Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

Mark Waller – 23.04.2011


Swasimaan kommunistinen puolue (CPS) perustettiin 8. huhtikuuta. Noin sata maassa elävistä ja Etelä-Afrikassa maanpaossa olevista aktivisteista kokoontui puolueen perustavaan kokoukseen syrjäisessä Kamhlushwan maalaiskylässä lähellä Swasimaan ja Etelä-Afrikan rajaa.

Monarkia kiristänyt otettaan

Monet niistä, jotka olivat tulleet Swasimaan puolelta, olivat tulleet Etelä-Afrikan kautta vuoristoreittejä käyttäen. Swasimaan poliisi ja armeija ovat kiristäneet kaikkien tunnettujen demokratia-aktivistien valvontaa maassa maaliskuussa tapahtuneen protestiaallon jälkeen.

Swasimaata hallitsee kuningas Mswati III:n sortava yksinvaltainen monarkia. Kaikki poliittiset puolueet on kielletty ja yhteiskunnallisten liikkeiden toimintaa on jyrkästi rajoitettu.

Monarkin tulot ovat noin neljä miljoonaa euroa kuukaudessa. Mutta 70 prosenttia hänen maanmiehistään elävät köyhyydessä, ja 40 prosentilla swasimaalaisista kotitalouksista ei ole koskaan riittävästi ruokaa takaamaan riittävää ravintoa ja terveyttä. Swasimaassa on myös maailman korkeimmat HIV- ja tuberkuloositasot.

Hallitus on sekoitus puolifeodaalisista neuvostoista, jotka “neuvovat” monarkkia ja kuninkaan nimittämästä lainsäädäntöelimestä.

Suuri osa poliittisesta vasemmistosta on viime vuosian pakotettu lähtemään Swasimaasta.

Swasimaan kommunistit pitivät puolueensa perustavan kokouksen syrjäisessä Kamhlushwan maalaiskylässä. Samaan aikaan poliisi ja armeija sulkivat Swasimaan päätiet 24 tunniksi ja ajoneuvoja ja ihmisiä etsittiin kiihkeästi.
Swasimaan kommunistit pitivät puolueensa perustavan kokouksen syrjäisessä Kamhlushwan maalaiskylässä. Samaan aikaan poliisi ja armeija sulkivat Swasimaan päätiet 24 tunniksi ja ajoneuvoja ja ihmisiä etsittiin kiihkeästi. / Mark Waller

Poliittista opiskelua

Viimeisten kolmen vuoden aikana edistykselliset aktivistit Swasimaassa ja Etelä-Afrikassa ovat tavanneet säännöllisesti poliittisen kasvatuksen kehitysohjelman merkeissä.

”Me pidimme noin kahdeksan täysipäiväistä kurssia Marxin, Engelsin, Leninin ja tärkeiden vallankumouksellisten johtajien pääteosten opiskelemiseksi ja niistä keskustelemiseksi, antaaksemme tovereillemme kommunistisen poliittisen teorian perusteet”, sanoo Thokozane Kunene, CPS:n pääsihteeri. ”Meillä on ollut myös muita poliittisen koulutuksen tilaisuuksia vastateksamme Swasimaan tilanteen käytännön haasteisiin ja rakentaaksemme tukea ja solidaarisuutta työllemme. Tavoite oli kaiken kaikkiaan työskennellä oman kommunistisen puolueemme muodostamiseksi.”

Tavoitteena demokraattinen vallankumous

Kunene sanoo, että nyt kun puolue on perustettu, tulee olemaan paljon helpompaa saada aikaan suunnitelmallinen ja koordinoitu kommunistinen panos vapaustaisteluun Swasimaassa. Hän sanoo, että maan demokratialiikkeen keskuudessa on olemassa poliittinen tyhjiö, koska siltä puuttuu johdonmukainen sosialistinen panos.

“Enemmän kuin koskaan tilanne kehottaa selvyyteen ja suuntautumiseen kansallisdemokraattiseen vallankumoukseen, joka tulisi työntämään eteenpäin sosialistista agendaa.”

