmaa sotivana murha- ja terroristijärjestönä, jonka päätehtävänä on palvella johtavan jäsenvaltionsa ja kansainvälisen imperialismin etuja. Ja eivätköhän tervejärkiset ja ajattelukykyiset suomalaiset osaa ihan omasta takaa ja historiankin kokemuksista oppia ottaneina päätellä, että maamme on säilytettävä itsenäisenä ja liittoutumattomana valtiona, jolla on hyvät suhteet naapureihinsa, ennen kaikkea itäiseen suurvaltanaapuriinsa. Aivan kuin Niinistö sulkisi silmänsä ja korvansa mielipidetiedusteluilta, jotka ovat vuodesta toiseen osoittaneet kansalaisten enemmistön Nato-vastaisuuden.

Niinistö tyrmäsi Väyrysen väitteet siitä, että hän olisi viemässä Suomea Natoon ja kiisti sanoneensa, että Suomen pitäisi joskus liittyä Natoon. Saman tien hän sanoi, että Suomi voi joutua harkitsemaan Nato-jäsenyyttä, ”jos eurooppalainen yhteistyö ei kata Suomen puolustuksen tarpeita”. Mihin Niinistön lausuntoihin siis pitäisi uskoa?

Itse asiassa Niinistö on vuodesta toiseen, muun muassa Aamulehden haastattelussa 9.5.2008, osoittanut Nato-mielisyytensä. ”Pitää muistaa, että isot maat ja useat muut Euroopan maat turvautuvat aina viime kädessä Natoon. Mitä siinä kohdassa suuri EU-maa ajattelee pienestä EU-maasta, joka jää Naton ulkopuolelle?” Niinistön mukaan ”historia osoittaa, että Suomen ei kannattaisi olla kriisissä yksin”. Hän väitti myös, että ”Venäjän kytkeminen Nato-keskusteluun on suuri virhe”. Jos tämä ei ollut Nato-jäsenyyden mainostamista, suomalaisten pelottelemista ja piittaamattomuutta naapurista Suomen ratkaisuista päätettäessä, niin mikä sitten.

Kaleva-lehdessä 13.4.2008 Niinistö varoitti Suomea sokeasti luottamasta siihen, että Euroopan unioni antaa meille riittävät turvatakuut. ”Meillä ei voida enää sivuuttaa keskustelua EU:n turvatakuiden todellisesta merkityksestä ja niiden kytkeytymisestä Natoon”. Jo samana päivänä Helsingin Sanomat tulkitsi Niinistön tarkoittaneen, että ”unionin antama turva edellyttää viime kädessä myös Naton sateenvarjon alla olemista”. Ja Aamulehti puolestaan kirjoitti 9.5.2008, että Niinistön mielestä ”Suomen ei kannata jäädä Nato-kehityksessä pussin pohjalle”.

Samoihin aikoihin kokoomusministeri Jyri Häkämies mellasti pitämällä USA:ssa surullisenkuuluisan Venäjä Venäjä Venäjä -puheensa ja ehdottamalla Suomen ja Ruotsin liittymistä Natoon. Ja vähän myöhemmin ulkoministeri Alexander Stubbin erityisavustaja Jori Arvonen kävi USA:n lähetystössä lupailemassa, että seuraava kokoomusvetoinen hallitus vie Suomen Natoon. Presidenttiehdokkaan ulkopoliittiseen noviisiuteenkaan uskominen ei siis auta. Hänen puolueensa tavoite on maamme vieminen Natoon.

Entä miksi Niinistön puhetta Nato-kansanäänestyksestä voidaan epäillä bluffiksi? Jo aiemmin siteeratussa Aamulehden haastattelussa Niinistö totesi, että kansanäänestys olisi neuvoa-antava, koska muunlaista kansanäänestystä lainsäädäntö ei tunne, mutta hän ei sanonut mitään siitä, mikä ehdotus kansanäänestykseen pitäisi tuoda. Tätä hämmästeltiin kovasti eduskunnassa, sillä ilman hallituksen ehdotusta kansanäänestys olisi vain jonkinlainen gallup.

Lisää presidenttiehdokkaista ja Natosta

Vasemmistoliiton presidenttiehdokkaaksi leivottu Paavo Arhinmäki on oikeassa sanoessaan, että ehdokkaissa on Naton ”salarakkaita”, jotka piilottelevat todellista Nato kantaansa. Arvostelu osuu hyvin Sauli Niinistöön, Paavo Lipposeen, Timo Soiniin ja miksei myös Pekka Haavistoon. Paavo Väyryseen suunnattuna sitä sen sijaan voi pitää kohtuuttomana, sillä hän ei ole muutellut kielteistä Nato-kantaansa. Toki se voi olla pelimiehen pitkän tähtäimen taktiikkaakin. Muut mainitut ovat hokeneet hienosti kiertäen, ”ettei Nato-jäsenyys ole nyt tarpeen”.

