Professori Nikolai Baryshnikov on Pietarin yliopiston tutkija, joka uusimmassa teoksessaan Finljandija iz istorii voennovo vremenii 1939-1944 arvioi, miten Suomessa on kirjoitettu toisen maailmansodan sotahistoriaa ja Suomen liittymistä Saksan liittolaiseksi.
Suomenkielen taitoisena hän on tarkoin perehtynyt Suomessa julkaistuihin teoksiin ja arkistolähteisiin ja sen lisäksi Saksassa, Englannissa ja USA:ssa julkaistuihin teoksiin. Venäjällä hän on tutkinut kotimaansa arkistomateriaalia.
Baryshnikov jakaa julkaistut historiaselvitykset pääkohdittain kolmenlaisiin: virallisiin lausuntoihin, konservatiivisiin selityksiin ja objektiivisiin totuuteen pyrkiviin tutkimuksiin ja -teoksiin.
Baryshnikov toteaa sodista esitetyn viisi totuudesta suuresti poikkeavaa myyttiä. Niitä hän käsittelee perusteellisesti ja kriittisesti.
|
| Adolf Hitlerin vieraili Suomessa marsalkka Mannerheimin 75-vuotispäivänä 4.6.1942. / Arkisto |
Seuraavana lyhyt seloste Baryshnikovin arvioista.
Baryshnikovin arvio on, että Suomen sotaan liittymisen historian myyttien rakentelu on alkanut siitä, millä tavoin Suomessa on kuvattu Saksan sotajoukkojen Suomeen tunkeutuminen. Vertailukohteeksi hän on ottanut Norjan.
Norjaan saksalaiset hyökkäsivät huhtikuussa 1940. Siitä alkoi Norjan miehitys ja norjalaisten taistelu saksalaista sortokomentoa vastaan.
Suomessa saksalaiset nousivat maihin 22.9.1940. Se tapahtui sen jälkeen kun marsalkka C.G.Mannerheim ja sotilasjohto olivat tehneet ”teknisen pöytäkirjan” saksalaisjoukkojen kauttakulusta Suomen kautta Norjaan. Tällä tavoin Saksan sotajoukoille aukaistiin ystävän tavoin ovet Suomeen.
Saksan taholta Suomeen tuloa ja liittämistä Saksan kumppanuuteen johti Hermann Göring. Suomessa hänen neuvottelupuolenaan oli Mannerheim, välittäjänä ja neuvottelijana toimi Joseph Veltjens. Kolmikko: Göring, Veltjens ja Mannerheim veivät käytännössä Suomen uuteen Neuvostoliiton vastaiseen sotaan. Takana oli myös ns. "sotakabinetti" ja sen hyväksyntä.
Suomen hallitus ja eduskunta eivät käsitelleet "kauttakulkusopimusta"; se oli sotilasasia ja sotilaiden asia. Presidentti Kyösti Kalliolle asiasta ei puhuttu mitään. Tosiasissa kauttakulkusopimus ja saksalaisten tulo merkitsi sitä, että sitä kautta Suomi liittoutui Saksan kanssa. Tietysti tällainen asia olisi vaatinut hallituksen ja eduskunnan päätöstä, mutta suomalaiset vietiin pää hupussa sotatielle.
Liittoutumisessa on alkuvaihe ja tiivistynyt loppuvaihe, jonka aikana käytiin sotilaalliset neuvottelut ja sovittiin yhteisestä hyökkäyksestä Neuvostoliittoa vastaan. Nämä vaiheet on päivitetty ja ne ovat kiistämättömiä tosiasioita.
Saksan sotajoukkojen Suomeen päästäminen merkitsi myös Moskovassa 13.3.1940 solmitun rauhansopimuksen rikkomista.
Saksalainen kenraali Hermann Hölter myöhemmin muistelmissaan kysyi, olisivatko suomalaiset nostaneet aseet Neuvostoliittoa vastaan, elleivät saksalaiset olisi tehneet interventiota Lappiin. Olihan Lapissa yli 200 000 saksalaista sotilasta. Ilman saksalaisjoukkoja Suomen armeijalla yksin ei olisi ollut riittävää voimaa aloittaa uutta sotaa.
Toisena kohtana "mystisinä" historiankuvauksina Baryshnikov kiinittää huomion siihen, miten Suomessa on kuvattu uuden Neuvostoliiton sodan vastaisen alkamista kesäkuussa 1941.
Ensin sotaa kutsuttiin "kesäsodaksi". Saksalaisten salamasodan uskottiin tuovan muutamassa viikossa nopean voiton Neuvostoliitosta. "Kesäsota" ei kuitenkaan päättynyt kesällä, vaan jatkui jatkumistaan ilman tietoa päättymisestä. Niin oli pakosta luovuttava "kesäsota"-määritelmästä.
Uutta sotaa alettiin kuvata talvisodan jatkoksi – se oli samanlaista puolustustaistelua ja puolustussotaa. Talvisodan päättymisen ja uuden sodan välistä kautta alettiin kutsua vain "välirauhan ajaksi".
Presidentti Risto Ryti luonnehti radiopuheessaan 26.6.1941 Suomen uuden sodan puolustussodaksi. Se oli virallista sotapropagandan mukaista puhetta, joka oli kirjoitettu ja painettu jo ennen sodan alkamista.
Baryshnikov todistaa monin dokumentein sen, että Suomi aloitti uuden sodan, joka luonteeltaan oli hyökkäyssotaa ja tähtäsi alueelliseen valtaukseen ja Suur-Suomen luomiseen.
Suomen historiankirjoituksessa pidetään kuitenkin edelleen esillä "jatkosota"-nimitystä, vaikka objektiivisen historiankirjoituksen mukaan olisi puhuttava "hyökkäyssodasta", hyökkäyksestä Saksan liittolaisena.
Suomalaiset historiankirjoittajat Helge Seppälä ja eräät muut ovat tässä suhteessa tehneet tärkeän avauksen, kun he puhuvat uudesta kesäkuussa 1941 alkaneesta sodasta selvästi "Suomi hyökkääjänä" -määritelmällä.
Baryshnikov selostaa "erillissota"-määritelmän syntyä. Akateemikko Kustaa Vilkuna, joka sodan aikana johti Suomen sotasensuuria, esitti ensimmäisenä määritelmän "erikoissota". Se tapahtui 5.9.1941 sos.dem. puolueen puolueneuvoston kokouksessa. Sitten presidentti Ryti tavatessaan amerikkalaisen lehtimiehen marraskuussa 1941 puhui Suomen käyvän "erillissotaa." Ryti halusi antaa amerikkalaisille sen kuvan, ettei Suomi ole Saksan liittolainen, vaan käy omaa erillistä sotaa omilla tavoitteillaan.
Baryshnikov tuo kirjassaan esille tunnetut tosiasiat Suomen liittoutumisesta Saksan kanssa ja kumoaa perusteettomina puheet "erillissodasta".
Baryshnikov toteaa myös, että valitettavasti myyttiä "erillissodasta" pidetään edelleen esillä jopa virallisella taholla ja mainitsee esimerkkinä presidentti Tarja Halosen, joka vieraillessaan Ranskassa vuonna 2005 kutsui sotaa "erillissodaksi".
Tähän kysymykseen puuttui äskettäin 12.12.2010 Helsingin Sanomissa kolumnisti Jaakko Lyytinen kirjoittaen, että ehkä Halonen ajatteli, "että sodat ovat suomalaisille niin herkkä asia, että mieluummin sinivalkoinen puolitotuus kuin epämiellyttävä täystotuus". Historioitsijat Markku Jokisipilä ja Oula Silvennoinen ovat osoittaneet, "että puheet erillissodasta kannattaa haudata".
Niin ei ole tapahtunut: entinen pääministeri Paavo Lipponen ja toimittaja Pekka Reinikainen puolustavat entiseen tapaan "erillissota"-väitettä ponnekkain sanoin: "Suomen jatkosota oli päivänselvästi erillissota" (HS 14.12.2010).
Baryshnikovin kriittistä huomautusta konservatiivit eivät tule hyväksymään.
|
| Mannerheimista on luotu kuva hyvänä ja humaanina henkilönä. / Ehsan |
Baryshnikov on tutkinut myös sitä, miten Suomessa on kuvattu Suomen armeijan toimintaa miehittäjänä Neuvosto-Karjalassa ja suhtautumista Leningradin saartoon ja saksalaisten suunnitelmaan pyyhkäistä Leningrad pois maailmankartalta.
Hän toteaa, että muutamat historioitsijat ovat piirtäneet kuvan, että Suomi toimi miehittäjänä hyväntahtoisesti ja humaanisti, Neuvosto-Karjalan väestö pelastettiin tuhoamiselta ja nälänhädältä; Leningradia pyrittiin suojelemaan ja sitä ei pommitettu.
Baryshnikov selostaa, että Hitlerillä oli suunnitelma Leningradin tuhoamisesta ja se saatettiin ja oli Suomen sotilasjohdon tiedossa. Samalla Hitler lupasi, että Suomi saa runsaalla mitalla Leningradin alueella mitä haluaa.
