SKP:n päälinjan vaiheet ja uudet haasteet

Leninin asettamuksen mukaan kommunistisessa liikkeessä yhdistyvät johdonmukainen uskollisuus periaatteille ja taktiikan joustavuus. Tämä periaatteiden pysyvyyden ja taktiikan joustavuuden ykseys näkyy ennen kaikkea puolueen poliittisessa päälinjassa, tämän päälinjan perusperiaatteissa, sen historiallisessa kehityksessä ja sen luovassa soveltamisessa eri tilanteissa.

SKP:n lopullisena päämääränä on sosialismin ja luokattoman yhteiskunnan luominen. Sosialismiin siirtyminen ei kuitenkaan ole mikään hetkellinen ”hyppäys”, joka olisi toteutettavissa heti, kun sen välttämättömyys on tiedostettu. Kapitalismista sosialismiin siirtyminen on prosessi, joka maailmanmitassa kattaa kokonaisen historiallisen aikakauden. Tässä historiallisessa kehityksessä on useita jaksoja. Sen vuoksi puolue kussakin vaiheessa asettaa tietyn strategisen tavoitteen, välitavoitteen, poliittisen päälinjan. Päälinja yhdistää toisiinsa, nykyhetken, välitavoitteen ja lopullisen päämäärän. Päälinja ilmaisee sen tien, jota pitkin edeten puolue pyrkii saavuttamaan sosialismin.

Päälinja sisältää aina luonnehdinnan konkreettis-historiallisesta välitavoitteesta, ottaen huomioon myös lopullisen päämäärän: luonnehdinnan päävastustajasta, jota vastaan työväenluokan ja työtätekevien taistelu on keskitettävä; sekä luonnehdinnan työväenluokan tärkeimmistä liittolaisista.

Päälinjan pohjalta on suunniteltava puolueen taloudellinen, poliittinen ja ideologinen kamppailu. Päälinjan kannalta on arvioitava puolueen työtä joukkojen keskuudessa, ammattiyhdistysliikkeessä, kansalaisliikkeissä, eduskunnassa, kunnallisvaltuustoissa, kaikkialla missä puolue toimii.

Päälinja on aina konkreettinen ja historiallinen, se muuttuu historian kuluessa.

Työväen yhteisrintama ja kansanrintama

Heti SKP:n vuonna 1918 tapahtuneen perustamisen jälkeen puolueessa koettiin vaihe, jota on kutsuttu ”penikkataudiksi”. Mutta 1920-luvulle tultaessa puolue kypsyi ja alkoi vaikeissa oloissa hahmottaa realistiselta pohjalta toimintaansa ja kehittää päälinjaansa.

SKP:n päälinja on kehittynyt pääpiirteittäin seuraavasti:

Pyrkimys työväen yhteisrintamaan 1920-luvulla ja 1930-luvun alkupuolella. Perustamisensa jälkeen SKP toimi erittäin vaikeissa olosuhteissa, maanalaisena ja vainottuna. Päähuomion puolue joutui keskittämään legaalisen ja illegaalisen työn yhdistämiseen. Samalla puolue pyrki tekemään laajempaakin poliittista työtä joukkojen keskuudessa. Tässä se käytti hyväksi työväenliikkeen laillisia, julkisia organisaatioita ja saavutti merkittäviä asemia monissa niistä.

Heti aluksi puolue esitti sosialidemokraateille yhteisrintamaa sodanuhkaa ja oikeistoporvariston neuvostovastaista seikkailupolitiikkaa vastaan. Vuonna 1922 SKP esitti sosialidemokraateille konkreettista yhteisrintamaohjelmaa, jonka sisältönä oli työväen demokraattisten oikeuksien palauttaminen, kamppailu työttömyyttä vastaan elinolojen parantamisen puolesta sekä taistelu valkoista terroria vastaan. Tähän yhteisrintamavaatimukseen SKP liitti myös vaatimuksen työväen ja talonpoikien yhteisestä rintamasta.

Pyrkimys fasismin- ja sodanvastaiseen kansanrintamaan 1930-luvulla jatkona ja täydennyksenä työväen yhteisrintamapyrkimykselle. Merkittävän työn fasismin- ja sodanvastaisen kansanrintaman perusteiden luomiseksi teki vuonna 1935 pidetty SKP:n 6. edustajakokous.