CPS:n jäsenet Swasimaan sisällä työskentelevät ammattiyhdistysliikkeen ja muiden aktivistien kanssa muodostaakseen yhteiskunnallisia liikkeitä kasvattaakseen protestien vauhtia monarkkisen diktatuurin lopettamiseksi ja poliittisten puolueiden ja demokraattisten vaalien sallimiseksi.

Samaan aikaan monarkki on lähtenyt maasta. Aktivistien mukaan tämän liikkeen tarkoitus on antaa hänen turvallisuusjoukoilleen vapaat kädet tukahduttaa protesteja väkivaltaisesti. Kuninkaan säännöllinen etäisyyden otto poliisin ja armeijan väkivaltaisesta käyttäytymisestä on ilmeinen pyrkimys kohentaa sitä pientä kannatusta, mikä hänellä on väestön keskuudessa.

Vuoden alusta lähtien Facebookin sivulla on sanottu, että “huhtikuun 12. päivän kansannousun on ilmoitettu aloittavan kansan laajan protestiaallon, jota ovat innostaneet Pohjois-Afrikan kansannousut. Päivämäärä merkitsee organisoidun absoluuttisen monarkian ja järjestäytyneen poliittisen aktiivisuuden kiellon vuosipäivää vuonna 1973.

Perustava kokous

Swasimaan viranomaiset ovat vastanneet katkaisemalla online- ja kännykkäpuhelinyhteyksiä sekä internetyhteyksiä, jotka sisältävät “hallituksen vastaista aineistoa” ja uhkaamalla tukahduttaa protestit väkivaltaisesti. Samaan aikaan kun CPS perustettiin, Swasimaan päätiet olivat 24 tunnin ajan suljetut ja ajoneuvoja ja ihmisiä etsittiin kiihkeästi.

“Kuitenkin protestit levisivät, on selvää, että taistelu demokraattisen vallankumouksen puolesta tulee olemaan pitkällistä ja ankaraa”, Kunene sanoo. ”Mikään ei tule olemaan helppoa tästä eteenpäin. Meillä on nyt puolue koordinoivana rakenteena helpottamassa uusia vapauskampanjoita, mutta meillä ei ole mitään kuvitelmia, että se tulee olemaan helppo tie.”

CPS:n perustavaan kokoukseen osallistuivat Afrikan kansalliskongressin, Etelä-Afrikan ammattiliittojen, Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen sekä kommunistisen puolueen ja ANC:n nuorisojärjestöjen edustajat. Kokous vastaanotti myös tukiviestit useilta kommunistisilta ja työväenpuolueilta, muun muassa Suomen kommunistiselta puolueelta.

CPS:n perustava kokous valitsi väliaikaisen keskuskomitean, joka tulee ohjaamaan puolueen työtä ja valmistelemaan sen vuonna 2012 pidettävää ensimmäistä varsinaista puoluekokousta. Kokous myös hyväksyi joukon asiakirjoja, jotka täsmentävät puolueen strategiaa ja rakennetta.



Keskustelua

jyrki laukkanen 1 vuosi sitten 23.04.2011

Toivottavasti Swasimaan kommunistipuolue ei ole yksi monista länsimaiden tiedustelu
palveluiden perustamista puolueista.
Hyvä Esimerkki CIA:n kommunistipuolueesta
Perussa:
http://www.kansansota.net
eli tämän hämäysliikkeen materiaalia
toimitetaan jo suomen kielellä.
Google:Loistava Polku

Sinänsä hienoa. että SKP jo ehti vaalikiireiltään lähettää terveisensä
KAMHLUSHWANIN kylään veljespuolueelleen.

Mikko Aalto 1 vuosi sitten 28.04.2011

Ainakin kirjoituksen tiedot viittaavat siihen että on perustettu aidosti demokraattinen puolue, lähinnä historiallisista syistä eteläisessä Afrikassa nimeksi on tullut juuri kommunistinen puolue.
Aidosti kommunistisen tai sosialistisen puolueen tuntomerkki on että se pyrkii demokratiaan, ja demokratia voi syntyä ja kehittyä vain rauhan ja väkivallattomuuden oloissa.
Kansan valistus ja sivistystoiminta tulee olemaan ratkaisevaa työtä päämäärien saavuttamiseksi.
Juuri tuon työn vaikeuttamiseksi taantumus, CIA mukaanlukien, pyrkii saamaan aikaan sodan, väkivallan ja pelon ilmapiirin.
Mutta kuten Evo Morales toisti kriittisimpinä hetkinä Bolivialaisille, "älkää antako niiden provosoida itseänne väkivaltaan", nuo taantumuksen provokaatioyritykset voidaan torjua ja saada lopulta koko kansa mukaan edistykselliseen yhteiskunnalliseen toimintaan.