Arhinmäki väittää olevansa ainoa Nato-vastainen ehdokas. Hän on kuitenkin itse ministerinä hallituksessa., jonka ohjelmassa lukee, että Suomi ”ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä”.

Katsotaanpa sitten lähemmin Paavo Lipposen Nato-kantoja.

Lipponen tunnetaan jo vanhastaan niin vankkana Nato-miehenä ja USA-fanina, että hänen nyt paneelikeskusteluissa esittämänsä ”kielteinen kanta” tuntuu suorastaan huvittavalta.

Jo vuonna 2002 länsilehdistössä siteerattiin hänen lausuntojaan, jonka mukaan ”on tärkeää että on Nato-optio”. Vuoden 2002 lopulla Lipponen kävi Washingtonissa keskusteluja presidentti Bushin kanssa ja pyysi tätä pitämään Nato-ovea auki Suomelle. Tämän Lipponen tietenkin kiisti. Matkan jälkeen hän piti Suomen Nato-jäsenyyttä lähempänä kuin koskaan ja mahdollisena, että Nato-jäsenyydestä päätetään seuraavalla vaalikaudella.

Marraskuussa 2003 Lipponen ihmetteli Helsingin Sanomissa ihmisten kielteistä suhtautumista Natoon: ”Kysyn vain, että mikä vika on Natossa? Olisihan se hyvä kuulla.”

Vieraillessaan puhemiehen ominaisuudessa Saksassa vuonna 2004 Lipponen sanoi Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehdelle, että ”on vain ajan kysymys, milloin Suomi liittyy Natoon”. ”Nopeus millä Suomi pyrkii Nato-jäsenyyteen riippuu siitä, mitä tapahtuu Natossa ja mitä tapahtuu maailmassa.”

Päättäessään poliittisen uransa puhemiehenä maaliskuussa 2007 Lipponen rauhoitteli Helsingin Sanomissa niitä suomalaisia, joiden mielestä Nato-optiokin on jo mennyt, kun suurimpien puolueiden johtajat julistivat, ettei Nato-jäsenyys ole ajankohtainen alkavalla vaalikaudella. ”Minä tarkoitan optiolla sitä, että Nato-jäsenyyttä voidaan hakea, jos niin itse harkitsemme, ja meidät tullaan hyväksymään jäseneksi. Tämä mahdollisuus on varmasti olemassa. Se on selvä”, Lipponen sanoi.

Avointa Nato-keskustelua peräänkuuluttanut Lipponen muutti seuraavien eduskuntavaalien lähestyessä mieltään ja asettui sille kannalle, että puolueiden ei pidä puhua lainkaan Natosta vaalien alla. Hän perusteli näkemystään sillä, että turvallisuuspolitiikka on liian suuri asia palloteltavaksi kyllä tai ei -tyyliin. Olisikohan Lipposen taktiikka presidentinvaaleissakin tällainen?

No ei ihan sentään. Kalevan haastattelussa tämän vuoden marraskuussa Lipponen korosti Suomen aseman vahvistamista Naton rauhankumppanina ja toivoi näkevänsä Suomen myös EU:n oman puolustusyhteistyön ytimessä. Lipposen mukaan Suomella on entistä suurempi intressi yhteistyöhön Naton kanssa. Hän viittasi Naton toimintaan verkkohyökkäysten torjunnassa ja toimiin luonnonkatastrofien yhteydessä. ”On Suomen edun mukaista olla mukana suunnittelemassa operaatioita”, Lipponen hehkutti ja muistutti, että liittoumattomuuteen kuuluu myös mahdollisuus liittoutua. Hänen mukaansa on kuitenkin turha arvuutella, milloin ehdot jäsenyydelle voisivat toteutua.

Innokkaimmat vaalispekulaattorit pohtivat sitäkin, mikä on Lipposen ja hänelle tärkeän Nato-jäsenyyden kannalta toiseksi paras ratkaisu vaaleissa, jos hänellä itsellään ei ole mahdollisuuksia. Spekulaattorien mielestä tällainen ratkaisu on, että Lipponen päihittää ensimmäisellä kierroksella Nato-vastaiset ehdokkaat ja varmistaa Nato-jäsenyyttä kannattavan Niinistön valinnan.