Turussa puolustettiin kuntapalveluja

TA-Turku – 31.03.2010


Mielenosoitus vaati Turun kaupungin vuoden 2009 7,2 milj. euroa ylijäämäisen tuloksen ohjaamista pikaisesti palvelujen säilyttämiseen.
Mielenosoitus vaati Turun kaupungin vuoden 2009 7,2 milj. euroa ylijäämäisen tuloksen ohjaamista pikaisesti palvelujen säilyttämiseen. / Jarkko Silén

Kuntapalveluja puolustava Pelastetaan Turun palvelut! –kansanliike järjesti mielenosoituksen maanantaina 29.3. Turun kaupungintalon edessä ennen kaupunginvaltuuston illan kokousta. Mielenosoitus vastusti Luolavuoren vanhainkodin alasajoa, kunnallisten päiväkotien ja lastenkotien lakkauttamista ja terveysasema- ja kouluverkon supistamista. Paikalle oli rännästä ja rakeista huolimatta saapunut paikalle seitsemisenkymmentä ihmistä ilmaisemaan mielipiteensä kunnallisten palvelujen turvaamisen tärkeydestä.

Säästösyihin vedoten Turun julkista palveluverkkoa ollaan supistamassa rajusti. Tutkimukset kuitenkin osoittavat ostopalvelujen tulevan kunnille omaa palvelutuotantoa kalliimmaksi. Mielenosoituksessa vaadittiin Turun kaupunkia lisäämään laadukkaita lähipalveluja, lopettamaan palvelujen yksityistäminen, ulkoistaminen ja yhtiöittäminen ja tarjoamaan asukkailleen julkista palveluntuotantoa.

Lisäksi mielenosoitus vaati Turun kaupungin vuoden 2009 7,2 milj. euroa ylijäämäisen tuloksen ohjaamista pikaisesti palvelujen säilyttämiseen, palauttamiseen ja turvaamiseen niin lapsille kuin vanhuksille.

Mielenosoittajien herätti ihmetystä, miksi kaupungin rahat makaavat rahastoissa, kun niitä tarvitaan palvelujen turvaamiseen.
Mielenosoittajien herätti ihmetystä, miksi kaupungin rahat makaavat rahastoissa, kun niitä tarvitaan palvelujen turvaamiseen. / Jarkko Silén

Miksi kaupungin rahat makaavat rahastoissa?

Valtuutetut oli kutsuttu myös mielenosoituspaikalle vastaamaan kuntapalveluiden puolustajien vaatimuksiin ja heistä kymmenkunta saapui sanansa sanomaan.

Vasemmistopuolueilta ja vihreiltä löytyi vaatimuksille ainakin jonkinlaista sympatiaa. Kokoomuksen edustaja kiitteli puolustajien aktiivisuutta, mutta totesi samaan hengenvetoon puolueensa linjalle uskollisesti, ettei kaikille aina voi käydä hyvin.

Keskustan Jarmo Laivoranta selitteli, ettei ylijäämän osoittamaa 7,2 miljoonaa missään rahana ole, vaan summa on vain ylöskirjattu rahaston arvo. Mielenosoittajien herätti ihmetystä, miksi rahat makaavat rahastoissa, kun niitä tarvitaan palvelujen turvaamiseen.


Mielenosoitukseen oli rännästä ja rakeista huolimatta saapunut paikalle seitsemisenkymmentä ihmistä.
Mielenosoitukseen oli rännästä ja rakeista huolimatta saapunut paikalle seitsemisenkymmentä ihmistä. / Jarkko Silén


Keskustelua

KUNTAPÄÄTTÄJÄT HOI! 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 31.03.2010

Tänän aamaulla tuli julkisuuten tieto (TS verkkosivu klo 10.27)että Hallinto-oikeus on kumonnut Turun kauppatorin kaavan. Valtuuston päätöksestä oli kolme valitusta. Hylky merkitsee toriparkin raketamisen lykkääntymistä, ellei peräti lopullista kaatumista vielä seuravassakin portaassa!

Koskahan Turussa päättäjät oppivat, ettei kaikki mene siinä tahdissa kuin viimeaikoina on tapahunut.
MYÖS palvelujen osalta on joukko eriasteisia valituksia sisällä!
Joutuisko viimein päättäjät ottamaan lusikan kauniiseen käteen.
Vaikka toki asian käsittely varmaan etenee Korkeimpaan, mutta ainakin toistaiseksi on tori pelastettu!

