USA:n sotilasdoktriini ja Iran

Erkki Susi – 25.02.2010


USA:n pyrkimyksillä saattaa voimaan uusia taloudellisia pakotteita Irania vastaan ei ole mitään tekemistä jalon tarkoituksen kanssa rajoittaa ydinaseiden leviämistä maapallolla.

Ne liittyvät suoraan USA:n sotilasdoktriiniin, joka tähtää ”täyden kirjon herruuteen” eli sotilaalliseen herruuteen maalla, merellä, ilmassa ja ulkoavaruudessa ylitse kaikkien muiden maailman maiden. Tämän doktriinin looginen laajennus on, että vain tiiviisti USA:n kanssa liittoutuneiden maiden sallittaisiin hankkia ydinaseita tai edes kehittää valmiuksia niiden kehittämiseen.

Esimerkiksi Israelilla uskotaan laajasti olevan salaisia ydinaseita. Silti USA:n taholta ei ole kuulunut mitään kehotuksia niiden tarkastamiseen tai pakotteisiin. Syy on yksinkertainen. Israel on USA:n liittolainen. Intia ja Pakistan ovat kieltäytyneet allekirjoittamasta ydinaseiden leviämisen estämiseen tähtäävää ydinsulkusopimusta (NPT) ja ovat kehittäneet ydinaseita. Silti kukaan ei kehota niidenkään aseistuksen tarkastamiseen saati pakotteisiin. Syy on yksinkertainen. Ne ovat USA:n liittolaisia.

Iran ja Pohjois-Korea on alistettu taloudellisiin pakotteisiin, niille on vaadittu lisää pakotteita ja niitä on uhattu jopa sotilaallisella hyökkäyksellä. Syy on yksinkertainen. Ne eivät ole USA:n liittolaisia.

Pakotteet osa imperialismia

Jotta täysin ymmärrettäisiin USA:n politiikka esimerkiksi Iranin ja Pohjois-Korean suhteen, se täytyy sijoittaa laajempaan pyrkimykseen levittää USA:n sotilaallinen koneisto ympäri maailmaa ja raivata tieltä kaikki esteet sen herruudelle.

Tällä hetkellä USA:lla on sen maaperän ulkopuolella 700 sotilastukikohtaa, ja se on sitoutunut valtaisaan projektiin lisätä Naton ulottuvuutta liittämällä sen jäseniksi mahdollisimman monet Itä-Euroopan entiset sosialistiset maat ja entiset Neuvostoliiton osat.

USA pyrkii myös sotilaallisesti saartamaan sekä Venäjän että Kiinan merille sijoitettujen ohjusalusten, näiden maiden naapurimaihin pystytettävien tukikohtien ja USA:n rankaisemattoman ydinase-ensi-iskun mahdollistavien ohjuskilpien avulla sekä aseistamalla Georgian kaltaisia pieniä Venäjän vastaisia suojattivaltioitaan. USA:n tukikohtia on rakennettu myös eteläamerikkalaiseen Kolumbiaan lähelle Venezuelaa, joka pyrkii kehittämään sosialistista vaihtoehtoa USA:n herruudelle alueella.

USA:n Iranin ydinohjelmasta pitämän metelin tarkoitus on auttaa varmistamaan, että USA ja sen ydinaseliittolaiset Britannia, Ranska, Intia ja Pakistan voivat jatkaa maailman hallitsemista. Sen tarkoitus on myös heikentää Lähi-idän valtioiden kykyä vastustaa USA:n ylivaltaa alueella.

USA:n Iranin ydinohjelmasta pitämän metelin tarkoitus on auttaa varmistamaan, että USA ja sen ydinaseliittolaiset Britannia, Ranska, Intia ja Pakistan voivat jatkaa maailman hallitsemista.
USA:n Iranin ydinohjelmasta pitämän metelin tarkoitus on auttaa varmistamaan, että USA ja sen ydinaseliittolaiset Britannia, Ranska, Intia ja Pakistan voivat jatkaa maailman hallitsemista. / Freelancing God

Lue lisää 19. helmikuuta ilmestyneestä Tiedonantajasta.



