Miksi terrorihysterian lietsontaa?

Erkki Susi – 08.10.2010


Yhdysvaltain ulkoministeriö julkaisi viime sunnuntaina tiedotteen, jossa maan kansalaisia kehotettiin “valppauteen” matkustaessaan missä tahansa Euroopan mantereella, erityisesti Britanniassa, Saksassa ja Ranskassa. ”Tämänhetkinen informaatio viittaa siihen, että al-Qaida ja sitä lähellä olevat järjestöt jatkavat terroristihyökkäysten suunnittelua”, ulkoministeriö sanoi. USA:n hallituksen varsinaisessa lausunnossa puhuttiin vain ”terroristihyökkäysten mahdollisuudesta” sen kummemmin täsmentämättä. Selväksi ei käynyt, oliko hälytyksellä mitään objektiivista perustaa ja oliko uusi uhka todella olemassa.

USA:n viranomaiset olivat aiemmin varoittaneet al-Qaidan suunnittelevan Euroopan suurkaupunkeihin samankaltaista iskua, jonka islamistit tekivät Intian Mumbaihin vuonna 2008. Niinpä USA:n media, erityisesti tv-uutiset, olivat täynnä varoituksia ”Mumbain tyylisistä” hyökkäyksistä. Oikeistolainen tv-kanava Fox News jopa luetteli kohteita, kuten Eiffel-torni, Notre Damen katedraali, Brandenburgin portti sekä Berliinin tv-torni ja päärautatieasema.

Britannia, Japani, Ruotsi ja Kanada seurasivat esimerkkiä ja varoittivat omia kansalaisiaan, jotka saattaisivat matkustaa manner-Eurooppaan. Ne pitivät USA:n hälytystä todisteena siitä, että eurooppalaisissa liikennevälineissä ja turistikohteissa oli lisääntynyt terroristihyökkäyksen uhka. Britannian ulkoministeriö nosti terrori-iskun uhkaa Saksassa ja Ranskassa ”yleiseltä” riskitasolta ”korkealle”.

USA:n esimerkkiä seuranneilla mailla ei ollut minkäänlaisia omia todisteita terroristihyökkäyksen uhasta. Esimerkiksi Ruotsin turvallisuuspalvelu korotti hälytystasoa vain viittaamalla täsmentämättä Ruotsin islamistiryhmien “aktiviteettien muutokseen”. Ja esimerkiksi Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy, joka oli syvässä poliittisessa kriisissä hyökätessään romani- ja muslimisiirtolaisten demokraattisia oikeuksia vastaan ja pyrkiessään vastoin kansan tahtoa nostamaan eläköitymisikää, tarttui hanakasti terroripaniikkiin katseiden kääntämiseksi toisaalle.

Muualla Euroopan mantereella näyttää kuitenkin olevan epäilevämpi asenne USA:n inspiroimaan terrorihysteriaan. Saksan sisäministeri Thomas de Maiziere sanoi, ettei viranomaisilla ole mitään uutta tietoa, joka antaisi aihetta varoittaa terrori-iskuista eikä tällä hetkellä ole mitään syytä lietsoa pelkoa.

Der Spiegel -lehti paljasti yhden terrorihysterian lähteen kirjoittaessaan, että USA:n joukot Afganistanissa olivat vanginneet pataanisyntyisen Saksan kansalaisen Ahmad Sidiqin. CIA:n erikoisyksikkö oli kiduttanut häntä, jolloin hän oli sanonut tavanneensa Pakistanissa korkean tason al-Qaida-henkilön, joka puolestaan oli kertonut Osama bin Ladenin suunnitelmista hyökätä Eurooppaan.

USA:n antamalle terroristihälytykselle on löydettävissä monia syitä. Vajaan kuukauden päästä USA:ssa on vaalit, joissa Obaman demokraattinen puolue voi mielipidetiedustelujen mukaan menettää enemmistön jommassakummassa tai molemmissa kamareissa.

Terrorihysteria sattuu myös sopivasti samaan aikaan, kun Euroopassa on lakkoja ja mielenosoituksia hallitusten työväen vastaista politiikkaa vastaan.