Niille puheille ei Suomen johdossa esitetty vastalausetta. Presidentti Ryti antoi 11.9.1941 kannatuksensa Saksan lähettilään Wipert von Blücherin esittämälle tiedolle Saksan suunnitelmasta tuhota Leningrad suurena kaupunkina. "Saksa ottaa Leningradin, sen jälkeen Suomi saa rajan Nevalle." Rajansiirto Nevalle sai myös pääministeri Jukka Rangellin hyväksymisen.
Baryshnikov sanoo, että Suomen virallisessa historiankirjoituksessa tästä vaietaan ja vakuutetaan, ettei Suomessa jatkettu pyrkimystä Leningradin haltuun ottoon.
Mannerheimistä pyritään niinikään antamaan kuva hyvänä ja humaanina henkilönä, joka kieltäytyi hyökkäyksestä Leningradin suunnalla.
Baryshnikovin mielestä se ei pidä paikkaansa. Suomella ei yksinkertaisesti ollut riittävästi sotilaallista voimaa jatkaa hyökkäystä Karjalan kannaksella. Suomi oli kyllä mukana pystyttämässä Leningradin kaksitahoista saartorengasta, toinen Kannaksella, toinen Syvärillä, jonka seurauksena Leningradissa koettiin hirvittävä nälänhätä ja satojen tuhansien ihmisten nälkäkuolema.
Suomalaiset olivat myös auttamassa saksalaisten ja italialaisten merivoimien hyökkäystä Laatokalla 22.10.1942 Leningradin "elämäntien" katkaisemiseksi. Suomen ilmavoimat tekivät pommituslentoja Leningradia vastaan.
Neuvosto-Karjalassa suomalaiset sulkivat yli 64 000 venäläistä keskitysleireihin, joissa elinolosuhteet olivat hirvittävät. Suomen sotavankileireillä menehtyi yli 18 700 neuvostosotavankia.
Baryshnikov sanoo, että nämä hirvittävät tapahtumat on historiankirjoituksessa tunnustettava tosiasioina.
Baryshnikov tekee arvion myös sodan viimeisestä suuresta taistelusta Tali-Ihantalassa. Baryshnikov toteaa, että Suomessa se esitetään siinä valossa, että tämän taistelun avulla, jossa puna-armeijan hyökkäys pysähtyi heinäkuussa 1944, saavutettiin "voitto", Suomi pelastui miehitykseltä ja pysyi itsenäisenä.
Baryshnikov selostaa tekijät, joiden takia Viipurin valtauksen jälkeen puna-armeijan hyökkäys hidastui. Syitä oli kolmenlaisia: Saksan armeijan avulla oli suuri vaikutus, Suomen joukkojen vahvistaminen joukkojen siirrolla muilta rintamilta ja se, että puna-armeijan joukot tarvitsivat operatiivista taukoa.
Ratkaisevinta oli kuitenkin Josif Stalinin antama määräys hyökkääville joukoille: "Sota ratkaistaan Berliinissä eikä Helsingissä".
Karjalan Kannaksen, Viipurin ja Karjalan valtauksen jälkeen puna-armeijalle oli selvää, että Suomen armeijasta oli saavutettu sotilaallinen voitto. Suomi oli saatettu tilanteeseen, jossa sen oli pakko hakea välirauhaa Neuvostoliiton kanssa.
Välirauha solmittiin 19.9.1944 ja se merkitsi uutta käännettä Suomen politiikassa. Baryshnikov muistuttaa, että presidentit J.K. Paasikivi, Urho Kekkonen ja Mauno Koivisto ovat puhuneet, että välirauha ja sen jälkeiset historialliset suunnanmuutoksen päivät ovat tärkeitä päiviä, joita ei saa unohtaa.
Sitten myöhemmin Max Jakobson kirjoitti "Torjuntavoitto avasi tien rauhaan" (HS. 3.9.2004), jossa tärkeäksi historian muistamisen päiväksi nimettiin Talin-Ihantalan taistelu. Jakobson antoi sen kuvan, että Suomi selvisi sodasta voittajana, "oli voittaja".
Baryshnikov pitää tätä myytin rakentamisena.
Päätteeksi Baryshnikov selostaa, että historiatieteessä tunnetaan monia myyttien rakenteluita ja eräs varhaisin ja parhain esimerkki on Antiikin Kreikasta rakennettu historian myytti.
Historiatieteessä on pyrittävä totuuteen ja uusien tosiasioiden tullessa esiin, historiankirjoitusta on korjattava, Baryshnikov huomauttaa.
Esimerkkinä Baryshnikov mainitsee, että talvisodasta on Venäjällä tehty tarkistettu totuudenmukainen historiankirjoitus. Neuvostoliiton aikaisissa historiankirjoissa sota miltei sivuutettiin tai puhuttiin vain "aseellisesta konfliktista Suomen kanssa". Kun sittemmin on tullut tunnetuksi Stalinin puhe huhtikuulta 1940, jossa hän sanoi, että Neuvostoliiton oli pakko Leningradin turvallisuuden takaamiseksi aloittaa sota sen jälkeen, kun neuvottelut rajansiirrosta eivät olleet tuottaneet tulosta, Venäjän historiankirjoitus on tältä kohdin korjattu totuuden mukaiseksi. Todetaan, että Neuvostoliitto aloitti sotatoimet.
Baryshnikov kirjoittaa, että venäläisten ja suomalaisten historioitsijoiden tapaamiset ja yhteiset teokset ovat olleet myönteistä kehitystä siitäkin huolimatta, ettei kaikin kohdin ole päästy yhteneviin historiankäsityksiin. Yhteistä tutkimusta on jatkettava.
Arkistojen kätköissä on edelleen materiaalia, joka täydentää kuvaa sotahistoriasta. Valkopesijöiden myytit on oikaistava.
Baryshnikovin teos on arvokas naapurin puheenvuoro, ja se on pikimmiten käännettävä suomeksi.
Oksettavaa populismia, vierasta tämän päivän sivistyneistölle ja Suomen sotahistoriaan edes vähäisesti perehtyneille. Ketä tuo "tutkija" kuvittele kusettavansa?
Baryshnikovin kirja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta, vaikka nuo myytit onkin aika hyvin jo murrettu Jokipiin, Jokisipilän ja Silvennoisen ansiosta. Kun kerran puhutaan Suomen sota-ajasta 1939-1940, olisi jutussa voitu ottaa enemmän kantaa myös talvisotaan. Tiedämme, että Neuvostoliitto hyökkäsi, mutta toisaalta Suomi ei suostunut ottamaan huomioon Neuvostoliiton tarvetta puolustaa Leningradia erityisesti mereltä. Mannerheim ja Paasikivi olisivat suostuneet NL:n vaatimuksiin, mutta pääasiassa Erkon ansiosta Moskovaan lähteneille neuvottelijoille ei annettu mitään neuvoteltavaa ja neuvottelut katkesivat. Suomi olisi voinut säästyä sodilta, jos Eljas Erkkokin olisi pitänyt mielessä Snellmanin artikkelin Sota vai rauha Suomelle vuodelta 1863. Eikö Baryshnikov ottanut tähän mitään kantaa?
Kuudenneksi myytiksi noiden rinnalle voisi nostaa sen väitteen, että Helsinki olisi ainoa hävinneen puolen pääkaupunki, jota ei miehitetty. Mitä sitten valvontakomissio teki?
On varsin hämmentävää, että Suomessa valtiojohtoa myöten pyritään pitämään kiinni noista myyteistä, jotka on tiedetty vääriksi jo 80-luvulta. Jos Suomi edes yrittäisi olla sivistysvaltio, täällä tunnustettaisiin menneisyys, eikä uskottaisi satuja. Jutussa mainitussa Lyytisen kolumnissa todetaankin hyvin, että: "Kaikki sodat ovat suomalaisille herkkiä kysymyksiä, mutta jatkosota on kuin huuliherpes, joka ilmestyy itsepintaisesti naamaan, vaikka päälle levittäisi mitä taikasalvaa." Jatkosota on kuin huuliherpes kunnes hyväksytään historiantutkimus vanhojen myyttien tilalle.
Pietarin yliopiston professori Nikolai Baryshnikov vaikuttaa perin venäläiseltä, onkin ehkä tarpeen yrittää hieman parannella Neuvostoliiton ja varsinkin puna-armeijan töppäyksiä II maailmansodan aikana.
Nuo asiat on tutkittu moneen kertaan jo aikalaisten toimesta joten uusi tulos haiskahtaa Pravdan artikkeleihin perustuvalta. Tuon Pravdan oikeinkirjoituksessa on kuitenkin puute, siitä puuttuvat lainausmerkit ympäriltä.
On venäläisenkin turhaa yrittää väittää jatkosodasta muuta kuin tuo jatko luonne, he eivät sitä koskaan pysty muuksi todistamaan ja jos yrittävät niin ensin heidän on selvitettävä miksi oikeastaan talvisota alkoi? Miksi meitä ei sen välirauhan aikana jätetty rauhaan ja miksi NL ei suhtautunut meihin ystävällisesti kummankaan sodan jälkeen eikä kumpaakaan ennen?
Saahan sitä sanoa mitä vaan mutta Suomen tavoitteet, vaikka niillä oli sama suunta kuin Aatulla eli päästä eroon NL uhkasta, olivat kuitenkin omat eivätkä yhdessä sakujen kanssa sovittuja.