Laittomat päätökset usein miljoonasyöppöjä 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 02.04.2010

Varovaisin arvio Toriparkin osalta olisi ollut kaupungiun osalta n 20 milj. mutta realistisesti asiantuntijan mukaan jopa 30 - 50 miljoonaa!

Varmasti kuntalaisten uskallus ja usko omaan toimintaan kasvaa, kun paljastuu, miten valtuusto tekee kelvottomia päätöksiä!
Niitä on tukkukaupalla, ja laittomuksien lisäksi ne sotivat varsin usein myös kuntalaisten yleistä mielipidettä vastaan.
On merkillistä, että esim. vaaditut yli 10 000 allekirjoitusta kansanäänestyksen puolesta edes neuvoa antavana toriparkkiasiassa ei valtuuston enemmistö uskaltanut sallia.

Toisaalta vaaditaan palveluissa säästöjä säästöjen perään, mutta samaan aikaan esim. Turun Seudun Veden toistaiseksi laittomiin ja täysin ympäristörikollisiin tekoihin esim. on myönnetty yli 80 miljoonaa silkkaa rahaa tai takuita!
Hankkeen toteutuessaan koko Virttaan
kankaan käyttö suodattimena tulisi tuhoamaan herkän luonnon - siitä on kuultu ja luettu useita perusteltuja puheenvuoroja.

Mutta Turku se vaan syöttää rahaa sinne vaikkei vieläkään ole lupa-asiat kunnossa!
Ja niin kai tapahtuu muuallakin!

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Tekoja ja vaihtoehtoja kuntavaaleihin

7.2. 2012 – Tiedonantaja

Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.1. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa kyseenalaisia metsähakkuita

26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu

SKP vaatii presidentinvaalissa ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – Tiedonantaja

Politiikan suunnan muutosta ja uutta otetta omaan toimintaan

13.1. 2012 – Tiedonantaja

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

12.1. 2012 – Yrjö Hakanen

”Elämä on mennyt loivalla kierteellä köyhyyteen”

2.1. 2012 – Hannu Oittinen

Tulonjako suosii pääomaa

30.12. 2011 – Tiedonantaja

Mitta täyttymässä Helsingin kotihoidossa

29.12. 2011 – Marko Korvela

Rauhallista joulua!

23.12. 2011 – Tiedonantaja

Tulitauko hallitukselle!

22.12. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike etsii vaihtoehtoja finanssikapitalismille

16.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

9.12. 2011 – Erkki Susi

Raamisopimus tulee työntekijöille historiallisen kalliiksi

29.11. 2011 – Tiedonantaja

Hallituksen kuntauudistus on suuri markkina-alueuudistus

29.11. 2011 – Hannu Oittinen

Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11. 2011 – Tiedonantaja

Eliitti ajaa Eurooppaa suurlamaan

21.11. 2011 – Marko Korvela

Turun sosiaalifoorumi etsi vaikutusmahdollisuuksia

8.11. 2011 – Camilla Kantola

YTN jatkaa teknologiateollisuuden lakkoa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Entä jos valitsemme toisin?

3.11. 2011 – Tiedonantaja

EMU:lla ei ole tulevaisuutta

31.10. 2011 – Marko Korvela

"Ei ole hurraa-huutoja kuulunut"

31.10. 2011 – Hannu Oittinen

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – Tiedonantaja

Hesari suoltaa uusliberalistista propagandaa

24.10. 2011 – Tiedonantaja

Teknologiateollisuuden lakko alkoi

21.10. 2011 – Tiedonantaja

Seminaarissa setvitään euron kriisiä

18.10. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike vaatii muutosta ja demokratiaa

18.10. 2011 – Tiedonantaja

"Me olemme 99 prosenttia!"

14.10. 2011 – Marko Korvela

Raamihuijaus: työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

14.10. 2011 – Marko Korvela

Kaikki torille 15. lokakuuta!

12.10. 2011 – Tiedonantaja

Pääkallomerkki hallituksen budjetille

8.10. 2011 – Marko Korvela

Tukea teknologiateollisuuden ammattiliittojen vaatimukselle

7.10. 2011 – Tiedonantaja

Torien liike tulee Suomeen

5.10. 2011 – Marko Korvela

Sosiaalifoorumiliike tuli Ouluun

21.9. 2011 – Tiedonantaja