"Kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista"

Marko Korvela – 03.09.2010


Euroopan ay-väki nousee yhdessä puolustamaan työpaikkoja, kunnon palkkoja ja julkisia palveluja.
Euroopan ay-väki nousee yhdessä puolustamaan työpaikkoja, kunnon palkkoja ja julkisia palveluja. / Oskar van Rijswijk

Eurooppalaisen ay-liikkeen toimintapäivänä 29. syyskuuta Euroopan työväki lähettää Brysseliin voimakkaan viestin: Me kieltäydymme jatkamasta herrojen velkojen maksamista.

– Meidän selkänahoistamme on revitty jo liikaa. Jatkuvat julkisen sektorin leikkauskuurit ainoastaan syventävät todellista ihmisten kriisiä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tämä on totta kaikkialla missä leikkauksiin on ryhdytty, myös Suomessa, sanoo Kriittisen ay-verkoston aktiivi Sippo Kähmi.

– Pelkkien Brysselin arkistoihin hukkuvien kannanottojen ja ay-turismin lisäksi tarvitaan paikallista toimintaa, jonka mahdollisuus tuntuu unohtuneen monen liiton johdolta. Kuvitellaan, että osallistumalla valtakoneiston kokouksiin ja työryhmiin voidaan saada aikaan muutos ilman ikävän epäkohteliaita voimannäyttöjä.

Porvareilla ei ole kuitenkaan mitään tarvetta kuunnella liikettä, joka ei pysty mobilisoimaan rivejään.

– Päivä lakossa tai edes ylityökiellossa pakottaisi kuuntelemaan ihan eri tavalla kuin tuhat lobbaria Euroopan byrokratian koneistossa, sanoo Kähmi.

Velanoton taustalla pankkien pelastaminen

Meille myydään ideaa, että valtavista valtionveloista irti pääsemiseksi on leikattava julkista sektoria. Moni on niellyt mukisematta vulgaarin talousjärkeilyn, jonka mukaan julkisen talouden tehostaminen on avain velkaantumiskierteen pysäyttämiseksi.

– Tässä kertomuksessa unohtuu, että valtiontalouden pohjaa ovat leikanneet porvarit itse firmojen ja suurituloisten verohelpotuksilla sekä pankkien elvytystoimilla. Finanssikriisin myötä yksityinen pankkisektori pelastettiin ottamalla valtavat määrät velkaa. Lähetettiinpä sitä ulkomaillekin 1,6 miljardia, toteaa Sippo Kähmi.

Velkaa myös otetaan koko ajan lisää: ensi vuonna 13 miljardia - vuoteen 2013 mennessä sitä on jo 103 miljardia euroa.

– Työväki ei voi olla leikkausten syynä, sillä työn tuottavuus on historiallisen korkealla.

Posti- ja logistiikka-alalla työskentelevä Kähmi tietää omasta kokemuksestaan hyvin, miten hurjalla tahdilla tehostamistoimiin on viime vuosina ryhdytty.

– Me postilaiset tunnemme sen hyvin konkreettisesti selkärangassamme, kun sama määrä työtä jaetaan jatkuvasti yhä pienemmälle porukalle. Palkinnoksi saimme hallituksen työryhmältä lakiesityksen, joka entisestään romuttaa julkista postisektoria. Tähän leikkiin ryhtymällä työläinen ei voi kuin hävitä, pohtii Kähmi.

– Työväki ei voi olla leikkausten syynä, sillä työn tuottavuus on historiallisen korkealla, muistuttaa Sippo Kähmi. / Toivo Koivisto

Nyt käydään puhdasta luokkataistelua

Ja samaa myrkkyä juotetaan nyt koko julkiselle sektorille. Sippo Kähmi kertoo, että hallitus aikoo vähentää valtiolta yhteensä 14 529 työpaikkaa. Budjettiesityksen myötä samoin tulee käymään kuntatasolla.

– Työllistämisen ja kuntien rahat jäävät puuttumaan, tärkeintä on jatkaa yritysten verohelpotuksia. Kuten aina, selitykseksi riittää, ettei vaihtoehtoja ole.

Moni luulee että tämä on suomalaisen talouden ilmiö, mutta sama asetelma toistuu Kähmin mukaan kaikissa kapitalistisissa maissa.

– Jatkuva yksityistäminen ja julkistalouden kurjistaminen ei ole äkillinen kriisitoimenpide vaan osa tietoista pitkän linjan suunnitelmaa, joka on jo aikoja sitten päätetty G20-huippukokouksissa ja EU-tasolla Lissabonin sopimuksessa ja 2020-strategiassa. Julkinen sektori on alusta alkaen nähty ongelmana joka tulee poistaa päiväjärjestyksestä, lataa Kähmi.

Hänen mukaansa kyse on puhtaasta luokkataistelusta.