Kyllä Suomen armeija pysäytti puna-armeijan kovissa taisteluissa tosin saksalaisten auttamana Tali-Ihantalassa kuten muuallakin rintamilla 1944 kesällä. Lisää joukkoja olisi tarvittu mutta Stalin halusi Berliiniin koska ei halunnut lännen sitä valtaavan. Silloin hänellä vielä oli silmissään kuva sosialistisesta Saksasta joka tosin osin toteutui mutta ei kovin onnistuneesti kuten ei koko Neuvostoliittokaan.
Onhan nyt rohvessori Baryshnikovkin myönnettävä, että Suomi voitti loppupeleissä ja Neukkula katosi kokonaan kartalta mutta me sen kun porskutamme. Olisi siis NL:n edun mukaista ollut antautua Suomelle jo 5.12.1939 ja se olisi edelleen olemassa itäisenä maakuntana Suur-Suomessa ilman miljoonien turhaa tappamista ja kidutusta.
Ihan näin villinä arvauksena ajattelen, että siinä eräs dosentti on ollut proffan luotettavana lähteenä kun tutkimusta on rustattu!
Joillakin kirjoittajilla näkyy olevan usko suomalaisen historiankirjoituksen erinomaisuuteen.
Amerikkalainen Charles Lundin romutti erillissotateorian tutkimuksessaan Suomi toisessa maailmansodassa 50-luvun lopulla.
Tarvittiin kolmekymmentä vuotta ennenkuin suomalainen tutkija pystyi samaan, Mauno Jokipii tutkimuksessaan Jatkosodan synty.
Lundin pohtii teoksessaan laajasti sotaan johtaneita syitä ja ottaa esille mm. Lapuan liikkeen vaikutuksen.
Suomessa on julkaistu yksi ainoa Lapuan liikettä käsittelevä akateeminen tutkimus Juha Siltalan Lapuan liike ja 1930 kesän kyyditykset, sekin 80-luvulla.
Nyt 2000-luvulla on ilmestynyt joukko mielenkiintoisia tutkimuksia, opiskelijan mainitsemien Jokisipilän, Sivennoisen lisäksi ainakin Westerlund ja Antti Korhonen ovat kirjoittaneet uutta tutkimusta erillisotateemasta.
Nekin saivat alkunsa harrastajatutkijan Elina Sanan teoksesta Luovutetut.
"Kyllä Suomen armeija pysäytti puna-armeijan kovissa taisteluissa tosin saksalaisten auttamana Tali-Ihantalassa kuten muuallakin rintamilla 1944 kesällä."
Tali-Ihantala, ja muut kesän -44 taistelut olivat Suomen osalta vuonna 1941 Saksan rinnalla aloitetun hyökkäyssodan perääntymisvaiheen loppunäytöksiä.
"On venäläisenkin turhaa yrittää väittää jatkosodasta muuta kuin tuo jatko luonne, he eivät sitä koskaan pysty muuksi todistamaan.."
Suur-Suomea lähdettiin rakentamaan, ja siitä on todisteina sekä Risto Rytin että Mannerheimin toimet, ja tuloksena oli yhdessä Saksan kanssa aiheutetut kymmenien miljoonien sodassa menehtyneiden elämät.
Leningrad jäi elämään kaupunkina eikä paraatikenttänä, kuten Adolf Hitlerin aikeissa oli.
Mannerheimin miekka palautui takaisin tuppeensa.
Työläinen, tämä on vähän samanlaista keskustelua kuin munasta ja kanasta. Meillä ei ole muuta tietoa kuin toteutuneet tapahtumat, joita kyllä riittää balttien ja puolalaisten ja muidenkin itä-euroopan maiden tapahtumista sodan aikana ja sen jälkeen! Minulla ei ole muuta näyttöä omalle mielipiteelleeni kuin nämä todelliset tapahtumat ja lopputulokset, ei mitkään poliittiset haaveet Stalinista "isänä kansojen ystävänä"!
Hitlerille kävi kuten maailmanherruuteen pyrkiville diktaattoreille ja saman kohtalon myös "isä aurinkoinen" olisi ansinnut. Mutta tärkeintä meidän suomalaisten kannalta oli, että säilyimme itsenäsinä, kovan hinnan kylläkin maksaneena. Minun korvaani ei kyllä sopisi "Suomen Kommunistinen Neuvostotasavalta" nimi! Niin eikä 99%:lle muillekaan suomalaisia, jos äänestystuloksiin on uskominen!
"Minulla ei ole muuta näyttöä omalle mielipiteelleeni kuin nämä todelliset tapahtumat ja lopputulokset, ei mitkään poliittiset haaveet Stalinista "isänä kansojen ystävänä"!"
Ei tämän päivän poliittiset haaveet miltään osin vaikuta tuon ajan sotiin: niiden syntyyn tai lopputulokseen.
"Hitlerille kävi kuten maailmanherruuteen pyrkiville diktaattoreille.."
Niin kävi, mutta on syytä muistaa, että Suomen sotilaallinen ja poliittinen johto vei Suomen liittoon ja valloitussotaan samaisen ihmisen kanssa.
"Mutta tärkeintä meidän suomalaisten kannalta oli, että säilyimme itsenäsinä, kovan hinnan kylläkin maksaneena."
Samaa mieltä, tosin sietää pohtia sitä, miten itsenäisenä Suomi olisi kyennyt pysymään jos Saksa olisi voittanut, kuten Suomessa tuolloin toivottiin, ja kuten muuallakin yleisesti uskottiin vielä elo-syyskuussa -41.
"Hän toteaa, että muutamat historioitsijat ovat piirtäneet kuvan, että Suomi toimi miehittäjänä hyväntahtoisesti ja humaanisti, Neuvosto-Karjalan väestö pelastettiin tuhoamiselta ja nälänhädältä; Leningradia pyrittiin suojelemaan ja sitä ei pommitettu."
Miehityksen alkuvaiheessa, kun voitto ja sen mukanaan tuleva saalis-Suur-Suomi-näytti julistamista vaille varmalta, alettiin Itä-Karjalassa väestöä jakamaan suomenheimolaisiin ja ei-suomalaisiin, "ryssiin".
Ei-suomalaisista valtaosa sijoitettiin keskitysleireihin, odottamaan Saksan pikaista voittoa ja sodan päättymistä, jonka jälkeen leirien väestö oli tarkoitus siirtää kokonaan pois, tulevien uusien rajojen ulkopuolelle, ja jäljelle olisi jäänyt etnisesti puhdistettu ja uudelle hallinnolle helposti hallinnoitava lojaali väestönosa.
Leningradin osalta presidentti Rytin arvio oli se, että mikäli kaupunki ei säilyisi entisellään Suomen uuden rajan voi aivan hyvin siirtää Nevalle.
Työläinen, et muistanut surkutella laisinkaan balttien kohtaloita tai ylistää heidän hyvää onneaan kun saivat viettää vapaaehtoisesti vuosikymmeniä neuvostokansojen onnellisessa yhteydessä tasavertaisina jäseninä!
Venäläisten kohtelu oli jopa humaanimpaa suomalaisten keskitysleireillä kuin samojen ihmisryhmien kohtelu vankileiriensaaristossa neuvostoaikana. Huom! Olivat omia kansalaisiaan! Kuolleisuus oli pienempää suomalaisaikaan!
Muistathan myös Stalinin suorittamat väestönsiirrot neukkuaikana, jolloin hankalia kansallisuuksia siirreltiin ympäri laajaa Neuvostoliittoa pois kotiseuduiltaan? Se näistä kirjoittamistani asioista perustuu vain sen aikaisten päättäjien näkemään ja kokemaan ja niistä tehtyihin johtopäätöksiin, nyt meillä on kyllä aikaa jossitella ja olla jälkiviisaita poliittisten mielihalujemme mukaan!
Poliittisista haaveista sen verran, että kommunisteillä ei ole esittää yhtäkään toimivaa mallia havittelemastaan järjestelmästä, epäonnistuneita on kyllä pilvin pimein, joten minun on ainakin helppo tehdä puolen valinta. Valinta on jopa helpompaa verrattuna uskovaisten lupauksiin, heillä on vain kuulopuheita esitettävänä houkuttimena kummaltakin puolelta!
Se on PSillanpää valitettavaa mutta kommunisti ja siihen suuntaan kallistuvakin on sokea sille mitä tapahtui Neuvostoliitossa varsinkin heti alusta Stalinin kuolemaan. Toisaalta se on ymmärrettävääkin ettei ole mukavaa käännellä veistä henkisessäkään haavassa vaan on parasta unohtaa se mitä ei kannata muistaa. Muita syyttämällä saa lisäksi tunteen siitä, että muutkin ovat mokanneet joten omat synnitkin tuntuvat kertaluokkaa pienemmiltä.
Työeläkeläinen:
"Toisaalta se on ymmärrettävääkin ettei ole mukavaa käännellä veistä henkisessäkään haavassa vaan on parasta unohtaa se mitä ei kannata muistaa."
Noinhan se näyttää Te:llä ja PS:llä olevan.
http://www.valt.helsinki.fi/projects/kmuis...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Itä-Karjalan_...
