Tuhannet marssivat Tel Avivissa rauhan puolesta

Tiedonantaja – 08.06.2010


Mielenosoituksen järjesti laaja rintama kommunistisia ja rauhanjärjestöjä.
Mielenosoituksen järjesti laaja rintama kommunistisia ja rauhanjärjestöjä. / Hadash

Reilu 15 000 kommunistia ja rauhanaktivistia marssi lauantaina Tel Avivissa Israelissa. Mielenosoituksella vastustettiin 43 vuotta jatkunutta Palestiinan miehitystä ja Israelin armeijan viime viikolla tekemää avustuslaivueiskua vastaan. Mielenosoituksen järjesti laaja rintama kommunistisia ja rauhanjärjestöjä, joukossa muun muassa Israelin kommunistinen puolue sekä radikaali rauhanjärjestö Hadash.

– Puolustusministeri Barak ei suostu etenemään rauhan reittiä, vaan suuntaa meitä vaarallisille vesille. Samat tahot, jotka lähettivät sotilaita yölliseen hyökkäykseen rauhansaattuetta vastaan, ovat myös vastuussa Israelin viemisestä uuteen ja vaaralliseen selkkaukseen, sanoi Hadash-aktiivi Dov Khenin, Israelin parlamentin Knessetin jäsen.

Niinikään Knessetissä toimivan Hadashin puheenjohtajan Mohamed Barakehin mukaan oikeistoa on nyt estettävä eristämästä poliittisesti maan vasemmistoa ja arabeja.

"Hallitus hukuttaa meidät kaikki", oli mielenosoituksen paljon puhuva otsikko.

Huolimatta muutamista äärioikeiston provosointiyrityksistä marssi oli järjestäjien mukaan odotettua suurempi menestys.

Huolimatta muutamista äärioikeiston provosointiyrityksistä marssi oli järjestäjien mukaan odotettua suurempi menestys.
Huolimatta muutamista äärioikeiston provosointiyrityksistä marssi oli järjestäjien mukaan odotettua suurempi menestys. / Hadash



Keskustelua

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 09.06.2010

Internetistä tonkimalla löytyy mielenkiintoinen tieto.Israelin tiedustelupalvelu on tukenut Hamasia.
Israel oikeuttaa Gazan saarron , sillä että Gazasta ammutaan raketteja Israeliin. Kummallista on, etteivät nämä
aiheuta sanottavaa vahinkoa. Näissä raketeissa ei ole juurikaan tähtäyslaitteita eikä ole mitään mahdollisuutta todeta minkälaisista määristä on kysymys. Voimme arvailla , että Israelin hallitukselle raketit ovat tervetulleita ja takaavat kansan yhtenäisyyden . Sama taktiikka on käytössä monissa käynnissä olevista
matalan intensiteetin konflikteissa.
Terrorismin vastaisessa sodassa ,jos ei vastustajaa ole ,se täytyy luoda. Näin on toiminut USA joka hamuaa Iraquin ja Iranin öljyä.
USA:ta hermostuttaa se, että nämä maat myyvät öljyänsä Intiaan , Kiinaan ja Japaniin. Afganistanin läpi on suunnitteilla parikin öljyputkea.Iranista Kiinaan ja pohjoisesta taas Pakistanin kautta Intian merelle. Niinpä USA ja EU identtisinä kaksosina höykyttävät
seutua ja syöttävät meille tuttuja tarinoitaan ydinpommeista ja itse luomistaan luolissa piileskelevistä
WTC-tornien tuhoojista.

Iranin öljyä

Matti Aalto 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 10.06.2010

"Internetistä tonkimalla löytyy mielenkiintoinen tieto.Israelin tiedustelupalvelu on tukenut Hamasia.
"

Epäilemättä sieltä sellainenkin tieto löytyy.
Epäilemättä löytyy sellainenkin tieto että ei ole tukenut.

Epäilemättä Israel pyrkii löytämään yhteistyö kumppaneita myös Hamasin riveistä.