– Ainoa syy, miksei sitä kutsuta oikealla nimellään on, että pääomapuoli on voitolla. Ay-liike on sulkenut silmänsä tältä perustotuudelta ja antanut lähes ilman kamppailua huimia myönnytyksiä vastapuolelle. Nyt työväki ympäri maailman on heräämässä taistelemaan vastaan, ja korkea aika onkin.

Yleislakko Hakaniementorilla

Suomessa usein toisteltu mantra on, etteivät nuoret ole kiinnostuneita ay-liikkeestä tai edes tiedä mikä se on. Toimintapäivä olisi Sippo Kähmin mielestä erinomainen hetki näyttää niin vanhoille kuin nuorille, että ammattiyhdistysliike on muutakin kuin työttömyysrahoja ja Extreme Duudsoneita mainoskatkolla - kansalaisliike, joka puolustaa sekä jäseniään että koko suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Kriittinen ay-verkosto on aktivoitunut omalta osaltaan muistuttamaan ihmisiä ay-liikkeen perinteistä. Aiommekin järjestää toimintapäivänä Hakaniemen torille yleislakon tavalla tai toisella. Me vaadimme vastuuttomien yksityisen sektorin pikavippien sijaan rahaa työllistämiseen, palkkoihin, eläkkeisiin, julkisiin palveluihin ja ympäristöinvestointeihin, listaa nuori ammattiyhdistysaktiivi.

Sloganiksi sopii vaikkapa: Me emme ole olemassa taloutta varten, talous on meitä varten!

SKP:n pääkaupunkiseudun posti- ja logistiikka-alan osasto

Sippo Kähmin videokanava YouTubessa



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Tekoja ja vaihtoehtoja kuntavaaleihin

7.2. 2012 – Tiedonantaja

Haavistoa äänestämällä kokoomusta vastaan

27.1. 2012 – Tiedonantaja

Oulussa kyseenalaisia metsähakkuita

26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu

SKP vaatii presidentinvaalissa ulkopolitiikan pääkysymykset esille

25.1. 2012 – Tiedonantaja

Politiikan suunnan muutosta ja uutta otetta omaan toimintaan

13.1. 2012 – Tiedonantaja

Niinistö, Nato, eurokriisi ja tuloerot

12.1. 2012 – Yrjö Hakanen

”Elämä on mennyt loivalla kierteellä köyhyyteen”

2.1. 2012 – Hannu Oittinen

Tulonjako suosii pääomaa

30.12. 2011 – Tiedonantaja

Mitta täyttymässä Helsingin kotihoidossa

29.12. 2011 – Marko Korvela

Rauhallista joulua!

23.12. 2011 – Tiedonantaja

Tulitauko hallitukselle!

22.12. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike etsii vaihtoehtoja finanssikapitalismille

16.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen kommunistinen puolue palasi puoluerekisteriin

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Suomen ulkopolitiikan suuri linja on yhä puolueettomuus

9.12. 2011 – Erkki Susi

Raamisopimus tulee työntekijöille historiallisen kalliiksi

29.11. 2011 – Tiedonantaja

Hallituksen kuntauudistus on suuri markkina-alueuudistus

29.11. 2011 – Hannu Oittinen

Pankkien vastaista toimintaa ma 28. marraskuuta

21.11. 2011 – Tiedonantaja

Eliitti ajaa Eurooppaa suurlamaan

21.11. 2011 – Marko Korvela

Turun sosiaalifoorumi etsi vaikutusmahdollisuuksia

8.11. 2011 – Camilla Kantola

YTN jatkaa teknologiateollisuuden lakkoa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Entä jos valitsemme toisin?

3.11. 2011 – Tiedonantaja

EMU:lla ei ole tulevaisuutta

31.10. 2011 – Marko Korvela

"Ei ole hurraa-huutoja kuulunut"

31.10. 2011 – Hannu Oittinen

SKP palaa puoluerekisteriin

27.10. 2011 – Tiedonantaja

Hesari suoltaa uusliberalistista propagandaa

24.10. 2011 – Tiedonantaja

Teknologiateollisuuden lakko alkoi

21.10. 2011 – Tiedonantaja

Seminaarissa setvitään euron kriisiä

18.10. 2011 – Tiedonantaja

Toriliike vaatii muutosta ja demokratiaa

18.10. 2011 – Tiedonantaja

"Me olemme 99 prosenttia!"

14.10. 2011 – Marko Korvela

Raamihuijaus: työmarkkinasopimus alentaa reaalipalkkoja

14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen

Helsingin Maanantaiklubilla mentiin Taanilan tahdissa

14.10. 2011 – Marko Korvela

Kaikki torille 15. lokakuuta!

12.10. 2011 – Tiedonantaja

Pääkallomerkki hallituksen budjetille

8.10. 2011 – Marko Korvela

Tukea teknologiateollisuuden ammattiliittojen vaatimukselle

7.10. 2011 – Tiedonantaja

Torien liike tulee Suomeen

5.10. 2011 – Marko Korvela

Sosiaalifoorumiliike tuli Ouluun

21.9. 2011 – Tiedonantaja