Minun täytyy nyt lainata Alpo-Topiasta kun Työläinen käytät "viidennen luokan pastorien valvomaa sivustoa" lähteinäsi! No huumori sikseen ei minun ainakaan tarvitse kieltää suomalaisten keskitysleirejä Karjalassa, eikä sitäkään, että kun hyökkäykseen lähdetään niin myös uhotaan! (muista vaikka Suomen kansanarmeijan julistusta -39, eikö ollut uhoa ja intoa) Kyllä se vain on niin, että kun talo palaa, niin palokunnalta ei ensimmäisenä kysytä jäsenkirjoja, kun sammutusapua tarvitaan! Suomen kohdalla vain sattui olemaan näin; Puola aseveljien toimesta jaettu, baltiaan maat Neuvostoliitto miehittänyt (turha todistella minulle jostain vapaehtoisesta liittymisestä. Ei sitä baltitkaan usko) Suomi oli tosin saanut torjuntavoiton Talvisodassa, välirauhan aikainen ruokapula ja myös sotamateriaali, Kalevan alasampuminen, Neuvostoliiton provokatiivinen käytös Suomea kohtaan! Kyllä ainoa "palokunta" mistä sammutusapua sai oli Hitlerin Saksa!Olen täysin senaikaisen politiikan puolella, koska parempaakaan ei ollut saatavilla. Nyt on aikaa hurskastella ja poltella tupakkaa, mutta ei silloin kun talo palaa. Tottakai meidän komukat ovat pahoillaan ja itkevät kohtaloaan ja vääryyttä kun Neuvosto Suomea ei syntynyt. Maito on vain maassa ja siihen on tyytyminen!
No!
Vaalit ovat huhtikuussa ja eikun korjaamaan senaikaista vääryyttä!
Työläinen, et myös tuonut noissa linkeissäsi esille mitään uutta, jota ei olisi jo kymmeniin kertoihin julkistettu Suomessa. Se olisi todella jotain uutta mitä Moskovan arkistoista löytyy koskien Suomea niiltä ajoilta. Ei meidän tarvitse hävetä sotavankien eikä myöskään Neuvostosiviilien kohtelua, enemmän on Hitlerillä ja Stalinilla hävettävää vallattujen alueiden vankien ja oman maan kansalaisten kohtelussa, että turha laittaa niitä meikäläisten syyksi. vert. palokunnan kutsumista ylempänä!
"Kyllä ainoa "palokunta" mistä sammutusapua sai oli Hitlerin Saksa!"
Ikävä kyllä mikään muu ei palanut kuin Suomen johdon Suur-Suomi-haaveet.
"Kyllä ainoa "palokunta" mistä sammutusapua sai oli Hitlerin Saksa!"
Ainutlaatuisen omaperäinen arvio PSillanpäältä Hitlerin Saksasta. Palokunta jonka ainoa tehtävä oli panna Eurooppa palamaan, Alantilta Uralille.
"Nyt on aikaa hurskastella ja poltella tupakkaa, mutta ei silloin kun talo palaa."
Tokihan voit hurskastella ja kessutella aivan tarpeen mukaan, mutta ei pyromaania kannata palokunnaksi tituleerata.
"Tottakai meidän komukat ovat pahoillaan ja itkevät kohtaloaan ja vääryyttä.."
Siteraan alla itseäni, jos maltat nyt lukea.
"Samaa mieltä, tosin sietää pohtia sitä, miten itsenäisenä Suomi olisi kyennyt pysymään jos Saksa olisi voittanut, kuten Suomessa tuolloin toivottiin, ja kuten muuallakin yleisesti uskottiin vielä elo-syyskuussa -41."
Mitä se Työläinen mahtaa pyrkiä linkeillään todistamaan? Et tuonut mitään uutta tietoa joten missä juju?
Luettele myös kun olet kova hakemaan komujen toimet II maailmansodan aikana, ennen sitä ja sen jälkeen niin saamme täydellisen listan siitä mitä on tapahtunut. Nyt olet koonnut varsin yksipuolisesti.
Tuo mitä PSillanpää kirjoittaa tuossa yllä on samaa mitä olen koettanut kysellä teiltä eli mikä olisi se muu mahdollinen liittolainen ollut meitä tukemaan Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan?? Tuleeko mieleen?? Veikkaan jotta kaukaa pitää hakea, olisiko Argentiina kelvannut?? Jotainhan piti saada jotta voimme pitää venäläiset komut rajan takana.
"Tuo mitä PSillanpää kirjoittaa tuossa yllä on samaa mitä olen koettanut kysellä teiltä eli mikä olisi se muu mahdollinen liittolainen ollut meitä tukemaan Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan??"
Koko sota oli aivan tarpeeton. Talvisotaa Paasikivi kutsui ihan oikein "Erkon sodaksi" ja jatkosota oli turha seikkailu, jonka myötä menetimme vielä Petsamonkin.
Opiskelija, olemme lähtöruudussa! Miten kävi balttien myönnytyksistä huolimatta? Miten Puolan? Tottakai vasemmiston.. anteeksi komukoiden mielestä lopputulos oli väärä, kun meidän itsenäisyys säilyi! jos sinulla on parempaa tietoa meidän myönnytysten tuloksista, niin luen mielelläni juttuja ja muistathan mainita myös lähteet asiasi tueksi. Minulla ei ole muita lähteitä kuin tapahtuneet asiat!
"Miten kävi balttien myönnytyksistä huolimatta? Miten Puolan?"
Suomi ei ole ihan verrannollinen Baltiaan ja Puolaan. Eivät ne Neuvostoliiton vaatimukset mitenkään reiluja tai oikeutettuja olleet, mutta aika kova riski silloin otettiin, kun ei edes neuvoteltu. Siinä helposti käy huonosti, kun lähtee isommilleen kukkoilemaan. Kannattaa sinunkin lukea tuo J. V. Snellmanin artikkeli Sota vai rauha Suomelle. Se selittää aika hyvin Paasikiven mielipiteitä.
Jatkosota taas on jo niin monessa tutkimuksessa todettu Suomen johdon tietoiseksi valinnaksi liittoutua Saksan kanssa ja hyökätä Neuvostoliittoon, että siitä on ihan turha enää vängätä. Noita lähteitä on tässä keskustelussa jo mainittu.
"Tottakai vasemmiston.. anteeksi komukoiden mielestä lopputulos oli väärä, kun meidän itsenäisyys säilyi!"
Katsopas tuolta erityisesti tuo kohta 2 (koko listan läpilukeminenkaan ei olisi pahitteeksi sinulle):
http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelis...
Opiskelija, neuvoteltiinhan, vaatimukset kasvoivat vain koko ajan ja Hankoniemen vuokraus tukikohdaksi oli lopullinen este. Stalinin käskystä ne neuvottelut lopetettiin. Vaikka et vertaakaan Balttiaan ja Puolaan, lopputulos olisi ollut aivan sama, kuin heidän kohtalonsa!
Olet oikeassa jatkosodan liitolaisesta, sano vain mistä olisi saatu parempikaan! Ehkä Isä Aurinkoisesta?!
Ehdokkaita...
Opiskelija, väitteesi on historiallista spekulointia joka on tässä yhteydessä lähinnä toiveajattelua.
On naiivia lähteä nuoleskelemaan uhkausten edessä.
Opiskelija, vaikka kuinka yrität todistella, että neuvottelut olisi auttanut, niin Talvisotaan oli jo käsikirjoitus tehty vaikka kuinka yrität sitä kumota naurettavuudella.(kohta 2 linkissäsi) Onhan sen jo niin gorba kuin boriskin tunnustaneet heidän alkaneen Talvisodan. Vai etkö ole sattunut kuulemaan moisesta?
Työläinen, kun tuolla ylempänä pohdit miten itsenäisenä Suomi olisi pysynyt Saksan voittaessa, on samanlaista pohdintaa kuin kuinka itsenäisenä Suomi olisikaan säilynyt jos olisimme suostuneet -39 Stalinin vaatimuksiin tai Välirauhan aikaan emme olisi saaneetkaan Saksalta apua! Eli olisimme yrittäneet pysyä puolueettomina! Sinullahan on varmaan varmaa tietoa ko asiasta?
Käytännön totuutena meillä on vain silloin tehdyt päätökset ja niiden toteutuneet seuraukset. Muu on pekulanttien puhetta ja omia uskomuksia!
"Opiskelija, neuvoteltiinhan..."
Suomen neuvottelijoille ei annettu mitään valtuuksia tai joustamisen varaa, joten eivät ne kaksisia neuvotteluja olleet.
"Opiskelija, vaikka kuinka yrität todistella, että neuvottelut olisi auttanut, niin Talvisotaan oli jo käsikirjoitus tehty vaikka kuinka yrität sitä kumota naurettavuudella.(kohta 2 linkissäsi)"
Nähdäkseni todisteet selkeästi viittaavat siihen, että minä olen oikeassa. Sinä et ole juuri mitään todisteita vielä esittänyt. Se, että Neuvostoliitto aloitti talvisodan, ei vielä todista sitä, etteivätkö suomalaiset olisi voineet neuvotella ja välttää tuon sodan.
"Tottakai vasemmiston.. anteeksi komukoiden mielestä lopputulos oli väärä, kun meidän itsenäisyys säilyi!"
Et ilmeisesti ymmärtänyt mitä ajoin takaa tolla Skepsiksen linkillä. Tuo väitteesi on täysin tuulesta temmattu. Olen varsin tyytyväinen siihen, että Suomea ei ikinä valloitettu. Sen sijaan olen mielestäni aika hyvin osoittanut, että taitavammat ja vähemmän saksalaismieliset valtiomiehet olisivat voineet estää sekä talvi- että jatkosodan.
"Olen varsin tyytyväinen siihen, että Suomea ei ikinä valloitettu." Opiskelija, miksi olet tyytyväinen että Suomea ei valloitettu? Jos Suomi olisi valloitettu sinä olisi saanut Suomeen kommunistisen järjestelmän? Eikö olisi kelvannut? Olisit nyt työttömänä koska vallankumouksen suunnittelu ei työllistäisi sinua? Nyt sitä riittää sinullakin pähkäilyä,miksi kansan enemmistö joka kannattaa kommunistista järjestelmää,ei äänestä vaaleissa kommunisteja? Niin miksi...
"Opiskelija, miksi olet tyytyväinen että Suomea ei valloitettu?"
Luultavasti nykyistä hyvinvointia ei olisi, jos olisimme joutuneet stalinistiseen diktatuuriin. Itsekin kai olet tätä mieltä?
"Jos Suomi olisi valloitettu sinä olisi saanut Suomeen kommunistisen järjestelmän?"
Suomeen olisi tullut järjestelmä, joka kyllä retoriikassa käytti sanaa kommunismi, mutta oli varsin kaukana kommunismista.
"Olisit nyt työttömänä koska vallankumouksen suunnittelu ei työllistäisi sinua?"
Vihjaatko, että tällä hetkellä työkseni suunnittelen vallankumousta? En minä ole mitään vallankumousta suunnittelemassa, eikä tuollainen vihjailu oikein ole asiallista. Sen sijaan äänestän vaaleissa ja kannatan demokratiaa.
"Nyt sitä riittää sinullakin pähkäilyä,miksi kansan enemmistö joka kannattaa kommunistista järjestelmää,ei äänestä vaaleissa kommunisteja?"
En oikein tiedä mistä olet tuon kansan enemmistön tuohon repäissyt. Nähdäkseni nykyiselle järjestelmälle on vankka kannatus, eivätkä kaikki ne, jotka eivät nykyjärjestelmästä pidä, kannata välttämättä kommunismia.
Näennäisneuvottelujen tarjoaminen 1939 oli todellinen olkinukke, eihän siinä ollut edes neuvottelun tarkoitusta vaan sanelun. Stalin oli päättänyt hyvien neuvonantajiensa kuten Kusisen tietojen perusteella poistaa päiväjärjestyksestä ongelman luoteisrajallaan, siirtämällä Suomi nimisen entisen suurruhtinaskunnan neuvostovaltojen iloiseen joskin kärsivään joukkoon.
Olihan Kusisen porukalla vakaa usko siihen, että suomalainen työläinen ja talonpoika riemunkiljahdusten saattelemana syöksyisi vapauttajan joukkoihin heti tilaisuuden tullen. Olihan se laulu siitä kauniista Suomi neidostakin tehty ja kukas se ei uskoisi noin vakuuttavaan hymniin?
Suuri ylläri taisi olla piippalakeille kun tytöt eivät rynnänneetkään kukkakimpuin vastaan vaan kehvelit työläiset talonpoikien säestyksellä alkoivat ampua kovilla, tosin aika harvakseen kun piti se toinen panos säästää hätätilan varalle.
"Näennäisneuvottelujen tarjoaminen 1939 oli todellinen olkinukke, eihän siinä ollut edes neuvottelun tarkoitusta vaan sanelun."
On varmaan aika selvää, että Neuvostoliitto oli huomattavasti vahvemmassa asemassa noissa neuvotteluissa, mutta Neuvostoliiton tavoitteena oli kuitenkin vain Leningradin suojaaminen erityisesti mereltä. Suomi olisi voinut selvitä aika vähäisillä alueluovutuksilla koko hommasta.
"Stalin oli päättänyt hyvien neuvonantajiensa kuten Kusisen tietojen perusteella poistaa päiväjärjestyksestä ongelman luoteisrajallaan, siirtämällä Suomi nimisen entisen suurruhtinaskunnan neuvostovaltojen iloiseen joskin kärsivään joukkoon."
Tätähän sinä olet jaksanut julistaa, mutta perusteluiksi et ole antanut kuin Baltian ja Puolan kohtalon. Nuo eivät kuitenkaan ole ihan verrannollisia Suomeen. Minä luotan Paasikiven näkemykseeen "Erkon sodasta", jota puoltaa myös Matti Klinge päiväkirjoissaan.
Terijoen hallitus todistaa puolestani. Sillä oli kaksi tarkoitusta, hämätä maailmaa (emme ole sodassa Suomen kanssa) ja olla alkamassa Soviet-Suomen rakentamista. Kerro edes kaksi naapuria Euroopassa jotka olisivat selvinneet ilman sosialismia suostuttuaan NL:n vaatimuksiin?
Suomi, jos en väärin muista. olisi ollut valmis Suomenlahden itäisten saarien luovutukseen ja niille olisi voitu rakentaa aivan riittävä puolustus Leningradia varten. Hangon vaatiminen oli provokatiivista jos samalla ei tarjottu meille tukikohtia vaikka Leningradin toiselta puolen.
Ymmärrän sinulla olevan tyypillisen Pravda piintymän mutta korjaantui se Nallellakin joten on sinullakin vielä toivoa.
Opiskelija, jokainen tulee "uskollaan autuaaksi"! Lue vaikka Suomen Kansanarmeijan julistusta vuodelta -39 ja mieti uskotko "väärään jumalaan". Minulla on kyllä toinen ajatus.
"Terijoen hallitus todistaa puolestani."
Neuvottelut olivat jo katkenneet, kun tuo perustettiin.
"Suomi, jos en väärin muista. olisi ollut valmis Suomenlahden itäisten saarien luovutukseen ja niille olisi voitu rakentaa aivan riittävä puolustus Leningradia varten."
Tuo "aivan riittävä" on ilmeisesti ihan sinun omia strategisia näkemyksiäsi.
"Hangon vaatiminen oli provokatiivista jos samalla ei tarjottu meille tukikohtia vaikka Leningradin toiselta puolen."
Jos nyt kuitenkin muistetaan, että Venäjän tavoite Suomen sodassa oli Viaporin linnoituksen valtaus, jonka silloinen Venäjä koki uhaksi Pietarille. Tuon pohjalta minua ei yhtään kummastuta vaatimus Hangossa olevasta meripuolustuksesta. Mitä Suomi olisi edes tehnyt jollain tukikohdilla Leningradin toiselta puolen? Millä niitä huollettaisiin, jos sota syttyisi?
"Ymmärrän sinulla olevan tyypillisen Pravda piintymän mutta korjaantui se Nallellakin joten on sinullakin vielä toivoa."
Minä luotan Paasikiven ja joidenkin historioisijoiden näkemykseen ja sinä luotat omiin juttuihisi. Vai oletko nyt väittämässä, että J.K Paasikiven ja mm. Matti Klingen puheet ovat vain komupropgandaa?
HEI!
Kerro nyt Herra Työeläkeläinen ja Herra PSillanpää sen, että miksi Suomi ei minunkin saamien tietojen pohjalta arvioiden halunnut luopua mistään niistä alueista, joita NL vaati. Onkohan tilanne se, että Te SINIMUSTAT-yhteisön jäsenet ja HYVÄ LÄNSI olette täydellisiä moraalisesti ja tietotaidollisesti, kun taas PAHA ITÄ ja NL on kaikessa mahdollisessa pelkkiä töppöjen kaheleita?
Olenhan sanonut joskus sen asian, että keksikää hyvät SINIMUSTAT jo 2000-luvulla jotain omaperäistäkin ja älkää vain ja ainoastaan toistako niitä sotakiihotusjuttuja, jotka jokainen halukas voi lukea Hakkapeliitta- ja Sinimustat-lehdistä esimerkiksi 1940-luvulla kirjoitettuina. Kyllä minä tiedän sen, että onhan olemassa sellaiset tieteen haarat kuin Teologia ja Teknologia, joissa Teologia tieteenä on sellainen, jossa totuus ja tieto ratkaistaan periaatteella, että jos uskot, että on totta, niin on totta, ja jos et usko, että on totta, niin on erhe eli vale, kun taas Teknologia vaatii tietoteoriatodistukset ja vielä sellaisten teoriaryppäiden, kaavojen ja mallien avulla, joissa kestää myös logiikkatesti ja realismitesti.