Edustajakokous kiinnitti huomiota fasismin nousuun Euroopassa ja Suomessa ja totesi: ”Fasismin uusi päällekarkaus ei suuntaudu ainoastaan vallankumouksellista työväestöä vastaan, vaan se uhkaa myös sosialidemokraattisia työväenyhdistyksiä, ammattijärjestöjä, lehtiä, osuusliikkeitä, nuoriso- ja urheiluseuroja, vieläpä se uhkaa porvarillisten vapaamielisten ainesten ja asiaansa puolustavien pienviljelijöiden oikeuksia.”

Tämän arvion perusteella SKP vaati kaikkia työtätekeviä ja muita demokraattisia väestökerroksia keskittämään voimansa fasistisen hyökkäyksen takaisinlyömiseksi ja laajan fasismin- ja sodanvastaisen kansanrintaman muodostamiseksi työväen yhteisrintaman pohjalta.

Kansanrintamapolitiikassa saavutettiin osittaista menestystä. SDP:n tannerilaisen johdon kielteisen asenteen takia ei kuitenkaan saatu aikaan kyllin vahvaa rintamaa sodan ehkäisemiseksi.

Kolmen suuren yhteistyö

”Kolmen suuren” yhteistyö 1940-luvulla suorana jatkeena fasismin- ja sodanvastaiselle kansanrintamapolitiikalle. Tullessaan ensimmäisen kerran julkiseksi puolueeksi syksyllä 1944 SKP esitti vetoomuksen ”Yhteistyöhön kansamme vapauden, paremman elämän ja valoisamman tulevaisuuden puolesta”. Tässä vetoomuksessa SKP esitti mitä laajinta yhteistyötä sosialidemokraattien ja maalaisliittolaisten kanssa fasismin jäänteiden pois juurimiseksi sekä ulko- ja sisäpolitiikan demokratisoimiseksi. Tällainen yhteistyö myös muodostui käytännössä, se ulottui joukkotasolta hallitustasolle saakka ja sillä saavutettiin merkittäviä demokraattisia ja taloudellis-sosiaalisia uudistuksia.

1940-luvun puolivälin jälkeen tapahtui kuitenkin kylmän sodan alkamisen sekä suurpääoman ja oikeistososialidemokratian hyökkäyksen seurauksena käänne oikealle. ”Kolmen suuren” yhteistyö hajosi, kommunistit ja kansandemokraatit heitettiin hallituksesta ja heidät pyrittiin eristämään. SKP:n vuonna 1948 pidetty 8. edustajakokous laati perusteellisen arvion ”kolmen suuren” kauden saavutuksista ja tappioista. Ville Pessin alustuksessa esitettiin myös kritiikki ja itsekritiikki muun muassa puutteista ylätason toiminnan ja joukkotoiminnan yhdistämisessä.

SKP ei kuitenkaan luopunut työväen yhteistyön, työväenluokan ja talonpoikaiston liiton ja näille perustoille rakennettavan poliittisen yhteistyön tavoittelusta. Erityisen tärkeä oli SKP:n vuonna 1954 esittämä Työväki yhteistoimintaan -vetoomus, joka osaltaan vaikutti siihen, että työväki kahta vuotta myöhemmin kävi yhtenäisenä yleislakkotaistelun.

SKP rakensi 1970-luvulla demokraattista ja imperialismin vastaista rintamaa sekä kansainvälisissä että sisäpoliittisissa kysymyksissä. Kuva EEC:n vastaisesta mielenosoituksesta. / TA-Arkisto

Monopolien vastainen demokraattinen rintama

Monopolien, suurpääoman ja taantumuksen vastaisen demokraattisen rintaman rakentaminen Tämä päälinja muotoutui puolueen toiminnassa sotia seuranneen demokraattisen kauden jälkeen, jolloin kapitalismi kehittyi monopolistisesta valtiomonopolistiseksi, porvaristo vakiinnutti valta-asemansa ja uudenaikaisti hallitsemismenetelmiään.

