Ehdoton ei lukukausimaksuille

Marko Korvela – 04.03.2010


Opetusministeriön työryhmä on esittänyt opiskelijoille tuhannen euron lukukausimaksua. Toistaiseksi on epäselvää, koskisiko lukukausimaksu vain yliopistoja vai myös ammattikorkeakouluja.

Nykyään lukukausimaksuja voi jo kokeiluluonteisesti soveltaa ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille syksystä 2011 alkaen. Kokeilu koskee myös ammattikorkeakouluja.

Kommunistisen nuorisoliiton pääsihteeri Irene Auer tyrmää esitykset koulutuksen maksullisuudesta. Hänen mukaansa kyseessä on jälleen vakava esimerkki siitä, miten porvarihallitus pettää ja johtaa kansalaisia harhaan. Alunperin hallitus vakuutti, ettei maksullisuutta uloteta kotimaisiin opiskelijoihin.

– Lukukausimaksut romuttavat suomalaista sivistysvaltiota ja opiskelun tasa-arvoa, sanoo Auer. Hänen mukaansa opiskelun pitää olla maksutonta opiskelijan taustasta ja lähtömaasta riippumatta.

Opiskelua voidaan Auerin mukaan nopeuttaa esimerkiksi antamalla opiskelijoille työrauha ja toimeentulo perusturvaa parantamalla. Oppilaitoksille pitää myös taata riittävä julkinen rahoitus.

Työryhmän esitykset on määrä luovuttaa opetusministerille 18. maaliskuuta. Opiskelijapiireissä ollaan virittelemässä mielenosoitustoimintaa samalle päivälle.

Opiskelijat osoittivat mieltään yliopistolakia vastaan Tampereella.
Opiskelijat osoittivat mieltään yliopistolakia vastaan Tampereella. / Pentti Airola



Keskustelua

Pekka Rumpu 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 04.03.2010

Nykyisen käsityksen mukaan Suomessa on monipuolinen ja kattava koulutusjärjestelmä. Suomen opiskelujärjestelmä on luultavasti parhaimpia koko maailmassa. Suomessa on tähän asti voinut kuka vain opiskella niin korkealle kuin lahjakkuus riittää riippumatta opiskelijan taloudellisesta lähtökohdasta.

Suomen korkeakoulujärjestelmän alasajo on jo alkanut. Oikeisto poliitikot ovat ajaneet jo jonkin aikaa käsitettä opiskeluaikojen lyhentäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa että opiskelijan olisi mentävä sieltä mistä aita on matalin. Harjoitustöitä on surutta kopioitava ja tentteihin ja kokeisiin opeteltava ”nippeli tärppejä”, jotta ns. läpipääsy varmistetaan. Arvosanoista ja todellisesta oppimisesta viisveisaten. Eikö nykyjohtajisto ole tarpeeksi tyhmää, eli onko johtamisen ”tyhmyyttä” vielä maksimoitava.

Nyt oikeisto haluaa korkeakoulutuksen maksulliseksi. Eli rikkaiden perheiden opiskelijoille tarjotaan pääsy korkeakoulutukseen – köyhille kortistoon. Tällöin todellisia lahjakkuuksia karsiutuu ja korkeakoulun pääsypisterajan laskevat joka takaa vähempilahjakkaiden (tosin varakkaampien) opiskelijoiden pääsyn koulutuksen kautta työelämään maksimoimaan johtajiston tyhmyyttä vielä nykyistä enemmän.

