Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

Tiedonantaja – 21.09.2011


Wall Streetille kokoontui lauantaina reilut 5 000 väkivallatonta valtaajaa.
Wall Streetille kokoontui lauantaina reilut 5 000 väkivallatonta valtaajaa. / roarmag.org

Lauantai 17. syyskuuta oli julistettu kansainväliseksi pankkivallan vastaiseksi toimintapäiväksi.

Espanjan torien liikkeestä inspiraationsa hankkinut Take the Square -liike valtasi New Yorkin pörssikatu Wall Streetin ja sen ympäristöä. Tarkoituksena on ollut muuttaa globaalin kapitalismin keskipiste samanlaiseksi kansalaisten protestin symboliksi, kuin mikä Egyptin Kairon Tahririn aukiosta muodostui arabikansoille viime keväänä.

New Yorkin lisäksi kansainvälinen pankkien ja yhtiövallan vastainen toimintapäiväaloite levisi ympäri Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Erilaisia tempauksia ja valtauksia nähtiin muun muassa Pariisissa, Ateenassa, Los Angelesissa, Seattlessa, Lontoossa, Berliinissä ja Tel Avivissa Israelissa. Protestoijien yhteisenä mottona on: "Yksi maailma, yksi vallankumous!"

Wall Streetin valtaus on lauantain jälkeen jatkunut jo useita päiviä satojen mielenosoittajien voimin.
Wall Streetin valtaus on lauantain jälkeen jatkunut jo useita päiviä satojen mielenosoittajien voimin. / roarmag.org

New York

Wall Streetille kokoontui lauantaina reilut 5 000 väkivallatonta valtaajaa. Osa valtaajista ilmoitti, ettei poistu paikalta, ennen kuin Yhdysvaltain politiikassa tapahtuu todellista muutosta. Väkijoukot valtasivat myös Wall Streetia ympäröiviä kortteleja iskulauseinaan muun muassa "Wall Street on meidän katumme!" ja "Valta kansalle, ei pankeille!"

Guardian-lehden mukaan valtaosa protestoijista on ylikoulutettuja, alityöllistettyjä ja todella vihaisia. Moni on korkeasti koulutettu, ja nyt niskassa ovat suuret opintovelat, mutta ei toivoa työpaikasta.

Yhdysvallat on tunnettu siitä, että yhtiöille on annettu laajoja perustuslaillisia oikeuksia. Mielenosoittajien mielestä yhtiöiden oikeuksia ja valtaa pitää kaventaa ja pistää oikeat syypäät vastuuseen talouslaman seurauksista.

– Katsokaa ympärille: Chase, Citigroup, Goldman Sacsh – firmoja, jotka alunperin saivat asiat tälle tolalle. Pankit on pelastettu, mutta miten meidän käy? Missä on meidän pelastuksemme? Pian köyhillä ei ole muuta syötävää kuin rikkaat, kommentoi väki Guardianin mukaan tilannetta.

Wall Streetin valtaus on lauantain jälkeen jatkunut jo useita päiviä satojen mielenosoittajien voimin. Poliisi on käyttänyt myös voimakeinoja, ja joitakin mielenosoittajia on pidätetty ilkivallan vuoksi.

Yhdysvallat on tunnettu siitä, että yhtiöille on annettu laajoja perustuslaillisia oikeuksia.
Yhdysvallat on tunnettu siitä, että yhtiöille on annettu laajoja perustuslaillisia oikeuksia. / roarmag.org

Pariisi

Espanjasta lähti pari kuukautta sitten liikkeelle tyytymättömien marssi kohti Euroopan unionin pääkaupunkia Brysseliä. Tuhansien ihmisten väkijoukko pääsi viime viikonloppuna Pariisiin, jossa ihmiset yrittivät pystyttää leirejä. Marssijoiden verkkopäiväkirjamerkintöjen mukaan joukko hajaantui pahasti sunnuntaina ja kolea sadekeli lannisti moraalia.

Maanantaina 19. syyskuuta marssijat saivat koottua rivinsä. Joukko yritti vallata rauhanomaisesti leiriytymistilaa kaupungista, mutta joutui kahakkaan poliisin kanssa Boulevard St. Germainilla. Poliisi käytti kyynelkaasua ja kovia otteita. Yli sata mielenosoittajaa pidätettiin, valtaosa vapautettiin muutaman tunnin sisällä.

Pariisissa marssijat yrittivät vallata leriytymistilaa maanantaina.
Pariisissa marssijat yrittivät vallata leriytymistilaa maanantaina. / spanishrevolution11.wordpress.com

Ateena

Kreikan pääkaupungissa taideaktivisteista koostunut ryhmä aloitti lauantaina 17. syyskuuta puolilta päivin pankkivallan vastaisten julisteiden liisteröinnin ja graffitien maalauksen keskeiseltä Syntagma-aukiolta. Sieltä noin 300 hengen ryhmä eteni meluten ja kovaäänisiä sloganeita huudellen kohti Kreikan keskuspankkia. Samalla ohikulkijoille jaettiin tempauksesta kertovaa tiedotetta.

Tapahtuma huipentui performanssiin, missä Välimeren velkaongelmaisia maita – Kreikkaa, Italiaa, Espanjaa ja Portugalia – edustaneet näyttelijät oli puettu ja meikattu eläviksi kuolleiksi. Tarkoitus oli symboloida EU:n ja valuuttarahasto IMF:n politiikkaa, joka näivettää näiden maiden julkisen sektorin ja tekee niistä yhteiskuntina elinkelvottomia. (TA)

Pikkutyttö osallistui Ateenassa pankkien vastaiseen performanssiin.
Pikkutyttö osallistui Ateenassa pankkien vastaiseen performanssiin. / ontheroadoperation.net



Keskustelua

Vieras 7 kuukautta, 2 viikkoa sitten 01.10.2011

Tehkää juttu siitä kauanko pimeyden ydin media pystyy olemaan uutisoimatta tätä merkittävää uutista ja kuinka kaikkea mitätöntä sosiaalipornoa on sinä aikana ko Bimeyden mediassa.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




SKP: Kreikan ja Ranskan vaalit tuomio hallitusten ja EU:n leikkauspolitiikalle

8.5. 2012 – Tiedonantaja

Jyri Jaakkolan murhatutkinta aiotaan avata uudelleen Suomessa

26.4. 2012 – Sami Laaksonen

Nato – pelisi on pelattu!

11.4. 2012 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Natoa vastustetaan viikonloppuna Brysselissä

28.3. 2012 – Tiedonantaja

Syyrian konflikti ratkaistava neuvotteluteitse

27.2. 2012 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta kreikkalaisten taistelulle

15.2. 2012 – Reijo Sutinen

Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi