Persujen voitto ja muiden tappio

Erkki Susi – 21.04.2011


Eduskuntavaalien tulos on protesti ja muutoksen vaatimus. Näin rajua muutosta ei ole koettu sitten sodanjälkeisten vuoden 1945 vaalien. Tuo protesti ja muutosvaatimus kanavoitui, kuten voitiin olettaakin, ennen kaikkea perussuomalaisille. Vuoden 2007 neljän prosentin ääniosuudesta ja viidestä paikasta puolue kipusi 19 prosenttiin ja 39 paikkaan.

Mitä vastaan ja minkä muutoksen puolesta perussuomalaiset tämän jättipotin saivat, siihen ei ole yksinkertaista vastausta. Todennäköisesti syynä on monenlaista tyytymättömyyttä harjoitettuun politiikkaan ja kyllästymistä nykymenoon ja ”vanhoihin” puolueisiin. Se, että monien perussuomalaisia äänestäneiden pontimena oli myös ns. maahanmuuttokriittisyyttä ja muita vanhakantaisia ja oikeistolaisia asenteita, ei riitä koko tuloksen selitykseksi.

Meidän kommunistien, jotka itse olemme harjoittaneet armotonta ja analyyttistä kritiikkiä nykymenoa kohtaan ja esittäneet sille vaihtoehtoja, täytyy mennä syvemmälle. Me jos ketkä pystymme erittelemään vaalituloksen taustasyitä luopumatta muukalaisvastaisuuden ja oikeistopopulismin kritiikistä.

Itse asiassa lähes kaikki muut eduskuntapuolueet kärsivät tappioita. Karvaimman kalkin joutui nielemään tähänastinen pääministeripuolue keskusta, jonka kannatus putosi 23,1:stä 15,8 prosenttiin ja paikkamäärä 51:stä 35 paikkaan. Kokoomus, josta tuli eduskunnan suurin puolue, menetti ääniosuuttaan 22,3;sta 20,4 prosenttiin ja paikkamääräänsä 50:stä 44 paikkaan.

SDP:n ääniosuus putosi 24,5:stä 19,1 prosenttiin ja paikkamäärä 45:stä 42 paikkaan. Äänten menetys 33 145 ääntä, puolueen historian huonoin. Vasemmistoliitto, joka saattoi juhlia puheenjohtajansa suurta äänimäärää, menetti ääniosuuttaan 8,8:sta 8,1 prosenttiin ja paikkamääräänsä 17:stä 14 paikkaan, senkin tulos historian huonoin. Vihreiden alamäki oli vielä jyrkempi, sen ääniosuus putosi 8,5:stä 7,2 prosenttiin 15:stä 10 paikkaan.

Ruotsalainen kansanpuolue säilytti 10 paikkaansa, vaikka ääniosuus putosi hieman, 4,5;stä 43:een. Kristillisdemokraatit ääniosuus laski 4,9:stä 4,0 prosenttiin ja paikkamäärä 7:stä 6 paikkaan.

Ensi viikolla Jyrki Katainen alkaa tunnustella hallituspohjaa SDP:n ja perussuomalaisten kanssa. Mahdollisesti mukaan pyydetään myös RKP:tä. Perussuomalaisten ottamista hallituksen pidetään itsestään selvänä, vaikka se on tarkkaan ottaen vasta kolmanneksi suurin puolue. Näitä puolueita yhdistää halu hallitusvaltaan.

Vaalikampanjan aikana tosin niin SDP:n johto kuin Timo Soinikin puhkuivat muutoshalua, mutta tunnetusti vallan makeus on usein ennenkin haudannut alleen hyvät aikomukset, ja ministerinsalkkujen jaosta tulee tärkeämpää. SDP:llä on pitkä kokemus hallitusyhteistyöstä kokoomuksen kanssa. Jälkien Lipposen hallitusten kaudelta luulisi pelottavan, mutta ”korpivaellus” oppositiossa ollaan valmiit jättämään iloisesti taakse, vaikka demarien pitäisi tajuta, ettei kokoomuksen johdolla oikeistopolitiikan suuntaa hevin muuteta. Soini taas kokee olevansa uransa huipulla, eikä välttämättä nosta esille mitään linjariitoja.

Viime viikkoina on tämän tästä arveltu, että Portugalin tukemisasia ja euroalueen vakausmekanismin rakentaminen voisi muodostaa riidan aiheen kokoomuksen ja toisaalta Soinin ja demarien välillä. Suomen hallitusneuvottelujen venyminen tai yhden tai kahden hallitusneuvottelijan kielteinen asenne Portugalin tukemiseen ei kuitenkaan uhkaa Portugalin lyhyen ajan maksukykyä. Portugalille on tarjolla kolme rahoittajaa, joista vain Euroopan rahoitusvakausvälineen (ERVV) tekemät päätökset vaativat osallistujamaiden yksimielisen päätöksen. Portugali saa tarvittaessa rahaa, onpa Suomen kanta mikä tahansa.

Paljon kovemmalle koetukselle hallitusneuvotteluissa voidaan joutua budjettiraamien, paljon puhutun valtiontalouden ja julkisen talouden kestävyysvajeen, leikkauslistojen. verotuksen ja kuntien määrän karsimisen suhteen.