Terrorihysteria on hyödyksi myös mielialojen muokkaamisessa muslimeja ja muslimimaita vastaan. Kun esimerkiksi Suomessa huomio kiinnittyy romaneihin ja muihin maahanmuuttajiin, ei helposti tulla huomanneeksi, että ”terrorisminvastaisen sodan” ansiosta suurin ja militaarein maailmanlaajuinen fobia- ja vihakampanja kohdistuu muslimeihin ja islamiin, ei etnisen alkuperän eikä uskonnon vaan maailmanherruudesta ja luonnonvaroista käytävän taistelun vuoksi.

Terrorihysteria hyödyttää myös USA:n sotia Irakissa ja Afganistanissa sekä pommitus- ja ohjushyökkäysten laajentamista Pakistanissa oleviin kohteisiin.

Ja vielä yksi vaarallinen syy terrorihysterian lietsonnalle, mahdollinen hyökkäys Iraniin. Iranilla ei ole tietenkään muuta tekemistä terrorismin kanssa kuin se, että USA rahoittaa ja aseistaa Iranin vastaisia terroristiryhmiä. Mutta massiivisella propagandalla asiat on sotkettu niin, että hyvinkin suurin osa läntisen maailman ihmisistä, yhdysvaltalaisista puhumattakaan, voisi kysyttäessä nimetä Iranin johtavaksi terroristivaltioksi.



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Pravdan syntymästä sata vuotta

28.4. 2012 – Erkki Susi

Suomen sanouduttava irti Naton provokaatioista

24.3. 2012 – Erkki Susi

Syyria ja vääristynyt media

16.3. 2012 – Erkki Susi

Ahteen tapaus – vai Rädyn?

9.3. 2012 – Erkki Susi

Nyt harkiten äänestämään

20.1. 2012 – Erkki Susi

Valevetäytyminen Irakista

4.1. 2012 – Erkki Susi

Venäjä-raportin täystyrmäys

27.12. 2011 – Erkki Susi

Presidenttipeli ja Nato

26.11. 2011 – Erkki Susi

Kreikan hallitus sekoitti pakan

4.11. 2011 – Erkki Susi

Libyan Sirte: Uusi Guernica

23.9. 2011 – Erkki Susi

Tervetuloa Tiedonantaja-festivaalille!

16.9. 2011 – Erkki Susi

9/11 herättää yhä kysymyksiä

13.9. 2011 – Erkki Susi

Onko Nato voittanut Libyassa?

31.8. 2011 – Erkki Susi

Kreikka-sopimus ennenaikainen ilonaihe

19.8. 2011 – Erkki Susi

Poliittinen järjestelmä ja Oslon verilöyly

8.8. 2011 – Erkki Susi

Aika lopettaa valehtelu ”jatkosodasta”

23.6. 2011 – Erkki Susi

Hallitustunnustelua ja harhautusta

20.5. 2011 – Erkki Susi

Portugalin tukipaketti mutkistaa hallituskuvioita

13.5. 2011 – Marko Korvela

USA tappoi käsikassaransa

7.5. 2011 – Erkki Susi

Persujen voitto ja muiden tappio

21.4. 2011 – Erkki Susi

Taitettu luottamus

14.4. 2011 – Erkki Susi

Hyökkäys Libyaan rikkoo YK:n peruskirjaa

29.3. 2011 – Erkki Susi

SKP on pitkään varoittanut ydinvoimasta

18.3. 2011 – Erkki Susi

Libya ja ”humanitaarinen interventio”

6.3. 2011 – Erkki Susi

Tunisian vallankumous

28.1. 2011 – Erkki Susi

Valko-Venäjän vaalijupakka

7.1. 2011 – Erkki Susi

EU-tiellä mentiin metsään

3.12. 2010 – Erkki Susi

Maailman suurin rikollisjärjestö koolla

19.11. 2010 – Erkki Susi

Kova kovaa vastaan

17.11. 2010 – Erkki Susi

Suomi EU:n suurin nettomaksaja

17.11. 2010 – Erkki Susi

Oikeiston salainen säätiö ja mustat listat

24.10. 2010 – Erkki Susi

Rauhan Nobel kylmän sodan välineenä

15.10. 2010 – Erkki Susi

Enemmän solidaarisuutta Kuuballe

8.10. 2010 – Erkki Susi

Miksi terrorihysterian lietsontaa?

8.10. 2010 – Erkki Susi

Ruotsin vaalien opetukset

27.9. 2010 – Erkki Susi

Suomen lopetettava sotaseikkailut heti

21.9. 2010 – Erkki Susi