Keskustelimme joskus professorini kanssa siitä, mikä tekee jostain teoksesta klassikon. Professori piti ehdottomana lähtökohtana sitä, että tekijän pitää olla edesmennyt. Vasta tekijän kuoltua voidaan teokseen ottaa klassikkostatuksen edellyttämää etäisyyttä. Toisaalta haudan takaa tekijä ei enää pääse muuttamaan, parantelemaan eikä itse kommentoimaan työnsä jälkeä.
Vuosituhannen alussa koottu artikkelikokoelma Arkipäivän solidaarisuuteen - katkelmia paremman maailman mahdollisuuksista olisi mielestäni nykyklassikko ilman sen toimittajan Jyri Jaakkolan traagista kohtaloa. Jaakkola murhattiin Meksikon Oaxacassa huhtikuun lopussa hänen ollessaan kamppailemassa alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta.
Jaakkola oli Turun 1990-2000-lukujen vaihteen ruohonjuuritason kansanliikkeiden näkyvimpiä hahmoja. Sen aikainen toimijakenttä oli poliittisesti sangen monipuolista, ja syntyi tarve koota erilaisista lähtökohdista ja politiikan perinteistä kumpuavien näkemysten kirjo jonkinlaiseksi yhteenvedoksi.
Arkipäivän solidaarisuuteen -teoksen artikkelit keräsi ja julkaisi Turun maailmankauppayhdistys. Neljään osaan jaettu sisältö käsittelee arkea, aktivismia, visioita ja kritiikkiä. Punaisena lankana on haastaa pohtimaan, kuinka parempaa maailmaa voisi rakentaa: riittävätkö yksittäisten ihmisten arkiset muutospyrkimykset ja asteittainen rakentaminen vai tarvitaanko radikaalimpaa, vallankumouksellista toimintaa.
Artikkelien taustalta löytyy niin anarkisteja, sosialisteja kuin kommunisteja, eläinoikeusaktivisteja, radikaalifeministejä ja vaihtoehtoisen kulttuurin tekijöitä. Näkökulmia on monia, keskenään ristiriitaisiakin. Tarkoituksena onkin herättää ajatuksia ja vuoropuhelua eri tavoista ymmärtää ja muuttaa yhteiskuntaa ja koko maailmaa.
Vihkosen voi ladata osoitteesta: www.piraija.net/pdf/arkipaivansolidaarisuuteen.pdf (MK)
Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.
7.2. 2012 – Arto Tuominen
30.1. 2012 – Hannu Oittinen
27.1. 2012 – Marko Korvela
19.1. 2012 – Arto Tuominen
19.1. 2012 – Tiedonantaja
27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja
21.12. 2011 – Unto Nikula
9.12. 2011 – Marko Korvela
3.12. 2011 – Arto Tuominen
26.11. 2011 – Marko Korvela
11.11. 2011 – Marko Korvela
3.11. 2011 – Tiedonantaja
26.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Marko Korvela
16.9. 2011 – Erkki Susi
14.9. 2011 – Erkki Susi
7.9. 2011 – Juha Säijälä
31.8. 2011 – Marko Korvela
30.8. 2011 – Tiedonantaja
24.8. 2011 – Toivo Koivisto
19.8. 2011 – Tiedonantaja
10.8. 2011 – Marko Korvela
8.8. 2011 – Arto Tuominen
5.8. 2011 – Marko Korvela
1.7. 2011 – Arto Tuominen
1.7. 2011 – Arto Tuominen
28.6. 2011 – Niko Peltonen
23.6. 2011 – Elias Krohn
15.6. 2011 – Marko Korvela
20.5. 2011 – Unto Nikula
7.5. 2011 – Seija Vääränen
4.5. 2011 – Juha Säijälä
23.4. 2011 – Jarmo Rintala
12.4. 2011 – Marko Korvela
12.4. 2011 – Markus Puranen
8.4. 2011 – Anneli Forss