Riitaa radioaalloilla

Marko Korvela – 04.06.2010


Yleislakon laulaja Antti Sandberg (oik.) ei löydä mitään järkeviä perusteluja taajuuksien kaupittelulle yksityisiin käsiin.
Yleislakon laulaja Antti Sandberg (oik.) ei löydä mitään järkeviä perusteluja taajuuksien kaupittelulle yksityisiin käsiin. / myspace.com/yleislakko

Viestintäministeriö on raportin mukaan kaupallistamassa langattomien äänentoistolaitteiden käyttämää taajuutta matkapuhelimille. Käytännössä tämä merkitsee monelle kulttuuritoimijalle valtavia kustannuksia, kun langattomat laitteistot täytyy uusia. Rahanmenon lisäksi päänvaivaa aiheuttaa tekniikka, sillä ministeriön ehdottaman korvaavan taajuuden toimivuus on huono.

Esimerkiksi Yleisradiolle esitys aiheuttaisi miljoonien eurojen investointipakon.

– Suomessa on käytössä noin 150 000 langatonta laitetta, joista tulee kertaheitolla ongelmajätettä, manaa Yleislakko-yhtyeen laulaja Antti Sandberg. Yhtyeen kitaralaitteet ja mikrofonit käyttävät langattomia yhteyksiä.

Sandberg ei löydä mitään järkeviä perusteluja taajuuksien kaupittelulle yksityisiin käsiin. Hän kertoo myös, että musiikin ja äänentoiston ammattilaisten piirissä ollaan virittelemässä toimintaa viestintäministeriön hanketta vastaan. Aloitteellisia ovat muusikoiden lisäksi olleet suuret äänentoistofirmat, joille taajuuksien muutokset aiheuttavat suuria kustannuksia.

Huhujen mukaan viestintävirastoa olisi lobannut Nokia, joka havittelee uusia taajuuksia kehittyvän matkapuhelinviestinnän tarpeisiin.

Yleislakko Myspacessa



Keskustelua

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 20.06.2010

Pohjois-Amerikan Yhdysvaltain budjetista suunnataan merkittäviä summia erilaisille uskonnollisille yhdyskunnille. Ne harjoittavat kristillistä toimintaa monissa maissa ja väitetään että protestanttiset
kirkot lisäävät kannatusta erityisesti latinalaisessa Amerikassa.
Niinsanotut televisio- ja radiokirkot
lähettävät ohjelmiaan 24 tuntia vuorokaudessa. Niiden sisältö on peittelemättä poliittista ja antaa
ymmärtää että vasemmistolainen toiminta on kristillisestä näkökulmasta tuomittavaa. Hurmoksellisia parannussessioita kaatuilevine ihmeparannettuineen.
Afganistanin sodan alussa näytettiin
asevoimille jumalanpalveluksia joissa
alttarin koristeina oli helikopteri ja panssarivaunu.
Suomeenkin ovat nämä huuhaa radio- ja
televisiokanavat saapuneet.
Onhan uskonto huumetta köyhille ja
lohtua sitä tarvitseville. Ja tietysti
kannattavaa businesta.
Kun kolikko kirstuun kilahtaa niin
sielu taivaaseen vilahtaa.
Olisiko Rockilla hiukan sama tehtävä,
siksi tiheään amerikkalaiset lähettävät
yhtyeitään ja tähtiään nuorisoamme
viihdyttämään ja kokoamaan heidän rahansa varsin mitäänsanomattomalla
melulla.

uskonnon vapaus 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 23.06.2010

Pekkä hyvä, Liittovaltion budjetista ei ohjata centtiäkää uskonnollisille radio tai TV kanaville.
USA:ssä on uskonnonvapaus osa perustuslakia.
Uskonnonvapaus tarkoittaa, että kuka tahansa saa uskoa mihin tahansa ja halutessaan vaikka perustaa radio tai TV kanavan oman uskontokunnan käyttöön.
Pekka, tämä on osa sananvapautta.
Suomessaki toteutuu sanavapaus. Sitä minä ja Pekka käytämme tässäkin TA keskustelupalstalla. Jos Pekka haluat, voit vaikka perustaa oman radiokanavan, jossa voit vaikka levittää kommunismin ilosanomaa.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 23.06.2010