Mikko Aalto

Jonne Hakala 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 01.04.2012

Millä tavoin kommunismi ja "aito demokratia" liittyvät toisiinsa?
Esimerkkejä historian valossa?

Työeläkeläinen 1 kuukausi, 2 viikkoa sitten 02.04.2012

Miksei Swasimaahan perustettu puolueita jotka pyrkivät demokraattiseen yhteiskuntaan, komuista siihen ei koskaan ole ollut vaan he pyrkivät aina ja kaikkialla saamaan ylivallan. Siinä kohden ainakin kommunismi on suoraan verrannollinen katoliseen kirkkoon joka nyt tosin on hieman joutunut antamaan periksi.

Vallankumous ei koskaan voi olla demokraattinen vaan se pyrkii aina kukistamaan vastapuolen ilman sen oikeuksia. Tosin moisen monarkin tukijat ovat yleensä kohdelleet vastapuolta samoin ennen keikausta. Demokratiaan siirtymistä tulee tukea muttei toiseen diktatuuriin kuten kommunismiin, lopputuloksen pitää olla monipuoluejärjestelmä jossa ajatukset ja ideat saavat kehittyä vapaasti jolloin huonot karsiutuvat ja parhaat jäävät jäljelle.

Jonne Hakala on osunut kommentissaan asian ytimeen. Miksi ihmeessä kommunistinen liike edelleen pyrkii hämäämään kansaa "demokratialla" johon se ei koskaan eikä missään ole yltänyt? Tuohon nyt tarvitaan selvitys koska minä en ole huomannut vapaata poliittista kehitystä maassa joka väittää itseään sosialistiseksi tai kommunistiseksi. Missä nuo liikkeet ovat aikuisten oikeasti olleet vapaan demokraattisen yhteiskunnan puolesta? päästyään valtaan?

Ville 1 kuukausi, 1 viikko sitten 05.04.2012

Työeläkeläinen kirjoitti: "Demokratiaan siirtymistä tulee tukea muttei toiseen diktatuuriin kuten kommunismiin, lopputuloksen pitää olla monipuoluejärjestelmä jossa ajatukset ja ideat saavat kehittyä vapaasti jolloin huonot karsiutuvat ja parhaat jäävät jäljelle."

Uskotko oikeasti itsekään tuohon väitteeseen? Että monipuoluejärjestelmä voisi edes teoriassa toimia kuten väitit niin se vaatisi tuekseen kansanäänestyksiä.

Opiskelija 1 kuukausi, 1 viikko sitten 05.04.2012

"Millä tavoin kommunismi ja "aito demokratia" liittyvät toisiinsa?
Esimerkkejä historian valossa?"

"Miksei Swasimaahan perustettu puolueita jotka pyrkivät demokraattiseen yhteiskuntaan, komuista siihen ei koskaan ole ollut vaan he pyrkivät aina ja kaikkialla saamaan ylivallan."

Länsi-Eurooppa on täynnä esimerkkejä kommunistisista puolueista, jotka ovat valinneet parlamentaarisen vaikuttamisen tien.

Matti Aalto 1 kuukausi, 1 viikko sitten 05.04.2012

"Millä tavoin kommunismi ja "aito demokratia" liittyvät toisiinsa?
Esimerkkejä historian valossa?"

Suomessa hyväksyttiin historiallinen Valtalaki nimenomaan kommunistien määrätietoisen työn tuloksena.

Sen mukaan Suomessa valta kuuluu KANSALLE jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Sittemmin porvarit ovat yrittäneet vääntää valtaa Venäjälle, Saksaa ja vaikka mihin, hankkivatpa jopa kuninkaankin Suomelle.

