Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

Marko Korvela – 14.10.2011


Ravintola Milenka oli tupaten täynnä väkeä, kun Helsingin Maanantaiklubilla juhlittiin tapahtuman kymmenvuotista taivalta. Klubia vetävät Irene Auer ja Yrjö Hakanen loivat lyhyen katsauksen klubin historiaan. Ensimmäinen Maanantaiklubi lokakuussa 2001 osui samaan ajankohtaan, jolloin Yhdysvallat hyökkäsi liittolaisineen Afganistaniin 9/11-iskujen syntipukkien perässä. Klubin aiheena olikin tulenarka maailmanpoliittinen tilanne.

Ja kuten tiedämme, Afganistanin sotahan jatkuu edelleen.

Klubin kymmenvuotisen taipaleen kunniaksi oli paikalle saatu puhumaan pitkän linjan toimittaja Hannu Taanila, joka tunnetaan ehkä parhaiten maanmainioista radio-ohjelmistaan. Täysi katsomo sai seurata liki kahden tunnin ajan melkeinpä yhden miehen show'ta, kun Taanila pisti maailmankirjat järjestykseen omintakeisella tyylillään. Puheenvuoron otsikko Niinistöä odotellessa vihjaisi jo etukäteen, että ainakin presidenttipeliin otettaisiin kantaa.

Taanila lähti liikkeelle neljännesvuosisadan takaa. Vuonna 1986 kuoli Suomen politiikan suurvaikuttaja, presidentti Urho Kekkonen. Taanila arvioi, että pian tämän jälkeen alkoi Kekkosen demonisointi ja lokaaminen. Kekkosen hallintokaudella ei muka saanut puhua vapaasti politiikasta, vaikka tilanne oli Taanilan mukaan tyystin toinen.

Toinen merkittävä Suomen politiikkaa muokannut tapahtuma oli Neuvostoliiton hajoaminen. Taanilan mukaan on traagista, että liki kaikki Euroopan entiset sosialistimaat ajautuivat sotilasliitto Natoon. Taanila pistää syyn sumeilematta Neuvostoliiton ja NKP:n virheiden piikkiin.

Hannu Taanila ei näe Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa päätä eikä häntää.
Hannu Taanila ei näe Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa päätä eikä häntää. / Veikko Koivusalo

Kylmän kapitalismin voittokulku

Kekkosen valtakauden ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen piti Suomessakin alkaa ennennäkemättömän vapauden aika. 1980-1990-lukujen vaihteessa alkoikin pääomamarkkinoiden vapauttaminen. Taanilan tuomion sai koko nykyinen uusliberalistinen taloustiede, joka hänen mukaansa vertautuu lähinnä systemaattiseen teologiaan.

– Ideologinen, Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta tuotu lähtökohta perustui sille, että Suomi oli ollut suljettu yhteiskunta. Pääomamarkkinoiden vapauttamisen ohella tapahtui valtioyhtiöiden yksityistämistä sekä kuntien palvelujen liikelaitostamista ja VR:n osakeyhtiöittäminen, listasi Taanila.

1990-luvun alussa Suomea siis avattiin kovaa vauhtia ulkomaisille sijoittajille ja pörssipelureille – kohtalokkain seurauksin.

Nyt Suomen valtionyhtiöt on Taanilan mukaan hävitetty törkeällä tavalla. Esimerkiksi Fortumin eli entisen Imatran Voiman tuotoista maksetaan satoja miljoonia euroja osinkoja ulkomaille, suomalaisten sähkönkäyttäjien rahoja.

Julkinen talous puolestaan koetaan kaiken pahan alkuna ja juurena. Palvelujen yksityistäminen ja kilpailuttaminen tulevat kalliiksi ja työllistävät Taanilan mukaan lähinnä kilpailutuksia ajavia konsultteja. Myös yliopistot ovat saaneet "siunauksekseen" ulkopuolisia, elinkeinoelämän piiristä tuotuja ammattijohtajia, jotka eivät tiedä tuon taivaallista korkeakoululaitoksesta.

Kaiken kaikkiaan viimeisen 25 vuoden aikana on menestyksellä tuhottu sitä suomalaista hyvinvointivaltiota, jonka perustan rakentaminen aloitettiin jo 1850-luvulla. Prosessissa Taanilaa kummastutti se, ettei sitä kukaan halua. Kaikki tuntuvat tarkoittavan hyvää, mutta lopputuloksena on kylmää kapitalismia.

– Keskeinen käsite on kapitalismi, jonka ymmärtäminen vaatii opiskelua. Eikä meillä ole mitään tahoa, joka katsoisi tätä kokonaisuutta ulkopuolelta. Kuka meillä tutkii Marxia? Ei kukaan, heitti Taanila.

Suomi on hukannut Venäjän

Hannu Taanila ei näe Suomen nykyisessä ulkopolitiikassa päätä eikä häntää. Hänen mukaansa Suomi on antanut kaikkein kalleimpansa pois – Venäjän. Suomella ei Euroopan unionin myötä edes ole omaa Venäjä-politiikkaa, mikä on Taanilan mielestä suuri virhe.

Paasikivi ja eritoten Kekkonen valloittivat Venäjän. Meidän pitäisi ottaa Venäjä taas haltuun hyvällä, positiivisella politiikalla.

Ongelmana on, ettei Paasikiven ja Kekkosen kaltaisia poliitikkoja enää ole olemassa. On vain vähälahjaisia paavolipposia ja kokoomuksen kellokkaita, joista Jyrki Katainen ansaitsee Taanilan mukaan tittelin "Reichsführer" ja Alexander Stubb lempinimen "Stubbinski".

