Kevään tietokirjatarjonta vaikuttaa perin aneemiselta. Suomesta näyttävät puuttuvan kirjoittajat, edes Neuvostoliitto, kommunismi ja suuri torjuntavoitto ei tällä hetkellä näytä kiinnostavan. Luvassa on kuitenkin muutama tärppi joita ei passaa jättää huomiotta.
Nobelisti Doris Lessingiltä (s.1919) ilmestyy hänen muistelmiensa toinen osa Varjossa vaeltaja, joka käsittää vuodet 1949-62. Liki 60 vuotta kirjoittanut Lessing kuvaa elämäkerrassaan sodan jälkeistä Britanniaa, ristiriitojen repimää Lontoota. Kylmän sodan synty, äitiyden ongelmat ja kirjailijaelämä ovat aiheita tässä kommunistina ja feministinä tunnetun mestarileidin teoksessa. (Otava)
Heikki Hiilamolta puolestaan ilmestyy teos Kuoleman listat. Kyse on Chilen fasistikaappauksesta ja suomalaisten diplomaattien, etenkin Tapani Brotheruksen toiminnasta Chilessä. Santiagon asianhoitajana työskennellyt Brotherus onnistui pelastamaan yli kahden tuhannen ihmisen hengen käyttämällä apunaan DDR:n reittiä. (Otava)
Venäläissyntyisen Inna Latisevan teos Ryssänä Suomessa kertoo siitä, millaista on elää maassa, joka kohtelee maahanmuuttajaa toisen luokan kansalaisena. Eikö Suomi ollutkaan unelmien täyttymys, kun työttömyys ja avio-ongelmat alkoivat kasautua Bakussa syntyneen kirjoittajan tielle. (Otava)
Aina kiinnostava suomenruotsalainen, Finlandia-kisasta säännönmukaisesti kieltäytyvä Fredrik Lång liikkuu tällä kertaa esseiden maailmassa. Epätavallisia näkemyksiä ihmiskunnan rakentumiseen ja olemassaoloon, orjuuteen ja herruuteen sekä rahatalouden etiikkaan on luvassa, kun Lång revittää. (Teos)
Jera ja Jyri Hänninen puolestaan esittelevät suomalaisia ääriliikkeitä teoksessaan Tuhansien aatteiden maa. Hämmästyttävää, eikö Jussi Halla-aho olekaan aatteineen yksin? Mukana kirjassa muun muassa äärioikeistolainen Suomen Sisu, Suomalaisuuden liiton sylilapsi. (Johnny Kniga)
Aloita keskustelu aiheesta! Kommentit peilautuvat automaattisesti keskustelupalstalle.
30.1. 2012 – Hannu Oittinen
27.1. 2012 – Marko Korvela
19.1. 2012 – Arto Tuominen
19.1. 2012 – Tiedonantaja
27.12. 2011 – Juha Säijälä & Maarit Haataja
21.12. 2011 – Unto Nikula
9.12. 2011 – Marko Korvela
3.12. 2011 – Arto Tuominen
26.11. 2011 – Marko Korvela
11.11. 2011 – Marko Korvela
3.11. 2011 – Tiedonantaja
26.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Marko Korvela
16.9. 2011 – Erkki Susi
14.9. 2011 – Erkki Susi
7.9. 2011 – Juha Säijälä
31.8. 2011 – Marko Korvela
30.8. 2011 – Tiedonantaja
24.8. 2011 – Toivo Koivisto
19.8. 2011 – Tiedonantaja
10.8. 2011 – Marko Korvela
8.8. 2011 – Arto Tuominen
5.8. 2011 – Marko Korvela
1.7. 2011 – Arto Tuominen
1.7. 2011 – Arto Tuominen
28.6. 2011 – Niko Peltonen
23.6. 2011 – Elias Krohn
15.6. 2011 – Marko Korvela
20.5. 2011 – Unto Nikula
7.5. 2011 – Seija Vääränen
4.5. 2011 – Juha Säijälä
23.4. 2011 – Jarmo Rintala
12.4. 2011 – Marko Korvela
12.4. 2011 – Markus Puranen
8.4. 2011 – Anneli Forss
29.3. 2011 – Arto Tuominen