Opiskelijoille tarjolla vain keppiä

Marko Korvela – 06.09.2010


Eräs suurimpia hallituksen budjettiesitykseen pettyneitä kansanryhmiä ovat opiskelijat. Oikeistohallitus päätti budjettiriihessä, että opintotukiuudistuksen parannusehdotukset hylätään ja kaikki kiristysehdotukset hyväksytään.

Luokanopettajan koulutuksen viikolla aloittanut Kommunistisen nuorisoliiton pääsihteeri Irene Auer pitää hallituksen ratkaisua käsittämättömänä.

– Keppipolitiikka ei ainakaan lyhennä opiskeluaikoja, huomauttaa Auer.

Hän laskeskelee, että enimmillään korkeakouluopiskelija saa opintorahaa asumis- ynnä muine lisineen viitisen sataa euroa kuussa. Tästä pitää riittää niin vuokraan, ruokaan kuin muuhunkin välttämättömyyteen, kuten puhelinlaskuun. Eihän se riitä mihinkään. Vaihtoehtoina ovat vanhempien kukkarolla käynti, työskentely vapaa-ajalla tai opintolainan ottaminen.

– Porvarihallitus ajaa opiskelijat rahoittamaan opintojaan velaksi, vaikka ei ole mitään takeita siitä, että valmistumisen jälkeen saa töitä, pohtii Auer. Samalla lähtee kipakkaa kritiikkiä hallituksen työllisyyspolitiikkaa kohtaan: nuorten valmistumista kiirehditään, mutta työllistymiseen ei välitetä panostaa.

Helsingissä opiskelijat tempaisivat elokuussa Valtioneuvoston tiloissa viemällä symbolisesti valtiovarainministerille takaisin tämän tarjoamat kepit. Mielenosoitus päättyi siihen, että poliisi vei putkaan 14 opiskelijaa, jotka saivat sakot julkisrauhan rikkomisesta.

Irene Auerin mielestä suora toiminta on enemmän kuin kannatettavaa. Hän ounastelee, että keppitempaus saa vielä syksyllä jatkoa.

Etujärjestöt ovat jo vuosikausia vaatineet parannusta opiskelijoiden toimeentuloon. Lupauksista huolimatta vain vähän on viime vuosina tehty. Nyt esimerkiksi moni muu yhteiskunnallinen tulonsiirto sidottiin elinkustannusindeksiin.

Pilkunviilaamisen sijasta olisi tarpeen kokonaisvaltaisempi ratkaisu.

Suomen kommunistisen puolueen 900 euron perusturva-aloite ratkaisee myös opiskelijoiden toimeentulo-ongelmat, huomauttaa Auer.

Helsingin yliopisto ylioppilaskunta järjestää tiistaina 14. syyskuuta Eduskuntatalon edustalla mielenosoituksen teemalla "Kusetuksen makua". Siinä vaaditaan toimeentulon mahdollistavaa opintotukea.

Opiskelijat puolustivat maksutonta korkeakoulua ja vaativat kunnollista opintotukea Helsingissä viime maaliskuisessa Opiskelijarähinässä.
Opiskelijat puolustivat maksutonta korkeakoulua ja vaativat kunnollista opintotukea Helsingissä viime maaliskuisessa Opiskelijarähinässä. / Arjo Suonperä


Keskustelua

Opintoraha+laina+kesäduunit pitäisi riittää 1 vuosi, 5 kuukautta sitten 07.09.2010


Mielestäni nykyinen järjestelmä on hyvä kompromiossi.

500 euroa suoraa tukea.

Mahdollisuus opintolainaan. Opintolaina ohjaa opiskelijaa miettimään opintojen antamaa lisäarvoa. Jos opinnot johtaa parempaan ammattiin (ja parempaan liksaan)niin silloin opintolaina otto kannattaa. Muutoin se ei kannata ja panee miettimään, onko kyseinen opiskelu edes mielekästä. Tämähän on tärkeää koko yhteiskunnan kannnalta, ettei opiskelijamme opiskele turhia ja kannatamattomia tutkintoja ja sen sijaan hakeutuvat aloille, missä työllistymismahdollisuudet ovat hyviä.

Ansiotyöstä saa lisätuloja ja lisäksi se antaa arvokasta työ- ja elämänkokemusta. Parhaimmillaan jopa luo kontakteja, mikä auttaa työllistymään opintojen jälkeen.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 5 kuukautta sitten 07.09.2010

Itse aikoinaan opiskelin säästöillä, kesätöillä ja velalla jonka isäpappa takasi. Minä en nähnyt siinä mitään ihmeellistä, tosin se oli jo toinen ammatti johon kouluttauduin ja kesti vuosia kun ensimmäinen ammatti josta luovuin meni vuodessa.

Kaikki velat on maksettu tienatuilla rahoilla, korotkin olivat siihen aikaan yli 10% luokkaa eikä maailma siihenkään kaatunut. Vuokralla asuttiin eikä mikään instanssi antanut sen enempää tukea. En vastusta opiskelun tukemista vaan jatkuvaa narinaa hyvistä sosiaalisista eduista joita nykyään saa.

