Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ja Autoliikenteen työnantajaliitto ovat iltapäivällä hyväksyneet autoliikennealoja koskevan työehtosopimuksen. Eilen klo 18 alkanut AKT:n lakko on päättynyt.
Sataman neuvottelut jatkuvat keskiviikkona. Mikäli neuvotteluissa ei päästä sopimukseen, alkaa lakko torstaina 4.3. klo 6.
Myöskään huolinta-alalla ei ole päästy sopimukseen. Varastoterminaalien lakkovaroitus jätettiin helmikuussa, ja lakon on määrä alkaa perjantaina 5.3. klo 6.
Tämä lakko lopetettiin koska sille ei olisi saatu yleisön hyväksyntää niin monen henkilökohtaisesti joutuessa kärsimään lakosta.
Me kärsimme myös ahtaajien lakosta mutta sen seuraukset eivät näy tänään vaan huomenna kun kauppa edelleen vähenee pienen virkistymisen jälkeen ja työttömyys lisääntyy. Nyt kuitenkin tiedämme syyllisen ilman puolusteluja. Ahtaajat yrittävät ahtaa meidät yhä syvemmälle lamaan. Se lieneekin kommunistien tarkoitus, hyvät olot kun ovat sille opille pelkkää myrkkyä.
Noin joka toista suomalaista kuorma-autoa ajaa yrittäjä itse.
oikeisto media ei hyväksynyt tietenkään lakkoa mutta kansa kyllä hyväksyi.kyllähän kansa tietää että jos antaa periksi niin työehtoja heikennetään varmasti.työnantajat ovat syypäitä ja he tuhoavat suomen taloutta.kapitalisti haluaa hyvää itselle ,vasemmistolainen ajatusmaailma haluaa hyvää kaikille siis taloudellista.ja se on hienoa.enkä puhu mistään änkyrä kommunismista.
työeläkeläiselle vielä,ahtaajissa hyvin harva on kommunisteja.sinun suhtautumisesi on niin tyypillinen oikeistolaiselle,kaikki lakot ja ammattiliittoihin viittaava olisi kommunismia.vasemmistoa yleensä ja kommunismia ei voi niputtaa samaan nippuun.muutenhan kaikki oikeistolaiset voisi olla natseja ,fasisteja ja antiseministejä.
27.1. 2012 – Tiedonantaja
26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu
25.1. 2012 – Tiedonantaja
13.1. 2012 – Tiedonantaja
12.1. 2012 – Yrjö Hakanen
2.1. 2012 – Hannu Oittinen
30.12. 2011 – Tiedonantaja
29.12. 2011 – Marko Korvela
23.12. 2011 – Tiedonantaja
22.12. 2011 – Tiedonantaja
16.12. 2011 – Tiedonantaja
12.12. 2011 – Tiedonantaja
9.12. 2011 – Erkki Susi
29.11. 2011 – Tiedonantaja
29.11. 2011 – Hannu Oittinen
21.11. 2011 – Tiedonantaja
21.11. 2011 – Marko Korvela
8.11. 2011 – Camilla Kantola
3.11. 2011 – Tiedonantaja
3.11. 2011 – Tiedonantaja
31.10. 2011 – Marko Korvela
31.10. 2011 – Hannu Oittinen
27.10. 2011 – Tiedonantaja
24.10. 2011 – Tiedonantaja
21.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
14.10. 2011 – Marko Korvela
14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen
14.10. 2011 – Marko Korvela
12.10. 2011 – Tiedonantaja
8.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Tiedonantaja
5.10. 2011 – Marko Korvela
21.9. 2011 – Tiedonantaja
19.9. 2011 – Tiedonantaja
Naurettava näytelmä koko "lakko". Mitä voitettiin? Koko SAK/ATK joutaisi lopettaa, täysin hampaattomia järjestöjä nämä työläisten "etujen puolustajat"