Kyllä Vietnamin sodan veteraanista saa
helluntailaissaarnaajan muutaman viikon
kurssilla.
Kun Amazonian tulevia ölynporausalueita
puhdistetaan "primitiivisistä" alkuasukkaista ,vaikkapa napalmilla,
niin heille löytyy kuin sattumalta uskonlahkon ylläpitämä sopeuttamisleiri. Elintarvikepussit jaetaan jumalanpalveluksen jälkeen.
Kummallista on , että Suomen suurin
kehitysyhteistyötä harjoittava kansalaisjärjestö on Kirkon Ulkomaanapu,vaikka monilla mantereilla kansoilla on tuoreessa muistissa
kristittyjen suunnaton julmuus.Kuinka
monessa kehitysmaan kylässä kysytään
asukkailta lupaa saada tulla kehittämään heitä. Nämä mainitsemani
kristilliset radiot ja televisiot ovat
erityisen aktiiveja seuduilla ,joissa
on suuria investointeja vaikkapa kaivostoiminnassa. Ensimmäisen maailmansodan tienoilla etenivät
uskonlahkot ja sotateollisuudelle raaka-aineita etsivät käsikädessä kaikissa siirtomaissa.

Eiköhän Jeesuskin lähetyskäskyssään tarkoittanut maailmanvallankumousta
eikä yhä jatkuvaa kolonialismia
ja länsimaiden kulttuuri-imperialismia
kristittyjen asevoimien taholta.
Viimeaikojen pommituksista eri maissa
on käytetty Freedom operaatio sanaa.
Vapaus ennenkaikkea on todella hirvittävä käsite barbaarien käytössä.
Useampia satoja miljoonia dollareita
siirtyy uskonlahkoille peiteoperaatioina. Mormoonien valtava
yritystoiminta globaalisti saattaa
rahoittaa uskonlahkon toiminnan ja
loistokkaat temppelit. Heidän mukaansa
Jeesus taisi syntyä Amerikoissa ja jopa
matkusteli eri puolilla maailmaa.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 23.06.2010

Näinhän se on, eikähän kommunismikaan ole kuin yksi uusi uskonto. Kommunismissa uskotaan aatteen ja johtajien ylimaalliseen voimaan, voimaan joka kristillisissä ja vissiin islamissakin yhdistetään vain Jumalaan ja mahdollisesti joihinkin profeettoihin jotka pystyivät käyttämään Jumalan antamaa voimaa.

uskonnon vapaus 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 24.06.2010

Pekka hyvä, mainitsemasi uskonnolliset järjestöt ovat itsenäisiä, omalla rahotuksella toimeen tulevia järjestöjä, jotka toimivat sanan ja uskonvapauden nimissä.
Työeläkeläisen mainitsema kommunismiuskonto toimii samoilla periaatteilla, kunhan ei vaan ala ase kädessä syöttämään oppejaan niitä haluamattomille. Valitettavasti historiassa on tästä monta esimerkkiä.
Kirkon ulkomaanapu on tosiaan Suomen suurin avustusjärjestö. Kunnia siitä Kirkon Ulkomaanavulle. Kirkon Ulkomaanapu käytää avustuksiinsa itse hankkimiaan varoja ja tekee sillä arvokasta avustyötä ympäri maailmaa. Oletko Pekka sillä kannalla, että Kirkon Ulkomaanapu pitäisi lopettaa, kun vainoharhaisesti hyökkäät sitä vastaan.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 24.06.2010

