Uutta suomalaista historiantutkimusta

Historiantutkija Oula Silvennoinen kaataa oikeastaan ”koko aiemman tulkinnan”, toteaa Matti Lacman uudessa Historiallisen Aikakauskirjan numerossa.

Aiemmin on esitetty, että SS-Einsatzgruppe -erikoisosastot olisivat toimineet ainoastaan Ukrainassa, Valko-Venäjällä, Baltiassa. Silvennoinen osoittaa nyt, että Lapissa ja Suomen itärintamalla toimittiin samalla periaatteella. Itä-Karjalan miehitetyillä alueilla operoi Sonderkommando Finnland ja parilla saksalaisella vankileirillä toimi myös Einsatzkommando Finnland, joka oli alistettu saksalaisten kommennon alle.

Arvioissaan Lacman toteaa, että suomalaisten toimeenpanema sotavankien tutkimaton, laiton surmaaninen oli ”jatkosodassa hyvin yleistä”. Samoin Lars Westerlund toteaa: ”Vertailuna mainittakoon, että suomalaiset joukot ampuivat melko yleisesti antautuneita tai sotavangiksi joutuneita neuvostosotilaita.” (s. 85)

Silvennoisen teoksen pohjalta Lackman toteaa, että ”Suomi oli jo hyvissä ajoin ennen sotaa puolensa valinnut, eikä erillissodasta ole syytä puhua”.

Oula Silvennoinen: Salaiset aseveljet. Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933-1944. (Otava 2008.)

Erillissotaopille ei löydy perusteita

Antti Kujala kertoo yllättyneensä asiakirjojen paljastamien sotavankeihin kohdistuneiden raakuuksien yleisyydestä ja vakavuudesta. Hänen mukaansa ”suomalaisten käytös (ei) poikennut tässä suhteessa sotaa käyvien armeijoiden sotilaista."

Kujalan mukaan ylemmän upseerikunnan lausunnoista näkyy myös Neuvostoliittoa vastaan käydyn suomalaisen sodan arvopohja: Vihollisen, 'ryssän', kohtelussa kaikki lempeys ja ystävällisyys olivat paheksuttavaa heikkoutta.

Kujalan teoksen pohjalta Silvennoinen toteaa Historiallisessa aikakauslehdessä esittämässään arviossa: ”Erillissotaopille ei löydy perusteita tältäkään suunnalta”.

Antti Kujala: Vankisurmat. Neuvostovankien laittomat ampumiset jatkosodassa. (WSOY 2008.)

Saksan vankileirit Suomessa

Samoin kuin edellisten tutkimusten kohdalla joutuu Lars Westerlund toteamaan, että lähes kaikki keskeiset arkistolähteet on sodan loppuvaiheessa ja välittömästi sen päätyttyä hävitetty. Tosin hänen tutkimuksensa osalta suurin osa arkistoaineistosta oli saksalaisten hallussa.

Tutkimusten mukaan Neuvostoliitolta vallatuilta alueilta saksalaisilla oli huostassaan 2 miljoonaa sotavankia, joista vastaavasti 41,2% kuoli sotavankileirillä ja 24,1% ammuttiin tai tuhottiin.

Kaikkiaan Westerlundin tutkimus vahvistaa sen tosiasian, että myös Suomen rintamalla oli voimassa ainakin Stalingradin tappioon asti niin sanottu Kommissar-Befehl (eli komissaarikäsky 6.6.1941), jonka mukaan kaikki puna-armeijan komissaareiksi, politrukeiksi ja kommunisteiksi katsotut vangit oli joko välittömästi tai tutkimusten jälkeen ammuttava (vrt. s. 84). Esimerkiksi Kuolajärven leirillä ammuttiin todennäköisesti 300 sotavankia, etupäässä päällystöä, politrukkeja sekä korkeimmissa asemissa olleita Komsomolin ja kommunistisen puolueen jäseniä. Suomalaiset myös luovuttivat nimenomaan heitä saksalaisille (vrt. s. 100)

Kaikkiaan saksalaisten hallitsemilla vankileireillä Suomessa kuolleisuus vaihteli Westerlundin mukaan 11 ja 45 % välillä.

Lars Westerlund: Saksan vankileirit Suomessa ja raja-alueilla 1941-44 (Tammi 2008)