Elintarvikealalla ollaan oltu jo kohta kaksi kuukautta sopimuksettomassa tilassa. Valtakunnansovittelija on kutsunut neuvotteluosapuolet saman pöydän ääreen sunnuntaiksi. Maanantaina on määrä SEL:n valtuuston kokoontua. Lakon on määrä alkaa tiistaina, mikäli sovintoon ei sitä ennen päästä.
Jyväskylän Saarioisten pääluottamusmies Marko Toiviainen kertoo, että taisteluvalmiutta löytyy edelleen: lauantaista ei suostuta luopumaan.
Toiviaisen mielestä työnantajapuoli lähti alunperinkin tes-neuvotteluissa väärillä eväillä liikkeelle. Nykyjohtajien asenteessa olisi hänen mukaansa paljon parannettavaa.
– Työnantaja haluaa tuottaa elintarvikkeita mahdollisimman halvalla, summaa Toiviainen tilanteen.
|
| Keskiviikkona noin sata mielenosoittajaa marssi Helsingissä Hakaniementorilta työministeriön kautta Elinkeinoelämän keskusliiton toimistolle Etelärantaan. / Toivo Koivisto |
Helsinkiläinen Vastavoima-verkosto on organisoinut mielenosoituksia ja aktioita elintarviketyöläisten kamppailun tukemiseksi. Pari viikkoa sitten ay-aktivistit iskivät kauppoihin ja liimasivat lakon aikana leivottuihin leipiin "Rikkurileipää" -tarroja.
Alkuviikosta tempauksen kohteeksi joutui Fazer, joka on leveillyt lakonmurtamisella toimihenkilövoimin ja sillä miten kovapalkkaiset juristit ja prosessi-insinöörit näin pyrkivät tuhoamaan leipureiden toimeentulon ja yhteistoiminnan edellytykset. Helsingissä Fazerin kahvilan edustalla jaettiin asiakkaille tiedotetta, jossa nostettiin esiin yrityksen härskit painostuskeinot elintarviketyöläisten liiton SEL:n lakon aikana.
Keskiviikkona noin sata mielenosoittajaa marssi Helsingissä Hakaniementorilta työministeriön kautta Elinkeinoelämän keskusliiton toimistolle Etelärantaan. Mielenosoittajat vaativat lakko-oikeuden laajentamista ja ilmaisivat tukensa SEL:n siirretylle työtaistelulle.
– Pienipalkkaiset raskasta työtä tekevät elintarviketyöläiset taistelevat inhimillisten työaikojen puolesta. Samaan aikaan työnantaja pyrkii jatkuvasti lakonrikkomiseen. Nyt on aika sanoa yhdessä, että tämä ei käy, lakko-oikeus on koskematon, työsulut laittomiksi ja palkkamaltti kapitalisteille, totesivat mielenosoittajat.
Elintarvikealalla mahdollisesti tiistaina 25.5. alkavan lakon tueksi on perustettu Puolustusryhmä, joka kutsuu kaikkia tukemaan elintarvikealan lakkolaisia vetäjänään maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen.
Tukiryhmässä on mukana tutkijoita, taiteilijoita, kirkon väkeä ja muita kansalaisaktiiveja. Tavoitteena on kerätä laaja tuki mahdollisesti lakkoon joutuville elintarviketyöläisille ja taloudellista tukea kaikkein vaikeimpaan asemaan joutuneille lakkolaisille.
"
Olen sen verran uusi SEL:n jäsen, etten saa 16e/pv lakon aikana. En saa senttiäkään lakkopäivistä.
"
Kuulostaa aika byrokraattiselta hommalta. Yleensähän uusia jäseniä liittyy liittoon juuri taistelujen yhteydessä, ja jos uunituore jäsen on lakossa niin miksikäs lakkoavustusta ei tule.
7.2. 2012 – Tiedonantaja
27.1. 2012 – Tiedonantaja
26.1. 2012 – Tiedonantaja - Oulu
25.1. 2012 – Tiedonantaja
13.1. 2012 – Tiedonantaja
12.1. 2012 – Yrjö Hakanen
2.1. 2012 – Hannu Oittinen
30.12. 2011 – Tiedonantaja
29.12. 2011 – Marko Korvela
23.12. 2011 – Tiedonantaja
22.12. 2011 – Tiedonantaja
16.12. 2011 – Tiedonantaja
12.12. 2011 – Tiedonantaja
9.12. 2011 – Erkki Susi
29.11. 2011 – Tiedonantaja
29.11. 2011 – Hannu Oittinen
21.11. 2011 – Tiedonantaja
21.11. 2011 – Marko Korvela
8.11. 2011 – Camilla Kantola
3.11. 2011 – Tiedonantaja
3.11. 2011 – Tiedonantaja
31.10. 2011 – Marko Korvela
31.10. 2011 – Hannu Oittinen
27.10. 2011 – Tiedonantaja
24.10. 2011 – Tiedonantaja
21.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
18.10. 2011 – Tiedonantaja
14.10. 2011 – Marko Korvela
14.10. 2011 – Tiedonantaja - Hannu Oittinen
14.10. 2011 – Marko Korvela
12.10. 2011 – Tiedonantaja
8.10. 2011 – Marko Korvela
7.10. 2011 – Tiedonantaja
5.10. 2011 – Marko Korvela
21.9. 2011 – Tiedonantaja
Olen sen verran uusi SEL:n jäsen, etten saa 16e/pv lakon aikana. En saa senttiäkään lakkopäivistä. Olen ollut Jnon Vaasalla vuokra- ja suorassa työsuhteessa määräaikaisena osa- ja kokoaikaisena työläisenä. Nyt on puolen v:n määräikainen täys'aikainen 3-vuoro menossa. Hyvä juttu, että VastaVoima ja Puolustusryhmä jeesaa eri tavoin! Nyt täytyy toimia ja panna kunnolla hanttiin 10h työvuoroa ja 6pv:n työviikkoa vastaan, muuten se on kaikilla muillakin aloilla kuin vain meillä valmiiksi väsytetyillä, pienipalkkaisilla puurtajanaisilla!