Tähän kauteen sijoittui myös SKP:hen ja kansandemokraattiseen liikkeeseen ulkoapäin suunnattu hyökkäys ja poliittis-ideologinen vaikuttaminen tämän työväenliikkeen osan ”myrkkyhampaan” irti repimiseksi ja sen integroimiseksi kapitalismiin ja porvarilliseen hallitsemisjärjestelmään. SKP:ssä ja kansandemokraattisessa liikkeessä lietsottiin myös sisältä päin hajaannusta, jonka vuonna 1970 pidetty ylimääräinen edustajakokous joksikin aikaa pysäytti.

SKP:n ylimääräinen edustajakokous muotoili SKP:n poliittisen päälinjan seuraavasti:

”SKP:n päälinjana on demokraattisen rintaman rakentaminen taistelussa monopoleja ja poliittista taantumusta vastaan työtätekevien demokraattisten oikeuksien laajentamiseksi, rauhan lujittamiseksi ja sosialismin edellytysten luomiseksi.”

Tämä määritelmä vahvistettiin SKP:n 16. ja 17. edustajakokouksessa. Sen vahvisti myös 18. edustajakokous. Päälinjaa täsmennettiin ja konkretisoitiin ennen kaikkea 17. edustajakokouksen hyväksymässä esityksessä demokraattisten voimien yhteistyöohjelmaksi sekä keskuskomitean asiakirjassa ”Demokraattinen tie ulos kriisistä”. Näissä asiakirjoissa SKP vaati syvällisiä demokraattisia uudistuksia – demokraattista kansallistamista, demokraattista suunnittelua ja joukkojen toimesta harjoitettavaa demokraattista valvontaa.

SKP:n päälinjan kehittelyyn 1970-luvulla vaikutti merkittävästi kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä muun muassa Chilen tapahtumien inspiroimana käyty keskustelu sosialismiin rauhanomaisesti johtavista teistä ja välivaiheista.

SKP suuntautui demokraattisen rintaman rakentamiseen seuraavien periaatteiden pohjalta:

Ensiksi, rintaman lähtökohtana on kamppailu työläisten ja kaikkien työtätekevien etujen puolesta suurpääoman harvainvaltaa vastaan.

Toiseksi, rintama on mahdollista ja välttämätöntä rakentaa kaikilla tasoilla, pääpainon ollessa aina joukkojen omakohtaisessa toiminnassa omien etujensa puolesta.

Kolmanneksi, demokraattisen rintaman yhtenäisyys ei merkitse ideologista yhtenäisyyttä, vaan kullakin rintamaan osallistuvalla on oikeus omaan vakaumukseensa.

Neljänneksi, demokraattinen rintama edellyttää samanaikaisesti yhteistä toimintaa ja kunkin osapuolen itsenäisyyden kunnioittamista.

Näitä periaatteita SKP noudattaa edelleen.

SKP (y) päälinjan kehittäjänä

Pyrkimys SKP:n aatteellis-poliittiseksi kuohimiseksi, hajottamiseksi ja lakkauttamiseksi voimistui 1980-luvulla. Se johti SKP:n periaatteellisen yhtenäisyyden kannalla olleiden puoluejärjestöjen ja jäsenten erottamisiin ja järjestölliseen hajottamiseen.

SKP:n periaatteiden ja yhtenäisyyden kannalla olevat voimat reagoivat kielteiseen kehitykseen pitämällä 1984 Tampereella SKP:n puoluejärjestöjen edustajakokouksen ja valitsemalla SKP:n puoluejärjestöjen keskuskomitean, josta myöhemmin kehittyi SKP (yhtenäisyys).

SKP-yhtenäisyyden Espoon Dipolissa 1987 pidetty 21.edustajakokous jatkoi puolueen päälinjan kehittämistä hyväksymällä ”Rauhan ja Suomen itsenäisen demokraattisen kehityksen ohjelman” Siinä todettiin: ”Me kommunistit rakennamme laajaa demokraattista rintamaa taistelussa ylikansallisia monopoleja, Suomen suurpääomaa ja oikeistoa vastaan – rauhan, demokraattisten oikeuksien ja Suomen itsemääräämisoikeuden puolustamiseksi sekä sosialismin edellytysten luomiseksi.”

Ohjelmassa esitettiin suuri joukko toimenpiteitä syvien rakenteellisten muutosten toteuttamiseksi eli demokraattisen käänteen aikaansaamiseksi. Demokraattisen käänteen todettiin merkitsevän muun muassa demokraattista valvontaa työpaikoilla ja asuinalueilla, demokraattista suunnittelua sekä suurten tuotantolaitosten ja pankkien demokraattista kansallistamista etappina tiellä kohti sosialistista vallankumousta ja sosialismin rakentamista.

Kuten muistetaan, SKP samoin kuin SKDL päätettiin 1989 lakkauttaa, ja 1990 perustettiin niiden tilalle vasemmistoliitto. Aluksi näytti siltä, että siitä olisi voitu tehdä avara ja demokraattisen yhteistoimintaliike, johon kommunistit olisivat voineet osallistua samalla oman itsenäisen puolueensa säilyttäen. Tämä heijastui vuonna 1991 Lahdessa pidetyn SKP-yhtenäisyyden edustajakokouksen vasemmistoliittoa koskeneissa päätöksissä.

Edustajakokouksessa myös hyväksyttiin radikaalien uudistusten ohjelma, joka oli jatkoa päälinjan kehittämiselle. Ajankohtaisten taloudellisten ja yhteiskunnallisten uudistusten ohella ohjelmassa asetettiin tavoitteiksi muun muassa demokratian ja itsehallinnon laajentaminen, ekologisen rakennemuutoksen toteuttaminen sekä EY-jäsenyyden torjuminen.

Edustajakokouksen päätöksissä todettiin välttämättömyys jatkaa SKP:n toimintaa ja asetettiin tehtäväksi marxilaisuuden uudistaminen ja yhdistäminen työväen- ja kansalaisliikkeiden toimintaan sekä uudenlaisen sosialisminäkemyksen omaksuminen.

Pian tuon edustajakokouksen jälkeen kävi selväksi, että vasemmistoliiton myönteinen kehitys ei päässyt alkua pidemmälle. Siitä rakennettiin keskitetty, syrjivä ja vanhanaikainen pikkuporvarillinen puolue, jossa toimiminen tehtiin kommunisteille yhä vaikeammaksi ja vastenmielisemmäksi. Tästä kehityksestä SKP-yhtenäisyys teki johtopäätökset luopumatta pyrkimyksestä luokka- ja poliittisten voimien kokoamiseen.

Vuonna 1996 Helsingissä pidetyssä ylimääräisessä edustajakokouksessa päätettiin vuonna 1918 perustetun SKP:n rekisteröimisestä uudelleen täysivaltaisena poliittisena puolueena ja puolueelle hyväksyttiin uusi ohjelma ja uudistetut säännöt.

"Emme ole kehittäneet tieteellistä teoriaa yhteiskunnan kehityksen lainmukaisuuksista emmekä perustaneet puoluetta itseämme varten, vaan auttaaksemme ihmisiä puolustamaan etujaan, vapauttamaan itsensä ja kohoamaan täyteen ihmisyyteen." / Veikko Koivusalo

Uudet mullistukset, uudet haasteet

SKP-yhtenäisyys ja uudelleen rekisteröity SKP ovat jatkaneet SKP:n päälinjan kehittämistä uusia olosuhteita vastaavaksi kaikissa edustajakokouksissaan ja käytännön toiminnassaan.

Käsitys voimien kokoamista vaativista kamppailutehtävistä on laajentunut. Jo ennen vuoden 1996 edustajakokousta, mutta varsinkin sen jälkeen maailmassa, Euroopassa ja suomalaisessa yhteiskunnassa on tapahtunut muutoksia ja mullistuksia, jotka ovat asettaneet uusia haasteita päälinjan kehittämisessä.

Myös käsitys siitä, mitä demokraattisten voimien rintama voisi pitää sisällään, on laajentunut. Näin siksi, että on ilmaantunut koko joukko uusia globalisaatiokysymysten parissa toimivia kansalaisliikkeitä ja että myös sisäpoliittisiin ja paikallisiin kysymyksiin keskittyvien pysyvämpien ja projektikohtaisten kansalaisliikkeiden kirjo on monipuolistunut.

Päälinjan ydinsisältö on kuitenkin pysynyt samana.

Seuraavassa lyhyesti tapahtuneista ja tapahtuvista muutoksista ja mullistuksista sekä niiden nostamista haasteista.