Nyt sitten kysysin Teiltä Herra Työeläkeläinen ja Herra PSillanpää sitä, että miten Te suhtautuisitte siihen, jos Venäjällä nyt tällä hetkellä alettaisiin käyttäytyä samalla tavalla kuin Te teette. Niin olisiko mukava asia se, että Venäjällä korostettaisiin joka käänteessä sitä, että miten nerokasta kasinopeliä Suomessa harjoitettiin 1980-luvulla ja että miten kova ja karu talousromahdus Suomea kohtasi 1990-luvun alussa? Niin ihmettelen myös sitä, että miksi Venäjä osoittaa sellaista häveliäisyyttä Talvisota-asiassa, että ei tuo käsittelyyn historiatieteellisessä mielessä sitä asiaa, että miksi SUOMI aloitti talvisodan marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939. Miksi NL ja Venäjä sietää sitä, että Suomessa on myös sellainen yhteisö kuin Pro Karelia, ja joka myös tukee niitä yhteisöjä Venäjällä, jotka ovat lähtökohdiltaan Natsi-Saksan perillisiä?
No, hei Alpo-Topias, kerroppas myös minulle miksei Neuvostoliitto jättänyt esittämättä näitä aluevaatimuksia joilla ei ollut minun saamien tietojeni mukaan mitään merkitystä heille? Taisi olla vain tekosyy!
Tänäpäivänä minä pidän todella siitä, että käymme todellista kauppaa venäläisten kanssa ja voimme todella tavata "tavallisia venäläisiä" ilman YYA-sopimuksen koukeroita tai Stalinin ajan sanelua!
PSillanpää:
"Kyllä ainoa "palokunta" mistä sammutusapua sai oli Hitlerin Saksa!"
Työeläkeläinen:
"Tuo mitä PSillanpää kirjoittaa tuossa yllä on samaa mitä olen koettanut kysellä teiltä eli mikä olisi se muu mahdollinen liittolainen ollut meitä tukemaan Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan?? "
Virallinen historiankirjoitus kertoo jatkosodan Suomen osalta alkaneen pääministeri Jukka Rangellin 25. kesäkuuta 1941 illalla eduskunnassa esittämässä tiedonannossa, jossa Rangell totesi "Suomen joutuneen hyökkäyksen kohteeksi Neuvostoliiton puolelta, joka on aloittanut sotatoimet Suomea vastaan. Tämä johdosta Suomi on ryhtynyt puolustamaan itseään kaikin käytettävissään olevin sotilaallisin keinoin".
Kommentoijilla ei näy edelleenkään olevan tietoa siitä, että Operaatio Barbarossa; Saksan, Suomen ja muiden Saksan kanssa liittoutuneiden maiden yhteinen hyökkäys itään aloitettiin Suomen alueen kautta Saksan ilmavoimien pommituslennoilla Leningradin alueelle jo useita tunteja ennen varsinaista H-hetkeä 22.6.1941.
Tätä ennen oli Saksan ja Suomen sotilaalliset neuvottelut tulevan hyökkäyksen lopullisen tehtäväjaon ja mm. suomalaisten joukkojen Saksan sodanjohdolle alistamisen osalta käyty toukokuun lopulla Salzburgissa ja Berliinissä sekä kesäkuun alussa Helsingissä.
Sota, jota Suomessa jatkosodaksi kutsutaan, oli siis osa Saksan Operaatio Barbarossaa, sen pohjoisena siipenä.
Hyökkäys -ja valloitussotana käytävälle sodalle, ja sen poliittisille päämäärille mm. presidentti Risto Rytin kaavailemalle rajojen siirtämiselle, ja sitä kautta Suur-Suomen luomiselle, liittoutuminen Saksan kanssa oli ensiarvoisen tärkeää, kuten oli Suomen apu Saksallekin, sitomassa vastapuolen joukkoja oman armeijansa hyökkäyksen helpottamiseksi.
Varsinaisen sodanjulistuksen teki presidentti Risto Ryti 26.6.1941, jolle presidenttinä asia virallisesti tietenkin kuuluikin.
HEI!
Oletteko Te Herra PSillanpää kuulleet jostain sellaisesta kaupungista kuin Leningrad? Oletteko Te myös jostain saaneet selville sen, että mitä Leningrad sai kestää noin puolentoista vuoden ajan 1940-luvulla?
Jos haluatte etsiä vastauksen kysymyksiini, niin ehkä saatte selvyyden siihen, että miksi GRU ja NL halusivat vähän alueita hallintaansa Suomen puolelta Karjalan kannakselta. Onhan sekin suorastaan itsestäänselvyys heille, jotka Suomen Sotahistoriaa tuntevat, että miksi Suomen Armeija käyttäytyi siten kuin tapahtui Jatkosodan aikana. Niin tarkoituksena oli varmasti se, että NL ja venäläinen kulttuuri ja yhteisö tuhotaan yhdessä Natsi-Saksan kanssa.
Niin epäilettekö Te sitä, että väiteryppääni ei pidä todellakaan paikkaansa. Jos epäilette, niin esittäkää historiatieteellsesti päteviä todisteita omien mielipiteidenne tueksi. Niin muistakaa myös se, että Suomessa toimivat sellaiset ryssävihaa julistavat järjestöt kuin AKS, IKL, Suomen Lukko ja Lapuan Liike jne ja muistakaa myös se, että Suomen Armeijan upseeristo kannatti tulisesti esimerkiksi AKS:ää ja yleensä Suojeluskuntayhdistysten aatemaailmaa.
Eihän sille Neukkulalle riittäneet tukikohdat Baltiassakaan vaan germaanit ryntäsivät niistä huolimatta Pietarin porteille pariksi vuodeksi. Mitä Hanko tai Porkkala olisi auttanut? Eihän se tosiasiassa auttanutkaan vaikka neukut sen Hankonsa saivat talvisodan päätteeksi, täysin turha manööveri.
Se ei Topias ole erhe valeen synonyymi. Erhe eli erehdys on ihka inhimillinen rehellinen toimintamalli kun taas vale eli valehteleminen on tahallista väärän tiedon levittämistä tietäen asian olevan jotain muuta.
Jos kerron sinulla naapurin kissan olevan sininen tai vihreä on se oletettavasti vale koska nuo värit ainakaan puhtaina harvoin värittävät omaa tai naapurin kissaa. Sen sijaan jos kerron naapurin valkoisen katin pissineen kukkapenkkiin vaikka naapurilla onkin musta kissa niin kyseessä on erhe koska oletin sen valkoisen kissan olevan naapurista koska en tiennyt kissan väriä ennestään.
Kun nyt harrastat sotatieteitä niin sananmuodoillakin saattaa olla merkitystä joten korjannet tuon erhe ja vale virheen kaikkiin entisiinkin kirjoituksiisi!
Pro Kareliahan on Neuvostoliittosyntyinen ja heillä on valta lopettaa sen toiminta tai ainakin tehdä se turhaksi luovuttamalla nuo ryöstetyt maat takaisin alkuperäiselle omistajalleen. Helppoa kuin heinänteko, vain pientä rehellisyyttä myös sille puolen.
HEI!
Nyt haluan kysyä sitä, että kuinka paljon Suomi ja Natsi-Saksa olisivat elintilan nimissä ottaneet hallintaansa NL:n ja Venäjän alueita. Olisikohan riittäneet ne alueet, jotka NL otti valvontaansa Toisen Maailmansodan loputtua vuonna 1945? Niin onkohan Teillä Herrat Työeläkeläinen ja PSillanpää jotain tiedon ryvästä omistuksessanne?
Olisikohan Suomi ja Suomen Armeija mennyt todella Siperiaan ja Uraaliin asti, jos olisi päässyt, niin kuin oli kuulemma puhe Jatkosodan alussa? Oletteko Te SINIMUSTAT kuulleet jotain ns Uraaliin-keskustelusta vai onko kaikki tälläiset puheet harhaisia komupaskan sekoiluja?
Nyt siten tiedustelisin sitä, että oletteko Te SINIMUSTAT todella nähneet, punaisia, vihreitä ja valkoisia kissoja. Niin oletteko Te SINIMUSTAT sisäistänyt sen, että Teologia on sellainen tiede, jonka väitelauseiden todistamiseen riittää pelkästään se, että jos uskoo, että on totta, niin on totta, ja jos et usko, että on totta, niin on ERHE eli VALE.
Niin huomatkaa erityisesti sanonta "ERHE ja VALE"! Niin ja Teknologia on taas aito tiederyväs, ja jonka väitelauseiden todistamiseen vaaditaan sellainen teoriakehikko, mallit ja kaavat, jotka kestävät romahtamatta sekä Realismitestit ja Logiikaktestit.
Työeläkeläinen pohdiskelee, että NL ei pystynyt turvaamaan Leningradia Baltiassa j.n.e. Kontrafaktuaalisesti voisi tietysti pohtia miten olisi Leningradin ja leningradilaisten käynyt jos saksalais-suomalainen hyökkäys olisi lähtenyt Raja- ja Narvajoilta. Kummallakaan hyökkääjällä ei tiettävästi ollut tarkoitusta ottaa leningradilaisia vaivoikseen.
Työeläkeläinen väittää Pro Kareliaa NL-syntyiseksi. Se tuskin on erhe vaan ihan valhe. Pro Karelia on ihan suomalaissyntyinen revanssistiliike joka spekuloi mannaa alkavan sataa heti jos rajoja pääsisivät siirtelemään, milloin missäkin päin.
