EU-komissio taas työaikojen kimpussa

Tiedonantaja – 24.03.2010


Euroopan komissio pyytää työntekijöiden ja työnantajien edustajilta näkemyksiä siitä, miten EU:n työaikasääntöjä voitaisiin tarkistaa. Kyse on ensimmäisestä askelesta työaikadirektiivin kattavassa uudelleentarkastelussa sen jälkeen, kun aiemmissa pyrkimyksissä tarkastella voimassa olevaa lainsäädäntöä ajauduttiin huhtikuussa 2009 umpikujaan.

Työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaava EU-komissaari László Andorin mukaan työaikoihin liittyvät "ongelmat" eivät ole poistuneet mihinkään. Andor on huolissaan muun muassa siitä, että keskimääräinen työaika EU:n alueella on laskenut vajaaseen 38 tuntiin viikossa.

EU-maiden ammattiyhdistysliike ja vasemmisto ovat kamppailleet työaikadirektiiviä vastaan, koska se pidentäisi työaikoja, murentaisi yleissitovia työehtosopimuksia ja lisäisi työvoiman polkumyyntiä.

Euroopan vasemmisto ja Suomen kommunistinen puolue sen mukana on kannanotoissaan vaatinut päinvastoin työajan lyhentämistä, palkkojen korottamista, lisää työpaikkoja ja hyvinvointia sekä talouden ekologista rakennemuutosta.

Työmarkkinaosapuolilla on nyt kuusi viikkoa aikaa esittää näkemyksensä komissiolle.

Euroopan ay-liike ja vasemmisto vastustivat edellistä yritystä pidentää työaikaa.
Euroopan ay-liike ja vasemmisto vastustivat edellistä yritystä pidentää työaikaa. / TA-arkisto


Keskustelua

kaija 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 26.03.2010

Lieköhön EU tällä kertaa pyytänyt apua Korealta ainakin Suomen suuntaan?
STX kertoi pari päivää sitten antavansa apua siihen, että risteilijöiden rakentaminen saadaan taas Turkuun.
JA se apu?
STX kertoi: On ruvettava tekemän pidempää työaikaa, sitten kannattaa!

che 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 26.03.2010

kyllä sitten oikeisto duunarit huutavat sak:ta apuun kun työaikaa on lyhennetty.muuten kyllä haukutaan.ammattiliitot ainoa turva työntekijällä!

Työeläkeläinen 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 27.03.2010

Ajatellaanpas asiaa laajemmin. Liian lyhyt työaika saattaa olla kompastuskivi maailmanmarkkinoilla jos muualla tehdään pidempää päivää pienemmällä korvauksella. Miten kuvittelette meidän pärjäävän paljon suuremmilla kustannuksilla?

Meillä ei ole muuta etua kuin jo rakennettu infra ja mahdollinen tiedollinen ja taidollinen etumatka muihin nähden, jos haluamme sen säilyttää on sen eteen tehtävä töitä rajusti eikä lakkoilu auta tippaakaan. Miettikää mitä etua meillä on verrattuna vaikka Etelä-Koreaan tai Kiinaan, noin tuotannollisessa mielessä?

Jos haluamme pitää elintasomme meidän pitää pystyä viemään lujasti tavaraa ja sen pitää olla hinnoiteltu kilpailukykyisesti, miten ammattiyhdistysliike erikseen ja kommunistit yleensä ovat ajatelleet kustannuksia laskettavan? Teillä on varsin vähän aikaa sopeutua muuhun maailmaan, alas ollaan menossa joka tapauksessa mutta vauhtiin saatamme voida vaikuttaa.

lukija 1 vuosi, 10 kuukautta sitten 01.04.2010

"Euroopan vasemmisto ja Suomen kommunistinen puolue sen mukana on kannanotoissaan vaatinut päinvastoin työajan lyhentämistä, palkkojen korottamista."
-Ajatushan on aivan järjetön. Varsinkin kuin verrataan eurooppalaisia työvöimakustannuksia kilpailijamaihimme.
Onko Kommunistinen puolue miettinyt, mistä saadaan palkankorotuksia ja työajan lyhentämistä vastaava tehokkuuden lisäys.