Tätä nykyä he pyrkivät painamaan Suomen äärivanhoillisen kapitalistis-feodalistisen Euroopan Unionin alaisuuteen. Esimerkiki Brysselin kuninkaan valinnassa Suomalaisilla ei ole äänioikeutta, eipähän ole kyllä flaamien ja vallonien proletaareillakaan äänioikeutta.

Työeläkeläinen 1 kuukausi, 1 viikko sitten 05.04.2012

Meillähän demokratia toimii mainiosti, neljän vuoden välein jokainen saa sanoa mielipiteensä maailman ja varsinkin Suomen menosta ja valita mahdollisimman fiksun yksilön edustamaan itseään siksi seuraavaksi 4 vuoden ajaksi jota vaalikaudeksikin kutsutaan.

Olen seurannut menoa kohta 70 vuotta ja aina vaan paranee kun olemme oppineet mitä demokratia tarkoittaa.

Opiskelija on nyt väärässä ne lännen komut eivät ole päättäneet alistua demokratiaan vaan niiden on pakko koska muita on niin paljon enemmän. Sano maa jossa vaikka 55% kansanedustuslaitoksen paikoista on kommunisteilla ja silti Kokoomuksen kaltainen puolue saa yhtä lailla tehdä vaalityötä sekä osallistua päätöksen tekoon. Tai kommunistien tai niiksi itseään sanovien hallitsema maa jossa on vapaus perustaa uusia puolueita? ja varsinkin oikeisto sellaisia.

Kommunismiin pyrkineet maat ovat antaneet kovin huonon kuvan kyvystään demokratiaan ja kansalaisvapauksiin.

Arvo 1 kuukausi, 1 viikko sitten 05.04.2012

Mitä on aito demokratia? Onko sitä missään ja onko ollut? Demokratia on kaikissa läntisissä maissa kaventumassa. Demokratia käsite on jos mikä yksi jonka takaa löytyy mitä alhaisinta kansalaisten taloudellista ja ihmisoikeuksien polkemista. Yhdysvallat on tässä ollut kärkipaikalla, myös Eurooppa rikkoo ihmisoikeuksia sekä omassa että muissa maissa. Entä miten demokraattiinen ja demokraattiseksi Suomi on muuttumassa?

Jos joku lännen ulkoinen valtio esim. Libya halutaan demokratian piiriin, se merkitsee sen taloudellista ja valtiollista hajottamista. Kovin on valtamedia hiljaa, kun heimot taistelevat nyt keskenään ja väliaikainen hallituskin myöntää että sillä ei ole otetta tilanteessa. Näin ollen "demokratia" tuotiin suuressa määrässä miekkalähetyksenä Naton avulla. Lännen demokratian viennin motiivi on sen vastakkainen tendenssi lisätä riistävän pääoman valtaa. Ei voi irrottaa demokratian käsittettä sen talouden materialistisesta perustasta eikä tajua niiden vuorovaikutusta ja yhteyttä. Talouden vajotessa myös kansalaisten oikeuksia kavennetaan. Demokratia käsite kansanvalta lähtöisin kreikan kielestä ei toteutu jos taloudelliset päätökset tehdään muualla ja kaiken lisäksi kansan etujen vastaisesti. Missä ovat muuten talousdemokraattiset valtiot?

Avanti popolo 1 kuukausi, 1 viikko sitten 08.04.2012

Eespäin tiellä taistojen, Swasimaan toverit! Näin etenemme kohti kommunismia vasen kaks kolme!

PSillanpää 1 kuukausi, 1 viikko sitten 09.04.2012

Opiskelija, niikuin tuolla "kansaliikettä" käsittelevässä keskustelussa kirjoitan, "niin kauan kuin kommunistit ovat prosenttiliike on tilanne hyvä, mutta todeliseen valtaan po. enemmistöön päästyä on diktatuuri ollut seurauksena". Pätee kyllä varmaan myös Swasimaassa. Huomaathan, etten ole kieltämassä kommunisteja vaan mielihyvin suon heille olla mukana hoitamassa valtion asioita demokraattisesti ei "kansandemokraattisesti".
Kuten huomasit meidänkin "six-back" joutui tekemään monta kompromissiä kevään kehysriihessä, että saatiin edes jonkinlainen sopu ja järjellinen päätös aikaan eikä tien päässä häämöttävää konkurssia. Puhdasoppisuus on tietysti hyve, mutta ei muuten kuin pysymällä oppositiossa ja räksyttämällä sieltä kuin rakkikoira. "Koirat haukkuu, karavaani kulkee"!