Kyllä Myyryläinen Pro Karelia on Neuvostoliittolaissyntyinen, jos ne eivät olisi varastaneet Karjalaamme (Karelia) niin tuskin sitä liikettä olisi ainakaan samassa muodossa. NL on siis Pro Karelian pontimena, siitä ei voi olla epäilystäkään. NL:n seuraajan Venäjän käsissä taas on liikkeen tulevaisuus, jos siitä halutaan eroon niin Karjala palautetaan ja viedään venäläiset sinne mistä ovat tulleet. Inkeriläiset ja karjalaiset tietysti voi jättää paikoilleen mutta suurta venäläistä vähemmistöä ei. Lainatavarahan pyritään palauttamaan samassa kunnossa kuin se oli lainattaessa. 60 vuoden vuokra ja rakennusten kuoletukset on syytä myös maksaa luovutuksen yhteydessä.
Työeläkeläinen haluaa siis Pro Karelian tavoin revanssia natsien, fascistien ja heidän liittolaistensa, m.l. suomalaiset, kukistamisesta? Hänelle se on vain ikäänkuin lainaa? Toivottavasti näitä Työeläkeläisiä ei ole enempää.
Pro Karelian synty on ihan sen perustaneiden huru-ukkojen ja -mummojen varassa ja sen kohtalo tullee olemaan luonnollisen poistuman kautta luonnollinen.
Neuvostoliitto katsoi v.1939 että Suomen rajalinja on liian pitkä että Suomi voisi puolustautua hyökkäyksen tullen ja siksi Neuvostolitto ehdotti Suomelle neuvotteluissa rajalinjan lyhentämistä.Neuvostoliitollehan tästä rajalinjan lyhentämisestä olisi tullut huomattavat kustannukset ja Suomelle taas vastaavasti säästöjä.Suomi keskeytti neuvottelut ja aiheutti täten provokaation joka johti sotaan.
HEI!
Oletteko Te Herra Työeläkeläinen unohtaneet sen, että sotaa ei saa koskaan hävitä? Nyt pitäisi myös Hyvät SINIMUSTAT muistaa se, että Suomen Armeijan ja Suomen Valtion korkein johtajisto pääsi todellä vähällä, vaikka olivat täysin rinnoin mukana Leningradin piirityksessä ja pitivät myös ns rotuleirejä Petroskoissa ja myös muualla Neuvosto-Karjalassa.
Nyt voimme vain kysyä sitä, että minkälainen olisi TELLUS-planeetan tilanne 2000-luvulla, jos Suomen Valkoinen Armeija ja NATSI-SAKSA olisivat voittaneet Toisen Maailmansodan. Kuinka paljon olisi enää jäljellä juutalaisia, värillisiä, venäläisiä ja vastaavia, kun Herrakansat Saksa ja Suomi olisivat päässeet toimimaan haluamallaan tavalla?
On myös hyvä tajuta se asia, että ei Suomen ja Saksan sotarikokset Toisen Maailmansodan aikana kirkastu, vaikka halutaan omaa moraliteettikuviota parantaa puhumalla Teräsmiesvainoista NL:ssä. Nyt on ainakin Hyvä Kysymys se, että kuinka paljon todella Te SINIMUSTAT järjestitte yläkertaan kommunisteja ja sosialisteja Suomessa 1930-1940-luvulla. Niin kuinka paljon todella? Olettehan Te Herra Työeläkeläinen monta kertaa tuoneet esiin sen mielipiteen, että kommunistit ja sosialistit kuten myös he, jotka jotenkin ymmärtävät venäläisiä ja NL:ää, ovat varmasti mielipuolia sekopääkomuja.
Pitää vielä tiedustella sitä, että jos Te SINIMUSTAT olisitte päässeet Uraliin haluamallanne tavalla, niin mitä Te olisitte tehneet vänäläisille? Olisitteko Te ottaneet vielä hallintaanne Siperian, ja jonne Te olisitte perustaneet keskitys- ja tuohoamisleirejä kommunisteja ja venäläisiä varten?
Alpo-Topias, en malta olla kirjoittamatta vaikka kysyitkin nimimerkiltä "Työeläkeläinen". Olet oikeassa, että sotaa ei saa hävitä, Talvisodassa voitimme ja Jatkosodassa tulimme toiseksi, erästä kirjailijaa lainaten.
Toiseen kysymykseesi ei löydy vastausta ainakaan minulta. Käyttämäsi sana "rotuleirit" on myös väärä, oikea voisi olla esim. kansallisuusleiri, sillä haluttiin vain saada Neuvostokansalaiset pois haittaamasta sodan kulkua.
Myös kun kysyit paljonko Suomessa "tapettiin" komukoita 30-luvulla, niin vastaan, että vain promillen osa siitä mitä Neuvostoliitossa tapettiin kansalaisia poliittiseen mielipiteeseen katsomatta! mitäs siihen sanot Alpo-Topias?
Pitää vielä lainata Kekkosta kun Bresnev ehdotti maiden yhdistämistä saunaillassa," olen liian vanha hallitakseni niin isoa maata"!
Jotenkin tuntuu siltä arvoisa Alpo-Topias alias Puutarhamestari, ettei valo aina pääse vintilläsi paistamaan. Suomen valtio, suomalaiset ja suomen hallitus sotaväkineen on syytön siihen mitä tapahtui 1939 – 1944 Suomen ja Neuvostoliiton välillä.
Homman alkoivat neukut ja ensimmäisen erän jälkeen vaikka oli sovittu rauhasta he jatkoivat painostustaan monella rintamalla, se ei sovi rauhallisille naapureille vaan molempien on saatava rakentaa maataan oman näkemyksensä mukaan. Neukuille se ei sopinut vaan mm. ampuivat alas suomalaisen Aeron koneen Kalevan sen tullessa Virosta. Ovatkohan edes anteeksi pyytäneet saatikka maksaneet korvauksia? Törkyporukkaa!
Ei olisi Suomen tarvinnut Saksaan eikä muuallekaan tukeutua ilman NL:n jatkuvaa provokaatiota, ei isommuus anna mitään oikeuksia sortaa pienempiä joka noilta entisiltä komumailta tyystin unohtui. On tainnut unohtua sinultakin!
Miksi aina yrität peittää NL:n sotarikoksia syyttämällä pientä Suomea jonka mahdolliset teot olivat vain puolustautumista suurta ja mahtavaa vastaan. Kun leijona hyökkää lampaan kimppuun ovat äärimmäisetkin teot sallittuja ja syyllinen on aina ja poikkeuksetta ilman selityksiä se suurempi osapuoli joka levittää aggressiotaan kuten NL.
Pienenä korvauksena aiheuttamastaan sekasorrosta Venäjä todella voisi luovuttaa meille maata Uraliin asti mutta käsirahaksi riittäisi Syvärillekin. Pietari voitaisiin siirtää vaikka Vladivostokin naapuriin niin ei olisi siitäkään haittaa ja siirtohommissa riittäisi meillekin töitä vuosikymmeniksi, öljy ja kaasu olisivat sopivia vaihtureita.
Ei meidän tarvinnut tai olisi tarvinnut Siperiaan mitään leirejä perustaa, Stalin oli sen tehnyt jo puolestamme.
Koskaan ei tiedä miten olisi jos ei olisi kuten on! Komut olivat kansan pettureita osin sodan aikana, sitä ennen ja sen jälkeen ottamalla rahoitusta vihollismaasta ja sabotoimalla meidän puolustustamme. NL:ssa ne olisi kaikki ammuttu tavattaessa. Miksi meidän pitäisi toimia toisin?
Työeläkeläiselle ei ole selvinnyt,että
venäläiset ovat aina pelänneet lännestä
tulevaa hyökkäystä. Ja syystäkin.
Napoleon pääsi Moskovan porteille.
Ensimmäinen ja toinen maailmansota
Venäjälle ja Neuvostoliitolle olivat
todella traagisia. Kyllä Stalin oli
oikeassa kun ehdotti rajan siirtämistä
kauemmaksi Leningradista. Samalla
etäisyydellä kuin Suomi oli Leningradista
oli Neuvostoliitto Helsingistä vuodet
1944 - 1956 Porkkalan tukikohdallaan.
Suomalaisten enemmän kuin veljelliset
suhteet Natsi-Saksaan tietysti hermostuttivat suurvallan johtajaa.
Suomen harvalukuinen poliittinen ja
sotilaallinen eliitti salasi kansalta
ja jopa eduskunnalta sotaa edeltävät
tapahtumat.Puhumattakaan, että saksa-
laiset saivat hääriä Suomen alueella
mielensä mukaan yli puoli vuotta ennen
jatkosodan alkua. Liittoutuneet voittivat sodan .Sillehän ei voi mitään.
Heillä oli humaanit perusteet sodan-
käynnille. Saksalle ja sen liittolai-
sille kävi huonosti. Eikö vain
Työeläkeläinen ?
HEI!