Keskustelua

lukija 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 01.03.2010

Erkki Susi, ennen kuin jauhat tälläistä kylmän sodan aikaista soopaa, mietippä vähän tarkemmin, millainen maa Iran on. Se on diktatuuri. Sitä hallitsee uskonnolliset fanaatikot, joiden oppeihin kuuluu Israeilin hävittäminen maailmankartalta. Maa tukee terrorismia. Siellä ei ole sanavapautta, Se ei ole oikeusvaltio. Demokratia on lähinnä vitsi.
Siirtääkseen sisäpoliittiset ongelmat piiloon, hallinto on valmis aloittamaan ulkopoliittisen konfliktin.
Vakavasti, Erkki Susi, haluaistko tälläisen valtion omistavan ydinaseita räjähdysherkässä lähi-idässä.

Rauhan puolesta 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 01.03.2010

Ydinaseiden hallussa pito on rikos ihmiskuntaa vastaan, oli kyse sitten diktatuurista tai "demokratiasta", kuten jenkeillä.

Eikö pointti ole se, että edelleenkään ei ole mitään todisteita siitä että Iranilla olisi ydinasetta tai että maa yrittäisi sellaista hankkia. Tässä on samanlainen vedätys menossa länsimaiden taholla kuin se satavarma tieto, että Irakin Saddamilla olisi ollut joukkotuhoaseita. Niitähän ei löytynyt, ja eikö Tony Blairia nyt briteissä tästä huijauksesta syytetäkin. Pitäisi jenkkien sota haukat pistää yhtä lailla oikeuteen väärin perustein alotetusta hyökkäys sodasta.

Irania toki hallitsee uskonnolliset fanaatikot, jotka alistavat työväenliikettä, naisia sekä kommunisteja, tämä on tiedossa.

Paikalliset kommunistit ja muut edistykselliset ryhmät eivät silti kaipaa jenkki imperialistien hyökkäystä maahansa. Siitä seuraisi vain Afganistanin ja Irakin kaltainen murhenäytelmä.

Matti Aalto 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 01.03.2010

"
Tässä on samanlainen vedätys menossa länsimaiden taholla kuin se satavarma tieto, että Irakin Saddamilla olisi ollut joukkotuhoaseita.
"

Satavarmaa on sekin että Nato EI OLISI HYÖKÄNNYT Irakiin jos Irakilla olisi ollut tehokkaita joukkotuhoaseita.

Satavarmaa on sekin että tämä tajutaan niin Iranissa kuin Koreassakin.

Voiko rauhanomainen ratkaisu löytyä mistään muusta kuin hyökkääjän organisaatioiden purkamisesta ja aseistuksen radikaalista vähentämisestä.

Valitettavasti Suomenkin valtiollinen johto teeskentelee olevansa ymmärtämättä.

häh 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 03.03.2010

rauhan puolesta ja matti aalto taitaa olla aika sinisilmäisiä idealisteja. tappoaseita ei sais olla kellään ja kaikki vaan kukkia kedolle poimimaan.
Onkohan vaan se todelline maailma sellainen. Jos ja kun ydinaseita on, niin se on parempi että ne on demokratiolla kuin diktatuureille

Matti Aalto 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 04.03.2010

"
Jos ja kun ydinaseita on, niin se on parempi että ne on demokratiolla kuin diktatuureille
"
Tarkoitatko demokratioilla "nuclear democracy" tyyppisiä valtioita?

Näinikkäin 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 06.03.2010

Muistetaanko vielä mikä valtio käytti ensimmäisen, toisen ja toistaiseksi viimeisen kerran ydin-asetta 6;s ja 9;s elokuuta 1945?. Sama maa suunnitteli vakavissaan käyttöä Korean sodassa ja vielä Vietnamiin hyökätessään, mutta päätyi Vietnamin osalta "vain" kemiallisen sodan tielle, jatkuvien erittäin raskaiden pommitusten ohella. Onko apartheid-valtio Israel demokratia aidosti? Ydinaseen se omistaa kuitenkin, ja pilkkaa avoimesti useita YK:n päätöslauselmia ja mm. Geneven-sopimuksia. Ydinasemahti USA tekee samaa, se mikä sopii pidetään ja muulle viitataan kintaalla." Hyökkäys Irakiin tehtiin Öljyn vuoksi", Kuten ex-FED:n pääjohtaja, Bushien perheystävä, Alan Greenspan totesi tv-haastattelussa. Että tällaisia "demokratioita".

häh 1 vuosi, 11 kuukautta sitten 06.03.2010

Tarkoitan maita missä on toteutuu demoktatia ja vapaat vaalit.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 12.03.2010

Sanoo Susi ja muut kommunistit mitä hyvänsä niin maailmalla USA:ta pidetään demokraattisempana kuin Irania. Jos se menettää sen statuksensa tulevat nuo 700 tukikohtaa varsin pian vähenemään.