1. Tieteellis-tekniset muutokset sekä työväenluokan asemassa, koostumuksessa, tietoisuudessa ja psykologiassa, yleisessä luokkarakenteessa sekä työelämässä tapahtuneet ja tapahtuvat muutokset. Työväenluokan puolueena SKP on linjanvedoissaan ja päälinjan kehittelyssään pyrkinyt ottamaan nämä muutokset huomioon. Tämä ilmenee muun muassa SKP:n asiakirjassa työajan lyhentämiseksi, työelämäasiakirjassa, tuloerojen tasoittamista, työttömyyden vähentämistä sekä pätkätyöläisten ja naisten aseman turvaamista koskevissa tavoitteissa ja puolueen ay-projektin tavoitteissa. Tämä kysymysryhmä vaatii jatkuvaa tutkimusta, seurantaa, aloitteita ja käytännön toimintaa, päälinjan mukaista voimien kokoamista.

2. Euroopan reaalisosialismin kaatumisen aiheuttamat muutokset, uudelleenarviointi jajohtopäätökset. SKP-yhtenäisyyden edustajakokous 1991 aloitti tämän työn jo kolmisen kuukautta ennen Neuvostoliiton hajoamiseen johtaneita tapahtumia, ja SKP on jatkanut sitä sen jälkeen jokaisessa edustajakokouksessaan, viimeksi vuonna 2007 päivitetyssä puolueohjelmassaan. On turha kuvitella, että työ on nyt tehty. Mitä enemmän aikaa vuosien 1989–1991 kohtalokkaista tapahtumista kuluu, sitä enemmän perspektiivi kysymyksen arviointiin laajenee ja tietomäärä kasvaa.

3. Euroopan unioni, Suomen jäsenyys ja vaihtoehto. Kysymys on erittäin laajakantoinen, koska EU-kytkentä vaikuttaa syvästi Suomen itsenäisyyteen, Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan, ulkosuhteisiin, lainsäädäntöön, talous- ja sosiaalipolitiikkaan sekä kansalaisten etuihin ja oikeuksiin. SKP onkin tuskin moneenkaan muuhun asiaan ottanut enemmän ja säännöllisemmin kantaa. Työtä on jatkettava itse ja myös yhteistoiminnassa muiden EU-maiden kommunististen ja vasemmistopuolueiden kanssa. Ja tämäkin asia vaatii ennen kaikkea käytännön toimintaa. Miten muuttaa kansalaisten laaja EU-kriittisyys ja EU:n vastaisuus toiminnaksi?

4. Uusliberalismin esiinmarssi, hyvinvointivaltion purkaminen, yksityistäminen, kunta- ja palvelurakenneuudistus ja vaihtoehto. SKP on arvioinut tätä kysymysryhmää ja kehittänyt siinä vaihtoehtoja erittäin laajasti. Uusliberalismin ja yksityistämisen tunkeutumisesta kuntiin on useita perusteellisia arvioita, jopa kirja. Hyvänä ja täysin ajanmukaisena työkaluna on viime edustajakokouksen hyväksymä aloite yhteistoiminnasta porvarihallitusta vastaan. Nyt on valmisteilla uusi kunnallisvaaliohjelma. Ja taas keskeiseksi nousee, miten toteutamme käytännössä päälinjaamme, kokoamme kuntalaisten, kuntien työntekijöiden ja kansalaisliikkeiden rintamaa sekä rakennamme edistyksellisten poliittisten voimien yhteistyötä.

5. Nato, militarismi, alueelliset sodat, suursodan uhka, toiminta Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden ja itsenäisyyden puolesta, toiminta sotaa vastaan. Nato-kysymys on maallemme kohtalonkysymys ja keskeinen kamppailutehtävä. Selvä enemmistö suomalaisista vastustaa yhä Nato-jäsenyyttä. Mutta päälinjan kannalta suuri ratkaistava ongelma on, miten koota Nato-jäsenyyden vastaisia voimia yhteiseen tai yhdensuuntaiseen toimintaan. Toiminta käynnissä olevien sotien ja miehitysten lopettamiseksi sekä suursodan vaaran torjumiseksi on niin ikään keskeinen osa SKP:n päälinjaa. Sodanvastaisessa liikkeessä on ollut havaittavissa jonkinlaista apatiaa. On siis tarjottava lisää tietoa, oltava aktiivisia toimijoita ja kehitettävä myös uusia toiminnan muotoja.