Pääsääntöisesti Israel kuitenkin pyrkii eristämään ja tuhoamaan Hamasin.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 10.06.2010

Olisi syytä tutkia kuinka monta nykyisistä terroriliikkeistä on USA:n luomia.
Hannu Yli-Karjanmaan kirja
VALTIOT JA TERRORISMI antaa selvän kuvan
S 11/9 tapahtumista.
Olisiko Guantanamon vankileirin lopettamisen vaikeus siinä, että USA:n tiedustelupalvelun värväämiä radikaaleja ei voi päästää vapauteen kertomaam puuhistaan.

Kirsti Era 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 11.06.2010

On totta, että Hamas on Israelin luomus, tarkoitus oli hajottaa al Fatah ja PLO. Libanonin operaatioiden jälkeen Hamas radikalisoitui ja lipesi käsistä, aivan kuten Taleban ja al Qaida perustajansa USA:n käsistä.
Nykyinen Hamasin hallitus on valittu demokraattisin vaalein, joiden laillisuutta kukaan ei ole kyseenalaistanut. Väärin äänestetty, eivät ymmärtäneet kysyä Israelin hallituksen (=USA:n) ohjeita:(

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 11.06.2010

Terrorismin vastaisessa sodassa kaikki keinot ovat sallittuja Jos USA:ta vastustavaa terrorismia ei ollut se täytyi luoda. Psykologisen sodankäynnin
taistelukentät ovat kansalaisten korvien välissä. Israel kuten USA tarvitsee vihollisensa.Molempien maiden
identiteettiin kuuluu jatkuva kamppailu pahaa vastaan. Ovatko Hamas,
Taleban ja Al Qaida karanneet USA:n käsistä. Epäilen.
Perun Loistava Polku ja Kolombian FARC
ovat olleet hyviä esimerkkejä CIA:n
tukemista terroriryhmistä.Monia peiteoperaatioita CIA on rahoittanut huumekaupalla.
Räjähtänyt pommi tuottaa uutisen,joka
desmoralisoi terrorialueiden väestöä.
Mutta uutinen pantuna globaaliin jakeluun aiheuttaa terrorin taustavoimille toivotun reaktion.
Maat ,jotka yrittävät toteuttaa kansallismielistä politiikkaa ja asettaa rajoituksia ylikansallisille
toimijoille, saavat roistovaltion leiman ja läntinen meediamafia alkaa
rummuttaa hyvin suunniteltua propagandaansa.USA:n merijalkaväen sotilaat ovat nyt vapaustaistelijoita
ja heidän sotatoimialueidensa asukkaat
kapinallisia ja listittäviä äärimmäisyysaineksia.Sota on ollut todella tuottava business USA:n talouseliitille. Israelin kuummisedät
löytyvät Manhattanilta.

tuumailua 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 11.06.2010

Jo paljon aiemmin läntisen maailman intresseihin kuului fundamentalistisen islamin esiin nostaminen paikallisen nationalismin patoamiseksi.

Samaa hyödyllistä kaavaa noudattaa tämän, tai tuon liikkeen tukeminen, molempien heikentämiseksi.

Israel taas saa oikeutuksensa riehua mielensä mukaan siksi, että tuhansia vuosia vanha lähi-idän paimentolaisheimon sepustus aiheuttaa yhä edelleen kivoja fiboja masokismiaan sublimoivien uskovaisten mielissä.

Kirsti Era 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 11.06.2010

PIkku mainos: uusin Diplo-pokkari sisältää erittäin kiintoisaa ja hyödyllistä tietoa sekä Israel-Palestiina-kysymyksestä että "lännen" ja "islamin" suhteiden todellisesta luonteesta ja taustasta, mm. HUntingtonin teoriasta. Lehden voi tilata netistä www.mondediplo.fi, vuosikerta 30 eruoa. Täyttä asiaa ja valaisevia karttoja ja graafisia esityksiä.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi

Puolalaiskoneen maahansyöksyn tutkintaraportista kiistellään

28.1. 2011 – Erkki Susi

EU:n talouspolitiikka perustuu valheille

20.1. 2011 – Marko Korvela

Galleria: Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali Etelä-Afrikassa

4.1. 2011 – Tiedonantaja

Antonio Lopes on toiminnan mies

2.1. 2011 – UITBB/Marko Korvela

Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12. 2010 – Erkki Susi

Solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta Etelä-Afrikan kansainvälisessä kokouksessa

9.12. 2010 – Tiedonantaja