Onkohan USA koskaan II maailmansodan jälkeen tai edes sen aikana hyökännyt rauhallisen ja demokraattisen maan kimppuun? Ei vaan tule yhtään mieleen joten valistakaahan minuakin!

USA oli II maailmansodan lopulla varmasti varsin kyllästynyt sotimiseen ja suuriin tappioihin joten atomipommin käyttö on varsin helppoa ymmärtää vaikka sitä ei itse hyväksyisikään. Olihan Japanilla ollut aikaa antautua jo moneen kertaan kun se kuitenkin oli koko ajan joutunut vetäytymään mutta nehän aikoivat taistella "viimeiseen japanilaiseen" keisarin eli jumalansa puolesta. Ilman noita pommeja olisi varmasti tullut vielä tuhansia amerikkalaisuhreja lisää aivan turhaan.

Tuo artikkeli on varsin tarkoitushakuinen ja näyttää miten pienissä ympyröissä kommunistin harmaat solut pyörivät.

lukija 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 13.03.2010

Elämme tällä hetkellä PAX AMERICANAA. Sanonta on tässä yhteydessä provosoiva, mutta mietitään mikä olisi tilanne jos Iran tai joku muu valtio olisi ollut USA sijalla maailman vahvimpana valtiona.
USA on kuiten kaikista vaihtoehdoista vähiten huono.

Kirsti Era 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 14.03.2010

nimim. lukijalle sanoisin, että jos muu valtio olisi yhtä vahva kuin USA, tuskin sotia ja diktatuureja olisi ainakaan nykyistä enempää. Pikemminkin päin vastoin, koska USA:n öljyn- ja kaasunkulutus on 25% koko maailman kulutuksesta (väestö 5% ihmiskunnasta) ja sen turvaamikseksi soditaan.
Demokratian osalta sanoisin, etten pidä maata, jossa eduskuntaan päästäkseen pitää olla miljonääri ja alle 50% kansalaisista osallistuu vaaleihin, demokratiana.

Matti Aalto 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 14.03.2010

"
USA on kuiten kaikista vaihtoehdoista vähiten huono.
"

Vietettyäni yhden helle kauden helvetissä olin valmis ajattelemaan juuri tuolla tavoin Alaskan osalta.

Sarah Palinin Alaska ei kuitenkaan ollut valmis myöntämään minulle viileämpää turvapaikkaa koska se olisi edellyttänyt että täytän ne edellytykset joita viisumin saamiseen tarvitaan. Kommunistisen puolueen jäsenenä saan siis tyytyä Luciferin suojaan, suomeenkaan kun maahanmuuttajia ei enää oikein oteta.

Ps. Olisin kyllä valmis vaihtamaan paikkaa persujen kanssa.

JJR 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 18.03.2010

Vieläkö joku jaksaa jauhaa tätä roskaa Iranin ydinaseista ja pyrkimyksistä tuhota Israel?

IAEA:n johtaja Mohamed ElBaradei on sanonut, että Iranilla ei ole ydinaseohjelmaa. Iranin ydinaseohjelmasta ei ole mitään todisteita. Siitä jauhavat vain USA:n, Israelin ja muutaman EU-maan johtajat.

Farsin kielen asiantuntija Arash Norouzi sanoi myös, että Iranin johto ei ole koskaan uhannut tuhota Israelia. Heidän puheensa oli ilmeisesti tarkoituksella käännetty väärin.

Iran ei ole uhka kenellekään. Toisin on USA:n kanssa. Se on terrorisoinut kymmeniä valtioita - viis siitä, ovatko ne olleet "demokraattisia". Ihmisiä niissä kuoli mielettömät määrät joka tapauksessa.

Joutomies 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 18.03.2010

Paitsi, että Iranissa on runsaasti öljyä, se on osallistunut kv.lehdistössä liikkuneiden tietojen mukaan Venäjän ja Kiinan kanssa neuvotteluihin. Niissä on pohdittu mahdollisuutta siirtyä öljykaupassa dollarin sijasta euroon. Tämä hermostuttaa jenkkejä, koska se saattaisi merkitä dollarin merkityksen romahdusta kv.kaupassa ja yleisenä varantovaluuttana. Sillä taas olisi USA:n asemaan maailman taloudessa dramaattisia vaikutuksia. Millä lihaksilla sitten pullisteltaisiin? Pikkulinnut ovat visertäneet, että Saddamilla olisi ollut myös aikeita siirtyä dollarista euroon öljykaupassa. Siksi hänestä tuli hirviö, joka piti syöstä vallasta.