6. Imperialismin uusi vaihe, globalisaatio, globalisaation vastaisten ja globalisaatiokriittisten voimien kokoaminen. Näissä asioissa on jo perinteisiä valmiita yhteistoimintamuotoja ja foorumeita. Mutta suuri kysymys on, miten saadaan mukaan ay-liike ja työväenluokka, jonka etuja ja työpaikkoja kapitalistinen globalisaatio uhkaa ja käytännössä hävittää, kuten suomalaisten yhtiöiden viimeaikainen tehtaiden lopettaminen ja tuotannon siirtäminen halpamaihin osoittaa.

7. Ympäristökysymykset, ekologia, ilmastonmuutos. Jo vuoden 1991 edustajakokous mainitsi ekologisen rakennemuutoksen. Vuoden 1998 edustajakokous hyväksyi laajemman tavoiteohjelman ekologisen rakennemuutoksen toteuttamiseksi. Ja viime aikoina olemme kiinnittäneet paljon huomiota ilmastonmuutokseen ja tehtäviin sen torjumiseksi. Päälinjan kannalta tärkeää näissä kysymyksissä on luokkanäkökulma, suurpääoman vastaisuus sekä tavallisiin ihmisiin kohdistuvan huiputuksen paljastaminen

8. Alueellinen ja globaali imperialismin ja sodan vastainen rintama, valtiollinen ulottuvuus. Tämä on päälinjamme kannalta yksi tärkeä kysymys, kun reaalisosialismi on suurimmaksi osaksi ainakin tilapäisesti kadonnut maapallolta. Miten suhtautua olemassa oleviin sosialistisiin, sosialistisiksi itseään nimittäviin ja sosialismiin pyrkiviin maihin? Miten suhtautua imperialismin hyökkäyksen kohteena oleviin, vähintään objektiivisesti imperialismin kanssa ristiriidassa oleviin tai sitä enemmän tai vähemmän vastustaviin voimaryhmittymiin ja valtioihin, joista osa on kapitalistisia ja joiden sisäinen kehitys onkannaltamme ongelmallista? Tässä suhteessa Venäjä on muun muassa Suomen geopoliittisen sijainnin, perinteisen ja uudelleen elvytetyn ryssävihan sekä Suomen oikeistopiirien Nato-hankkeiden takia tärkeä erikoistapaus.

9. Taistelu hegemoniasta, tiedonvälitys, kulttuuri. Taistelussa hegemoniasta kaikki edellä luetellut ja monet muut asiat ovat tärkeitä, ei vain tiedonvälitys ja kulttuuri. Kyse on siitä, miten tietämyksellämme, rohkealla toiminnallamme sekä oikealla tavallamme lähestyä ihmisiä tavoittelemme hegemoniaa. Mutta Tiedonantaja, muut lehtemme, tunkeutumisemme valtamediaan ja paikallislehtiin, internet-taitomme, kykymme järjestää kaikille avoimia keskustelu- ja kulttuuritilaisuuksia, osallistumisemme muiden kanssa yhteisiin rientoihin – kaikki tämä on myös tärkeää taistellessamme hegemoniasta.

10. Kysymys kommunistina olemisestamme, suhtautumisestamme muihin ihmisiin ja työtyylistämme. Toiminnassa päälinjan puolesta näitä asioita koskeva ajattelumme on olennaisen tärkeä. Emme ole kehittäneet tieteellistä teoriaa yhteiskunnan kehityksen lainmukaisuuksista emmekä perustaneet puoluetta itseämme varten, vaan auttaaksemme ihmisiä puolustamaan etujaan, vapauttamaan itsensä ja kohoamaan täyteen ihmisyyteen. Meille toisin kuin muille puolueille ihmiset eivät ole väline, kohdeyleisö, vaalikarjaa. Emme puolusta ihmisten etuja, jotta saisimme menestystä, voisimme toteuttaa oman tahtomme ja päästä valtaan, vaan puolueen kannatuksen kasvu ja puolueen tavoitteiden menestys on seuraus siitä, että ihmiset näkevät meidän olevan pyyteettömästi heidän asiallaan ja vakuuttuvat tavoitteidemme oikeellisuudesta.

Teksti on ilmestynyt alunperin Tiedonantajan numerossa 13/2008