Chilen Mapuche-kansa vaatii oikeuksiaan

Tiedonantaja – 31.08.2010


Mapuche-kansan nälkälakkolaisia tuetaan ympäri maailmaa. Kuva Oslosta mielenosoituksesta elokuun puolivälistä.
Mapuche-kansan nälkälakkolaisia tuetaan ympäri maailmaa. Kuva Oslosta mielenosoituksesta elokuun puolivälistä. / Rødt nytt

Kaivosonnettomuuden vuoksi kansainvälisessä mediassa huomion kohteena olevan Chilen Mapuche-alkuperäiskansa on käynyt jo pitkään kamppailua oikeuksiensa puolesta.

Mapuche-kansan 32 jäsentä on ollut 12. heinäkuuta alkaen syömälakossa eteläisen Chilen vankiloissa, joissa heitä pidetään poliittisina vankeina. Syömälakolla he vaativat oikeutta puolueettomaan oikeudenkäyntiin, oikeutta tasavertaiseen oikeusprosessiin sekä ennen kaikkea sitä, että Chile kieltää terrorisminvastaisen lain soveltamisen alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevissä kiistoissa.

Joukko Suomessa asuvia chileläisiä ja muita asian kannattajia julkisti viime viikolla vetoomuksen, jossa ilmastiin syvä huoli nälkälakkolaisten puolesta. Joukko antaa tukensa niille mapuche-organisaatioiden toimille, joiden tavoitteena on löytää kiireellinen ja oikeudenmukainen ratkaisu syytöksiin.

Lisäksi tukijat vaativat Augusto Pinochetin vuonna 1984 voimaan saattaneen aniterroristilain kumoamista. Lakia on voimakkaasti kritisoitu kansainvälisten organisaatioiden taholta, mikä ilmenee muun muassa viimeisimmässä Martin Scheinin ihmisoikeusneuvoston yleiskokouksen raportissa YK:lle 14. helmikuuta 2009. 

- Vetoamme Chilen hallitukseen, jotta se täyttäisi velvollisuutensa kansan puolustajana ja alkuperäiskansojen oikeuksien takaajana kansainvälisten ihmisoikeussopimusten ja oikeusvaltion periaatteiden mukaisesti. Vetoamme myös Suomen kansaan, yleiseen mielipiteeseen, kansalaisyhteiskuntaan, hallitukseen, puolueisiin ja kaikkiin ihmisoikeuksien puolustajiin vaatimaan Chileltä ihmisoikeuksien noudattamista, terrorisminvastaisen lain soveltamisen lopettamista yhteiskunnallisissa kiistoissa, todetaan vetoomuksessa.



Keskustelua

Mapuche-adressi 1 vuosi, 5 kuukautta sitten 02.09.2010

Verkosta löytyy adressi Mapuche-kansan puolesta. Käy allekirjoittamassa ja tue tärkeää taistelua!

http://www.adressit.com/chile

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi

Puolalaiskoneen maahansyöksyn tutkintaraportista kiistellään

28.1. 2011 – Erkki Susi

EU:n talouspolitiikka perustuu valheille

20.1. 2011 – Marko Korvela

Galleria: Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali Etelä-Afrikassa

4.1. 2011 – Tiedonantaja

Antonio Lopes on toiminnan mies

2.1. 2011 – UITBB/Marko Korvela

Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12. 2010 – Erkki Susi

Solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta Etelä-Afrikan kansainvälisessä kokouksessa

9.12. 2010 – Tiedonantaja