PSillanpää 1 kuukausi, 1 viikko sitten 09.04.2012

Ville, Työeläkeläinen puhukoon puolestaan, mutta ei valtio toimi "kansanäänestysten " varassa! Joku Kallan Karikokous voi vielä "hallita" jotain saarta, mutta ei koko valtiota. Demokratioissa asia on ratkaistu niin, että valitsemme vapaissa vaaleissa sellaisia henkilöitä edustamaan itseämme "oikeitten asioiden puolesta. Meillä on vielä se etu, että neljän vuoden päästä voimme valita parempia jos jälki ei miellytä!
Miten olisi kansanäänestys aiheesta "verot valtion maksettaviksi", olisi varmaan mielenkiintoinen äänestystulos.

Ville 1 kuukausi sitten 16.04.2012

PSillanpää, Sveitsiä hallitaan (puoli)suoralla demokratialla. Miten se on mahdollista?

Ei edustuksellinen demokratia ole mitään demokratiaa ilman kansan "veto-oikeutta".

Opiskelija 4 viikkoa, 1 päivä sitten 18.04.2012

"Opiskelija on nyt väärässä ne lännen komut eivät ole päättäneet alistua demokratiaan vaan niiden on pakko koska muita on niin paljon enemmän. Sano maa jossa vaikka 55% kansanedustuslaitoksen paikoista on kommunisteilla ja silti Kokoomuksen kaltainen puolue saa yhtä lailla tehdä vaalityötä sekä osallistua päätöksen tekoon."

Sieltä olikin taas tullut läjä sitä itseään. Ei demokratiaan alistuminen ole mikään pakko, ja siitä on esimerkkinä lukuisia terroristijärjestöjä ainakin oikealta, vasemmalta sekä uskonnollisista lähtökohdista. Demokratia ja ylipäänsä toimiva yhteiskunta loppujen lopuksi on sen varassa, että valtaosa ihmisistä pitää kiinni tietyistä yhteisesti sovituista asioista. Ei tarvinne suurtakaan mielikuvistusta sen keksimiseen miten voisi rikkoa noita sopimuksia (Esim. se sinun taannoinen fantasiasi väkijoukkoa päin ajamisesta ja olisi sen suuntainen teko).

En tiedä mistä tuo 55% taas tulee (eikö enemmistö riitä?), mutta esimerkiksi Unkarin "oikeistoliberaalilla" Fidesz-puolueella on nyt 2/3 sikäläisen parlamentin paikoista, ja meno vaikuttaa aika huolestuttavalta. Voisikin kai vetää sen johtopäätöksen, että vahvan aseman saavuttaneella puolueella on helposti taipumus lähteä varmistelemaan valta-asemaansa riippumatta siitä onko kyseessä oikeisto- vai vasemmistopuolue. Se on kylläkin hyvin harvinaista, että jokin puolue saa monipuoluedemokratiassa yli puolet paikoista, joten tuo vaatimuksesi on sikäli vähän älytön (eihän esim. mikään nykyisistä suomalaisista puolueista ole siihen 55 prosenttiin pystynyt).

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




SKP: Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio hallitusten ja EU:n leikkauspolitiikalle

8.5. 2012 – Tiedonantaja

Jyri Jaakkolan murhatutkinta aiotaan avata uudelleen Suomessa

26.4. 2012 – Sami Laaksonen

Nato – pelisi on pelattu!

11.4. 2012 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Natoa vastustetaan viikonloppuna Brysselissä

28.3. 2012 – Tiedonantaja

Syyrian konflikti ratkaistava neuvotteluteitse

27.2. 2012 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta kreikkalaisten taistelulle

15.2. 2012 – Reijo Sutinen

Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi