|
| Tampereella asuva Tiedonantajan lukija Mikko Koikkalainen tutustui lehteen 1990-luvun puolessa välissä. Nykyään lehti tulee tilattuna. / Hannu Oittinen |
Työväenlehtipäivää vietetään vuosittain helmi-maaliskuun vaihteessa. Ajankohta juontuu siitä, että Suomen sosialidemokraattisen puolueen lehden Työmiehen ensimmäinen numero ilmestyi 2. maaliskuuta 1895.
Nykyään työväenlehtipäivää on tapana viettää aina 2. maaliskuuta päivämäärää lähimmäksi osuvana perjantaina.
Tampereella asuva Tiedonantajan lukija Mikko Koikkalainen tutustui lehteen 1990-luvun puolessa välissä. Nykyään lehti tulee tilattuna.
Lehden tilaaminen oli Koikkalaisen mielestä luonteva teko monessa mielessä, myös taloudellisesti, sillä pätkätyöläisellä ei ole varaa tilata paksuja ja kalliita porvarilehtiä. Vaihtoehtoista journalismia kriteerinä pitäen Tiedonantajan hinta-laatu -suhde on varsin hyvä.
Entä kun vertaat Tiedonantajaa muihin työväenlehtiin, mikä on arviosi?
– Muita ei ole varaa tilata, eikä oikein haluakaan, sillä kovin latteita ne ovat. Olenhan minä niitä kirjastossa lukenut, mutta eivät ne ole järin innostaneet. Tiedonantajaa lukiessa tulee sellainen tunne, että tämähän on kirjoitettu niin kuin minäkin ajattelen.
Ay-liikkeen lehtitukiasioita pitäisi Koikkalaisen mukaan pöllyttää enemmän. Hän on kysynyt Tiedonantajan syrjinnästä kahdelta liitolta, joissa on ollut jäsenenä.
– En usko, että ”jäsenistö päättää” syrjinnästä, vaikka näin minulle on vastattu. Työväenlehtien pitäisi syrjinnän sijasta tukea toisiaan, se olisi kaikkien etu. Työväenlehtipäivää pitäisi viettää näyttävämmin ja työväenlehdet voisi yrittää saada esille koulujen mediakasvatuksessa, ainakin sanomalehtipäivänä.
Lauantaina 27. helmikuuta klo 11 järjestetään Tiedonantajan levikkityön tapaaminen Helsingissä, Kirjan talon kerhohuoneessa (Kirjatyöntekijänkatu 10). Mukana muun muassa päätoimittaja Erkki Susi.
Hmm.. onkohan poliittisen propagandan levittäminen kouluissa aivan sallittua? En tiedä mitä laki sanoo, rehtorin lupa tällaiselle toiminnalle pitää ainakin olla. Muutenhan kouluihin olisi kaikenmaailman jehovantodistajat tunkemassa käännytystyötä tekemään.
27.1. 2012 – Tiedonantaja
26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu
25.1. 2012 – Tiedonantaja
13.1. 2012 – Tiedonantaja
12.1. 2012 – Yrjö Hakanen
2.1. 2012 – Hannu Oittinen
30.12. 2011 – Tiedonantaja
29.12. 2011 – Marko Korvela
23.12. 2011 – Tiedonantaja
22.12. 2011 – Tiedonantaja
16.12. 2011 – Tiedonantaja
12.12. 2011 – Tiedonantaja
9.12. 2011 – Erkki Susi
29.11. 2011 – Tiedonantaja
29.11. 2011 – Hannu Oittinen
21.11. 2011 – Tiedonantaja
21.11. 2011 – Marko Korvela
8.11. 2011 – Camilla Kantola
3.11. 2011 – Tiedonantaja
3.11. 2011 – Tiedonantaja
31.10. 2011 – Marko Korvela
31.10. 2011 – Hannu Oittinen
27.10. 2011 – Tiedonantaja
24.10. 2011 – Tiedonantaja
21.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
14.10. 2011 – Marko Korvela
14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen
14.10. 2011 – Marko Korvela
12.10. 2011 – Tiedonantaja
8.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Tiedonantaja
5.10. 2011 – Marko Korvela
21.9. 2011 – Tiedonantaja
19.9. 2011 – Tiedonantaja
Hyvä idea. Tuossa voisikin olla tavoitetta vaikka ensi vuodelle. Nyt koko päivä meni ihan sivussa. Kaikki vasemmistolehdet voisivat yhteistyössä tehdä kunnon esilletulon teeman mukaisesti ensi vuonna, ja vaalitkin ovat tulossa tuolloin. Kouluihin ja muihin ennakkoilmoittelua ja lehdet voisivat esim.sopia mitkä koulut millekin lehdille.