Karun kaunis ja vahva Salka Valka

Hannu Oittinen – 03.05.2010


On sattumaa, että Sampolan työväenopiston teatteri Tampereella valitse kuukausia sitten kevään näytelmäkseen Salka Valkan. Pieni maa on ollut viime aikoina esillä tietenkin tulivuorenpurkauksen aiheuttaman tuhkapilven vuoksi, mutta eipä ole pitkä aika siitä kun kapitalismin tuhovoimat myllersivät maata. Eikä tuo myllerrys ole suinkaan lakannut.

Islannin kirjallisuuden suuren pojan Halldor Laxnessin 1930-luvun alussa kirjoittaman romaani Salka Valka on varmaan sovitettu lukemattomille teattereille joka puolella maailmaa. Romaanissa ja näytelmässä kapitalismi ravistelee pientä kalastajakylää, kun 12-vuotias Salka Valka saapuu kylään äitinsä kanssa. Tässä aatteiden taistossa Salka Valka kasvaa kivuliaasti naiseksi.

Sirkku Peltolan dramatisointi ja Raija Vikmanin ohjaus tekevät upeasti kunniaa Laxnessin romaanille. Samoin yksinkertaisen kaunis lavastus, jonka Vikman on tehnyt yhdessä Erkki Auran kanssa. Taustalla koko ajan kuuluva aaltojen pauhu ja islantilainen kansanmusiikki kruunaavat puitteet joissa Sampolan opistoteatterin näyttelijät yltävät vaikuttaviin roolisuorituksiin.

Tanskasta tuotu sosialismi ei kertaheitolla uppoa karuun maaperään, vaikka kyläläisten kuoro päätyykin laulamaan Kansainvälistä. Pelastusarmeijan kuoro sinnittelee falskeilla halleluja-lauluillaan, kauppiaan ja papin äänet pitävät yllä vanhaa järjestystä. Muutos tulee sekä yhteisön että Salka Valkan elämään, mutta ei yksinkertaisesti vaan kivulla synnyttäen.

En käy tässä arvioimaan roolisuorituksia, joista on valtaosin hyvää sanottavaa. Mutta sen sanon, että Sampolan opistoteatterin 30-henkinen näyttelijäjoukko tekee hienoa työtä Raija Vikmanin tiukassa ja oivaltavassa ohjauksessa. Aitoa islantilaisuutta esitykseen tuo Suomessa asuva Albert Sigurósson. Hieno löytö.

Salka Valkan esityksiä on vapun jälkeen vielä kolme: toinen, viides ja kahdeksas toukokuuta. Esitykseen voi tutustua myös internetissä youtuben ja metroliven sivuilla.



Keskustelua

Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.


Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Charles Dickensin syntymästä 200 vuotta

7.2. 2012 – Arto Tuominen

Yle on pärjännyt hienosti kovassa kilpailussa

30.1. 2012 – Hannu Oittinen

Säilöttyjä unelmia

27.1. 2012 – Marko Korvela

Pitkän päivän matka yöhön

19.1. 2012 – Arto Tuominen

Voihan Guggenheim!

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Viidenkymmenen miljoonan euron vuosi

27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja

Yleisradion rahoituksesta

21.12. 2011 – Unto Nikula

Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio etsii tekstejä

9.12. 2011 – Marko Korvela

Hei me brändätään kirjailijaa!

3.12. 2011 – Arto Tuominen

Ei vain taiteilijaelämää

26.11. 2011 – Marko Korvela

Maailma politiikan linssin läpi

11.11. 2011 – Marko Korvela

Vallankumous Jyväskylän elokuva-arkistossa

3.11. 2011 – Tiedonantaja

Myytintakoja

26.10. 2011 – Marko Korvela

Kultti täyttää 20 vuotta

7.10. 2011 – Marko Korvela

Le Havre

16.9. 2011 – Erkki Susi

Katri Valan syntymästä 110 vuotta

14.9. 2011 – Erkki Susi

Viva la Faces!

7.9. 2011 – Juha Säijälä

Mustan metallin pioneerit

31.8. 2011 – Marko Korvela

Vuokko Hovatta mukana Tiedonantaja-klubilla Tampereella

30.8. 2011 – Tiedonantaja

Mitä ihmettä onkaan taidevalokuvaus?

24.8. 2011 – Toivo Koivisto

Tiedonantaja-klubi Hällän näyttämöllä

19.8. 2011 – Tiedonantaja

Ajankohtainen tutkielma ahneudesta

10.8. 2011 – Marko Korvela

Natsien väkivalta ja verkostot

8.8. 2011 – Arto Tuominen

Pikku Pietari Metropolian pihalla

5.8. 2011 – Marko Korvela

Vihan ideologia keskuudessamme

1.7. 2011 – Arto Tuominen

Kriitikon täysi tusina kesäteatteria

1.7. 2011 – Arto Tuominen

Köyhät, pitäkää yhtä!

28.6. 2011 – Niko Peltonen

Elokuva auttaa ymmärtämään toisia kulttuureja

23.6. 2011 – Elias Krohn

Woodstockia kovempi festivaali

15.6. 2011 – Marko Korvela

Vahtikoirasta näyttelypuudeliksi

20.5. 2011 – Unto Nikula

Pääosassa kansa

7.5. 2011 – Seija Vääränen

Taistelu Turusta

4.5. 2011 – Juha Säijälä

Pessimistinen tuomiosaarna nyky-Suomelle

23.4. 2011 – Jarmo Rintala

Elitisti luovii valtavirtaelokuvan ulkopuolella

12.4. 2011 – Marko Korvela

Vallankumous on entistä tarpeellisempi

12.4. 2011 – Markus Puranen

Ahdistava ja koskettava Sovinto

8.4. 2011 – Anneli Forss