Keskustelua

Urmas 1 vuosi sitten 21.04.2011

Persujen voitto oli voitto suomelle. Suomalaisille

Juha R. 1 vuosi sitten 22.04.2011

"SDP:n ääniosuus putosi 24,5:stä 19,1 prosenttiin"

Vuonna 2003 SDP:n kannatus oli tuon noin 24,5, mutta vuonna 2007 alle 21,5.

Työeläkeläinen 1 vuosi sitten 23.04.2011

Olen moneen kertaan sanonut, että vaalit oivat vallankumous ja nyt se on todistettu.

Kun yksi puolue saa sellaisen mällin mihin PerSut kykenivät on selvää, että siihen liukeaa porukkaa monesta puolueesta ja niin kävi. Osa tuli tietysti entisiltä nukkuvilta koska äänestäjien määrä kasvio mukavasti n. 3% ja silti kirkkovene ja Aku saivat paljon vähemmän absoluuttista kannatusta kuin edellisissä vaaleissa.

Kokoomus menetti vajaan 18'000 äänestäjää ja SDP reilun 30'000 vaikka oli oppositiossa joten Kokoomuksen voitto oli suurempi kuin SDP:n. Keskusta sai todellisen tappion lähes 180'000 ääntä hukattuaan. Kiistattoman voittajan ollessa PerSujen +450'000 äänellä.

Mitä muuta tuo oli kuin vallankumous? Koko kenttä meni uusiksi ainakin hallituskauden mittaiseksi ajaksi kuinka pitkä se sitten tällä kertaa lieneekään. Jos ei saada aikaan toimivaa enemmistöhallitusta niin uudet vaalit ovat nurkan takana. Näin on käynyt monesti itsenäisyytemme aikana.

Itse pitäisin parhaana kolmen suuren hallitusta jollain "apupuolueella" mutta saas nähdä kuinka käy.

PSillanpää 1 vuosi sitten 09.05.2011

Onhan sitä hyvä spekuloida muiden puolueiden tappiolla, mutta hyvä olisi ollut ilmoitaa oman puolueen SKPn "äänisaalis" 18277 koko maassa! Ei siinä paljon massojen tuella tehdä vallankumousta, eikä kovin suureen ääneen esitetä muitakaan vaatimuksia. Asiahan ei minulle kuulu, mutta kyllä puolueen pitäisi tehdä jotain ennen loppua!

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Pravdan syntymästä sata vuotta

28.4. 2012 – Erkki Susi

Suomen sanouduttava irti Naton provokaatioista

24.3. 2012 – Erkki Susi

Syyria ja vääristynyt media

16.3. 2012 – Erkki Susi

Ahteen tapaus – vai Rädyn?

9.3. 2012 – Erkki Susi

Nyt harkiten äänestämään

20.1. 2012 – Erkki Susi

Valevetäytyminen Irakista

4.1. 2012 – Erkki Susi

Venäjä-raportin täystyrmäys

27.12. 2011 – Erkki Susi

Presidenttipeli ja Nato

26.11. 2011 – Erkki Susi

Kreikan hallitus sekoitti pakan

4.11. 2011 – Erkki Susi

Libyan Sirte: Uusi Guernica

23.9. 2011 – Erkki Susi

Tervetuloa Tiedonantaja-festivaalille!

16.9. 2011 – Erkki Susi

9/11 herättää yhä kysymyksiä

13.9. 2011 – Erkki Susi

Onko Nato voittanut Libyassa?

31.8. 2011 – Erkki Susi

Kreikka-sopimus ennenaikainen ilonaihe

19.8. 2011 – Erkki Susi

Poliittinen järjestelmä ja Oslon verilöyly

8.8. 2011 – Erkki Susi

Aika lopettaa valehtelu ”jatkosodasta”

23.6. 2011 – Erkki Susi

Hallitustunnustelua ja harhautusta

20.5. 2011 – Erkki Susi

Portugalin tukipaketti mutkistaa hallituskuvioita

13.5. 2011 – Marko Korvela

USA tappoi käsikassaransa

7.5. 2011 – Erkki Susi

Persujen voitto ja muiden tappio

21.4. 2011 – Erkki Susi

Taitettu luottamus

14.4. 2011 – Erkki Susi

Hyökkäys Libyaan rikkoo YK:n peruskirjaa

29.3. 2011 – Erkki Susi

SKP on pitkään varoittanut ydinvoimasta

18.3. 2011 – Erkki Susi

Libya ja ”humanitaarinen interventio”

6.3. 2011 – Erkki Susi

Tunisian vallankumous

28.1. 2011 – Erkki Susi

Valko-Venäjän vaalijupakka

7.1. 2011 – Erkki Susi

EU-tiellä mentiin metsään

3.12. 2010 – Erkki Susi

Maailman suurin rikollisjärjestö koolla

19.11. 2010 – Erkki Susi

Kova kovaa vastaan

17.11. 2010 – Erkki Susi

Suomi EU:n suurin nettomaksaja

17.11. 2010 – Erkki Susi

Oikeiston salainen säätiö ja mustat listat

24.10. 2010 – Erkki Susi

Rauhan Nobel kylmän sodan välineenä

15.10. 2010 – Erkki Susi

Enemmän solidaarisuutta Kuuballe

8.10. 2010 – Erkki Susi

Miksi terrorihysterian lietsontaa?

8.10. 2010 – Erkki Susi

Ruotsin vaalien opetukset

27.9. 2010 – Erkki Susi

Suomen lopetettava sotaseikkailut heti

21.9. 2010 – Erkki Susi