Viisasta olisi muuttaa Kirkon Ulkomaanavun nimeksi Suomen Ulkomaanapu. Kyllä tämän organisaation varat tulevat pääosin valtionavusta ja ulkoministeriön valvomana.Vuonna 2010
Kirkon ulkomaanapu sai 7,100,000 euroa
tukea Ulkoministeriöltä käytettäväksi
18 maassa kehitysyhteistyöhön.
Suomenlähetysseura rokotti veronmaksajien varoja 7.160.946 euroa
toimintaan 15 maassa. Lähetysyhdistys
kylväjä ry sai varoja 830,000 euroa.
Mistään vainoharhasta ei ole kysymys vaan toteamuksesta että, maissa,
joissa ei ole kristittyjä toimitaan kuitenkin uskonnollisella peitteellä.
Ylikansalliset globaalit järjestöt
Worldvision ja Plan saivat yhteensä
10,000,000 euroa.
Eli näin järjestöt hankkivat varansa
omatoimisesti verovaroista.
Uskonnon Vapaus ystävä on kadottanut historian tajun kun ei enään muista
miten kristityt ovat toimineet oppia levittäesään. Orjakauppa ja kolonialismi jatkuvat tänäkin päivänä.
Puhumattakaan kehitysmaiden luonnonvarojen ryöstöstä , josta kirkolla ei tunnu olevan mitään mielipidettä.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 25.06.2010

Edelliseen lisäten Fida International
eli helluntailaiset plokkasivat verovaroja 6,800,000 euroa toimintaan
25 maassa. "Uskonnon Vapaus" ystävä ei ilmeisesti ole lainkaan selvillä edes
uskonnollisten järjestöjen rahoituksesta Suomessa puhumattakaan että olisi asiantuntija uskonlahkojen
rahoituksesta USA:ssa ja niiden toiminnasta kehitysmaissa.Kristillisyys
on mainio peite monenlaisille aktiviteeteille. Niinpä uskonnon vapauden vaatimus on osa USA:n ulkopolitiikkaa maissa ,joissa suurvallalla on taloudellisia ja poliittisia tavoitteita.

uskonnon vapaus 1 vuosi, 7 kuukautta sitten 30.06.2010

Kirkon ulkomaanavun rahoituspohja on seuraava;

Valtion tuki oli 46%. Seurakunnilta saatiin vajaa kolmannes ja yksityisten ihmisten lahjoitusten osuus tuloista oli 18,6%.

Antti Sandberg 1 vuosi, 6 kuukautta sitten 14.07.2010

Tämä keskustelu näyttää olevan aiheestaan eksynyt kuin stadilainen lapin kairassa. :)

Työeläkeläinen 1 vuosi, 6 kuukautta sitten 31.07.2010

Et ole Pekka oikein sisältänyt miten vaikkapa juuri kirkon ulkomaanapu toimii tai sen rinnalla toimivat muut kristillispohjaiset järjestöt. Mormoneitahan ei lueta kristillisiin kirkkoihin vaan ne ovat jossain välimaastossa.

Kristillisten kirkkojen avustustoiminnassa on yleiskulujen määrä usein olematon. Esim. Adventtikirkon ADRA:lla meni kuluihin vain noin 10% (pienin löytämäni) keräystuotosta (2009), kirkon ulkomaanavulla kulut olivat 2009 noin 15%. SPR:n kuluja kuvittelin suuremmiksi mutta ne olivat 2004 - 2007 noin 12% ja katastrofirahaston säännöt rajaavat ne 15% max. Mikähän valtionhallinnon osasto toimii pienemmin kuluin? Entäs sosialistisissa maissa?

Näin ollen on varsin kustannustehokasta auttaa hätää kärsiviä noiden avustusjärjestöjen kautta, jos sitten joku antaa omalla tavallaan henkistä tukea hätääntyneille niin en usko avun olevan riippuvaista tuen vastaanottajan reaktioista.