Aaro Heikkinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 18.03.2010

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan totesi pari päivää sitten BBC:n tv-haastattelussa, ettei Iran ole hankkimassa ydinaseita, ja sanoi Iranin ydinohjelman olevan siivilikäyttöön tarkoitettu. Samassa haastattelussa Erdogan kritisoi länsivaltojen kaksinormista suhtautumista sekä sen omiin, että Israelin
de facto-ydinaseisiin. Ydinsulku-sopimus edellyttää ydinasevaltoja aloittamaan pikaisia toimenpiteitä ydinaseiden poistamiseksi.

Lukija vastaa Kirsi Eralle 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 19.03.2010

Totta, emme tiedä miltä maailma nayttäisi, jos jokin muu valtio USA:n sijaan olisi yhtä vahva. Tälläistä esimerkkiä meillä ei teolliselta ajalta ole. British Commonwelth:ssä on ehkä jotain samoja aineksia. Rooma taas antiikin ajoilta.
Kiina oli vahva valtio aina 1600 luvulle asti, kunnes Kiina Ming dynastia eristi Kiinan muusta maailmasta.

En kuitenkaan väittäisi, ettei USA ole demokratia. Se ei ole toimi täydellisesti, mutta kuitenkin kohtuullisesti. Samat ongelmat on kaikissa muissakin demokratioissa; Elinolojen parantuessa kansan kiinnostus politiikkaan vähenee.

Samoin vaalirahoitus on ongelma demokratiassa niin suomessa kuin USA:ssa. Valitusi pääsemiseksi on saatava näkyvyyttä. Näkyvyyttä saadaan kanpanjoilla, jotka maksavat rahaa.

Nämä USA:n ongelmat ovat kai yhteisia kaikille muillekin demokratioille. Mutta emme tunne parempaakaan järjestelmää, kuin demokratia.

USA:n maailmanpoliisi-rooli on joskus ärsyttävä. Siinä on ollut onnistuneita toimia, kuten Kosovo ja katastrofeja, kuten Afganistan.

Mutta kuitenkin, mikä olisi parempi maa tai voima USA:n voiman tilallle?

Uskon, että Kiina nousee taloudelliseksi supervallaksi parinkummenen vuoden sisällä. Siitä seuraa myös sotilaallinen ja poliittinen valta. Silloin Kiina (ehkä) ottaa maailmanpoliisin roolin.
Millainen tulee olimaan tuo Kiinan luova maailmanjärjestys.

KirsTi Era 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 19.03.2010

Lukijalle: Minkään valtion ei pidä olla maailmanmahti. Siitä seuraa sotien ja resurssitaistelujen mylläkkä. Tuhlataan aseisiin ja armeijan ylläpitoon ja liikutteluun resurssit, joilla helposti ratkaistaisiin maailman nälkä-, kulkutauti-, juomavesi- ja koulutusongelmat.
USA:n mielestä sillä oikeus puuttua jopa "ennaltaehkäisevällä iskulla" asioihin missä vain, jos sen kansalliset edut, esim halvan öljyn saanti, ovat uhattuina. Siinä on minusta USAn "demokraattisuus" pähkinänkuoressa.
Jos tehdään läpinäkyvät kartat maailman energia- ja raaka-ainevaroista ja USAn ihmisoikeusaktiviteeteista, ne ovat yksi yhteen. Myös Kosovossa, joka on huume- ja ihmiskaupan keskus ja jossa on strat. metalleja. Ja jonka itsenäistyminen on vaarallinen ennakkotapaus, kuten Etelä-Ossetian tapaus osoittaa.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 20.03.2010

Lukija esittää tuossa vastauksessaan Kirstille varsin kannatettavia mietteitä. Jos ja mahdollisesti kun Kiina pääsee hänen mainitsemaansa asemaan lienee se aikamoinen tappio demokratialle jos Kiina ei ensin demokratisoidu. Se kuitenkin tällä hetkellä ei näytä todennäköiseltä mutta näyttikö NL romahduskaan vuotta ennen tapahtumistaan?

Lukijaj vastaa Kirsille 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 20.03.2010

Kirsi, olet oikeassa, näin ei tulisi olla.

Mutta onko mitään keinoja asian korjaamiseksi.

Kansainliitot ja YK:t ovat koittaneet ratkaista asiaa jonkinmoisilla maailmanparlamenteilla. Näiden yhteisöjen todellinen valta on ollut aina vaatimaton. Samoin päätöksenteko on politisoitunutta ja jopa omien etujen tavoittelua, kuten YK:n tuevallisuusneuvostossa.

Tälläiset järjestelmät vahvistuvat vasta silloin, kuin tulee ulkoinen uhka, tai kilpailija. Niinkuin esim. kävi terrorismin vastaisessa sodassa, johon YK:kin osallistui (osallistuu edelleen).

Jotenkin uskon, että on aina voima ja vastavoima.

Olen siis vähän pessimisti. Mutta onko olemassa tähän toimivaa ratkaisua?

lukija vastaa työeläkeläiselle 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 20.03.2010

Minustakin kannattaa ottaa vakavasti Kiinan nousu. Kannattaa siis varautua Kiinan hallitsemaan maailmaan. Nykyisellä kasvuvauhdillaan Kiina olittaa USA:n parissa vuosikymmenessä.

Kiinan nykytoimissa voimme arvioida, miten Kiina tulee käyttämään valtaasemaansa. (Kiinan toimet Afrikan luonnonrikkauksien kanssa). Kiinaa näyttää ensisijaisesti kiinostavan vain oma rikastuminen.

MUTTA. minusta se ei olekkaan niin paha asia. Se saattaa olla jopa parempi.

Verrataan länsimaihin ristiriitaiseen politiikkaan, jotka sotkevat omat taloudelliset intressit, omat ideologiansa. Neuvostoliitto ajoi valtakaudella omia taloudellisia ja ideologisia etujaan.

Vielä parikymmenta vuotta sitten idän ja lännen kamppailu sekoitti kehitysmaita. Siitä on meillä kaikkein karuin esimerkki Afganistan, Neuvostoliitto levitti ideologiaansa. Länsi tuki kapinallisia.

Somalia on toinen vakava esimerkki. Neuvostoliiton tukeman Siad Barren hallitus vieraantui kansasta- Silloin luotiin pohja nykyiselle kaaokselle, jossa vaihtoehtoa haetaan Islamista.

Kiinaa ei (enää nykyään) kiinnosta iodeologiat, vaan talous. Kiinalla on pitkä historia, missä se harvoin on osoittanut halunsa valloittaa. Se haluaa tehdä kauppaa.

Jos ja kun Kiinan hegemonia vahvistuu, meidän tulee siihen varautua. Uskon, että Kiinan valtakaudella sotilaat sotivat vähemmän, mutta kamppailu raaka-aineista ja markkinoista kovenee.

Aaro Heikkinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 20.03.2010

Hiroshiman ja Nagasakin tuhoaminen atomipommeilla oli luonnollisesti sekä pommien testaamista aidoissa olosuhteissa, että nousevan vallan voiman näyttöä muita toimijoita ajatellen. Rauha olisi varmasti kyetty saamaan aikaan ilman pommejakin, mikäli nämä muut vaikutukset olisi kyetty painamaan taka-alalle ja diplomatialle annettu mahdollisuus. Näin kuitenkin kävi, ja nyt vietetään elokuussa surun ja häpeän päiviä.

Lukija vastaa Aaro Heikkiselle 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 24.03.2010

En tiedä oliko atomipommin käyttö hyvä vai huono ratkaisua. Se lopetti sodan, mutta toisaalta aloitti atomikauden.

Mallikasta asiassa oli lähinnä mitä tapahtui sodan jälkeen. Yhdysvaltojen rauhanehdot ja politiikka sodan jälkeen Japanin kanssa on esimerkki onnistuneesta voittajapolitiikasta. Siinä voittaja ei yrittänyt alistaa häviäjää (Japania) vaan yritti voittaa sen puolelleen mahdolistamalla Japanin littymisen länsileiriin ja tukemalla sen jälleenrakennusta.

Lopputulos on loistava esimerkki, miten kaksi entistä vihollista aloittivat hedelmällisen yhteistyön.

A. Kassinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 29.03.2010

Kyllähän ne kapitalistien pohjimmaiset intressit tunnetaan (mm. öljy). Mutta kaiken maailman rättipäät ovat todella vaarallisia ydinaseen omistajia. Luulisi kaikkien suurvaltojen ymmärtävän, että Iranille ei saa sallia ydinasetta. Minä annan valtakirjan sille, että suurvallat liittoutuvat ja pommittavat ohjuksilla Iranin diktaattorit tuhkakasaksi - ja valvovat sitten, että maahan saadaan monipuoluehallitus. Sotilaita sinne ei saa lähettää - typerykset tekivät niin Irakissa. Nykyiset Iranin rättipäät kiduttavat (ja lopuksi useimmiten tappavat) Iranin vasemmistolaisia ja ihmisoikeusaktivisteja. Kun rättipäät on listitty, niin saamme kuulla karmeita tapauksia.

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 31.03.2010

Tuo lukijan vastaus Heikkiselle on oiva osoitus siitä miten neukut ryssivät mahdollisuutensa Euroopassa pyrkiessään alistamaan kaikki valtansa alle.

PSillanpää 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 02.04.2010

Kommentteja ja historian kertausta Aaro Heikkiselle ja monelle muulle.
Atomipommien käytöstä on nyt helppo hurskastella ja poltella kynttilöitä elokuussa. Hieman taustaa! Japani oli jo koko vuosisadan harjoittanut voimakasta laajentumispolitiikkaa kauko-idässä, ryöstäen ja raiskaten. Saadakseen Japanin agressiot loppumaan julistettiin Japani kauppasaartoon. Tähän vastasi Japani hyökäten varottamatta 7.12.1941 Pearl Haborin laivastotukikohtaan! Sanoisin,että tässä Japani "ampui omaan jalkaansa" vetäen USAn mukaan II maailmansotaan. Japanin sotaonni alkoi kääntyä huonompaan viimeistään 1945 kun liittolainen Saksakin oli lyöty. Tässä vaiheessa laskettiin, että Japani on lyötävissä perinteisin sotatoimin, mutta se maksaisi ainakin satatuhatta omaa sotilasta kuolleina ja ainakin saman haavottuneina.Tässä tilanteessa on helppo ymmärtää sotapäälliköitä käyttää konstia, jolla sota saadaan loppumaan ilman omia tappioita! Kuten kävikin!
Sodan loputtua Neuvostoliitto asetti nukkehallitukset valtaamiinsa maihin kun taas lännen ajatuksena oli saada demokratia ja oma kehitys aikaan vallatulla alueilla. Esim Ranska vastusti tätä voimakkaasti Saksan kohdalla.Lopputulos puhukoon puolestaan! Tästä rauhanajasta Euroopassa minun ikäni ajan on helppo kiittää niin Euroopan teräs- ja hiiliunionia kuin myöhemmin EU;ta sekä parjattua Natoa ja USA;ta!
YK ja sen Turvallisuusneuvosto on ollut hampaaton ratkomaan monia ristiriitoja Suurvaltojen veto-oikeuden vuoksi! Esim entinen Jugoslavia.

PSillanpää 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 02.04.2010

Kirsi Era Neuvostoliiton olisi kannattanut kuunnella viisaita sanojasi ja jättää haaveilut Maailmanvallasta. Rahaa ja luonnonvaroja tuhlattiin äärettömiä summia varusteluun ja jätettiin omat kansalaiset puille paljaille. Ei ruokaa ei vaatteita ei muuta kuin nyrpeä myyjä kaupan tyhjän tiskiskin takana!
Työpaikka kyllä oli kaikille mutta ei tavaroita mitä ostaa palkallaan.

Pekka Virtanen 1 vuosi, 8 kuukautta sitten 31.05.2010

Suosittelen seuravaa osoitetta kertomaan USA:n vetämän terrorismin toimintakuvioista:

GOOGLE:

Killcullen Ecosystem Png

ensimmäinen artikkeli Wikipediasta

Valaiseva kuvio kertoo selvästi kuinka terrorisodat parsitaan kokoon ja ketkä ovat toimijoita.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi

Puolalaiskoneen maahansyöksyn tutkintaraportista kiistellään

28.1. 2011 – Erkki Susi

EU:n talouspolitiikka perustuu valheille

20.1. 2011 – Marko Korvela

Galleria: Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali Etelä-Afrikassa

4.1. 2011 – Tiedonantaja

Antonio Lopes on toiminnan mies

2.1. 2011 – UITBB/Marko Korvela

Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12. 2010 – Erkki Susi

Solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta Etelä-Afrikan kansainvälisessä kokouksessa

9.12. 2010 – Tiedonantaja