|
| Haluan vaikuttaa politiikassa vapauttaakseni yhteiskunnan kapitalistisesta riistosta, kommentoi Antonio Lopes. / UITBB |
Rakennus- ja puutyöläisten kansainvälinen liitto UITBB kokoontui joulukuussa Salvador de Bahiassa Brasiliassa. Liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin brasilialainen Antonio Lopes. 57-vuotias Lopes on syntyjään Brasilian köyhistä koillisosista, Pernambucon osavaltiosta.
Sao Paulossa insinöörinä työskennellyt Lopes liittyi ammattiliittoon 1980-luvulla, kun Brasilia oli vielä diktatuuri. Lopes kertoo muistavansa vieläkin hyvin ensimmäisen työtaistelunsa, kun kahden päivän lakolla saatiin säilytettyä sekä työpaikkaruokala että työläisille annettava ruokakori, joka etu on muuten säilynyt näihin päiviin saakka.
Lopes valittiin Sao Paulon paikallisen rakennusliiton puheenjohtajaksi 1994. Hän toimii myös pääsihteerinä Latinalaisen Amerikan rakennus- ja puutyöläisten liitossa Flemaconissa.
– Tiivistäen voi sanoa, että haluan vaikuttaa politiikassa vapauttaakseni yhteiskunnan kapitalistisesta riistosta, kommentoi Lopes UITBB:n verkkosivuilla ensimmäisessä haastattelussaan nykyisessä pestissä.
UITBB:n kokoukseen osallistui 91 edustajaa 51 järjestöstä ja 29 maasta. Lopesin mukaan UITBB:n mukanaolo luokkakantaisessa Maailman ammattiyhdistysten liitossa on lisännyt liiton painoarvoa maailmanlaajuisesti. Brasilian-kokouksen annista Antonio Lopes nostaa esille erityisesti naisten ja siirtotyöläisten aseman. Hän kertoo, että kokouksessa saavutettiin parempi ymmärrys siitä, millaisia erityispiirteitä naisiin työvoimana liittyy. Naisia on myös saatava mukaan ammattiliittojen vastuutehtäviin. Keskustelu työelämän sukupuolettuneisuudesta jatkuukin muun muassa UITBB:n naisryhmässä, joka kokoontuu piakkoin Syyrian Damaskoksessa linjaamaan toimintaansa.
– Siirtotyöläisten ongelmia pohdittiin omassa keskustelussa. Me haluamme laajentaa kamppailua sen puolesta, että siirtotyövoimalla on samat oikeudet kuin kunkin maan omilla työläisillä. Taistelemme myös rasismia vastaan tuomalla yhteen siirtotyöläisiä ja paikallista työväkeä.
Antonio Lopes kertoo olevansa toiminnan mies. Hän kaipaa ay-liikkeeltä suoraa toimintaa, joka ei kaihda vastakkainasettelua työnantajan kanssa.
– Ay-liikkeen tulee edelleen kamppailla yleissitovien työehtosopimusten, palkkojen, järjestäytymisvapauden ja rauhan puolesta. Toisaalta mikään asia mikä jollakin tavalla koskettaa työläisten elämää ei voi olla ay-liikkeelle vieras, summaa Lopes näkemystään.
8.5. 2012 – Tiedonantaja
26.4. 2012 – Sami Laaksonen
11.4. 2012 – Juha Säijälä & Maarit Haataja
28.3. 2012 – Tiedonantaja
27.2. 2012 – Tiedonantaja
15.2. 2012 – Reijo Sutinen
31.1. 2012 – Tiedonantaja
19.1. 2012 – Tiedonantaja
14.1. 2012 – Mark Waller
4.1. 2012 – Hannu Oittinen
3.1. 2012 – Marko Korvela
21.12. 2011 – Sami Laaksonen
15.12. 2011 – Tiedonantaja
15.12. 2011 – Tiedonantaja
12.12. 2011 – Tiedonantaja
30.11. 2011 – Marko Korvela
17.11. 2011 – Marko Korvela
24.9. 2011 – Erkki Susi
21.9. 2011 – Erkki Susi
21.9. 2011 – Tiedonantaja
16.9. 2011 – Tiedonantaja
16.8. 2011 – Tiedonantaja
8.8. 2011 – Yrjö Hakanen
2.8. 2011 – Iida Ylönen
28.6. 2011 – Tiedonantaja
9.6. 2011 – Marko Korvela
19.5. 2011 – Sami Laaksonen
23.4. 2011 – Mark Waller
23.3. 2011 – Tiedonantaja
14.3. 2011 – Marko Korvela
28.2. 2011 – Riia Colliander
16.2. 2011 – Tiedonantaja
11.2. 2011 – Marko Korvela
8.2. 2011 – Mark Waller
3.2. 2011 – Sami Laaksonen
1.2. 2011 – Erkki Susi
Suomessa kannattaisi kiinnittää huomio koulutukseen, sillä sen organisaation menetelmät joko latistavat tai nostavat ihmisarvoa. Opiskelijaryhmät ovat usein riiston kohteena, koska Suomessa sitä ryhmää käytetään työelämässä usein tuloksen antanjana sikarielitiille. Orastavalle tiedolle on määritelty markkinahinta ja se on todella kallis. Orjuuttavaan käytäntöön sopeuttaminen ja alisteisten rakenteiden pakottaminen jo heti kouluasteella ansaitsisi enemmän huomiota. Ay-politiikka olisi ehdottomasti oltava yksi perusoppiaineista jo ala-ja yläkoulussa, yhteiskuntatietoisuuden saaminen lakiin ja käytäntöön. Seurakuntapolitikoinnin voisi poistaa, jäisi utopiat sikseen.