Niin haluan sanoa Teille Herra PSillanpää siten, että kun keskustelin erään kiihkeän äärioikeistolaisen Työnsankarin kanssa, niin HÄN väitti kiven kovaa jotain sellaista, että esimerkiksi 1930-luvulla punikkeja ja heiksi epäiltyjä saatettiin yläkertaan vähintän kahdesta viiteen joka kuukausi. Jos ja kun se tieto pitää paikkansa, että todellisuudessa punikkeja eliminoitiin joka viikko keskimäärin viidestä kymmeneen, niin onhan nyt hyvä tajuta se, että viisi viikossa on varmasti enemmän kuin noin VIISI koko 1930-1940-luvuilla.
Niin mikähän on todella totuus myös siitä, että Suomessa on vähiten korruptiota koko maailmassa, mutta kuitenkin Venäjä kuuluu Maailman kymmenen eniten koruptoituneen maan joukkoon. Onhan myös hyvä huomata se, että Hakkapeliitta-lehden kirjoitusten mukaan venäläiset edistettiin Venäjän Karjalassa keskitysleireihin siitä syystä, kun Natsi-Saksan ja Suomen rotuoppineiden mukaan venäläiset ovat ns Ali-ihmisiä ja vielä heikkolahjaisia.
Kun Natsihemmot kertoivat jotain sellaista, että venäläiset ovat älyn lahjoiltaan heikkoja, niin nyt on pakko sanoa se, että kun natsit perustivat ns siittoloita ja joihin otettiin nais- ja miesjäseniksi arjalaisia huippukykyjä, mutta kun Länsiliittoutuneet saapuivat Saksaan ja pääsivät tutustumaan näihin siittoloihin, niin totuus näistä huippulapsista oli se, että nämä olivat syvästi kehitysvammaisia. Onhan nyt myös pakko kertoa niistä natsien keskitysleireistä, joissa tuhottiin juutalaisia, kommunisteja, venäläisiä jne ja myös niistä keskitysleireistä eli rotuleireistä Venäjän Karjalassa, joten ihmettelen Teidän SINIMUSTAT-yhteisön juttuja HYVÄ LÄNSI rp:n erinomaisuudesta. Niin on myös hyvä sanoa se, että nyt USA:ssa on neljä-viisi kertaa enemmän kuritushuonevankeja kuin oli kovimpaan mahdolliseen Teräsmieshallinnon aikaan NL:ssä. Niin onko tarinointini valetta ja jos on, niin miksi hyvät SINIMUSTAT?
Nyt on Alpo taas vauhdissaan, arvostelee toisinaan toisten tietolähteitä mutta kaveri kertoi kuulleensa vai oliko kyseessä jo vanhuudenhöperö? Vaikeaa uskoa meillä edes -30 luvulla surmatun järjestelmällisesti syyttömiä vain väärässä olleita, en tosin elänyt silloin joten omakohtaisia kokemuksia ei ole.
Kyllä Itä-Karjalaan jääneet venäläiset eristettiin ihan samasta syystä kuin suomensukuiset Venäjän puoleisesta Karjalasta jo ennen sotia, heidän lojaalisuuteensa ei luotettu miehittäjiä kohtaan. Venäläisethän miehittävät Karjalaa vieläkin.
Jos vertaat USA:n nykyisiä vankilaoloja ja Neukkulan keskitysleirejä niin en tiedä mihin pyrit. Tosin tietämykseni USA:n vankiloista on varsin olematon enkä pysty niiden oloja suurestikaan arvioimaan. Siperian leireiltä olen lukenut muutamia kirjoja joissa uhrit ovat jääneet henkiin ja kirjoittaneet muistelmiaan. En lähtisi niitäkään kehumaan, niille joutuakseen ei tarvinnut tehdä mitään, huono tuuri riitti.
Mahtoiko natsien leireillä menehtyä yhtä paljon kuin Neuvostoliiton vastaavilla, koko Neukkulan teollisuus ja infrahan rakennettiin orjatyövoimalla kuten Stalinin kanavakin ja Uralin kaivokset.
Mielestäni molemmat leirittäjät olisi pitänyt siirtää historiaan aiemmin ja moni olisi saanut elää onnellisempaa elämää.
"Vapaussodassa vuonna 1918 lausuin Suomen ja Vienan karjalaisille, etten tulisi panemaan miekkaani tuppeen ennen kuin..
..Kaksikymmentäkolme vuotta ovat Viena ja Aunus odottaneet tämän lupauksen täyttymistä.."
Pitkä oli aika Mannerheimin ensimmäisestä uhittelusta lopulliseen kliimaksiin, jossa Suomella oli liittolaisenaan Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat ”nerokkaan johtajansa valtakunnankansleri Hitlerin komennossa”, kuten presidentti Ryti asiaa luonnehti.
Suomen poliittinen ja sotilaallinen apu Hitlerin Saksan pyrkimyksille luoda "Uusi Eurooppa" ja tuhatvuotinen germaaninen valtakunta olivat monellakin tapaa tärkeitä.
1. Suomen osalle varattu pitkä pohjoinen rintama ja huomattavan vahvat ja taistelukykyiset suomalaisjoukot Saksassa koulutettuine jääkärikenraaleineen vapauttivat Saksan omia joukkoja eteläisempään osaan itärintamaa käytäviin hyökkäystaisteluihin.
Kuljetukset Suomen läpi Pohjois-Norjaan ja sitä kautta kyky käydä täysipainoista merisotaa liittoutuneita vastaan Jäämerellä.
Saksan sotateollisuuden, ja sitä kautta koko sodankäynnin kannalta niin itä- kuin länsirintamallakin ensiarvoisten raaka-aineiden (kupari, nikkeli, molybdeeni) saanti vaivattomasti
Suomesta.
2. Saksan täydellisesti hyödyntämä Suomen tarjoama propaganda-arvo, jossa maailmalle luotiin kuvaa Saksasta maana, joka ei olekaan brutaali miehittäjä, kuten länsirintaman sotatoimet ja mm. Norjan ja Tanskan osalta oli, vaan liittolainen jolla on yhteiset tavoitteet ja tahto niiden toteuttamiseen.
- Myttyyn menivät niin Adolfin kuin Kustaankin hourailut, ja madot ovat pistelleet jo ajat sitten naamaansa molempien visionäärien maalliset jätteet.
Monissa paikoissa Yhdysvaltoja vankilat ovat niin tehokkaita tai voittoa tuottavia, että valtiolle ja vankilalle tulee voitolliseksi passittaa ihmisiä vankilaan.
Siitä seuraa tämä:
http://articles.cnn.com/2009-03-02/justice...
Heillä on enemmän vankeja suhteessa väkimäärään kuin Neuvostoliitossa oli.
Työläinen, en malta olla kertomasta tapahtumasta Leninin lasiarkun äärellä; Opas toteaa,"Lenin on kuollut, mutta hänen aatteensa elää ikuisesti", siihen katsomassa ollut toveri; "Voi kumpa se olisi toisinpäin".
Kyllä ne madot tahtovat vain syödä niin kuolleet kuin kuolleet aatteetkin!
17.5. 2013 – Risto Uljas
27.4. 2013 – Tiedonantaja
12.4. 2013 – Harri Kiiskinen
19.3. 2013 – Camilla Kantola
1.3. 2013 – Sippo Kähmi
28.2. 2013 – Marko Korvela
8.2. 2013 – Marko Korvela
29.1. 2013 – Tiedonantaja
16.1. 2013 – Tiedonantaja
15.1. 2013 – Tiedonantaja
1.1. 2013 – Petri Lahtinen
31.12. 2012 – Sippo Kähmi
10.12. 2012 – Simo Suominen
7.12. 2012 – Sippo Kähmi
26.10. 2012 – Tiedonantaja
22.10. 2012 – Marko Korvela
21.9. 2012 – Marko Korvela
3.9. 2012 – Risto Koivisto
21.8. 2012 – Tiedonantaja
4.8. 2012 – Marko Korvela
20.6. 2012 – Seppo Ruotsalainen
12.6. 2012 – Jari Heinonen
21.5. 2012 – Risto Koivisto
7.5. 2012 – Marko Korvela
18.4. 2012 – Marko Korvela
13.4. 2012 – Arto Tuominen
28.3. 2012 – Jari Heinonen
21.3. 2012 – Seppo Ruotsalainen
20.3. 2012 – Marko Korvela
13.3. 2012 – Marko Korvela
18.2. 2012 – Tiedonantaja
6.2. 2012 – Marko Korvela
27.1. 2012 – Erkki Susi
25.1. 2012 – Erkki Susi
21.1. 2012 – Tapio Siirilä
27.12. 2011 – Arto Tuominen
Moro
Hyvä jos vennäältäkin saadaan edes jotenkin objektiivinen näkemys asiasta 60-70-l opusten lisäksi.
Koko sota oli hirveä katastrofi. Olen lukenut aiheesta paljon ja 5 v sotineen miehen lapsena myös kuullut siitä.
Aika useasta lähteestä kuitenkin mm Meinander 1944 on käynyt ilmi että johto päätti valita kahdesta pahasta toisen ja se oli Saksa. Onneksi.
Minusta olisi hienoa jos joku kirjoittaisi kokonaisvaltaisen teoksen välirauhan ajasta. Eihän suurta osaa upseereista edes kotiutettu koska kaikki aavistivat sodan jatkuvan.
Eikä se siihen loppunut. Jukka Rislakin Paha Sektori on huimaa luettavaa.