Tiedämme kaikki, ettei mikään riitä pitkän päälle kun on jalka saatu oven rakoon. Jos nyt riittäisi vaikka 1000€/kk niin muutaman vuoden päästä alkaa uusi narina kun on totuttu moiseen ylellisyyteen. On parempi oppia varojen rajallisuus jo nuorena ja viinin litkut ja tupakit voi pensan lisäksi unohtaa tyystin jos isäpappa ei niitä halua tai pysty rahoittamaan. Oppi menee päähän ilman noita lisäaineitakin.

Kirsti Era 1 vuosi, 5 kuukautta sitten 08.09.2010

Kaikki hurskastelijat voivat osoittaa opiskelijoille kesäduunin, josta maksetaan edes kutakuinkin samaa palkkaa kuin duunareille yleensäkin. Nyt tarjolla on harjoittelua, työhöntutustumista sms orjuutta täydellä vastuulla ja sippiraha+8e/pv palkalla.
Elin itsekin lainalla ja kesähommilla 70-luvulla, mutta silloin sai kesätyöntekijäkin palkkaa. Ei saa enää. Tervetuloa 2000-luvulle, työeläkeläinen!

Opintoraha+laina+kesäduunit pitäisi riittää 1 vuosi, 5 kuukautta sitten 09.09.2010

Kirsi, jos opiskelija on niin passiivinen, että hänelle täytyy OSOITTAA kesäduuni, eikä hän ei sitä omin voimin osaa hakea, on lopputuloksena varmaan esittämäsi sippiraha+8e/pv.
Jokaisella meillä on oikeus ja velvollisuus hakea ja löytää oma työpaikkansa. Omaa jälkikasvua ja heidän ystäviään seuratessa olen tullut siihen tulokseen, että opiskelijoiden kesäduuniansiot pyörii siellä 7-11 euron tuntipalkassa.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 5 kuukautta sitten 09.09.2010

En tosin ole hakenut Kirsti kesätöitä viime vuosina (kymmeninä) mutta sen saamista varmistaa työkokemus ajalta ennen opiskelua. Työ on lisäksi tehtävä siten, että pääsee seuraavanakin vuonna.

Jos työkokemusta ei ole niin tuskin yksikään työnantaja suuria vastuita asettaa. On varsin virheellinen ja tuhoisa ajatuskin väittää työhön tutustumista orjuudeksi. Olen itse aikoinaan aloittanut työurani varsin vaatimattomilla kitkentä ja raivaustöillä sekä hevoskuskina naapurin maatilalla saamalla ruuan sekä hieman taskurahaa. Se kuitenkin opetti työntekoa ja työhön suhtautumista. Suosittelen muillekin alkamaan vaan tyynesti opettelemaan työtä ja ura urkenee kummasti. Jos haluaa heti oikein palkoille niin se vaatii joko sukulaisuutta tai satumaista tuuria. Alkuun vähään tyytyväinen on paremmassa asemassa työhistoriansa vuoksi.

En ole koskaan valinnut työtäni palkan perusteella vaan mielenkiinnon, kiinnostavaa kun tekee pienelläkin palkalla innostuneesti ja siinä samalla kasvaa mahdollisuus saada sitä palkkaakin. Oma ajattelutapani ei sovi vissiin ay liikkeelle mutta eipä se ole minua häirinnyt koskaan. Se on auttanut minua yli 40v työrupeaman aikana selviämään alle 2kk työttömyydellä ja samalla säilymään henkisesti varsin kunnossa. Vaikeatkaan rupeamat eivät ole yleensä stressanneet, paitsi kerran ja sekin ihan muiden vuoksi.

Kirsti Era 1 vuosi, 4 kuukautta sitten 11.09.2010

Huomaa kyllä, ettei työeläkeläinen ole hakenut kesäduunia viime aikoina. Sitä ei löydy, edes Helsingissä. En minäkään sitä itse ole etsinyt, mutta lapseni on.
Jos edes Helsingissä ei mole kesäduuneja niin jokainen voi arvata, mikä on tilanne muissa kaupungeissa, joissa kuitenkin elää lähes puolet Suomen opiskelijoista. Ainoa mahdollisuus on suhteet so. tuttavankauppa. Ellei ole paikkakunnalla suhteita, joutuu lähtemään vanhempien iloksi ja maksamaan vuokraa tyhjästä kämpästä - kas kun uuden löytyminen on kiven takana.
Nykynuorisoa aina haukutaan, mutta me vanhat "työnsankarit" oltaisiin ihan tumppu suussa, jos jouduttaisiin nykyisiin työllisyys- ja opiskeluhiillostuksiin. Tsemppiä vain opiskelijoille ja muistakaa, ettei mitään saa kuin panemalla kova kovaa vastaan.

