Outi Ampujan tuore teos Oikeus hiljaisuuteen puhuu katoavan luonnonvaran, hiljaisuuden, puolesta. WSOY:n Barrikadi-kustannuksen pamfletti kokoaa sisältönsä monipuolisista aineksista. Kirjoittajan kokemukset, tutkimustieto, historia sekä haastatteluina kerätyt henkilökohtaiset ”melutarinat” muodostavat kattavan kuvan maailmastamme, jossa taustamelusta on kuin huomaamatta muotoutunut uusi hiljaisuus.
Ampuja, filosofian tohtori, tutkija ja blueskitaristi, tuntee aiheensa. 17-vuotiaana kitaraan tarttunut Ampuja kuvaa olleensa nuorena kaikkea muuta kuin meluherkkä: ääni kuului asiaan – ja kovaa sittenkin. Kitaravahvistimessa tuli tehoa olla vähintään 100 wattia ja suosikkibändien keikkojen jälkeen korvat soivat päiväkausia. Sitten iski tinnitus. Vasemman korvan alavireinen ulina ei suostunut lakkaamaan. Meluherkkyys oli tullut jäädäkseen – ja maailmaan äkkiä astunut melu opetti Ampujan arvostamaan sekä kaipaamaan hiljaisuutta uudella tapaa.
Kaupunkimaantiede muuttui. Ampuja kirjoittaa vältelleensä vilkasliikkeisiä reittejä, ahdistuneensa ravintoloiden ja kauppojen taustamusiikista, vihanneensa bussien kirskuvia jarruja. Kesämökin rauhassa hän heräsi kuulemaan luonnon pienet äänet, hiljaisuuden – kuin ensi kertaa.
”Milloin viimeksi kuulit koivulehden havinan, laineen liplatuksen tai heinäsirkan sirityksen?”, pamfletti kysyykin. ”Jos et ole kyennyt nauttimaan luontoelämyksistä, ei kuulosi välttämättä ole huonontunut, vaan ympäristösi on huomaamattasi muuttunut. Korvamme täytetään melusaastalla, jota pidämme itsestäänselvyytenä. Taustaäänien kakofonia on hävittänyt hiljaisuuden, emmekä enää tajua kyseenalaistaa sitä”, se vastaa.
Ampuja avaa osaltaan melun negatiivisia vaikutuksia sekä niiden yhteiskunnallista jakautumista.
Melun on mitattu aiheuttavan stressiä, nostavan verenpainetta ja heikentävän lasten oppimiskykyä. Hiljaisuuden karkottanut melu peilautuu yhteiskuntaa sairastumisina ja työpoissaoloina. Kaupunkiasumisen maailmassa hiljaisuudesta on muotoutunut ylellisyydeksi, jolla on hintansa: varakkaiden asuttaessa rauhallisemmat kaupunginosat on jo yli miljoonan suomalaisen osana elää alueilla, joissa keskimääräinen melutaso ylittää lain salliman tason.
Pamfletti haastaa luokittelemaan melun muun ympäristösaasteen joukkoon – ja kehottaa lukijaansa barrikadeille, puolustamaan oikeutta hiljaisuuteen.
Oman meluherkkyytensä Ampuja kuvaa kääntäneensä voimavarakseen; hiljaisuuden arvostuksesta nousi paitsi melua käsittelevät pro gradu -työ sekä väitöskirja, myös aito ja iloinen kapina meluvapaan elämäntavan puolesta.
Kuinka moni meistä ahdistuu hiljaisuudesta ja kaipaa barrikaadeille. Suomalainen tunnetaan vähäpuheisena rauhaa kaipaavana,kun taas etelän ihmiset kokevat hiljaisuuden ahdistavana ja kommunikoivat small talkilla luoden
arkipäiväänsä sisältöä. Tietysti ärsyttävä melu on häiritsevää.
Paras tapa kommunikoida ihmisten kesken
ei ole hiljaisuus. Moni asia jää sanomatta ja moni kaunis laulu laulamatta. Ampujan hiljaisuusresepti ei kyllä sovi ylenmääräisen hiljaisuuden maan lääkkeeksi.
Lehtien havinaa,laineen liplatusta ja
sirkkojen sirinää vain pienenä annoksena otettuna tehoaa, mutta
ylisuurena annoksena tekee mökkihöperöksi.
Tuli tässä mieleeni eräs tutkimus meluhaitoista.
Sen tekivät eräät teknillisen alan opiskelijat.
Tutkimuksesta kertyi paksu nippu paperia - "paljon melua tyhjästä" - sillä pelkistettynä tulos oli seuraavanlainen: Todettiin, että vilkkaasti liikenneöidyn kadun varrella meluhaitat olivat suuremmat kuin vähän liikennöidyn kadun varrella...
Että, sekin on nyt sitten tieteellisesti todistettu.
Melusaasteet ovat ylittäneet järjen äänen.
Hiljaisuus on todella hieno asia ja sitä oikein kaipaa täällä asutuskeskuksissa. Täällä on aina sitä taustamelua mutta olin juuri pari viikkoa tuolla Pohjois-Norjan tuntureilla ja siellä ei kuullut muuta kuin luonnon ääniä jos ei niitä itse aiheuttanut. Siunattu hiljaisuus vaikka ei ole edes tinnitusta. Minä nautin enkä tule mökkihöperöksi.
Nykyihminen on vain niin tottunut meteliin, ettei se osaa nauttia. Luonnossa näkee ihmisten kävelevän ipodiensa kanssa jolloin he eivät kuule mitään mitä luonnossa tapahtuu. Niiden käyttö pitäisi kieltää muualla kuin katukanjoneissa.
7.2. 2012 – Arto Tuominen
30.1. 2012 – Hannu Oittinen
27.1. 2012 – Marko Korvela
19.1. 2012 – Arto Tuominen
19.1. 2012 – Tiedonantaja
27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja
21.12. 2011 – Unto Nikula
9.12. 2011 – Marko Korvela
3.12. 2011 – Arto Tuominen
26.11. 2011 – Marko Korvela
11.11. 2011 – Marko Korvela
3.11. 2011 – Tiedonantaja
26.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Marko Korvela
16.9. 2011 – Erkki Susi
14.9. 2011 – Erkki Susi
7.9. 2011 – Juha Säijälä
31.8. 2011 – Marko Korvela
30.8. 2011 – Tiedonantaja
24.8. 2011 – Toivo Koivisto
19.8. 2011 – Tiedonantaja
10.8. 2011 – Marko Korvela
8.8. 2011 – Arto Tuominen
5.8. 2011 – Marko Korvela
1.7. 2011 – Arto Tuominen
1.7. 2011 – Arto Tuominen
28.6. 2011 – Niko Peltonen
23.6. 2011 – Elias Krohn
15.6. 2011 – Marko Korvela
20.5. 2011 – Unto Nikula
7.5. 2011 – Seija Vääränen
4.5. 2011 – Juha Säijälä
23.4. 2011 – Jarmo Rintala
12.4. 2011 – Marko Korvela
12.4. 2011 – Markus Puranen
8.4. 2011 – Anneli Forss
Kiitos jutusta ja Outi Ampujalle tärkeästä pamfletista. Onko Suomessa järjestöä, joka nostattaa kapinaan meluvapaan elämäntavan puolesta?