Jättäisin, Pekka, myös sotilasoperaatioiden yhdistämisen avustustoimintaan sikseen. Ei taida noiden järjestöjen avulla montaakaan pyssyä tai tankkia kulkeutua avustuskohteisiin, veikkaan enemmän ruokaa, vettä ja sairaalatarvikkeita. Suhtautumisesi on varsin häpeällinen ja antaa sen kuvan, ettet elä tätä päivää. Voit täysin unohtaa Kolumbuksen ajan jolloin katolinen kirkko oli varsin virkeä noissa maailmanvalloitustoimissaan mutta sekin on jo lauhtunut. Protestanteilla ei moista aseilla lähetystyötä ole ollut missään eikä koskaan.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 6 kuukautta sitten 02.08.2010

Monessa luonnonvaroiltaan rikkaassa
kehitysmaassa tarvitaan yllättävän paljon kaikenlaista apua. Ruokaa,
terveydenhoitoa ja raamattuja.
Jostain syystä näissä maissa toimivat
ylikansalliset yritykset on vapautettu
kaikista sosiaalisista velvotteista ja
jopa työnlainsäädännöstä.
Murheen ja raskaan työtaakan alla kärsiville jaetaan usein raamattuja ja
kehoitetaan pysymään poissa poliittisesta toiminnasta. Katolinen kirkko ei hyväksy aborttia edes lapsiraskauksissa.Perustuvathan kirkon tulot sakramenttien myyntiin.
Radioaalloilla näitten suomalaisittain
katsoen huuhaakirkkojen fanaattinen
puuha vaikuttaa varsin perverssiltä.
Oma Radio-Deimme on hyvä esimerkki
varsin typerryttävästä toiminnasta.
Uutisissa kuulemme äärimuslimien
rikoksista päivittäin uutisia , mutta
ääriprotestanttisten maiden armeijoiden
ohjusiskuista käytämme sanontoja kuten
kriisinhallinta tai rauhanturvaaminen.
Andien kaivospaikkakunnille ilmestyi
viime vuosisadan alussa uusien kaivoslakien myötä protestanttilahkoja
turvaamaan sosiaalisen rauhan.Nykyään
kymmenet "Betlehem" radiot nakertavat
alueiden väestön kykyä reagoida
poliittisesti epäoikeudenmukaisuutta vastaan.
Onhan meilläkin näitä tehokkaasti
typerryttäviä ja lavertelevia radioase-
mia aivan riittävästi ja siksi nuoriso
usein pallo hukassa, joka on tietysti
näiden asemien olemassaolon tarkoitus.
Kolumbuksen kolme purjelaivaa oli
varsin pieni yksikkö, verrattuna vaikkapa kristityn USA:n sotalaivaston
tuhansiin aluksiin , jotka risteilevät
maailman merillä. Joskus valmiina
auttamaan tai sitten useimmiten pommittamaan.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 6 kuukautta sitten 06.08.2010

Olematta minkään kirkkokunnan jäsen en kuitenkaan osaa olla noin vainoharhainen kristinuskoa kohtaan vaan katson sen kyllä tehneen virheitäkin mutta nykyään korjanneen aika monta asiaa kohdalleen. Samaa ei voi sanoa kommunismista.

Ei se USA:n laivastokaan ihan ilman syytä ihan vaan huvikseen ala ohjuksia ampumaan ja ihmisiä ja kyliä hävittämään vaikka se Bushi ehkä sen Saddamin vuoksi hieman liioittelikin. En silti toivo Saddamin hallintoa takaisin vaan toivon sielläkin jonkun asteista demokratiaa ajan mittaan.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 6 kuukautta sitten 06.08.2010