Ohje

  • Sähköpostiosoite tulee vain tiedonantaja.fi:n toimittajan tietoon.
  • Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  • Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  • Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  • Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan unionin uudet Iran-pakotteet lisäävät sodanuhkaa

31.1. 2012 – Tiedonantaja

”Vasemmiston annettava kasvot finanssimarkkinoille ja avattava tie ulos kriisistä”

19.1. 2012 – Tiedonantaja

Sata vuotta rotusortoa vastaan

14.1. 2012 – Mark Waller

Kohti uutta Venäjää?

4.1. 2012 – Hannu Oittinen

Georgialla olisi paljon opittavaa Suomelta

3.1. 2012 – Marko Korvela

Bolivian uusi toivo

21.12. 2011 – Sami Laaksonen

Vähemmän ”Mercozya” – enemmän demokratiaa

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Rahavallan on maksettava kriisi!

15.12. 2011 – Tiedonantaja

Venäjällä on lopetettava opposition sorto

12.12. 2011 – Tiedonantaja

Onko demokratian kehto myös sen hauta?

30.11. 2011 – Marko Korvela

Israelin apartheid-politiikka kuristaa Palestiinaa

17.11. 2011 – Marko Korvela

Venäjän kommunistit: ”On palautettava varastettu valtio”

24.9. 2011 – Erkki Susi

Totta ja tarua Kreikan taloudesta

21.9. 2011 – Erkki Susi

Kansainvälinen pankkikapina valtaa katuja

21.9. 2011 – Tiedonantaja

Syyskuun 17.: kansainvälinen vastarinnan päivä!

16.9. 2011 – Tiedonantaja

Attac kaavailee reittiä ulos talouskaaoksesta

16.8. 2011 – Tiedonantaja

Euroopan vasemmisto esittää vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi

8.8. 2011 – Yrjö Hakanen

Kapitalismin kriisi esillä Euroopan vasemmiston kesäyliopistossa

2.8. 2011 – Iida Ylönen

Kreikassa kahden vuorokauden yleislakko

28.6. 2011 – Tiedonantaja

Tie ulos Afganistanista

9.6. 2011 – Marko Korvela

Latinalaiseen Amerikkaan uusi kilpaileva talousliitto

19.5. 2011 – Sami Laaksonen

Swasimaan kommunistinen puolue perustettiin

23.4. 2011 – Mark Waller

Vasemmiston rintama eteni Ranskan paikallisvaaleissa

23.3. 2011 – Tiedonantaja

Israelin on lopetettava palestiinalaisalueiden miehitys

14.3. 2011 – Marko Korvela

Rytinää Saksassa

28.2. 2011 – Riia Colliander

Maailman sosiaalifoorumi kutsuu kapitalismin vastaiseen kamppailuun

16.2. 2011 – Tiedonantaja

Egyptin presidentti Mubarak eroaa

11.2. 2011 – Marko Korvela

Kymmenet tuhannet osallistuvat maailman sosiaalifoorumiin Dakarissa

8.2. 2011 – Mark Waller

Vasemmisto murskavoittoon Meksikon Guerrerossa

3.2. 2011 – Sami Laaksonen

Kansannousu Egyptissä

1.2. 2011 – Erkki Susi

Puolalaiskoneen maahansyöksyn tutkintaraportista kiistellään

28.1. 2011 – Erkki Susi

EU:n talouspolitiikka perustuu valheille

20.1. 2011 – Marko Korvela

Galleria: Maailman nuorison ja opiskelijoiden festivaali Etelä-Afrikassa

4.1. 2011 – Tiedonantaja

Antonio Lopes on toiminnan mies

2.1. 2011 – UITBB/Marko Korvela

Suomessa toistellaan USA:n syöttämää Afganistan-puppua

31.12. 2010 – Erkki Susi

Solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta Etelä-Afrikan kansainvälisessä kokouksessa

9.12. 2010 – Tiedonantaja