Ja pääsihän Taanila loppujen lopuksi ensi talven presidentinvaaleihinkin. Hänestä Sauli Niinistö on todennäköisin voittaja, koska realistisia vaihtoehtoja ei juuri ole. Taanila itse totesi, että ainoastaan RKP:n Eva Biaudet'lla olisi pestiin tarvittavat poliitikon kyvyt.

Taanilan provosoiva puheenvuoro herätti paljon keskustelua. Taanilan sivistyneistön roolia korostava väite, ettei työväenluokka itse ole keksinyt mitään eikä tule keksimäänkään, herätti tietysti vastalauseita. Mainittiin useitakin esimerkkejä siitä, miten työväenluokka on ihan omatoimisestikin taistellut edistyksellisten asioiden puolesta.

Taanilan keskusteluote herpaantui ainoastaan, kun muutama yleisön naisista kritisoi häntä naisten roolin unohtamisesta – Biaudet'a lukuun ottamatta. Taanila kiersi kysymyksen ja vetosi maailmanhistoriaan, joka totta tosiaan on suurmiesten listaa. Miksi näin on ja voisiko olla toisinkin, siihen ei Taanila ottanut kantaa.

Laulaja-lauluntekijä Kanervasta tulemme taatusti vielä kuulemaan jatkossakin.
Laulaja-lauluntekijä Kanervasta tulemme taatusti vielä kuulemaan jatkossakin. / Veikko Koivusalo

Kanerva: nainen ja kitara

Maanantaiklubin päätteeksi esiintyi nuori laulaja-lauluntekijä Kanerva. Nainen ja kitara -yhdistelmä on suomalaisessa musiikkikentässä harvinainen näky. Omia suomenkielisiä kappaleitaan esittänyt Kanerva oli hieno muistutus siitä, kuinka vahvoja, omaperäisiä naisartisteja on viime vuosina noussut pinnalle. Tästä nuoresta naisesta tulemme taatusti vielä kuulemaan jatkossakin.

Ja jatkoa seuraa myös Helsingin Maanantaiklubeille. Marraskuussa klubin vieraaksi saapuu Kristiina Halkola, joka tulee kertomaan juuri äskettäin ilmestyneestä elämäkertakirjastaan.

Maanantaiklubin blogi >>>



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Sotilasliitto vieraili vaivihkaa Suomessa

15.5. 2012 – Juha Säijälä

Tanssinopettajien kyykyttämiselle loppu

9.5. 2012 – Tiedonantaja

Torilla tavataan 12. toukokuuta!

7.5. 2012 – Tiedonantaja

Helsingin Torikokous jatkaa

3.5. 2012 – Tiedonantaja

Vappuna leikkauspolitiikkaa ja EU-komentoa vastaan

30.4. 2012 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta Suomen sosiaalifoorumissa

28.4. 2012 – Tiedonantaja

Monikulttuurisilla lätkäilloilla ennakkoluuloja vastaan

28.4. 2012 – Marko Korvela

Kuntauudistukselle on vaihtoehtoja

25.4. 2012 – Marko Korvela

Helsingin kaupunki kilpailutuksen tiellä

23.4. 2012 – Marko Korvela

Kohti kansainvälistä toimintapäivää ja kuntavaaleja

20.4. 2012 – Tiedonantaja

Tiedonantajan poimintoja Sosiaalifoorumin ohjelmasta

18.4. 2012 – Tiedonantaja

Kannattava tehdas lopetetaan Lahdessa

12.4. 2012 – Tiedonantaja - Lahti

Toisenlaisen kuntakartan äärellä

11.4. 2012 – Marko Korvela

Toteutuuko työn ja perhe-elämän yhdistäminen?

2.4. 2012 – Kaija Kiessling

Torikokous valtaa sosiaalifoorumin

29.3. 2012 – Heidi Rautionmaa

Talvivaaran ympäristötuhot otettava vakavasti

26.3. 2012 – Tiedonantaja

Suurkunnat ovat uhka lähipalveluille ja demokratialle

21.3. 2012 – Tiedonantaja

Suomen ja Israelin asekauppa lakkautettava

21.3. 2012 – Tiedonantaja

Suojeltava arvorakennus tuhottu Joensuussa

20.3. 2012 – TA-Joensuu

Kuopion Työnkulman puolesta

19.3. 2012 – Marko Korvela

Vapputervehdysten keräys alkanut

16.3. 2012 – Tiedonantaja

Leikkausten ja kiristysten kevät

15.3. 2012 – Marko Korvela

Kansa taisteli hyvinvointivaltion

14.3. 2012 – Marko Korvela

PAND: Aseet eivät tuo rauhaa Syyriaan

14.3. 2012 – Tiedonantaja

Kiellettyjä hedelmiä Israelin siirtokunnista

13.3. 2012 – Marko Korvela

Kokoomusvetoinen politiikka ei ole naisen ystävä

8.3. 2012 – Kaija Kiessling

Metallin jäsen päättää, mihin suuntaan liittoa kehitetään

7.3. 2012 – TA-Tampere

Oulun Viinivaaran pohjavesihanke on epäekologista ylellisyyttä

6.3. 2012 – Katriina Oinas

Eurokuri kovenee

5.3. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa käveltiin hiljaa

28.2. 2012 – Matti Aalto

Steen1 palaa kehiin

28.2. 2012 – Marko Korvela

"EU:ssa ihmiset ovat pelkkiä tuotantovälineitä"

27.2. 2012 – Marko Korvela

Eurooppalainen ammattiyhdistysliike toimii karkauspäivänä

23.2. 2012 – Tiedonantaja

Joensuussa tempaistiin ilmastolain puolesta

22.2. 2012 – TA-Joensuu

Nyt on kansalaisten vuoro!

20.2. 2012 – TA-Joensuu

Lumiukot liikkeellä laskiaistiistaina

20.2. 2012 – Tiedonantaja