Eikö USA voisi tyrkyttää vapautta ja
demokratiaa vaikkapa Saudi Arabiaan, joka on suurvallan paras liittolainen
arabimaissa.
Neuvostoliitto koulutti valtavan määrän
kehitysmaiden nuoria, jotka tänä päivänä toimivat maissaan tärkeissä tehtävissä. Neuvostoliitto uhrasi uskomattomat voimavarat suomalaisten ihaileman fasismin vastustamiseen.
Maailmanvallankumous odottaa vielä toteuttamistaan , mutta on hienoa että
vapaa markkinatalous on kehittänyt teknologiaa sen edistämiseksi.
Globalitarismin myötä planeetta on
käymässä pieneksi ja ahtaaksi paikaksi
varsinkin jos ei taloutta ja kehitystä
johdeta suunnitelmallisesti. Kristityt
länsimaat huolehtivat ahneista tarpeistaan varsin kovakouraisesti.
Kun kuuntelen Radio-Deitä niin voin
erehtyä pyytämään olemattomalta taivaanisältä anteeksi olemattomia syntejäni.Kommunistilla pitää olla järki,ymmärrys ja arvostelukyky terässä
Meedia yrittää niitä kaikin voimin tylsistyttää.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Charles Dickensin syntymästä 200 vuotta

7.2. 2012 – Arto Tuominen

Yle on pärjännyt hienosti kovassa kilpailussa

30.1. 2012 – Hannu Oittinen

Säilöttyjä unelmia

27.1. 2012 – Marko Korvela

Pitkän päivän matka yöhön

19.1. 2012 – Arto Tuominen

Voihan Guggenheim!

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Viidenkymmenen miljoonan euron vuosi

27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Yleisradion rahoituksesta

21.12. 2011 – Unto Nikula

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio etsii tekstejä

9.12. 2011 – Marko Korvela

Hei me brändätään kirjailijaa!

3.12. 2011 – Arto Tuominen

Ei vain taiteilijaelämää

26.11. 2011 – Marko Korvela

Maailma politiikan linssin läpi

11.11. 2011 – Marko Korvela

Vallankumous Jyväskylän elokuva-arkistossa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Myytintakoja

26.10. 2011 – Marko Korvela

Kultti täyttää 20 vuotta

7.10. 2011 – Marko Korvela

Le Havre

16.9. 2011 – Erkki Susi

Katri Valan syntymästä 110 vuotta

14.9. 2011 – Erkki Susi

Viva la Faces!

7.9. 2011 – Juha Säijälä

Mustan metallin pioneerit

31.8. 2011 – Marko Korvela

Vuokko Hovatta mukana Tiedonantaja-klubilla Tampereella

30.8. 2011 – Tiedonantaja

Mitä ihmettä onkaan taidevalokuvaus?

24.8. 2011 – Toivo Koivisto

Tiedonantaja-klubi Hällän näyttämöllä

19.8. 2011 – Tiedonantaja

Ajankohtainen tutkielma ahneudesta

10.8. 2011 – Marko Korvela

Natsien väkivalta ja verkostot

8.8. 2011 – Arto Tuominen

Pikku Pietari Metropolian pihalla

5.8. 2011 – Marko Korvela

Vihan ideologia keskuudessamme

1.7. 2011 – Arto Tuominen

Kriitikon täysi tusina kesäteatteria

1.7. 2011 – Arto Tuominen

Köyhät, pitäkää yhtä!

28.6. 2011 – Niko Peltonen

Elokuva auttaa ymmärtämään toisia kulttuureja

23.6. 2011 – Elias Krohn

Woodstockia kovempi festivaali

15.6. 2011 – Marko Korvela

Vahtikoirasta näyttelypuudeliksi

20.5. 2011 – Unto Nikula

Pääosassa kansa

7.5. 2011 – Seija Vääränen

Taistelu Turusta

4.5. 2011 – Juha Säijälä

Pessimistinen tuomiosaarna nyky-Suomelle

23.4. 2011 – Jarmo Rintala

Elitisti luovii valtavirtaelokuvan ulkopuolella

12.4. 2011 – Marko Korvela

Vallankumous on entistä tarpeellisempi

12.4. 2011 – Markus Puranen

Ahdistava ja koskettava Sovinto

8.4. 2011 – Anneli Forss