Pekka Rumpu 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 04.03.2010

Kansantaloudellisesti opintojen maksullisuus tarkoittaa että jokainen opiskelija ajetaan nykyistä syvempään velkavankeuteen. Jopa ne opiskelijat jotka elettävät itsensä sivutoimisella työnteolla, pakotetaan nyt huomattavasti herkemmin turvautumaan lainapääomaan. Nykyiseen opintolainojen takaisin maksuun verrattuna lainojen maksuaika pitenee. Eli pankkilaitoksien saama lainakoron tuotto kasvaa. Tämä on rahoituslaitoksille ollut tähän asti vain kaukainen unelma, joka kuin salama kirkkaalta taivaalta on nyt toteutumassa. Tulevaisuuden opiskelija sidotaan kiinteämmin rahan
(jatkoa)
keinottelumaailmaan ja siten avustamaan nyky-yhteiskunnan kielteisten piirteiden lisääntymiseen kuten globalisaation ja ihmiskunnan luonnosta vieraantumiseen. Suurpääoman haltijat ovat varmasti haltijoissaan – paljon ilmaista keinottelupääomaa ja kaikki ilmaiseksi opiskelijoilta.

Hyvinvointi yhteiskuntaa on alas ajettu jo kauan ja vauhti vain kiihtyy. Vasemmiston on otettava yhdessä päättävämpi asenne ja vastuu yhteiskunnastamme. Meidän on yhdessä asetuttava eturintamaan torjumaan oikeiston harjoittamaa uus-liberalistista populismia ja pelastamaan maamme.

Joku kontrolli pitäis olla 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 10.03.2010

Täysin ilmaine palvelu johtaa holtittomuuteen. Pieni(kin) maksu ohjaa siihen että palvelua ei käytetä turhan takia

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.1. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa kyseenalaisia metsähakkuita

26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu

SKP vaatii presidentinvaalissa ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – Tiedonantaja

Politiikan suunnan muutosta ja uutta otetta omaan toimintaan

13.1. 2012 – Tiedonantaja

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

12.1. 2012 – Yrjö Hakanen

”Elämä on mennyt loivalla kierteellä köyhyyteen”

2.1. 2012 – Hannu Oittinen

Tulonjako suosii pääomaa

30.12. 2011 – Tiedonantaja

Mitta täyttymässä Helsingin kotihoidossa

29.12. 2011 – Marko Korvela

Rauhallista joulua!

23.12. 2011 – Tiedonantaja

Tulitauko hallitukselle!

22.12. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike etsii vaihtoehtoja finanssikapitalismille

16.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

9.12. 2011 – Erkki Susi

Raamisopimus tulee työntekijöille historiallisen kalliiksi

29.11. 2011 – Tiedonantaja

Hallituksen kuntauudistus on suuri markkina-alueuudistus

29.11. 2011 – Hannu Oittinen

Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11. 2011 – Tiedonantaja

Eliitti ajaa Eurooppaa suurlamaan

21.11. 2011 – Marko Korvela

Turun sosiaalifoorumi etsi vaikutusmahdollisuuksia

8.11. 2011 – Camilla Kantola

YTN jatkaa teknologiateollisuuden lakkoa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Entä jos valitsemme toisin?

3.11. 2011 – Tiedonantaja

EMU:lla ei ole tulevaisuutta

31.10. 2011 – Marko Korvela

"Ei ole hurraa-huutoja kuulunut"

31.10. 2011 – Hannu Oittinen

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – Tiedonantaja

Hesari suoltaa uusliberalistista propagandaa

24.10. 2011 – Tiedonantaja

Teknologiateollisuuden lakko alkoi

21.10. 2011 – Tiedonantaja

Seminaarissa setvitään euron kriisiä

18.10. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike vaatii muutosta ja demokratiaa

18.10. 2011 – Tiedonantaja

"Me olemme 99 prosenttia!"

14.10. 2011 – Marko Korvela

Raamihuijaus: työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

14.10. 2011 – Marko Korvela

Kaikki torille 15. lokakuuta!

12.10. 2011 – Tiedonantaja

Pääkallomerkki hallituksen budjetille

8.10. 2011 – Marko Korvela

Tukea teknologiateollisuuden ammattiliittojen vaatimukselle

7.10. 2011 – Tiedonantaja

Torien liike tulee Suomeen

5.10. 2011 – Marko Korvela

Sosiaalifoorumiliike tuli Ouluun

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Tiedonantaja-festivaali kokosi vasemmistovoimia

19.9. 2011 – Tiedonantaja