Opintoraha+laina+kesäduunit pitäisi riittää 1 vuosi, 4 kuukautta sitten 13.09.2010

En hae enää kesätöitä, mutta seuraan jälkikasvuni ja heidän ystävien työnhakua joka kevät.
Ainakin täällä pääkaupunkiseudulla löytyy kesäduuneja. Niitä ei ole enää niin helppo saada, kuin oli meidän nuoruudessamme -70 luvulla. Silloin riitti, että käveli rakennukselle ja alkoi lapioda.
Nykyisin erillaiset turvanormit ovat hieman vaikeuttaneet tilannetta. Alle 18 vuotias ei käytännössä saa työskennellä rakennuksella, koska siellä on vaarallisia koneita.
Mutta, Kirsi ja jälki-kasvu, älkää vaipuko epätoivoon. Töitä riittää, jos ei ole ronkeli. Siivousalalla on työvoimapula myös kesällä.(7 euroa tunnissa). Entä mansikanpoiminta?,
Kannattaa kysellä nakkikiskat ja kaupan kassat läpi(sama 7 euroa + sunnuntailisät). Hakemukset pitää jättää jo tammikuussa. Työnantajat ovat nykyään suunnitelmallisempia, kuin meidän nuoruudessa. Kesällä ei enää haeta kesäduuneja, me on jo täytetty.
Elikkä ensi vuotta ajatellen, hakekaa tammikuussa töitä, ilman ennakkoluuloja, niin olette töissä vaikka koko kesän.

tyhjätasku 1 vuosi, 4 kuukautta sitten 13.09.2010

Nuorisosäätiön Taloustutkimuksella teettämän gallupin mukaan 80 %
haastatelluista opiskelijoista vastasi ,
että jos ei ole fyrkkaa taskun pohjalla
niin sitä ei ole tililläkään.
10 % naispuolisista haastatelluista
myönsi nauttineensa rahattomana sekä
ilmaisista aterioista , että ilmaisseksistä. 10 %:een haastatelluista
ei saatu minkäänlaista yhteyttä ja niin
sovittiin , että he vastaavat seuraavaan
puolueiden kannatusta kartoittavaan kyselyyn haastattelijoiden määräämällä
tavalla.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Tekoja ja vaihtoehtoja kuntavaaleihin

7.2. 2012 – Tiedonantaja

Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.1. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa kyseenalaisia metsähakkuita

26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu

SKP vaatii presidentinvaalissa ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – Tiedonantaja

Politiikan suunnan muutosta ja uutta otetta omaan toimintaan

13.1. 2012 – Tiedonantaja

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

12.1. 2012 – Yrjö Hakanen

”Elämä on mennyt loivalla kierteellä köyhyyteen”

2.1. 2012 – Hannu Oittinen

Tulonjako suosii pääomaa

30.12. 2011 – Tiedonantaja

Mitta täyttymässä Helsingin kotihoidossa

29.12. 2011 – Marko Korvela

Rauhallista joulua!

23.12. 2011 – Tiedonantaja

Tulitauko hallitukselle!

22.12. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike etsii vaihtoehtoja finanssikapitalismille

16.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

9.12. 2011 – Erkki Susi

Raamisopimus tulee työntekijöille historiallisen kalliiksi

29.11. 2011 – Tiedonantaja

Hallituksen kuntauudistus on suuri markkina-alueuudistus

29.11. 2011 – Hannu Oittinen

Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11. 2011 – Tiedonantaja

Eliitti ajaa Eurooppaa suurlamaan

21.11. 2011 – Marko Korvela

Turun sosiaalifoorumi etsi vaikutusmahdollisuuksia

8.11. 2011 – Camilla Kantola

YTN jatkaa teknologiateollisuuden lakkoa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Entä jos valitsemme toisin?

3.11. 2011 – Tiedonantaja

EMU:lla ei ole tulevaisuutta

31.10. 2011 – Marko Korvela

"Ei ole hurraa-huutoja kuulunut"

31.10. 2011 – Hannu Oittinen

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – Tiedonantaja

Hesari suoltaa uusliberalistista propagandaa

24.10. 2011 – Tiedonantaja

Teknologiateollisuuden lakko alkoi

21.10. 2011 – Tiedonantaja

Seminaarissa setvitään euron kriisiä

18.10. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike vaatii muutosta ja demokratiaa

18.10. 2011 – Tiedonantaja

"Me olemme 99 prosenttia!"

14.10. 2011 – Marko Korvela

Raamihuijaus: työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

14.10. 2011 – Marko Korvela

Kaikki torille 15. lokakuuta!

12.10. 2011 – Tiedonantaja

Pääkallomerkki hallituksen budjetille

8.10. 2011 – Marko Korvela

Tukea teknologiateollisuuden ammattiliittojen vaatimukselle

7.10. 2011 – Tiedonantaja

Torien liike tulee Suomeen

5.10. 2011 – Marko Korvela

Sosiaalifoorumiliike tuli Ouluun

21.9. 2011 – Tiedonantaja